Lapseni kirjoittaa ylioppilaaksi ensi keväänä ja haluaa hakea opiskelemaan psykologiaa. Sinne on kuitenkin vaikea päästä.

Tunnetteko te oikeesti psykologin ja toimintaterapeutin työnkuvia? Jos ajatellaan perusterveydenhuollon lasten puolen töitä, niin niissä on paljon samaa: tutkitaan lasta standardoiduin testein, annetaan ohjauskäyntejä vanhemmille, suositellaan erikoissairaanhoitoon lähettämistä. Toimintaterapeutti katsoo senso- ja hienomotoriikkaa, visuaalista hahmottamista, toiminnanohjausta ja aistisäätelyä. Psykologi taas tutkii vilkkautta, keskittymistä, tunnesäätelyä, muistia, puheen ja hahmottamisen kehitystä... 

Toki löytyy hyvin erilaisiakin työnkuvia: toimintaterapeutti voi suuntautua käden kuntoutukseen ja silloin se eroaa kovastikin psykologin toimenkuvasta vaikkapa tutkijana. Lähtökohtana toimintaterapeuteilla on toiminta ja psykologeilla keskustelu.  Molemmat koulutukset antavat riittävän pohjan psykoterapeuttiopintoihin, jos se on se mikä lasta kiinnostaa. 

Se on siis hyvä neuvo, että pohditte lapsen kanssa siitä mikä siinä psykologin työssä kiinnostaa. Usein nuoret ajattelee, että jos aine kiinnosti lukiossa, niin sitten varmaan haluaa sellaisiin töihin. Usein se opiskelu vaan eroaa aika paljon niistä lukioajoista. Psykologiassa tosi tärkeetä on tilastotiede, mikä taas toimintaterapiassa ei nouse tärkeäksi. 

Ensikertalaiskiintiötä ei ehkä kannata heti käyttää, mutta järjetöntä mielestäni olisi hakea vuosikausia opiskelemaan pääsemättä mihinkään. 

Kyllä mä kanssa sanoisin että suuremmat mahdollisuudet päästä sisään on niillä, jotka panostavat täysillä yhteen tavoitteeseen eivätkä kokeile sinne tänne. Jos ei ekalla kerralla pääse, niin välivuosi avoimessa psykan perusopintoja ja tilastotiedettä, tarvittaessa yo-arvosanojen korotusta. Psykologian maisterilla on ihan täysin eri ura- ja jatkokoulutusmahdollisuudet kuin toimintaterapeutilla tai psyk sh:lla, joilla työnkuvassa sitä auttamistyötä alle 2500e/kk palkalla (paitsi jälkimmäisellä mahdollisuutena kolmivuorotyö ja sen tuomat lisäansiot).

Psykologiaa opiskelemaan on vaikea päästä, mutta vaatii noi AMK pääsykokeetkin valmistautumista ja se on poissa psykamahdollisuuksista. Aina joku pääsee noihin vaikeimpiin ja halutuimpiinkin aloihin, aika paljon on kiinni siitä paljonko on valmis tekemään töitä.

Tsemppiä sun tytölle!

Vierailija kirjoitti:

Tunnetteko te oikeesti psykologin ja toimintaterapeutin työnkuvia? Jos ajatellaan perusterveydenhuollon lasten puolen töitä, niin niissä on paljon samaa: tutkitaan lasta standardoiduin testein, annetaan ohjauskäyntejä vanhemmille, suositellaan erikoissairaanhoitoon lähettämistä. Toimintaterapeutti katsoo senso- ja hienomotoriikkaa, visuaalista hahmottamista, toiminnanohjausta ja aistisäätelyä. Psykologi taas tutkii vilkkautta, keskittymistä, tunnesäätelyä, muistia, puheen ja hahmottamisen kehitystä... 

Toki löytyy hyvin erilaisiakin työnkuvia: toimintaterapeutti voi suuntautua käden kuntoutukseen ja silloin se eroaa kovastikin psykologin toimenkuvasta vaikkapa tutkijana. Lähtökohtana toimintaterapeuteilla on toiminta ja psykologeilla keskustelu.  Molemmat koulutukset antavat riittävän pohjan psykoterapeuttiopintoihin, jos se on se mikä lasta kiinnostaa. 

Se on siis hyvä neuvo, että pohditte lapsen kanssa siitä mikä siinä psykologin työssä kiinnostaa. Usein nuoret ajattelee, että jos aine kiinnosti lukiossa, niin sitten varmaan haluaa sellaisiin töihin. Usein se opiskelu vaan eroaa aika paljon niistä lukioajoista. Psykologiassa tosi tärkeetä on tilastotiede, mikä taas toimintaterapiassa ei nouse tärkeäksi. 

Ensikertalaiskiintiötä ei ehkä kannata heti käyttää, mutta järjetöntä mielestäni olisi hakea vuosikausia opiskelemaan pääsemättä mihinkään. 

Psykologin vertaaminen toimintaterapeuttiin on kuin vertaisi lääkäriä sairaanhoitajaan. Lääkiksen vaihtoehto ei ole sairaanhoitajan opinnot.

