Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia lihavuusleikkauksesta?
10.11.2020 |
BMI on 42 ja leikkaus harkinnassa. Olen jojolaihduttanut koko ikäni ja enää en saa ruokailuani hallintaan. Haluaisin kuulla ihmisten onnistumisia ja epäonnistumisia leikkauksista!
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vaatii parin vuoden pohjatyöt ja tutkimukset sekä osoitettava, että pystyy laihtumaan ja pitämään pudottamansa kilot. Tutkitaan onko esteitä fyysisesti/henkisesti leikkaukselle. On kyettävä muuttamaan uudet ruokailutottumukset, ruokarytmi, määrä, nesteen juominen eri aikaan kuin syöminen loppuiäksi.
Varauduttava leikkauskomplikaatioihin sekä myöhemmin mahdollisiin suolentukkeumiin/kiertymiin, verensokerin nopeisiin romahteluihin, sappikiviin. Lisäksi nahkojen roikkuminen enempi ja vähempi ja niiden aiheuttamat hiertymät ja hautumat.
Ei ole helppo tie todellakaan, leikkaus on laihtumista ja painonpitämistä tukeva toimenpide, ei oikotie onneen. Työ on tehtävä itse ja itsellä suurin työ piti tehdä korvien välissä, että sain muutettua ruokatottumukseni.
Ei todellakaan mene noin yksityisellä puolella. Ystäväni isä ei päässyt julkiselle puolelle leikkaukseen, joten meni yksityiselle. Leikkasivat, vaikka riskit oli kovat, ja ne myös realisoituivat: kaverin isä oli todella vähällä kuolla, joutui olemaan sairaalassa kuukausia, ja toipuminen kesti kaksi vuotta, eikä tietenkään parantunut ihan ennalleen.
Tiedän myös toisen tapauksen, joka ei vaan halunnut vetää pohjille sitä ene-kuuria, ja meni siksi yksityiselle. Hänellä leikkaus toimi, ja kilot on pysyneet poissa.
Edes julkisella puolella eivät tutki ihmisiä tarpeeksi/osaa kysyä oikeita kysymyksiä. Tiedän useita selkeän syömishäiriöisiä ihmisiä, jotka on kuitenkin leikattu, ja jälki on aika kamalaa. Yksi näistä esim. elää nykyään pelkällä karkilla, koska ei halua lihoa, ja ruokavalioon ei " mahdu" mitään muuta. ELi valitsee syödä pelkkää karkkia ennemmin kuin käyttäisi vähät syömisensä oikeaan ravitsevaan ruokaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on tehty lihavuusleikkkaus v. 2015, kuten myös miehellenI v. 2017. Painoin 160 kg, mieheni 122 kg.
Painoni ei tippunut kovin nopeasti edes alussa, mutta putoaa edelleen hiljakseen ollen nyt 109 kg. Mieheni paino on 93 kg, putoaminen on pysähtynyt, mutta hän ei ole alkanut myöskään lihota takaisin.
Suosittelen leikkausta, se pelasti elämäni, samoin mieheni elämän (hänellä sairauksia). Jos lihavuus johtuu hallitsemattomasta syömishäiriöistä, ahmimisesta tms. leikkaus ei ole oikea ratkaisu.No siis syömishäiriöhän se on kun syön tahtomattani niin paljon että BMI on 42. En kuitenkaan syö niin paljon että oksentaisin tms, joten uskoisin että voisin hyötyä leikkauksesta. Käyn nyt toki juttelemassa ravitsemusterapeutille ja lääkärille asiasta, mutta tosiaan mielelläni kuulisin kaikenlaisia kokemuksia aiheesta!
Itse en kutsu syömishäiriöksi sitä, jos syö suht tasaisesti liikaa. Lihomiseen ei tarvita kuin omena päivässä, jos se ylittää oman kulutuksen. Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa liikakiloja kertyy...
