Mitä ne uusperheiden ongelmat oikeasti ovat?

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 08:16"]

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 06:55"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 22:53"]

6 vuotta uusperheellistä elämää takana enkä ole ennen näitä palstan aloituksia edes tajunnut että perheitä jaotellaan. Ongelmia tai ei ongelmia, ihan yhtä paljon tai vähän kuin ydinperheessä. Me ollaan ainakin ihan tavallinen perhe, ei oo sun ja mun vaan meidän, kaikki tehdään yhdessä perheenä.

[/quote]

Ei niitä ole yhtä paljon niitä ongelmia, kun jo lähtökohtaisesti uusperheessä on sovitettu kaksi erilaista perhettä yhteen ja nämäkin ovat jo rikki, taustalla eron aiheuttamat traumat jne. Kyllä niitä ongelmia on ihan  maalaisjärjellä ajateltuna enemmän vähintäänkin tuplasti.  Mutta se, miten ongelmia käsitellään ja minkälaisin pelisäännöin eletään, on ihan perhekohtaista ja toimiva uusperhe on täysin mahdollinen asia siinä missä toimiva ydinperhekin.

Uusperheet vain tuppaavat päätymään useimmiten eroon, joten kertoohan sekin ongelmien laajuudesta.

[/quote]

Samaa mieltä tuon edellisen lainatun kanssa - me olemme ihan tavallinen perhe. Elämme yhdessä, olemme läheisiä, maksamme kaiken yhdessä, ongelmat ratkaistaan yhdessä (kyllä, meillä isäpuoli on tasavertainen kasvattaja mun kanssani) eikä koskaan erotella sun-mun-meidän.

Eikä olla päädytty eroonkaan vaikka uusperhe-elämää on takana jo 18 vuotta:) Ydinperheessä sinnittelin 13 vuotta, puolet ajasta vain lasten takia.

[/quote]

34 jatkaa - meillä siis perheessä mun 3 nyt jo aikuista lasta ja yksi alakoululainen yhteinen. Mies oli villi ja vapaa 30v kun nappasi koko paketin ihan täydessä ymmärryksessä:) Mies on aina sanonut kysyttäessä että hänellä on 4 lasta eikä lapset ole koskaan oikaisseet jos on puhuttu "teidän isästä". Kuopus ei edes ymmärrä mitä tarkoitta siskopuoli tai velipuoli.

Juu, ei meilläkään ole sun ja mun, on meidän lapsia. Mä olen varmasti tosi lapsellinen, mutta mä en tajua mikä tarve muilla on todistella että uusperheelliset ovat traumatisoituja. Se on se pahin skenaario, eikä todellakaan todellisuutta jokaisessa uus perheessä. Voihan ydinperheessäkin olla ties mitä ongelmia ja traumoja, mutta niistä vaan vaietaan.

Kai tämä on tätä että pitää nostaa itseään ja omaa hyvyyttään jalustalle, muita moittimalla.

Meidän perheessä on minun edellisestä suhteesta lapsi ja yhteisiä lapsia. Ikävä todeta mutta nykyinen mies on lapselleni enemmän isä kuin tytön oma.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 15:28"]

Uusperheongelmia ei tule, kun ei lähde sellaiseen ollenkaan.

Miten tämä sitten vältetään?

V: Perustamalla perhe ensimmäisellä kerralla oikein.

Ja miten se tapahtuu?

V: Ihan vain siten, että

1) valitsee hyvän miehen

2) elää sen kanssa

Jos on ihan välttämätön pakko elää uusi nuoruus eli päästä maistelemaan vierasta herkkua, niin katsokaa pornoa tai vaikka pettäkää mieluummin. Lapsiparat joutuvat kärsimään teidän typerien mielihalujenne takia.

