Mitä ne uusperheiden ongelmat oikeasti ovat?

55 vastaa 56:lle:

Sillä ei ole olennaista merkitystä, kumpi on jättäjä. Sillä on, mikä jättämisen taustalla piilee. Jos esimerkiksi lasten äiti ei luota lasten isään esimerkiksi tämän aiemman uskottomuuden, alkoholismin tai välinpitämättömän vanhemmuuden takia, hän pyrkii usein kontrolloimaan uusperheen elämää, mikä uusperheessä voidaan kokea epäluottamuksena ja pompotteluna. Välinpitämätön isä ei muutu eron myötä, joten uusperheessä hän sysää lapset äitipuolen harteille tehden tästä ilmaisen lastenpiian. Tämä ei ole hyvä lähtökohta uusperheelle.Jos eron taustalla ovat mielenterveysongelmat, joihin liittyy henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa, uusperheellä voi olla edessä todella rankat ajat kiusaamisineen ja lasten terapiakäynteineen, mikäli lapset edes saadaan ongelmaisen perheestä turvaan. Ja niin edelleen.

Jos ero on johtunut ihan simppelistä erilleen kasvamisesta (n.s. turha ero) tai vaikkapa siitä, että toinen on halunnut lapsia ja toinen ei, niin tästä ei aiheudu uusperheelle mitään lisäpaineita.

Ulkopuoliset reagoivat usein siihen, kuka on jättäjä ja kuka jätetty, joten välillisesti sekin vaikuttaa uusperheeseen. Isovanhemmat, tädit ja sedät voivat esimerkiksi kieltäytyä tapaamasta uusperhettä tai hoitamasta näiden lapsia.

Yksi aika olennainen ero ydin- ja uusperheissä on se, että kun ydinperhe syntyy, vanhempien omat perheet, ystävät ja muut läheiset yleensä tukevat heitä. Kun uusperhe syntyy, sillä saattaa olla heti alusta asti vihamiehiä, jotka toivovat perheelle pikaista loppua tai ainakaan eivät tue perhettä. Monien on erittäin vaikeaa sopeutua siihen, että miniä, vävy tai ystävän puoliso vaihtuu.

Uusperheissä erot ovat yleisempiä kuin ydinperheissä, joten ongelmia aivan varmasti on.

Uusperheestä kärsii ennen kaikkea lapsi. Lapsi voi joutua muuttamaan, jolloin hän joutuu mahdollisesti uuteen kouluun ja etsimään jo entisestään vaikeassa elämäntilanteessa myös uudet kaverit. Lapsen kotiin ja elintilaan voikin yhtäkkiä tulla ihan uusia, vieraita ihmisiä, kuten vanhemman uusi seurustelukumppani, joka voikin taas yhtäkkiä vaihtua, uuden seurustelukumppanin lapset, jne. Aikuinen ei omassa onnenhuumassaan käsitä, että lapsi joutuu tavattoman vaikeaan elämäntilanteeseen kerta toisensa jälkeen. Vaikka ero on ollut vanhemmalle helpotus, se ei ehkä sitä ole lapselle. Ja vaikka uuden kumppanin löytäminen vanhemmalle olisi unelmien täyttymys, se ei sitä ole lapselle. Lapsi ei välttämättä myöskään näe uusia sisarpuolia rikkautena, vaan kyseessä on jälleen yksi uusi asia, johon pitää sopeutua.

Itse en ymmärrä uusperheitä. Eroja tulee, sille ei voi mitään, mutta aikuiset voivat järjestää seurustelunsa, niin ettei lasten tarvitse kärsiä. Yhteen voi muuttaa sitten, kun lapset ovat muuttaneet kotoa pois. Erittäin toimiva ratkaisu, jota olen seurannut mielenkiinnolla omasta lähipiiristäni.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 15:13"]Uusperheissä erot ovat yleisempiä kuin ydinperheissä, joten ongelmia aivan varmasti on.