Usein lihava ajatellaan pitsoja ahmivana suursyömärin, mutta itse inhosin rasvaista ruokaa. Minun heikkouteni oli karkit ja kasvisköyhä ruokavalio. Kun leikkauksen auttamana sain painon pienenemään ja elämänhaluni takaisin, jaksoin korjata myös ruokatottumukseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotainhan se kertoo ihmisestä ja ajatusmaailman ongelmista, jos on valmis silpouttamaan itsensä sen sijaan, että tekisi sen henkisen työn, jota laihtuminen ensisijaisesti vaatii. Eli ongelma ulkoistetaan, sitten uhriudutaan, ja ratkaisun pitäisi tulla helposti, ilman omaa työtä.
Lihavuusleikkaus ei ole mikään oikotie onneen. Vain harva onnistuu laihtumaan sen avulla pysyvästi, ja silloinkin käteen jää silvottu keho, joka ei toimi kunnolla.Minkä ihmeen henkisen työn? Olen ravannut lääkäristä toiseen, psykiatrilla, ravitsemusterapeutilla, psykologilla. Olen koittanut vaikka mitä dieettejä ja elämäntapamuutoksia hypnotisoinnista personal traineriin. Mikään ei pysy. Olen pudottanut yli 100kg, mutta ne ovat tulleet aina takaisin. Jokin syömiskäyttäytymisessäni mättää ja olen pian 40-vuotias, eli alkaa olemaan kaikki muut keinot kokeiltu. Mitä sinä sitten sijassani tekisit?
Olen saavuttanut elämässäni maisterintutkinnon, hyvän uran, hyvän avioliiton, olen menestynyt urheilussa nuorempana... En käsitä että mitä minä olen laiskasti ulkoistanut? Missä minä odotan mitään oikotietä?"Mikään ei pysy." Henkisellä puolellahan se ongelma on. Tiedät, miten pitäisi syödä, mutta päätät silti syödä väärin tai liikaa. Syömiskäyttäytyminen ei ole mikään yksittäinen, kaikesta muusta irrallinen fyysinen toiminta, vaan lähtee ajatuksista ja tunteista.
Ulkoistat laihduttamisen ensin hypnotisoijalle, terapeutille, sitten leikkaukselle ja odotat, että se toisi sinulle pysyvän ratkaisun, vaikka siinäkin ongelmaksi muodostuu sinun sisäinen elämäsi. Jos et saa ajatusmalleja muuttumaan ja sisäistä, miksi sabotoit itseäsi, tulet lihomaan leikkauksen jälkeenkin. Miksi kuvittelet, että leikkaus toimisi eri tavalla kuin muut kokeilemasi keinot?
No millä ne ajatusmallit sinusta sitten muuttuisivat? Itselläni auttoi laihtumaan lääke joka poisti ruokahalun kokonaan (victoza), mutta sitä ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön joten sitä en enää saa.
Odotan mahdolliselta leikkaukselta sitä, että sinne vatsaan ei enää saisi syötyä niin paljon kuin tähän asti, että kylläisyys tulisi nopeammin ja että yksi repsahdus ei aiheuttaisi kurimusta koska sinne vatsalaukkuun ei enää yksinkertaisesti mahdu niin paljon tavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotainhan se kertoo ihmisestä ja ajatusmaailman ongelmista, jos on valmis silpouttamaan itsensä sen sijaan, että tekisi sen henkisen työn, jota laihtuminen ensisijaisesti vaatii. Eli ongelma ulkoistetaan, sitten uhriudutaan, ja ratkaisun pitäisi tulla helposti, ilman omaa työtä.
Lihavuusleikkaus ei ole mikään oikotie onneen. Vain harva onnistuu laihtumaan sen avulla pysyvästi, ja silloinkin käteen jää silvottu keho, joka ei toimi kunnolla.Minkä ihmeen henkisen työn? Olen ravannut lääkäristä toiseen, psykiatrilla, ravitsemusterapeutilla, psykologilla. Olen koittanut vaikka mitä dieettejä ja elämäntapamuutoksia hypnotisoinnista personal traineriin. Mikään ei pysy. Olen pudottanut yli 100kg, mutta ne ovat tulleet aina takaisin. Jokin syömiskäyttäytymisessäni mättää ja olen pian 40-vuotias, eli alkaa olemaan kaikki muut keinot kokeiltu. Mitä sinä sitten sijassani tekisit?