[/quote]

No voi helvetti! Pitäisikö sitä muka olla jotenkin automaattisesti niin kypsä heti parikymppisenä, että tietäisi jo kuka itse on ja tulee olemaan ja ihmistuntemuksen asiantuntija (mitättömällä elämänkokemuksella) niin, että osaisi valita kerralla hyvän miehen?? Minä en osannut. Olin melko lapsellinen itsekin (enkä tietenkään sitä itse ymmärtänyt tuolloin) ja luulin, että riittää kun itse yritän ja yritän ja yritän. Mutta jos kumppaniksi osuu riippuvuudesta kärsivä narsisti, ei siinä paljon auta, vaikka mitä yrittää. Toinen osaa manipuloida ja vedellä naruista. Yleensä se paskakäytös alkaakin vasta hääkellojen soitua ja naisen ollessa raskaana. Ei tarvi kato enää esittää, kun nainen on jo saatu "kiinnitettyä". Ja jos se mies on vaarallinen jopa lapsilleen, niin kyllä se ero on miljoona kertaa parempi ratkaisu kuin jatkaa avioliitossa. Että mua arsyttää nää länkyttävät besservisserit, jotka tulee jakelemaan neuvojaan siitä, kuinka elämä tulisi elää. Kattokaa vähän se laatikkonne ulkopuolelle. Ei se oikea maailma ole ihan niin mustavalkoinen, kuin haluaisitte!

No meillä ei isompia ongelmia ollut ja teini-iässä lapset tykkäs kun saivat valita kahdesta pahasta vähemmän pahan eli missä asuvat. Meillä tästä selvittiin hyvin, mutta voin kuvitella, että jollekin vapaaehtoisesti lapsettomalle voisi olla hankala paikka joutua elämään lapsiperhe-elämää. Itse äitipuolena olen ollut se vapaaehtoislapseton tässä kuviossa, mihin en olisi edes lähtenyt jos lapset olisivat olleet alle 10v.

Hullut exät. Mä niin haluaisin korostaa tätä. Mä olin kahden lapsen yh kun tapasin nykyisen mieheni. Miehelläni oli silloin kaksi murrosiän kynnyksellä olevaa lasta entisestä liitosta, kun muutimme yhteen. Mieheni ex-vaimo otti välittömästi asiakseen elää sellaisessa symbioosissa kanssamme, että hän määrää kaikesta ja mikäli hänen tahtoaan ei noudateta, seuraa itkuraivaripuheluita, v-mäisiä tekstareita pitkin yötä, ym. Mikäli olimme lähdössä ulkomaille ja olisimme ottaneet mieheni lapset myös mukaan, tämä ex teki kaikkensa sotkeakseen matkasuunnitelmamme. Lapsilla oli juuri silloin sovittu harrastusmatka tai sellainen vastaava kehitettiin heti tilalle. Kun sitten peruimme miehen lasten osalta matkan, ex selitti lapsille, ettei isä halua heitä matkaan mukaan. Tämmöistä tapahtui jatkuvasti. 

Lasten tullessa meille viikonlopuksi, heille oli valmiiksi räätälöity ohjelma exän puolelta, mihin mieheni kelpasi kuskiksi. Mikäli mieheni sanoi meillä olevan viikonlopuksi muita suunnitelmia, alkoivat tutut itkuraivarit "isä haluaa olla hankala" "isä ei rakasta teitä koska on suunnitellut muuta" jne jne. Lisäksi miehen lapsia raahattiin psykiatrille ym. vasten lasten tahtoa ja siellä mm. kyseltiin jatkuvasti lasten suhdetta isäänsä. Lapset olivat tästä kaikesta lopulta jo aivan romahtamispisteessä. Tilanne meni jossain vaiheessa siihen, että lastenvalvoja puuttui asiaan ja ongelmien todettiinkin tulevan äidin puolelta.

Sen jälkeen tilanne oli pari vuotta kaoottinen, aloin jo itsekin epäillä, onko tämä homma kaiken tämän tuskan arvoista ( ja huom. mieheni oli eronnut tästä naisesta jo pari vuotta ennen tapaamistamme, minä en ollut kodinrikkoja). Pelkäsin tilanteen vaikuttavan omiin lapsiini, jotka vilpittömästi pitivät isäpuolensa lapsista, mutta eivät ymmärtäneet tilanteen sekavuutta. Ja että miksi yhteisille lomille lähtivät lopulta vain he ja me aikuiset, vaikka mieheni lapsien piti myös lähteä. Itselläni oli ja on onneksi koko ajan ollut hyvät välit ex-mieheeni, kahta erillistä taistelua en olisi kestänyt.