Uusperheestä kärsii ennen kaikkea lapsi. Lapsi voi joutua muuttamaan, jolloin hän joutuu mahdollisesti uuteen kouluun ja etsimään jo entisestään vaikeassa elämäntilanteessa myös uudet kaverit. Lapsen kotiin ja elintilaan voikin yhtäkkiä tulla ihan uusia, vieraita ihmisiä, kuten vanhemman uusi seurustelukumppani, joka voikin taas yhtäkkiä vaihtua, uuden seurustelukumppanin lapset, jne. Aikuinen ei omassa onnenhuumassaan käsitä, että lapsi joutuu tavattoman vaikeaan elämäntilanteeseen kerta toisensa jälkeen. Vaikka ero on ollut vanhemmalle helpotus, se ei ehkä sitä ole lapselle. Ja vaikka uuden kumppanin löytäminen vanhemmalle olisi unelmien täyttymys, se ei sitä ole lapselle. Lapsi ei välttämättä myöskään näe uusia sisarpuolia rikkautena, vaan kyseessä on jälleen yksi uusi asia, johon pitää sopeutua.

Itse en ymmärrä uusperheitä. Eroja tulee, sille ei voi mitään, mutta aikuiset voivat järjestää seurustelunsa, niin ettei lasten tarvitse kärsiä. Yhteen voi muuttaa sitten, kun lapset ovat muuttaneet kotoa pois. Erittäin toimiva ratkaisu, jota olen seurannut mielenkiinnolla omasta lähipiiristäni.

[/quote]

että mun olisi pitänyt olla 17vuotta tai enemmän yksin? Juu. Herää jooko tähän maailmaan, sen uusperheen onni ei ole sulta pois ja niinkuin moni on jo tässä ketjussa sanonut, kaikissa uusperheissä ei ole ongelmia joita te täällä latelette ja pidätte näissä perheissä varmuutena.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 09:55"]

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 09:50"]

Näinä kiireisinä aikoina on täysi työ pitää hyvin toimivana ihan normi ydinperhe saati sitten perhe jossa on kenties sinun minun meidän lapsia, ehkä useitakin exiä ja nyxät, monista mummoista ja vaareista puhumattakaan. Ei se aina ole niin tasapuolista miten voisi olla, joku tykkää nyxän tai exän lapsista, toinen ei voi sietää! Itsellä on käynyt satumainen tuuri, olen saanut kasvaa onnellisessa ydinperheessä samoin omat lapseni. Onhan se helpompaa sopia asioista ja ongelmatkin setviä aviopari keskenään kuin liuta aikuisia, enemmän tai vähemmän kypsiä.

Harmittaa vaan niiden lukemattomien lasten puolesta jotka joutuvat elämään monenlaisissa uusioperhe sekasotkuissa, jotkut väheksyttyinä ja syrjittyinäkin, jopa inhokkeina, se kun on totuus. Jokainen tietää että harva mies eikä nainenkaan ota omakseen vieraita lapsia ja miten voisikaan kun eivät ole omia.

Itse tiedän enemmän epäonnistuneita uusioita kuin onnistuneita, ikävä kyllä.

[/quote]

Ikävä pudottaa sinut maanpinnalle, on niitäkin uusperheitä, joissa nainen/mies pitää puolison lapsia ihan yhtä ominaan, kuin omiansa. Tätä on varmasti vaikea uskoa jos elää kuvitelmassa että uusperheessä kaikki voivat pahoin eikä kukaan ole onnellinen.

[/quote]

samaa mieltä jälkimmäisen kanssa. Ja ekalle kommentoijalle voin sanoa että itse taas tunnen enemmän onnellisia toimivia uusperheitä kuin ydinperheitä.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 15:20"]

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 15:13"]Uusperheissä erot ovat yleisempiä kuin ydinperheissä, joten ongelmia aivan varmasti on.

Uusperheestä kärsii ennen kaikkea lapsi. Lapsi voi joutua muuttamaan, jolloin hän joutuu mahdollisesti uuteen kouluun ja etsimään jo entisestään vaikeassa elämäntilanteessa myös uudet kaverit. Lapsen kotiin ja elintilaan voikin yhtäkkiä tulla ihan uusia, vieraita ihmisiä, kuten vanhemman uusi seurustelukumppani, joka voikin taas yhtäkkiä vaihtua, uuden seurustelukumppanin lapset, jne. Aikuinen ei omassa onnenhuumassaan käsitä, että lapsi joutuu tavattoman vaikeaan elämäntilanteeseen kerta toisensa jälkeen. Vaikka ero on ollut vanhemmalle helpotus, se ei ehkä sitä ole lapselle. Ja vaikka uuden kumppanin löytäminen vanhemmalle olisi unelmien täyttymys, se ei sitä ole lapselle. Lapsi ei välttämättä myöskään näe uusia sisarpuolia rikkautena, vaan kyseessä on jälleen yksi uusi asia, johon pitää sopeutua.