Olen saavuttanut elämässäni maisterintutkinnon, hyvän uran, hyvän avioliiton, olen menestynyt urheilussa nuorempana... En käsitä että mitä minä olen laiskasti ulkoistanut? Missä minä odotan mitään oikotietä?"Mikään ei pysy." Henkisellä puolellahan se ongelma on. Tiedät, miten pitäisi syödä, mutta päätät silti syödä väärin tai liikaa. Syömiskäyttäytyminen ei ole mikään yksittäinen, kaikesta muusta irrallinen fyysinen toiminta, vaan lähtee ajatuksista ja tunteista.
Ulkoistat laihduttamisen ensin hypnotisoijalle, terapeutille, sitten leikkaukselle ja odotat, että se toisi sinulle pysyvän ratkaisun, vaikka siinäkin ongelmaksi muodostuu sinun sisäinen elämäsi. Jos et saa ajatusmalleja muuttumaan ja sisäistä, miksi sabotoit itseäsi, tulet lihomaan leikkauksen jälkeenkin. Miksi kuvittelet, että leikkaus toimisi eri tavalla kuin muut kokeilemasi keinot?
Saanko itse leikattuna vastata? Leikkaus toimii eri tavalla siksi, että se vähentää ruokahalua. Harva lihava syö syömisen ilosta, vaikka ei yhtään mahaan mahtuisi, vaan siksi, että nälättää enemmän kuin pitäisi todelliseen tarpeeseen nähden. Kun siis ruokahalu normalisoituu, paino laskee kuin itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on tehty lihavuusleikkkaus v. 2015, kuten myös miehellenI v. 2017. Painoin 160 kg, mieheni 122 kg.
Painoni ei tippunut kovin nopeasti edes alussa, mutta putoaa edelleen hiljakseen ollen nyt 109 kg. Mieheni paino on 93 kg, putoaminen on pysähtynyt, mutta hän ei ole alkanut myöskään lihota takaisin.
Suosittelen leikkausta, se pelasti elämäni, samoin mieheni elämän (hänellä sairauksia). Jos lihavuus johtuu hallitsemattomasta syömishäiriöistä, ahmimisesta tms. leikkaus ei ole oikea ratkaisu.No siis syömishäiriöhän se on kun syön tahtomattani niin paljon että BMI on 42. En kuitenkaan syö niin paljon että oksentaisin tms, joten uskoisin että voisin hyötyä leikkauksesta. Käyn nyt toki juttelemassa ravitsemusterapeutille ja lääkärille asiasta, mutta tosiaan mielelläni kuulisin kaikenlaisia kokemuksia aiheesta!
Itse en kutsu syömishäiriöksi sitä, jos syö suht tasaisesti liikaa. Lihomiseen ei tarvita kuin omena päivässä, jos se ylittää oman kulutuksen. Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa liikakiloja kertyy...
Usein lihava ajatellaan pitsoja ahmivana suursyömärin, mutta itse inhosin rasvaista ruokaa. Minun heikkouteni oli karkit ja kasvisköyhä ruokavalio. Kun leikkauksen auttamana sain painon pienenemään ja elämänhaluni takaisin, jaksoin korjata myös ruokatottumukseni.
Minä taas kyllä syön ihan normaalia ruokaa, mutta isoja annoksia ja sen lisäksi vielä karkkeja yms. En koe kylläisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Supernanny Pia Penttala on ollut lihavuusleikkauksessa. Mies katsoi jotain ohjelmaa jossa Pia oli ja totesi, että onpa nainen muuttunut edukseen!
No on muuttunut, vaikka kiloja ei ole lähtenyt kuin jotain 25 kg - vielä. Miksi on päässyt leikkaukseen vai kävikö yksityisellä, kun taatusti BMI ei ollut 40 hujakoilla?
Pia on nuorentunut ja virkistynyt silmin nähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on tehty lihavuusleikkkaus v. 2015, kuten myös miehellenI v. 2017. Painoin 160 kg, mieheni 122 kg.
Painoni ei tippunut kovin nopeasti edes alussa, mutta putoaa edelleen hiljakseen ollen nyt 109 kg. Mieheni paino on 93 kg, putoaminen on pysähtynyt, mutta hän ei ole alkanut myöskään lihota takaisin.