Nyt mieheni lapset ovat täysi-ikäisiä. Heillä on monenlaisia ongelmia, emmekä välimatkasta johtuen näe kovin usein. Mieheni yrittää auttaa ja tukea näitä nuoria minkä voi, mutta vaikeaa se on kun nuorten mielen tasapaino on mitä on ja heitä on ajoittain vaikea saada kiinni. Miehen exästä ei onneksi enää kuulu juuri mitään, tämä elää kuulemma omaa elämäänsä, eikä välitä lapsistaan juuri tuon taivaallista.

Kauheasta tilanteesta huolimatta ( ja kauhea todeta ), olemme lopulta päässeet siihen tilanteeseen, että voimme elää rauhassa perheenä. Mutta en tiedä voiko tässä tilanteessa kuitenkaan iloita siitä, että rauha on saavutettu, kun tietää mitä siinä on taustalla :(  

Ja onneksi emme hankkineet sitä yhteistä rakkauden hedelmää ( se sovittiin jo heti alkuunsa ), en tiedä olisiko perheemme kestänyt yhdessä kaikkien paineiden keskellä. 

Huh 39! 

Entistä enemmän ihmettelen niitä, jotka tekemät lapsia nopeasti. Lastensa vanhemmasta ei koskaan pääse eroon. Ja jos sillä exällä on mt-ongelmia...

Ihan hirveä tarina 39!!

En osannut edes pelätä tuollaista kun erosin 1. miehestäni onneksi hän katsoi velvollisuutensa rajoittuvan 110€/lapsi/kk elareihin ja antoi meidän olla perheenä ihan rauhassa. Toki välillä olisi toivonut että lapset olisivat saaneet viettää isänsä kanssa viikonloppuja tai lomia mutta niitä hän ei kuulemma tarvinnut (miten ihanasta isästä tulee välinpitämätön??). Lapset tapaava isäänsä nyt aikuisina 2x vuodessa (tärkein tietty exän synttärit) mutta pitävät muuten yhteyttä. Mun 2. miehelleni sopi hyvin ettei tarvinnut taistella lapsista ja heidän tekemisistään vaan saimme keskittyä omaan perheeseen. Me olemme todella läheisiä, jo kotoa lähteneet lapsetkin tulevat lähes joka viikonloppu meille syömään, soitellaan ja viestitellään lähes joka päivä.

Mun miehellä ed. Liitosta 7 lasta, vain yksi teini asuu enää kotona. Meillä pelisäännöt ongelma, mm. Ruokailu- astioiden tuominen huoneesta pois, suihkussa ei roikuta tuntia että muillekkin jää lämmintä vettä, klo 21 kotiin kyliltä.. Poika viikonloput äitinsä luona. Ikinä en ole saanut neuvoa, teini pitää vittuiluna

Meidän uusperheessä ei ole viikonloppulapsia, vaan kaikki lapset asuvat samassa osoitteessa, joskin edellisen liittoni lapset tapaavat isäänsä hyvin satunnaisesti muutaman kerran vuodessa. Ehdottomasti eniten ongelmia aihettaa nuo tapaamiset, niiden sopiminen ja lasten tunne siitä, että isä on heidät hylännyt. On muuten pirun hankala vakuuttaa lapsille muuta, kun itsekään ei näiden isästä kovin kauniisti ajattele. Lisäksi yhteishuoltajuus, ja kaupungissamme kaikkiin lasten lappuihin ip-kerhopaikasta koululaisten käsityövalintoihin tarvitaan molempien huoltajien allekirjoitus. Tuota allekirjoitusta on liki mahdoton saada.

Uusperheemme on muutamassa vuodessa liimaantunut suhteellisen hyvin yhteen. Uusi mieheni kokee kaikki lapset omikseen ja kohtelee heitä sen mukaan, luottamusta lasten ja miehen välille on rakennettu hitaasti yhteisen tekemisen (ja sitä myötä yhteisten muistojen) kautta.