Itse en ymmärrä uusperheitä. Eroja tulee, sille ei voi mitään, mutta aikuiset voivat järjestää seurustelunsa, niin ettei lasten tarvitse kärsiä. Yhteen voi muuttaa sitten, kun lapset ovat muuttaneet kotoa pois. Erittäin toimiva ratkaisu, jota olen seurannut mielenkiinnolla omasta lähipiiristäni.

[/quote]

että mun olisi pitänyt olla 17vuotta tai enemmän yksin? Juu. Herää jooko tähän maailmaan, sen uusperheen onni ei ole sulta pois ja niinkuin moni on jo tässä ketjussa sanonut, kaikissa uusperheissä ei ole ongelmia joita te täällä latelette ja pidätte näissä perheissä varmuutena.

[/quote]

Tai mun jo 3+18 vuotta?? Uskomatonta, että olisi pitänyt hukata itsessäni nainen parhaassa iässä - tyytyä ehkä satunnaisiin suhteisiin, yhden yön stondiksiin mielummin kuin uusperhe-elämään - sepä olisi antanut hyvän kuvan äidistä!!?? Ajatteleeko tuo yksi todella noin typerästi:) Mun exä ei edes hoitanut lapsia kuin satunnaisesti la-su, siinä ei kyllä suhdetta olisi voinut hoitaa lapsilta salaa!!

Kuten kirjoitin meillä sekä mies että miehen suku (kuten minunkin) otti uuden kuvion avosylin vastaan ja ihana välit on jatkuneet kaiken aikaa:)

#54

#66 ja #67, onko teillä huono sisälukutaito? Eihän tuossa ehdotettu yksinäisyyttä, vaan sitä että seurustellaan, muttei muuteta saman katon alle. 

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 16:32"]#66 ja #67, onko teillä huono sisälukutaito? Eihän tuossa ehdotettu yksinäisyyttä, vaan sitä että seurustellaan, muttei muuteta saman katon alle. 

[/quote]

Ei ole huono sisälukutaito, mutta kerrotko mulle kuinka moni mies suostuisi moiseen ratkaisuun? Niin, sitä minäkin. Että yksin saisi olla.

Ikävä kyllä se, että on eronnut lapsen isästä ei ole syy olla onnellinen yhdessä jonkun toisen kanssa, saman katon alla.

Mikä teitä vaivaa, miksi haluatte mollata uusperheitä? Löytää vikoja joita ei ole?

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 16:38"][quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 16:32"]#66 ja #67, onko teillä huono sisälukutaito? Eihän tuossa ehdotettu yksinäisyyttä, vaan sitä että seurustellaan, muttei muuteta saman katon alle. 

[/quote]

Ei ole huono sisälukutaito, mutta kerrotko mulle kuinka moni mies suostuisi moiseen ratkaisuun? Niin, sitä minäkin. Että yksin saisi olla.

Ikävä kyllä se, että on eronnut lapsen isästä ei ole syy olla onnellinen yhdessä jonkun toisen kanssa, saman katon alla.

Mikä teitä vaivaa, miksi haluatte mollata uusperheitä? Löytää vikoja joita ei ole?

[/quote]

ääh, siis olla olematta onnellinen.

Minua ärsyttää aina näissä ketjuissa se omanapaisuus. Jokainen nainen on valmis vannomaan uusperheensä onnellisuutta, koska hän itse on onnellinen. Ilmoittipa joku tuossa aiemmin, ettei erosta voi jäädä mitään ongelmia uusperheeseen, jos on päässyt erosta yli.

