Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Päivi Räsänen kohtaa Kannabis-illassa kotikasvattajan

Vierailija
04.03.2014 |

A2: Kannabis-ilta, TV2 klo 21.00
Ajankohtaisen kakkosen teemaillan kevään ensimmäisenä aiheena on kannabispolitiikka. Salla Paajasen ja Pasi Toivosen johdolla kysytään, mikä olisi oikeudenmukainen tapa kohdella kannabiksen käyttäjiä, kun pilven polttaminen on yhä useamman suomalaisnuoren todellisuutta. Illan aikana pohditaan, olisiko Suomessa syytä poistaa marihuanan käyttö rikoslaista – ja mitä seurauksia tällä olisi perinteisessä viinamaassa. Keskustelijoilta kysytään myös tepsiikö huumevalistus, ja millaista sen pitää tänä päivänä olla. Lisäksi kuullaan terveisiä Yhdysvaltain Coloradosta, jossa kannabis laillistettiin vuoden alussa. Tuttuun tapaan studioon on kutsuttu monipuolinen joukko keskustelijoita. Mukana suorassa lähetyksessä ovat sisäministeri Päivi Räsänen (kd), huumetutkija Jussi Perälä, kannabiksen kotikasvattaja Mikko Pekkola, Youth Against Drugs ry:n toiminnanjohtaja Rosita Juurinen, kannabisaktivisti Mika Isomaa, ex-käyttäjä Eetu Pakkanen, THL:n tutkimusprofessori Pekka HakkarainenRuohojumala-kirjan toimittaja Mia Heiskanen, huumehistorioitsijaJaakko Hämeen-Anttila ja muusikko Juju.

Kommentit (47)

Vierailija
21/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katsoin tuon 6-kymppisen äikänopen kuvaa ja väistämättä tuli mieleen, että käyttö näkyy naamasta...

Minulla on entisenä taidekoululaisena useita tuttuja, jotka ovat käyttäneet kannabista. Ihmisinä he eivät ole sen pahempia kuin muutkaan. Varsinkin eräs nuori mies on aivan ihana tyyppi.

Valitettavasti kyseinen mies ei oikein pysty töitä tekemään eikä muutenkaan ole päässyt elämässään mihinkään. Töissä hän on ollut todella pidetty henkilö mukavan luonteensa takia, mutta ei kerta kaikkiaan pysty hoitamaan töitään tai heräämään ajoissa aamuisin.

Sama koskee erästä naispuolista polttelijaa, joka edelleen 3-kymppisenä opiskelee ja ensimmäinen työpaikka on edessä jos on. Ja yksi toinen tyyppi on nyt kokonaan työkyvyttömyyseläkkeellä.

En inhoa alkoholisteja tai huumeiden käyttäjiä, mutta harmittaa se, kun niin moni jättää potentiaalinsa käyttämättä. En osaa sanoa kumpi on pahempi, alkoholi vai kannabis. Alkoholi lisää ehkä enemmän väkivaltaisuutta. Kannabiksen käyttäjät taas ovat jotenkin "taantuneita", mutta eivät usein tiedosta itse tilaansa. Moni sopertaa ihan tosissaan, ettei kannabis ainakaan heille ole mitään aiheuttanut, vaikka ulkopuoliset näkee heti ettei kyseinen tyyppi ole ihan OK...

Vierailija
22/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 17:34"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 17:27"]

Täähän on tää sama kundi, mikä kirjoittelee Uuden Suomen puheenvuoroon aiheesta. On ollut jo kiven sisässä "vakaumuksensa" vuoksi. Ihan rohkea mies. Arvostan. Taisi myös nimetä budipuskansa "Paateroksi" ja ilmiantoi itsensä.

[/quote]En nyt ihan ymmärrä mikä tuossa on arvostettavaa. 

[/quote]

Niin no. Toisten ihmisten mielestä esim. muiden ihmisten tuomitseminen satukirjojen tai pelon vuoksi on sitä arvostettavaa toimintaa. 