Täällä on edellisen liiton lasten lisäksi toki yhteinen (ja toinen tulossa), kaikki lapset tosiaan samalla viivalla, vaikka pienten kanssa toki toimitaan eri tavalla kuin isompien. Eipä ydinperheessäkään kohdeltu 2-vuotiasta samalla tavoin kuin 6-vuotiasta, ikänsä mukaan jokaista.

Ja mitä tuohon naurettavaan väitteeseen tulee, että maksattaisin edelliset lapset miehelläni, mieheni on opiskelija, minä se joka tienaa. Elatusavustuksia laskettaessa on katsottu minun elättävän tässä perheessä myös miehen.

Uusperhe on mahdollista saada toimimaan siinä, missä ydinperhekin, jos tahtoa riittää. Ja niin kuin meillä, jopa paljon paremmin.

[/quote]

Kuopus ei edes ymmärrä mitä tarkoitta siskopuoli tai velipuoli.

[/quote]

Hyvä tietysti jos näin on. Monelle termit tulevat kyllä tutuksi viimeistään perinnnönjaon yhteydessä, jos asiaa ei ole hoidettu muuten tasapuolisesti esim. adoption tai testamentin kautta.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 09:05"]

Mun miehellä ed. Liitosta 7 lasta, vain yksi teini asuu enää kotona. Meillä pelisäännöt ongelma, mm. Ruokailu- astioiden tuominen huoneesta pois, suihkussa ei roikuta tuntia että muillekkin jää lämmintä vettä, klo 21 kotiin kyliltä.. Poika viikonloput äitinsä luona. Ikinä en ole saanut neuvoa, teini pitää vittuiluna

[/quote]

Oletteko koskaan miehesi kanssa yhdessä sanoneet ko teinille että kyseessä on sinun ja miehesi koti ja niin kauan kuin teinillä on jalat teidän pöytänne alla (lue maksatte elämisen) hän  myös tottelee kodin/teidän sääntöjänne?

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 09:25"]

[/quote]

Kuopus ei edes ymmärrä mitä tarkoitta siskopuoli tai velipuoli.

[/quote]

Hyvä tietysti jos näin on. Monelle termit tulevat kyllä tutuksi viimeistään perinnnönjaon yhteydessä, jos asiaa ei ole hoidettu muuten tasapuolisesti esim. adoption tai testamentin kautta.

[/quote]

No kuopus tietty tulee perimään puolet koko omaisuudestamme eli isänsä osan ja mun puolikas menee 4 osaan tasan jokaiselle. Ei siinä sen kummempaa. Kuopus on etuoikeutetussa asemassa koska isojen lasten isältä ei tule perintöä koskaan mutta se on hänen häpeänsä - ei minun

Ap linjoilla ja kiittää vastaajia. Teenkö oikean päätelmän jos sanon tämän ketjun perusteella, ettei uusperheillä ole mitään tiettyä ongelmaa? Mikään asia ei tule ylitse muiden. Ei kaikkien exät ole hankalia, vaikeita teinejä on myös ydinperheissä. Tuntuu, että aina jos on perheen sisäinen ongelma, niin syyksi annetaan uusperheellisyys? 

Psykologi Kari Kiianmaa sanoi joskus, että uusperheiden korkeat avioeroprosentit johtuvat liian nopeista yhteenmuutoista. Hän on siis "avioeroguru". Mitä ajattelette tästä? Johtuuko se siitä, ettei ole käsitelty vanhaa eroa ja vie kaikki edellisen avioliiton ongelmat uuteen suhteeseen? Vai onko muutto liian nopea lasten kannalta, etteivät lapset ehdi tutustua toiseen? Vai mihin tämä nopeus liittyy?

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 09:37"]

Ap linjoilla ja kiittää vastaajia. Teenkö oikean päätelmän jos sanon tämän ketjun perusteella, ettei uusperheillä ole mitään tiettyä ongelmaa? Mikään asia ei tule ylitse muiden. Ei kaikkien exät ole hankalia, vaikeita teinejä on myös ydinperheissä. Tuntuu, että aina jos on perheen sisäinen ongelma, niin syyksi annetaan uusperheellisyys? 