Uusperhe koostuu kyllä muustakin kuin vain aikuisista ja heidän tarpeistaan. Useimmat aikuiset kyllä ovat tyytyväisiä uusperheisiinsä, lapset ovat ne, jotka kärsivät eikä yksikään lapsi ole takuulla vanhempiensa eron kanssa sinut yhtäaikaa vanhempiensa kanssa. Erolapsista suurin osa, siis lähes kaikki, haikailevat vanhempiensa paluuta yhteen. Jopa niissäkin perheissä, joissa on ollut vakavia ongelmia esim. alkoholismia, väkivaltaa tms.

Lapset haluavat olla lojaaleja vanhemmilleen ja yrittävät  olla onnellisia silloin kuin vanhemmatkin, mutta tosiasiassa heitä revitään kahtia. Jotkut kärsivät tästä kaksijakoisuudesta vielä aikuisenakin, kun ei tiedä, miten miellyttäisi kumpaakin. On aivan sama, kuinka riidaton ja sujuva se ero on ollut, lapset kärsivät siitä aina. Ehkä jopa näissä tapauksissa enemmän kuin riitaisissa ja myrskyisissä eroissa, koska tällaisissa eroissa ikävät tunteet saavat yleensä näkyä, kun taas sujuvissa eroissa ei lapsilla saisi olla mitään negatiivisia tunteita, kun kerran kaikki on sujunut jokaisen parhaaksi. Lapset oppivat nopeasti, mitä tunteita saavat näyttää ja mitkä tunteet pitää piilottaa. Osa kasvaa aikuisiksi asti uskaltamatta surra perheensä menetystä.

Pidän useimpia eronneita itsekkäinä. He puhuvat aina vain itsestään, omista tarpeistaan, omista haluistaan ja omasta selviytymisestään. Lasten selviytyminen kuitataan vain sillä, että lapset ovat onnellisia silloin kuin vanhemmatkin ovat. Isoin valhe ikinä, ja sillä oikeutetaan oma itsekäs käytös.

Tunnen kymmeniä ellen jopa satoja uusperheitä, ja näistä vain kaksi on ollut toimivaa ihan kaikkien osapuolten kannalta. Ensimmäisessä alkuperäisen perheen lapsella ei ollut lainkaan toista vanhempaa kuvioissa, joten hän eli ikään kuin ydinperheessä. Toisessa käytiin pohjalla ja turvauduttiin asiantuntijoihin ja saatiin lopulta toimiva kokonaisuus useiden vuosien takkuilun ja useiden vuosien yrittämisen jälkeen. Tie oli kyllä tosi kivinen ja mutkikas.

Tunnen kasakaupalla aikuisia, joiden mielestä heidän uusperheessään kaikki ovat onnellisia mutta kun puhuu perheen lasten kanssa, on tilanne täysin toinen. Lapset vain eivät uskalla näyttää tunteitaan, ettei äiti/isä romahda.

En ole uusperheitä vastaan, vaikka tämä näyttääkin siltä. Olen vastaan sitä ikihymyä, jolla vakuutetaan, että jokin on toimivaa, vaikka se on vain oma mielipide. Vastustan helppoja ja nopeita ratkaisuja, aikuisten tarpeiden ykköseksi laittamista. Uskon - vaikka en ole tällaista perhettä vielä tavannutkaan - että rauhallisella tutustumisella, seurustelulla ja lasten huomioimisella päätöksenteossakin luodaan vankka pohja uusperheen toimivuudelle. Kun muutetaan yhteen vasta, kun kaikki toimii ja uusperheen jäsenien tehtävät ja rajat ovat kaikille selviä, päästään parhaaseen lopputulokseen. Se, onko jonkun mielestä oltava 18 vuotta yksin tai pelkässä seurustelusuhteessa, on makukysymys, mutta itsekästähän on todeta, että kun perustamani perhe epäonnistui, niin perustanpa uuden, vaikka satutankin sillä lapsiani ja luon katkeruutta ja kaunaisuutta, pelkoa ja turvattomuutta. Itsekkyyttä on myös ottaa riski lasten kustannuksella. LAsten takia ei tarvitse uhrautua kokonaan, ei tarvitse lakata elämästä eikä tarvitse elää vain lapsilleen, mutta vähintä mitä voisi tehdä, olisi se, että huomioisi ne lastenkin tarpeet eikä kuvittelisi omanapaisesti, että lasten tarpeet ovat samat kuin omanikin.