Suosittelen leikkausta, se pelasti elämäni, samoin mieheni elämän (hänellä sairauksia). Jos lihavuus johtuu hallitsemattomasta syömishäiriöistä, ahmimisesta tms. leikkaus ei ole oikea ratkaisu.No siis syömishäiriöhän se on kun syön tahtomattani niin paljon että BMI on 42. En kuitenkaan syö niin paljon että oksentaisin tms, joten uskoisin että voisin hyötyä leikkauksesta. Käyn nyt toki juttelemassa ravitsemusterapeutille ja lääkärille asiasta, mutta tosiaan mielelläni kuulisin kaikenlaisia kokemuksia aiheesta!
Itse en kutsu syömishäiriöksi sitä, jos syö suht tasaisesti liikaa. Lihomiseen ei tarvita kuin omena päivässä, jos se ylittää oman kulutuksen. Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa liikakiloja kertyy...
Usein lihava ajatellaan pitsoja ahmivana suursyömärin, mutta itse inhosin rasvaista ruokaa. Minun heikkouteni oli karkit ja kasvisköyhä ruokavalio. Kun leikkauksen auttamana sain painon pienenemään ja elämänhaluni takaisin, jaksoin korjata myös ruokatottumukseni.Minä taas kyllä syön ihan normaalia ruokaa, mutta isoja annoksia ja sen lisäksi vielä karkkeja yms. En koe kylläisyyttä.
Uskoisin, että sinä voisit leikkauksesta hyötyä. Onhan myös alkon kulutus hallinnassa? Siitä tulee nopeasti myös kaloreita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
BMI:n ei tarvitse olla kovin korkea, jos leikattavalla on lihavuuteen liittyviä sairauksia, esim. vaikeahoitoinen diabetes.
Ainoa "lihavuusleikkaus" minkä hyväksyn on mahdollisten ylimääräisten nahkojen kiristely laihdutuksen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatii parin vuoden pohjatyöt ja tutkimukset sekä osoitettava, että pystyy laihtumaan ja pitämään pudottamansa kilot. Tutkitaan onko esteitä fyysisesti/henkisesti leikkaukselle. On kyettävä muuttamaan uudet ruokailutottumukset, ruokarytmi, määrä, nesteen juominen eri aikaan kuin syöminen loppuiäksi.
Varauduttava leikkauskomplikaatioihin sekä myöhemmin mahdollisiin suolentukkeumiin/kiertymiin, verensokerin nopeisiin romahteluihin, sappikiviin. Lisäksi nahkojen roikkuminen enempi ja vähempi ja niiden aiheuttamat hiertymät ja hautumat.
Ei ole helppo tie todellakaan, leikkaus on laihtumista ja painonpitämistä tukeva toimenpide, ei oikotie onneen. Työ on tehtävä itse ja itsellä suurin työ piti tehdä korvien välissä, että sain muutettua ruokatottumukseni.
Ei todellakaan mene noin yksityisellä puolella. Ystäväni isä ei päässyt julkiselle puolelle leikkaukseen, joten meni yksityiselle. Leikkasivat, vaikka riskit oli kovat, ja ne myös realisoituivat: kaverin isä oli todella vähällä kuolla, joutui olemaan sairaalassa kuukausia, ja toipuminen kesti kaksi vuotta, eikä tietenkään parantunut ihan ennalleen.
Tiedän myös toisen tapauksen, joka ei vaan halunnut vetää pohjille sitä ene-kuuria, ja meni siksi yksityiselle. Hänellä leikkaus toimi, ja kilot on pysyneet poissa.
Edes julkisella puolella eivät tutki ihmisiä tarpeeksi/osaa kysyä oikeita kysymyksiä. Tiedän useita selkeän syömishäiriöisiä ihmisiä, jotka on kuitenkin leikattu, ja jälki on aika kamalaa. Yksi näistä esim. elää nykyään pelkällä karkilla, koska ei halua lihoa, ja ruokavalioon ei " mahdu" mitään muuta. ELi valitsee syödä pelkkää karkkia ennemmin kuin käyttäisi vähät syömisensä oikeaan ravitsevaan ruokaan.