Psykologi Kari Kiianmaa sanoi joskus, että uusperheiden korkeat avioeroprosentit johtuvat liian nopeista yhteenmuutoista. Hän on siis "avioeroguru". Mitä ajattelette tästä? Johtuuko se siitä, ettei ole käsitelty vanhaa eroa ja vie kaikki edellisen avioliiton ongelmat uuteen suhteeseen? Vai onko muutto liian nopea lasten kannalta, etteivät lapset ehdi tutustua toiseen? Vai mihin tämä nopeus liittyy?

[/quote]

Jaa, no, meillä nimenomaan odotettiin pitkään eli 2 vuotta ennen yhteenmuuttoa. Siitä meni vielä vähän yli vuosi, että vanhempi lapsista (16v) muutti meille omasta tahdostaan (oikeasti oma tahto oli viikko/viikko -systeemi, mutta äitinsä ei suostunut siihen jostain syystä). Nyt lapset on jo omillaan ja me taas kahden. :-)

t.38 (vela-äitipuoli)

Näinä kiireisinä aikoina on täysi työ pitää hyvin toimivana ihan normi ydinperhe saati sitten perhe jossa on kenties sinun minun meidän lapsia, ehkä useitakin exiä ja nyxät, monista mummoista ja vaareista puhumattakaan. Ei se aina ole niin tasapuolista miten voisi olla, joku tykkää nyxän tai exän lapsista, toinen ei voi sietää! Itsellä on käynyt satumainen tuuri, olen saanut kasvaa onnellisessa ydinperheessä samoin omat lapseni. Onhan se helpompaa sopia asioista ja ongelmatkin setviä aviopari keskenään kuin liuta aikuisia, enemmän tai vähemmän kypsiä.

Harmittaa vaan niiden lukemattomien lasten puolesta jotka joutuvat elämään monenlaisissa uusioperhe sekasotkuissa, jotkut väheksyttyinä ja syrjittyinäkin, jopa inhokkeina, se kun on totuus. Jokainen tietää että harva mies eikä nainenkaan ota omakseen vieraita lapsia ja miten voisikaan kun eivät ole omia.

Itse tiedän enemmän epäonnistuneita uusioita kuin onnistuneita, ikävä kyllä.

Minä haluaisin korostaa, että uusperheiden syntymisen takana on aina ero ydinperheessä. Kannattaa muistaa tämä, eikä vain korostaa uusperheiden eroja/ongelmia.

Olet oikeassa, uusperheissä ei ole mitään tiettyä ongelmaa joka toistuisi, ongelma voi olla ihan samanlainen kuin ydinperheessäkin, toisille exät tuottaa päänvaivaa, toisille ei.

Itse ainakin toivon, ettei kukaan uusperheellinen piiloudu ongelmien edessä sen taakse "koska uusperhe". Niitä ongelmia kun tosiaan on kaikissa perheissä, tai on olematta.

Tuo on varmasti totta, että liian nopea yhteenmuutto voi tuoda ongelmia uusperheeseen jossa lapset ovat teini-ikäsiä. Väittäisin, että mitä pienempiä lapset ovat, sitä helpompaa on. Toisaalta, liian nopea yhteenmuutto ja perheenperustaminen voi hajoittaa sen ydinperheenkin.

Usein myös uusperheelliset tietävät, millaisia piirteitä välttää uudessa kumppanissa joten vanhempien kemiat toimivat jo alkujaan paremmin.

Näin ainakin itsellä oli, tiesin millaisia piirteitä en tulevalta puolisolta halua ja mitä haluan. Tein miehelle selväksi heti suhteen alussa että en jaksa mitään pelleilyä, jos tähän kelkkaan hyppää niin se on sitten tätä loppuun asti, ilmeisesti kelpasi sillä onnellisempia emme varmasti voi ollakaan, ilman että se olisi sellaista ällö-sokerista-siirappista touhua :D

 Toki meilläkin on riidelty, siinä missä ydinperheessäkin. Mutta se kuuluu elämään, ei kaikki voi aina olla ihanaa ja auvoista. 