Kun uusperheen perustamisessa näkee vaivaa ja antaa ajan kulua, on tulos takuulla parempi kuin nopea päätös, johon lasten vain on sopeuduttava. Mutta vaikeaa se taitaa olla tämän päivän aikuisille.

Ongelmia voi aiheuttaa esim.
-lapsella uhmaikä ja "et määrää mua"-asenne.
-toisen vanhemman tai molempien vanhempien taloushuolet
-hankala, jopa uhkaileva ex puoliso
-vanhemmista toinen lähtee tekemään uusperhettä olematta valmis , tietämättä mitä edes haluaa
Onhan näitä ja kullakin oma tyylinsä ja omat ongelmansa.

Meillä on uusperhe jossa 3 mun lasta ja yksi yhteinen. Lapset olivat jo kouluikäisiä kun aloimme olemaan yhdessä ja perustimme perheen suht nopealla aikataululla. Mies ja miehen suku otti kaikki heti omikseen, esim CVssä miehellä on aina lukenut 4 lasta.

Mitään isompia ongelmia ei ole koskaan ollut, tytöt varsinkin ottivat isäpuolen heti "omakseen" ja tämä onkin paljon läheisempi kuin oma isä. Esikoispojalle alku oli vaikeampi - hän luuli ettei saa välittää ja hyväksyä isäpuolta jotta olisi lojaali omalle isälleen. Lisäksi luonne-erot välillä vaikeutti kommunikointia. Kun poika lopulta ymmärsi miten onnellinen olen ja miten hyvä meillä on perheenä hänkin hyväksyi isäpuolen täysin. Nyt ovat hyviä kavereita (poika on jo aikuinen) ja heillä on paljon yhteisiä juttuja.

Koskaan emme ole kuulleet että kukaan olisi sanonut ettei isäpuoli voi ojentaa tai komentaa koska ei ole oikea isä - hän on tämän perheemme isä ja häntä arvostetaan. Perheessä on vain yhdet säännöt: meidän. Murrosiässäkin selvisimme hyvin vähällä, aina säilyi keskusteluyhteys ja asiat selvitettiin heti. Nyt olemme tosi läheisiä ja tapaamme koko sakki useamman kerran kuukaudessa.

Haasteita tuo neljät isovanhemmat ja sukulaiset monella suunnalla. Kun ydinperheessä päätetään, vietetäänkö joulu sinun vai minun vanhemmilla tai kotona, uusperheessä mietitään onko lapset minun, sinun, exäsi vai exäni vanhempien luona tai meillä vai exälläsi vai exälläni. Jouluna haluaisi etenkin pitää kaikki lapset kotona, mutta niin haluaa exätkin ja heidän vanhempansa. Aina joku pahoittaa mielensä, yleensä joku isovanhemmista tai isoisovanhemmista.

Meillä suurimpia arjen haasteita tulee yhden lapsen etävanhemmalta, jonka omat tarpeet ja halut ajavat lapsen edelle. Puolikkaana äitinä on joskus haastavaa kohdata biologisen äidin aiheuttama paha mieli. Vaikea selittää asioita lapselle kun ei niitä ymmärrä itsekään. :-(

Meillä kaikki lapset asuvat kanssamme, joten arki on kuin missä tahansa perheessä. Lapset ovat kaikki samalla lailla rakkaita ja tasa-arvoisia. Kiitollinen ja onnellinen olen perheestäni! :-) Eikä minua hetkauta uusperheiden leimaaminen, sillä mitä väärää voi olla siinä jos kaksi yyhoota rakastuu ja päättää jakaa arjen toistensa kanssa?

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 08:14"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 21:26"]

- Arjessa liian erilaiset kasvatustavat ja täysi kykenemättömyys asiasta keskustelemiseen ja/tai haluttomuus ratkaista ongelma.

- kunnioituksen puute uutta puolisoa kohtaan

- ratkaisematon syyllisyys edellisestä erosta

- uskomus siihen, että uusi puoliso on haitallinen lapsille jo sillä perusteella, että hengittää

[/quote]

Kaksi ensimmäistä ei liity uusperheeseen millään tavalla....