Kiinnostaako lastasi minkälainen psykologin työ? Kannattaa muistaa, että psykologina voi työskennellä aivan todella monessa paikassa ja sovellusaloilla, joita on varmaan parikymmentä. Lisäksi ei kannata unohtaa työ- ja organisaatiopsykologiaa ja mahdollisuutta työskennellä vaikka yritysten, rekryjuttujen ja henkilöstöasioiden rajapinnassa. Psykologin tutkinto sopii erinomaisesti yhteen myös esim. yhteiskuntatieteiden kanssa ja antaa mahdollisuuksia hyvin erilaisiin asiantuntijatöihin vaikka valtiolla tai kuntapuolella. Moni kuntien sotepuolen pomokin on psykologi taustaltaan, tosin usein jokin muu tutkinto myös.

Joten heittelisin esiin esim. johtamiseen ja henkilöstöhallintoon liittyviä juttuja kauppakorkean puolelta, erityispedagogiikkaa, sosiaalityötä, jo mainittua tilastotiedettä, viestintää, sosiologiaa tai sosiaalipsykologiaa, hallintotiedettä ja vaikka oikiksen juttuja myös (oikeus psykologia on todella suosittu sivuaine, joten toisi näkökulmaa siihenkin).

Psykologia on siitä kiva aine, että erilaisilla painotuksilla työnkuva muuttuu ihan erilaiseksi. Siitä vaan pohtimaan. :)

Vierailija kirjoitti:

Tunnetteko te oikeesti psykologin ja toimintaterapeutin työnkuvia? Jos ajatellaan perusterveydenhuollon lasten puolen töitä, niin niissä on paljon samaa: tutkitaan lasta standardoiduin testein, annetaan ohjauskäyntejä vanhemmille, suositellaan erikoissairaanhoitoon lähettämistä. Toimintaterapeutti katsoo senso- ja hienomotoriikkaa, visuaalista hahmottamista, toiminnanohjausta ja aistisäätelyä. Psykologi taas tutkii vilkkautta, keskittymistä, tunnesäätelyä, muistia, puheen ja hahmottamisen kehitystä... 

Toki löytyy hyvin erilaisiakin työnkuvia: toimintaterapeutti voi suuntautua käden kuntoutukseen ja silloin se eroaa kovastikin psykologin toimenkuvasta vaikkapa tutkijana. Lähtökohtana toimintaterapeuteilla on toiminta ja psykologeilla keskustelu.  Molemmat koulutukset antavat riittävän pohjan psykoterapeuttiopintoihin, jos se on se mikä lasta kiinnostaa. 

Se on siis hyvä neuvo, että pohditte lapsen kanssa siitä mikä siinä psykologin työssä kiinnostaa. Usein nuoret ajattelee, että jos aine kiinnosti lukiossa, niin sitten varmaan haluaa sellaisiin töihin. Usein se opiskelu vaan eroaa aika paljon niistä lukioajoista. Psykologiassa tosi tärkeetä on tilastotiede, mikä taas toimintaterapiassa ei nouse tärkeäksi. 

Ensikertalaiskiintiötä ei ehkä kannata heti käyttää, mutta järjetöntä mielestäni olisi hakea vuosikausia opiskelemaan pääsemättä mihinkään. 

Tunnen tosi hyvin, sillä olen psykologi ja työelämässä olen usein työskennellyt samassa yksikössä toimintaterapeuttien kanssa (en kuitenkaan lapsipuolella perustasolla, mihin viittasit, eli en kumoa ajatuksiasi, tuon vain omani rinnalle):

Työnkuvassa on joitain samanlaisia piirteitä, mutta näiden alojen välillä näkisin tosi merkittäviä ja perustavanlaatuisia eroja. Psykologia on vahvasti tutkimukseen nojaava tieteenala, sopii akateemisesti orientoituneelle, myös työelämässä korostuu tutkiva ote ja tieteellinen lähestymistapa erilaisiin ilmiöihin. Toimintaterapia ja sen käytännönläheisyys ovat mielestäni täysin eri maata - vaikka tosi tärkeä ja tarpeellinen tulokulma moniin tilainteisiin sekin. Lisäksi aiemmin tuolla viittasin psykologian maisterin monipuolisiin ura- ja jatkokoulutusmahdollisuuksiin sekä korkeampaan palkkatasoon verrattuna tt:n ja psyk sh:n. Toimintaterapia on hyvä vaihtoehto, jos haluaa toimintaterapeutiksi, mutta psykologian kakkosvaihtoehtona ei minusta nappiehdotus.

Vierailija kirjoitti:

Johtamisen psykologiaa. Ainakin Lapin yliopisto kouluttaa tähän. Tai kasvatustieteelliseen kasvatuspsykan pääaineeseen. Tai sosiologia.

Sama ehdotus.

Oma tytär luki psykan yliopistossa ja sivuaineina johtamisen psykologia ja kansainvälinen liiketalous.