Joo, kirjoitinkin julkisesta puolesta, josta itsellä kokemusta. Voihan yksityisellä ja Virossa leikkuuttaa mitä haluaa, mutta pitää ottaa sitten tietoinen riski, jos julkinen puoli katsoo että liian suuret riskit leikata
Mäe en päässyt BMI:llä 43 koska ei ollut mitään lihavuuteen liittyviä sairauksia ja paino ei ollut BMI > 40 yli viittä vuotta. Olin kiukkuinen ja meinasin jättää väliin tarjotun sairaalan painonhallintaryhmänkin, uskoen että se on tyhmä pikakuuri jonka jälkeen lihon takaisin.
Mutta ei ollut. Laihduin sen kuurin aikana 28 kg ja sen jälkeen opiskelin ravitsemusterapeutin avulla ihan uudet ruokatottumukset. Painoin 110 kg kun lääkäriin menin lihavuuden takia, tarkoitukseena päästä leikkaukseen. Nykyisin painan 64 kg. Ilman leikkausta, joten minun tapauksessa lopulta oli ihan hyvä etten päässytkään leikkaukseen.
Sitä en vieläkään ymmärrä itsekään, miksi onnistuin laihtumaan kun olin sitä ennen aloittanut kymmeniä dieettejä ja laihtunut vähän ja lihonut takisin. En tehnyt mitään henkistä työtä, en käynyt terapiassa, en mitään ihmeempää. Kai minä vaan sisuunnuin että vaikka olisi kuinka epämukavaa se laihdutus,vaikka hitto kuolisin siihen, niin minähän en periksi anna ja laihdun. Eli opin sietämään nälkää ja epämukavuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mäe en päässyt BMI:llä 43 koska ei ollut mitään lihavuuteen liittyviä sairauksia ja paino ei ollut BMI > 40 yli viittä vuotta. Olin kiukkuinen ja meinasin jättää väliin tarjotun sairaalan painonhallintaryhmänkin, uskoen että se on tyhmä pikakuuri jonka jälkeen lihon takaisin.
Mutta ei ollut. Laihduin sen kuurin aikana 28 kg ja sen jälkeen opiskelin ravitsemusterapeutin avulla ihan uudet ruokatottumukset. Painoin 110 kg kun lääkäriin menin lihavuuden takia, tarkoitukseena päästä leikkaukseen. Nykyisin painan 64 kg. Ilman leikkausta, joten minun tapauksessa lopulta oli ihan hyvä etten päässytkään leikkaukseen.
Sitä en vieläkään ymmärrä itsekään, miksi onnistuin laihtumaan kun olin sitä ennen aloittanut kymmeniä dieettejä ja laihtunut vähän ja lihonut takisin. En tehnyt mitään henkistä työtä, en käynyt terapiassa, en mitään ihmeempää. Kai minä vaan sisuunnuin että vaikka olisi kuinka epämukavaa se laihdutus,vaikka hitto kuolisin siihen, niin minähän en periksi anna ja laihdun. Eli opin sietämään nälkää ja epämukavuutta.
Koska dieetit eivät ole oikea ratkaisu mihinkään. Ne on roskaa. Dieetti on väliaikaista, ruokavalio taas on elämänpituinen valinta. Joo, voit laihtua hieman kun olet jollain hiton mehudieetillä. Samalla olotilasi on aivan surkea. Mutta mitäs sitten kun dieetti on ohi? No et tehnyt mitään korjauksia ruokavalioosi vaan palaat tietysti tuttuun ja turvalliseen ja kilot tulevat takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotainhan se kertoo ihmisestä ja ajatusmaailman ongelmista, jos on valmis silpouttamaan itsensä sen sijaan, että tekisi sen henkisen työn, jota laihtuminen ensisijaisesti vaatii. Eli ongelma ulkoistetaan, sitten uhriudutaan, ja ratkaisun pitäisi tulla helposti, ilman omaa työtä.
Lihavuusleikkaus ei ole mikään oikotie onneen. Vain harva onnistuu laihtumaan sen avulla pysyvästi, ja silloinkin käteen jää silvottu keho, joka ei toimi kunnolla.Minkä ihmeen henkisen työn? Olen ravannut lääkäristä toiseen, psykiatrilla, ravitsemusterapeutilla, psykologilla. Olen koittanut vaikka mitä dieettejä ja elämäntapamuutoksia hypnotisoinnista personal traineriin. Mikään ei pysy. Olen pudottanut yli 100kg, mutta ne ovat tulleet aina takaisin. Jokin syömiskäyttäytymisessäni mättää ja olen pian 40-vuotias, eli alkaa olemaan kaikki muut keinot kokeiltu. Mitä sinä sitten sijassani tekisit?