[/quote]

Aiheuttaa vaan vielä helpommin ongelmia uusperheessä kuin ydinperheessä. Ydinperheessäkin on tietysti tilanteita, joissa toinen vanhempi kääntää lapset toista vastaan. Uusperheessä asetelma on entistä otolllisempi tälle. Jos uutta puolisoa ei kunnioita kukaan, ajattelevat lapsetkin helposti vanhempansa esimerkkiä seuraten, että hän on silkka sylkykuppi. Ns. biovanhempi sentään on (yleensä) viettänyt aikaa lasten kanssa ja hoitanut. Uusperheen uusvanhempi on vain joku heppu tai eukko.

Ainakin meillä vanhemman uuden puolison lapset oli kasvatettu päin seiniä mikä aiheutti minun vanhemmalleni ja meille lapsille kaikenlaista päänvaivaa ja ahdistusta.

Meillä ei oikeastaan ole meidän uusperheen vanhempien välit koskaan olleet huonot uusperheellisyyden takia. Onhan tässä kaikenlaisia tunteita tietysti ollut matkan varrella. Varsinkin ihan meidän suhteen alussa harmitti se, että sitä yhteistä aikaa kaksin ei oikein koskaan ollut. Mies myös kaipasi niin paljon lapsiaan, kun oltiin jossain lyhyemmässäkin reissussa, että tuntui, kuin ne lapset olisi olleet mukana. Aika vähän kuitenkaan mihinkään mentiin kaksin, ylipäätään. Ensimmäinen pidempi reissu oli häämatka. Siitä muuten kuulin täältä palstalta, että vain huono äitipuoli suostuu häämatkalle ilman miehen lapsia... No mentiin ihan kaksin kuitenkin.

Hankaluuksia oli kyllä siinä, että miehen lapsilla meni tosi pitkä aika minuun tottumisessa. Meidän tutustumisen alku oli ihan mukavassa hengessä ja aika kivasti meni siihen asti, kunnes heidän äitinsä sai kuulla. Sen jälkeen tilanne vaikeutui asteittain. Kun muutimme yhteen, lasten äiti vähensi tapaamisia tapaamissopimuksen mukaiseksi, mikä tietysti iski lapsiin heti. Hän väitti, että lapset eivät voi "pitkän matkan" takia tulla meille keskellä viikkoa (asumme samassa kaupungissa). Tämä stressasi lapsia niin paljon, että he oppivat parissa vuodessa sen, että heidän ei ole enää sopivaa haluta isälleen.

Jossain vaiheessa tilanne jonkin verran rauhoittui ja ajateltiin sen olevan stabiili. Sitten lapset alkoi lähestyä 12v ikää ja äiti kai sanoi heille, että kun olette 12 ette enää käy isällä. Siihen se loppuu. Tai kai hän vain hoki niin kauan, että "12-vuotiaan ei tarvitse käydä isällä", että lapset sen oppivat ja omaksuivat. No, siihen siis ne käynnit jäivät. Mies kyllä soittelee lapsille, mutta toinen vastaa, toinen ei (koskaan). Sillä, joka vastaa, on aina niin paljon kokeita, ettei pääse. Jos ei ole kokeita, ei vastaa puhelimeen. Hänellä on arvosanat jotain 5-6 väliltä, siis ei ole hikari. Toki voi lukeakin kokeisiin joskus.

Nyt ollaan uusperhe ilman niitä uusperheen lapsia. Yhteisiä on vuosien varrella siunaantunut. On se surkeaa jotenkin miettiä, miten asiat on menneet vinoon. Jotenkin se on vain ollut juna yhdellä raiteella, eikä vaihto ole onnistunut koskaan. Meillä ei ikinä mitään sellaista ollut, että olisin yrittänyt laittaa jotain erityisiä sääntöjä, nöyryyttää, antaa kauheasti kotitöitä tai muuta. Tai että olisin estänyt lapsia olemasta isänsä kanssa.

Ennen kuin meillä oli yhteisiä, mietin pääni puhki usein, miten lapsilla olisi meillä parempi olla. En oikein keksinyt hyviä vastauksia. Sitten kun yhteiset syntyivät, lakkasin miettimästä. Yhteiset lapset rakastavat näitä isompia sisaruksiaan aivan yli kaiken. Harmi, kun eivät tapaa enää.