Vierailija
24/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 17:56"]

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/703

[/quote]

Ei mitään vaikutusta lainsäädäntöön tällaisilla. Ainoastaan vihreissä ja joissain vasemmistolaisissa on laillistamista kannattavia. Suomalaisista ainoastaan 17% kannattaa laillistamista (oli uutisissa alkuvuodesta).

Tästä syystä en edes ymmärrä, miksi kyseisestä aiheesta järjestetään noinkin laaja keskustelu. Kenties joillakuilla toimittajilla tavoitteena tuoda omaa asiaansa esille? ;)

Vierailija
25/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:04"]

Kannabiksen käyttö ja kotikasvatus on lähtenyt viimeisen 5-10 vuoden aikana rajuun kasvuun. Tämä ilmiöhän poistuu automaattimattisesti "poissa silmistä, poissa mielestä" - mentaliteetilla. Yhtäkkiä ihmiset eivät enää käytäkkään kannabista, kun asiasta ei keskustella?

Nuorien kaupunkilaisaikuisten keskuudessa kannabis alkaa olemaan arkipäiväinen ilmiö ja käyttö ja kotikasvatus ovat jatkuvassa kasvussa. Vaikka uskoisikin, että kyseessä on haitallinen ilmiö, niin silmät ja korvat sulkemalla ilmiö ei ainakaan poistu.

(Itse uskon, että laillistaminen on vääjäämätön ilmiö, kunhan nuo suuret ikäluokat lakkaavat äänestämästä ja olemassa päättävissä asemissa. Tosin tähän vaaditaan myös, että Ruotsi (tätä ennen Tanska) laillistaa ensiksi. Suomessakin herätään vasta silloin verotulojen sekä turismin menetyksiin).

Vierailija
26/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No itsekin pössyttelyä vierestä katsoneena olen kyllä sitä mieltä, että viihdekäyttömielessä kannabista ei tarvitse laillistaa. Mutta lääkekannabiksen saantia tulisi helpottaa ja sen käyttömahdollisuuksia tulisi tutkia paremmin. Tuolla keskustelijoiden joukossahan on myös yksi MS-tautia sairastava lääkekannabiksen käyttäjä. Esim. jenkeissähän lääkekannabiksesta on katsottu olevan apua myös mm. lasten vaikean epilepsian hoidossa (ks. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1376633690527). 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 17:58"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 17:34"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 17:27"]

Täähän on tää sama kundi, mikä kirjoittelee Uuden Suomen puheenvuoroon aiheesta. On ollut jo kiven sisässä "vakaumuksensa" vuoksi. Ihan rohkea mies. Arvostan. Taisi myös nimetä budipuskansa "Paateroksi" ja ilmiantoi itsensä.

[/quote]En nyt ihan ymmärrä mikä tuossa on arvostettavaa. 

[/quote]

Niin no. Toisten ihmisten mielestä esim. muiden ihmisten tuomitseminen satukirjojen tai pelon vuoksi on sitä arvostettavaa toimintaa. 

[/quote]Ainakaan minä en tuominnut ketään. Mutta tuomitsitko sinä minut siksi etten ymmärrä mitä arvostettavaa tuossa ylempänä kuvatussa toiminnassa on? Eli siksi, etten ajattele samoin kuin sinä?

Vierailija
28/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:04"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 17:56"]

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/703

[/quote]

Ei mitään vaikutusta lainsäädäntöön tällaisilla. Ainoastaan vihreissä ja joissain vasemmistolaisissa on laillistamista kannattavia. Suomalaisista ainoastaan 17% kannattaa laillistamista (oli uutisissa alkuvuodesta).