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 09:50"]

Näinä kiireisinä aikoina on täysi työ pitää hyvin toimivana ihan normi ydinperhe saati sitten perhe jossa on kenties sinun minun meidän lapsia, ehkä useitakin exiä ja nyxät, monista mummoista ja vaareista puhumattakaan. Ei se aina ole niin tasapuolista miten voisi olla, joku tykkää nyxän tai exän lapsista, toinen ei voi sietää! Itsellä on käynyt satumainen tuuri, olen saanut kasvaa onnellisessa ydinperheessä samoin omat lapseni. Onhan se helpompaa sopia asioista ja ongelmatkin setviä aviopari keskenään kuin liuta aikuisia, enemmän tai vähemmän kypsiä.

Harmittaa vaan niiden lukemattomien lasten puolesta jotka joutuvat elämään monenlaisissa uusioperhe sekasotkuissa, jotkut väheksyttyinä ja syrjittyinäkin, jopa inhokkeina, se kun on totuus. Jokainen tietää että harva mies eikä nainenkaan ota omakseen vieraita lapsia ja miten voisikaan kun eivät ole omia.

Itse tiedän enemmän epäonnistuneita uusioita kuin onnistuneita, ikävä kyllä.

[/quote]

Ikävä pudottaa sinut maanpinnalle, on niitäkin uusperheitä, joissa nainen/mies pitää puolison lapsia ihan yhtä ominaan, kuin omiansa. Tätä on varmasti vaikea uskoa jos elää kuvitelmassa että uusperheessä kaikki voivat pahoin eikä kukaan ole onnellinen.

Olen äitipuoli ja katson, että asiat onnistuvat, kun aikuiset ovat empaattisia ja osaavat asettua sekä lasten että toisten aikuisten asemaan. Mieheni entiselle vaimolle oli kova paikka, se, että menimme naimisiin ja ymmärrän sen itsekin, kun joskus olen tullut jätetyksi. En automaattisesti laittaisi exiä hankalan asemaan, sillä suurin osa uusperheen perustaneista on jonkun exiä. Lapsille olen aina puhunut heidän äidistään kunnioittavasti ja tein alussa paljon töitä tämän eteen. Haluan myös, että lapset voivat vapaasti puhua äidistään täällä olessaan. Soitin aika alussa mieheni luvalla lasten äidille ja kerroin, etten ole viemässä äidin paikkaa ja kunnioitan häntä äitinä ja toivon, että voisin olla yksi turvallinen aikuinen lisää lasten elämässä. Hän oli hämmästynyt, mutta lopuksi iloinen. Olen myös pyrkinyt antamaan lapsille ja isälle yhteistä aikaa, ilman minua. Vuosien myötä tämä on vähentynyt ja lapset mielellään pyytävät minutkin mukaan menoihinsa. 

Alussa nuorin oli 4-vuotias ja isällä ollessaan, joskus ikävöi äitiään. Juttelin lapsen kanssa ja kerroin, että on ok ikävöidä äitiä ja tietenkin äiti on paras, mutta kyllä tästä selvitään. Lapsi selvästi rentoutui, kun huomasi, että ei tarvitse pelätä puhuu äidistä. Tietenkin jotkut asiat ovat olleet hankalampia ja joskus olen ollut ärsyyntynyt, mutta olen ne käynyt läpi itsekseni ja yhdessä mieheni kanssa. Haluan, että nämä lapset kokevat sen, että aikuiset ovat turva ja erimielisyyksistäkin päästään eroon, kun keskustellaan ja ollaan aikuisia.

Mielestäni on myös selvä, että mieheni maksaa elatusmaksuja lapsistaan, koska on yhteisymmärryksessä nämä lapset ex-puolisonsa kanssa saanut. Ihan virrallinen laskelman mukaan on menty. Sen lisäksi haluaa välillä hemmotella lapsiaan ja erikseen maksaa mitä nyt eteen tulee. Olemme ihan ok pärjääviä, joille raha on vain vaihdon väline, eikä siihen liity mitään tunnetta. 