Olen saavuttanut elämässäni maisterintutkinnon, hyvän uran, hyvän avioliiton, olen menestynyt urheilussa nuorempana... En käsitä että mitä minä olen laiskasti ulkoistanut? Missä minä odotan mitään oikotietä?"Mikään ei pysy." Henkisellä puolellahan se ongelma on. Tiedät, miten pitäisi syödä, mutta päätät silti syödä väärin tai liikaa. Syömiskäyttäytyminen ei ole mikään yksittäinen, kaikesta muusta irrallinen fyysinen toiminta, vaan lähtee ajatuksista ja tunteista.
Ulkoistat laihduttamisen ensin hypnotisoijalle, terapeutille, sitten leikkaukselle ja odotat, että se toisi sinulle pysyvän ratkaisun, vaikka siinäkin ongelmaksi muodostuu sinun sisäinen elämäsi. Jos et saa ajatusmalleja muuttumaan ja sisäistä, miksi sabotoit itseäsi, tulet lihomaan leikkauksen jälkeenkin. Miksi kuvittelet, että leikkaus toimisi eri tavalla kuin muut kokeilemasi keinot?
Saanko itse leikattuna vastata? Leikkaus toimii eri tavalla siksi, että se vähentää ruokahalua. Harva lihava syö syömisen ilosta, vaikka ei yhtään mahaan mahtuisi, vaan siksi, että nälättää enemmän kuin pitäisi todelliseen tarpeeseen nähden. Kun siis ruokahalu normalisoituu, paino laskee kuin itsekseen.
Ruokahalua pystyy vähentämään ja normalisoimaan myös muilla tavoilla. Ei sitä varten tarvitse silpoa itseään. Kylläisyydenkin saa aikaan oikealla ruokavaliolla. Kannattaisi tutustua hormonitoimintaan ja miettiä itselle sopivinta ruokavaliota. Monesti ihmiset myös sekoittavat nälän tunteen mielitekoihin. Halutaan tukahduttaa se epämukavuuden tunne, joka tulee, kun vatsa ei olekaan täpötäysi. Tunteiden sietokyky on huono, ja muilla kuin lihavilla se voi ilmetä esim. ryyppäämisenä, holtittomana seksikäyttäytymisenä, äärimmäisenä liikuntana... Joten ei se ole pelkästään ylipainoisten ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on tehty lihavuusleikkkaus v. 2015, kuten myös miehellenI v. 2017. Painoin 160 kg, mieheni 122 kg.
Painoni ei tippunut kovin nopeasti edes alussa, mutta putoaa edelleen hiljakseen ollen nyt 109 kg. Mieheni paino on 93 kg, putoaminen on pysähtynyt, mutta hän ei ole alkanut myöskään lihota takaisin.
Suosittelen leikkausta, se pelasti elämäni, samoin mieheni elämän (hänellä sairauksia). Jos lihavuus johtuu hallitsemattomasta syömishäiriöistä, ahmimisesta tms. leikkaus ei ole oikea ratkaisu.No siis syömishäiriöhän se on kun syön tahtomattani niin paljon että BMI on 42. En kuitenkaan syö niin paljon että oksentaisin tms, joten uskoisin että voisin hyötyä leikkauksesta. Käyn nyt toki juttelemassa ravitsemusterapeutille ja lääkärille asiasta, mutta tosiaan mielelläni kuulisin kaikenlaisia kokemuksia aiheesta!
Itse en kutsu syömishäiriöksi sitä, jos syö suht tasaisesti liikaa. Lihomiseen ei tarvita kuin omena päivässä, jos se ylittää oman kulutuksen. Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa liikakiloja kertyy...