Minun lapseni eivät haikale ydinperheen perään. Syynä on kuulemma se, että nyt saa vuodessa tuplamäärän joululahjoja, kahdet lomamatkat, kahdet laskettelureissut...

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 16:32"]

#66 ja #67, onko teillä huono sisälukutaito? Eihän tuossa ehdotettu yksinäisyyttä, vaan sitä että seurustellaan, muttei muuteta saman katon alle. 

[/quote]

Miten olisit järjestänyt sen käytännössä jos lapset oli 2 yötä kuukaudessa pois kotoa - siihenkö olisi pitänyt tyytyä "seurustelussa"? Tai lintsata töistä että olisi saanut lapsilta salaista laatuaikaa miehen kanssa?? Enemmän mun mielestä lapset kärsisivät siitä että äiti esim jättää heidät iltaisin/viikonloppuisin keskenään seurustellakseen miehen kanssa toisessa kämpässä. Ihan mahdoton ajatus mulle!! Sitäpaitsi mies halusi meistä perheen - ei pelkästään minua sänkyynsä

#67

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 16:38"][quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 16:32"]#66 ja #67, onko teillä huono sisälukutaito? Eihän tuossa ehdotettu yksinäisyyttä, vaan sitä että seurustellaan, muttei muuteta saman katon alle. 

[/quote]

Ei ole huono sisälukutaito, mutta kerrotko mulle kuinka moni mies suostuisi moiseen ratkaisuun? Niin, sitä minäkin. Että yksin saisi olla.

Ikävä kyllä se, että on eronnut lapsen isästä ei ole syy olla onnellinen yhdessä jonkun toisen kanssa, saman katon alla.

Mikä teitä vaivaa, miksi haluatte mollata uusperheitä? Löytää vikoja joita ei ole?

[/quote] aika moni aikuinen mies pitäisi mielellään omkankodin ja rauhan. Mutta naiset haluaa sitoumuksia ja rinkuloita sormiin

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 17:29"]

Minua ärsyttää aina näissä ketjuissa se omanapaisuus. Jokainen nainen on valmis vannomaan uusperheensä onnellisuutta, koska hän itse on onnellinen. Ilmoittipa joku tuossa aiemmin, ettei erosta voi jäädä mitään ongelmia uusperheeseen, jos on päässyt erosta yli.

Uusperhe koostuu kyllä muustakin kuin vain aikuisista ja heidän tarpeistaan. Useimmat aikuiset kyllä ovat tyytyväisiä uusperheisiinsä, lapset ovat ne, jotka kärsivät eikä yksikään lapsi ole takuulla vanhempiensa eron kanssa sinut yhtäaikaa vanhempiensa kanssa. Erolapsista suurin osa, siis lähes kaikki, haikailevat vanhempiensa paluuta yhteen. Jopa niissäkin perheissä, joissa on ollut vakavia ongelmia esim. alkoholismia, väkivaltaa tms.

Lapset haluavat olla lojaaleja vanhemmilleen ja yrittävät  olla onnellisia silloin kuin vanhemmatkin, mutta tosiasiassa heitä revitään kahtia. Jotkut kärsivät tästä kaksijakoisuudesta vielä aikuisenakin, kun ei tiedä, miten miellyttäisi kumpaakin. On aivan sama, kuinka riidaton ja sujuva se ero on ollut, lapset kärsivät siitä aina. Ehkä jopa näissä tapauksissa enemmän kuin riitaisissa ja myrskyisissä eroissa, koska tällaisissa eroissa ikävät tunteet saavat yleensä näkyä, kun taas sujuvissa eroissa ei lapsilla saisi olla mitään negatiivisia tunteita, kun kerran kaikki on sujunut jokaisen parhaaksi. Lapset oppivat nopeasti, mitä tunteita saavat näyttää ja mitkä tunteet pitää piilottaa. Osa kasvaa aikuisiksi asti uskaltamatta surra perheensä menetystä.

Pidän useimpia eronneita itsekkäinä. He puhuvat aina vain itsestään, omista tarpeistaan, omista haluistaan ja omasta selviytymisestään. Lasten selviytyminen kuitataan vain sillä, että lapset ovat onnellisia silloin kuin vanhemmatkin ovat. Isoin valhe ikinä, ja sillä oikeutetaan oma itsekäs käytös.