Tästä syystä en edes ymmärrä, miksi kyseisestä aiheesta järjestetään noinkin laaja keskustelu. Kenties joillakuilla toimittajilla tavoitteena tuoda omaa asiaansa esille? ;)

[/quote]

Aiheesta olisi kuitenkin käytävä kiihkotonta keskustelua eduskunnassa. Suomalaisessa politiikassa kannabis on ollut suuri tabu, eikä siitä ole saanut olla kuin yhtä mieltä. Virallisen linjan vastaisia näkemyksiä esittäneet kansanedustajat on pantu ruotuun hyvin nopeasti leimaamalla heidät "huumemyönteisiksi". Olisi hienoa, jos laillistamismyönteisten kansanedustajien sallittaisiin edes kertoa kantansa julkisesti ilman tuomituksi tulemista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 17:49"]

Mitäköhän Räsäskä tuumii tästä raamatunjakeesta?

"Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne."

No, eiköhän Päivi sieltä satukirjastaan kaiva jonkun kumoavan värssyn.

[/quote]

Lopussa pistetäänkin tällä Päiville jauhot suuhun:

https://soundcloud.com/bassoradio/basson-aamu-poliitikkopuhelu-1

Vierailija
30/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 17:44"]

Ja tosiaan, Mikko Paatero taisi olla kannabiskasvin nimi, mutta Mikko Paatero määräsi Mikko Paateron tapettavaksi ja kuulemma kohta oli Mikko Paatero II kasvamassa. :)

[/quote]Siis voiko aikuinen ihminen olla noin lapsellinen? Joltain teiniltä tällaisen ehkä ymmärtäisikin. Taitaa kannabis taannuttaa käyttäjänsä. Päihteestä tulee elämän tärkein asia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:28"]

Aiheesta olisi kuitenkin käytävä kiihkotonta keskustelua eduskunnassa. Suomalaisessa politiikassa kannabis on ollut suuri tabu, eikä siitä ole saanut olla kuin yhtä mieltä. Virallisen linjan vastaisia näkemyksiä esittäneet kansanedustajat on pantu ruotuun hyvin nopeasti leimaamalla heidät "huumemyönteisiksi". Olisi hienoa, jos laillistamismyönteisten kansanedustajien sallittaisiin edes kertoa kantansa julkisesti ilman tuomituksi tulemista.

[/quote]Saavathan he kertoa kantansa ilman tuomituksi tulemista. Laillistamisen kannattaminen ei ole rikos. Tosin äänestäjillä on aina oikeus tehdä omat päätöksensä seuraavissa vaaleissa.

Vierailija
32/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:42"]

Osmo Soininvaara sai lisänimen "huumeministeri" kun hän joskus taannoin ehdotti, että kannabis tulisi laillistaa. Kansanedustajat tietenkin voivat sanoa kannattavansa laillistamista, mutta harva sitä kuitenkaan uskaltaa tehdä, maineen menettämisen pelossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnin päästä alkaa.

Vierailija
34/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvin vetää päivi. Eiköhän niitä allekirjoituksia tule tästä. Ainakin ilmapiiri muuttuu paremmaksi, jos ei muuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yllättävän asiallinen keskustelu, ei tuolla kukaan huuda, tunnelma on pikemminkin leppoisa.

Vierailija
36/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi poliisisetä ei sanonut mitään :(

Vierailija
37/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ikinä katso näitä "iltoja". Porukka karjuu naama punaisena toistensa suuhun eivätkä toimittajat saa mitään kuria näihin "keskustelijoihin". Osaan viettää iltani paljon mukavammallakin tavalla kuin näitä katsomalla. Thanks but no thanks.

Vierailija
38/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on kyllä pakko katsoa, kun joku kotikasvattaja uskaltautuu tulla televisioon toistaiseksi vielä laittomasta harrastuksestaan kertomaan. Onkohan siellä poliisivoimat ovella vastassa lähetyksen jälkeen vai saako yle taattua esiintyjälle vapaan poistumistien takaovesta?

Vierailija
39/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katon, vaikka valmiiksi ärsyttääkin se huuto ja aiheesta toiseen kiirehtiminen.

Vähemmän keskustelijoita, että aika riittäisi rakentavaan keskusteluun.

Vierailija
40/47 |
04.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kappas, taas piikki kirkosta eroamisessa odotettavissa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kahdeksan viisi