Usein lihava ajatellaan pitsoja ahmivana suursyömärin, mutta itse inhosin rasvaista ruokaa. Minun heikkouteni oli karkit ja kasvisköyhä ruokavalio. Kun leikkauksen auttamana sain painon pienenemään ja elämänhaluni takaisin, jaksoin korjata myös ruokatottumukseni.Minä taas kyllä syön ihan normaalia ruokaa, mutta isoja annoksia ja sen lisäksi vielä karkkeja yms. En koe kylläisyyttä.
Uskoisin, että sinä voisit leikkauksesta hyötyä. Onhan myös alkon kulutus hallinnassa? Siitä tulee nopeasti myös kaloreita.
Alkoa en kuluta juuri ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotainhan se kertoo ihmisestä ja ajatusmaailman ongelmista, jos on valmis silpouttamaan itsensä sen sijaan, että tekisi sen henkisen työn, jota laihtuminen ensisijaisesti vaatii. Eli ongelma ulkoistetaan, sitten uhriudutaan, ja ratkaisun pitäisi tulla helposti, ilman omaa työtä.
Lihavuusleikkaus ei ole mikään oikotie onneen. Vain harva onnistuu laihtumaan sen avulla pysyvästi, ja silloinkin käteen jää silvottu keho, joka ei toimi kunnolla.Minkä ihmeen henkisen työn? Olen ravannut lääkäristä toiseen, psykiatrilla, ravitsemusterapeutilla, psykologilla. Olen koittanut vaikka mitä dieettejä ja elämäntapamuutoksia hypnotisoinnista personal traineriin. Mikään ei pysy. Olen pudottanut yli 100kg, mutta ne ovat tulleet aina takaisin. Jokin syömiskäyttäytymisessäni mättää ja olen pian 40-vuotias, eli alkaa olemaan kaikki muut keinot kokeiltu. Mitä sinä sitten sijassani tekisit?
Olen saavuttanut elämässäni maisterintutkinnon, hyvän uran, hyvän avioliiton, olen menestynyt urheilussa nuorempana... En käsitä että mitä minä olen laiskasti ulkoistanut? Missä minä odotan mitään oikotietä?"Mikään ei pysy." Henkisellä puolellahan se ongelma on. Tiedät, miten pitäisi syödä, mutta päätät silti syödä väärin tai liikaa. Syömiskäyttäytyminen ei ole mikään yksittäinen, kaikesta muusta irrallinen fyysinen toiminta, vaan lähtee ajatuksista ja tunteista.
Ulkoistat laihduttamisen ensin hypnotisoijalle, terapeutille, sitten leikkaukselle ja odotat, että se toisi sinulle pysyvän ratkaisun, vaikka siinäkin ongelmaksi muodostuu sinun sisäinen elämäsi. Jos et saa ajatusmalleja muuttumaan ja sisäistä, miksi sabotoit itseäsi, tulet lihomaan leikkauksen jälkeenkin. Miksi kuvittelet, että leikkaus toimisi eri tavalla kuin muut kokeilemasi keinot?
Saanko itse leikattuna vastata? Leikkaus toimii eri tavalla siksi, että se vähentää ruokahalua. Harva lihava syö syömisen ilosta, vaikka ei yhtään mahaan mahtuisi, vaan siksi, että nälättää enemmän kuin pitäisi todelliseen tarpeeseen nähden. Kun siis ruokahalu normalisoituu, paino laskee kuin itsekseen.
Ruokahalua pystyy vähentämään ja normalisoimaan myös muilla tavoilla. Ei sitä varten tarvitse silpoa itseään. Kylläisyydenkin saa aikaan oikealla ruokavaliolla. Kannattaisi tutustua hormonitoimintaan ja miettiä itselle sopivinta ruokavaliota. Monesti ihmiset myös sekoittavat nälän tunteen mielitekoihin. Halutaan tukahduttaa se epämukavuuden tunne, joka tulee, kun vatsa ei olekaan täpötäysi. Tunteiden sietokyky on huono, ja muilla kuin lihavilla se voi ilmetä esim. ryyppäämisenä, holtittomana seksikäyttäytymisenä, äärimmäisenä liikuntana... Joten ei se ole pelkästään ylipainoisten ongelma.
Mutta jos ei usean vuoden aikana mitään muutosta ole saatu aikaan vaikka käytettävissä on ollut ravitsemusterapeuteista kaikki ammattilaiset? En ryyppää, en harrasta holtitonta seksikäyttäytymistä ja muutenkin on elämä kunnossa. Paitsi tuon painon osalta. En katso että olisin sellainen tyyppi jolla on jotenkin ”heikko selkäranka” tms.