Kun tapasin mieheni, niin tiesin, että hänellä on lapsia. Otin koko paketin ja lapset ovat miehelleni hyvin tärkeitä. En sellaista miestä olisikaan ottanut, joka ei lapsistaan välittäisi ja kantaisi vastuuta. Olen itse ilman isää kasvanut ja haluan, että näillä lapsilla on isä, joka on läsnä heidän elämässään.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 09:50"]

Näinä kiireisinä aikoina on täysi työ pitää hyvin toimivana ihan normi ydinperhe saati sitten perhe jossa on kenties sinun minun meidän lapsia, ehkä useitakin exiä ja nyxät, monista mummoista ja vaareista puhumattakaan. Ei se aina ole niin tasapuolista miten voisi olla, joku tykkää nyxän tai exän lapsista, toinen ei voi sietää! Itsellä on käynyt satumainen tuuri, olen saanut kasvaa onnellisessa ydinperheessä samoin omat lapseni. Onhan se helpompaa sopia asioista ja ongelmatkin setviä aviopari keskenään kuin liuta aikuisia, enemmän tai vähemmän kypsiä.

Harmittaa vaan niiden lukemattomien lasten puolesta jotka joutuvat elämään monenlaisissa uusioperhe sekasotkuissa, jotkut väheksyttyinä ja syrjittyinäkin, jopa inhokkeina, se kun on totuus. Jokainen tietää että harva mies eikä nainenkaan ota omakseen vieraita lapsia ja miten voisikaan kun eivät ole omia.

Itse tiedän enemmän epäonnistuneita uusioita kuin onnistuneita, ikävä kyllä.

[/quote]

tällaista olen aiemmin lukenut av:lta ja siksi aloitin tämän ketjun. Tämä vastaus on juuri niin epämääräinen, ettei yhtään ymmärrä, mitä ongelmia uusperheissä on. Halusin juuri tietää, mitä se "Sekasotku" on. Ja tästä ketjusta en ole sitä sekasotkua löytänyt vastaajien kirjoituksista. Tästä ketjusta käy kyllä ilmi, ettei aina tykkää toisten lapsista, mutta ei sekään näytä olevan mikään sääntö. 

ap

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 09:37"]

Ap linjoilla ja kiittää vastaajia. Teenkö oikean päätelmän jos sanon tämän ketjun perusteella, ettei uusperheillä ole mitään tiettyä ongelmaa? Mikään asia ei tule ylitse muiden. Ei kaikkien exät ole hankalia, vaikeita teinejä on myös ydinperheissä. Tuntuu, että aina jos on perheen sisäinen ongelma, niin syyksi annetaan uusperheellisyys? 

Psykologi Kari Kiianmaa sanoi joskus, että uusperheiden korkeat avioeroprosentit johtuvat liian nopeista yhteenmuutoista. Hän on siis "avioeroguru". Mitä ajattelette tästä? Johtuuko se siitä, ettei ole käsitelty vanhaa eroa ja vie kaikki edellisen avioliiton ongelmat uuteen suhteeseen? Vai onko muutto liian nopea lasten kannalta, etteivät lapset ehdi tutustua toiseen? Vai mihin tämä nopeus liittyy?

[/quote]

Noh, miten senkin ottaa. Kun rupesin olemaan nyk mieheni kanssa yhdessä (olimme kavereita 2v, ei tavannut lapsia silloin) niin 1. yöstä meni 2 vkoa kun minut esiteltiin vanhemmille ja siitä 2 vkoa niin lapset olivat "mummolassa" mukana. Olemme olleet yhdessä tiiviisti siitä lähtien, yhteen tosin muutettiin tuosta vuoden kuluttua kun aloimme rakentamaan yhteistä taloa.

Tärkeämpää mun mielestäni oli se että olin lasten kanssa nelistään 3 vuotta jolloin entinen elämä oli jo käyty läpi ja unohdettu.

Nyt siis 18 vuotta uusperhettä takana, lapsia se 3+1 ja vaikuttavat onnellisilta kuten mekin:D