Tunnen kymmeniä ellen jopa satoja uusperheitä, ja näistä vain kaksi on ollut toimivaa ihan kaikkien osapuolten kannalta. Ensimmäisessä alkuperäisen perheen lapsella ei ollut lainkaan toista vanhempaa kuvioissa, joten hän eli ikään kuin ydinperheessä. Toisessa käytiin pohjalla ja turvauduttiin asiantuntijoihin ja saatiin lopulta toimiva kokonaisuus useiden vuosien takkuilun ja useiden vuosien yrittämisen jälkeen. Tie oli kyllä tosi kivinen ja mutkikas.

Tunnen kasakaupalla aikuisia, joiden mielestä heidän uusperheessään kaikki ovat onnellisia mutta kun puhuu perheen lasten kanssa, on tilanne täysin toinen. Lapset vain eivät uskalla näyttää tunteitaan, ettei äiti/isä romahda.

En ole uusperheitä vastaan, vaikka tämä näyttääkin siltä. Olen vastaan sitä ikihymyä, jolla vakuutetaan, että jokin on toimivaa, vaikka se on vain oma mielipide. Vastustan helppoja ja nopeita ratkaisuja, aikuisten tarpeiden ykköseksi laittamista. Uskon - vaikka en ole tällaista perhettä vielä tavannutkaan - että rauhallisella tutustumisella, seurustelulla ja lasten huomioimisella päätöksenteossakin luodaan vankka pohja uusperheen toimivuudelle. Kun muutetaan yhteen vasta, kun kaikki toimii ja uusperheen jäsenien tehtävät ja rajat ovat kaikille selviä, päästään parhaaseen lopputulokseen. Se, onko jonkun mielestä oltava 18 vuotta yksin tai pelkässä seurustelusuhteessa, on makukysymys, mutta itsekästähän on todeta, että kun perustamani perhe epäonnistui, niin perustanpa uuden, vaikka satutankin sillä lapsiani ja luon katkeruutta ja kaunaisuutta, pelkoa ja turvattomuutta. Itsekkyyttä on myös ottaa riski lasten kustannuksella. LAsten takia ei tarvitse uhrautua kokonaan, ei tarvitse lakata elämästä eikä tarvitse elää vain lapsilleen, mutta vähintä mitä voisi tehdä, olisi se, että huomioisi ne lastenkin tarpeet eikä kuvittelisi omanapaisesti, että lasten tarpeet ovat samat kuin omanikin.

Kun uusperheen perustamisessa näkee vaivaa ja antaa ajan kulua, on tulos takuulla parempi kuin nopea päätös, johon lasten vain on sopeuduttava. Mutta vaikeaa se taitaa olla tämän päivän aikuisille.

[/quote]

Eiköhän nuo nyt 24-32v:nä jo uskaltaisi sanoa mikä mätti jos meidän uusperhe oli huono heille:) Sen sijaan esikoispoika laittoi juuri viestiä Kuubasta että mitä sikareita isäpuoli haluaisi tuliaisiksi, toiseksi vanhin toi viikonloppuna pussillisen tuoreita pullia hänelle ja tuon nuorimman tapasimme juuri maailmalla lomaillessamme - odottaa jo kovasti kotiintuloaan (tulee meille pariksi viikoksi kunnes oma kotinsa vapautuu) ja laittaa isäpuolelle listaa mitä kaikkea hyvää he voisivat tehdä ruuaksi silloin:D Tosi kurjaa vielä näin 18 vuoden jälkeenkin;)

Varmasti on ollut hetkiä jolloin lapsia on hatuttanut tämä elämä mutta niin on ydinperheessäkin. Mutta meillä on ollut kaikki fasiliteetit kunnossa ja lapset laitettu aina etusijalle elämässä. Tämä uusperhe esim pelasti esikoispojan vakavalta koulukiusaamiselta (fyysistä) - siitä koulusta mihin hän muutti uusperheemme mukana hänellä on vieläkin nyt 15 vuotta myöhemmin 4-5 tosi läheistä ja rakasta ystävää jäljellä.

#67, 73