Aina jos vaan mitenkään pystyy laihduttamaan ja pitämään painon alhaalla ilman leikkausta, perinteisin menetelmin, sen parempi.
Leikkaus on aina leikkaus.
Vierailija kirjoitti:
Aina jos vaan mitenkään pystyy laihduttamaan ja pitämään painon alhaalla ilman leikkausta, perinteisin menetelmin, sen parempi.
Leikkaus on aina leikkaus.
Tietenkin. Sen ymmärtää varmasti jokainen. Itseäni pelottaa se lopullisuus ja komplikaatiot, mutta ei tämä yli 120kg elämäkään ihan tervettä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina jos vaan mitenkään pystyy laihduttamaan ja pitämään painon alhaalla ilman leikkausta, perinteisin menetelmin, sen parempi.
Leikkaus on aina leikkaus.Tietenkin. Sen ymmärtää varmasti jokainen. Itseäni pelottaa se lopullisuus ja komplikaatiot, mutta ei tämä yli 120kg elämäkään ihan tervettä ole.
Minä olen laihtunut 127 kilosta 105 kiloiseksi puolessa vuodessa ilman leikkausta.
Kovaa työtä se on ollut, mutta koko ajan on vaarana että palaan vanhoihin tottumuksiini takaisin ja paino alkaa nousta. Tarkkana saa olla jatkuvasti.
Toivottavasti paino pysyy alhaalla ilman leikkausta. Kunpa olisi enemmän vaihtoehtoja. Olen kuullut että vatsalaukkuun voidaan asentaa mm panta tai pallo, jolloin vatsalaukun tilavuus pienenee. Luulisi että näitä kokeiltaisiin ennen leikkausta Suomessakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina jos vaan mitenkään pystyy laihduttamaan ja pitämään painon alhaalla ilman leikkausta, perinteisin menetelmin, sen parempi.
Leikkaus on aina leikkaus.Tietenkin. Sen ymmärtää varmasti jokainen. Itseäni pelottaa se lopullisuus ja komplikaatiot, mutta ei tämä yli 120kg elämäkään ihan tervettä ole.
Minä olen laihtunut 127 kilosta 105 kiloiseksi puolessa vuodessa ilman leikkausta.
Kovaa työtä se on ollut, mutta koko ajan on vaarana että palaan vanhoihin tottumuksiini takaisin ja paino alkaa nousta. Tarkkana saa olla jatkuvasti.
Toivottavasti paino pysyy alhaalla ilman leikkausta. Kunpa olisi enemmän vaihtoehtoja. Olen kuullut että vatsalaukkuun voidaan asentaa mm panta tai pallo, jolloin vatsalaukun tilavuus pienenee. Luulisi että näitä kokeiltaisiin ennen leikkausta Suomessakin?
Itselläni paino on sahannut aikuisiällä 85-133kg välimaastossa useita kertoja. Olen laihduttanut yli 100kg, mutta taas on paino hilautunut yli 120kg. Pallosta en ole Suomessa kuullut, mutta pantaleikkauksia ei ilmeisesti Suomessa tehdä komplikaatioherkkyyden vuoksi.
"Mikään ei pysy." Henkisellä puolellahan se ongelma on. Tiedät, miten pitäisi syödä, mutta päätät silti syödä väärin tai liikaa. Syömiskäyttäytyminen ei ole mikään yksittäinen, kaikesta muusta irrallinen fyysinen toiminta, vaan lähtee ajatuksista ja tunteista.
Ulkoistat laihduttamisen ensin hypnotisoijalle, terapeutille, sitten leikkaukselle ja odotat, että se toisi sinulle pysyvän ratkaisun, vaikka siinäkin ongelmaksi muodostuu sinun sisäinen elämäsi. Jos et saa ajatusmalleja muuttumaan ja sisäistä, miksi sabotoit itseäsi, tulet lihomaan leikkauksen jälkeenkin. Miksi kuvittelet, että leikkaus toimisi eri tavalla kuin muut kokeilemasi keinot?