Hajoon kun en saa olla tarpeeksi omissa oloissani

Mulla on täysin sama tunne!!! Meillä on teini-ikäiset lapset ja näin ollen ollut aika paljon omaa aikaa harrastuksille, ystävien tapaamisille, matkustelulle ym. omiin aikuisten menoihin. Ollaan yhdessäkin tehty juttuja, mutta molemmilla on ollut myös runsas oma sosiaalinen elämä... Tämä yhdessäolo 24/7 on aivan luonnontonta ja kamalaa, tosiaan omat harrastukset on nyt pääasiassa ulkoilua ja ystävien kanssa ulkoilua tai puhelimessa puhumista..! Kotona tuntuu, että seinät kaatuu päälle ja puolison läsnäolo ahdistaa. Positiivista on, että riidellään hyvin vähän - ei taida olla siihen edes aiheita. Kerran jo menin hotelliin viikonlopuksi. Kohta ei varmaan sekään enää riitä...

Ymmärrän tunteen, rankkaa tuo olisi....olen parisuhtessa mutta tyttöystävällä on oma asunto joten omaakin aikaa jää onneksi. Lapset ovat puolet ajasta x vaimon luonna joten sekin puoli toimii aika mukavasti. Toisaalta tätä ennen oli kyllä vuosiaa ilman omaa aikaa, siitäkin selvittiin.....

Jatkan vielä, että mulla myös tuo, että haluaisin olla kotona joskus ilman miestä. Mutta kun hänkään ei lähde tarpeeksi minnekään. Ja etätöissä ollaan.

Selviytymiskeinoina täällä toiseen huoneeseen sulkeutuminen lukemaan tai katsomaan leffaa.... Pitkät oleskelut kylppärissä. Kävelylenkit joka hemmetin päivä. Ja sitten se hotelli - hyviä tarjouksia on nyt. Ah se yksinolo... Vaikka kotona olisi rauhallistakin, niin se loputon läsnäolo on vaan niin raskasta

Sama täällä. On vielä pienet lapset. Samaan aikaan kun ei saa koskaan olla yksin, on vaikeampi olla yhteydessä ystäviin. Työt vaatii yhä enemmän raportintia ja vastailua kun tehdään etänä, ja aina saa olla naputtelemassa jotain. Ja tylsistyneiltä eläkeläisiltä tulee koko ajan yhteydenottoja ja vaatimuksia ja syytöksiä kun ei ole tuiki tärkeisiin ”onpas jännä sää” viesteihin kunnolla vastattu.

Kunpa saisi olla koko illan yksin ja tuijottaa tyhjyyteen. Tai vaikka soittaisi ystävälle ilman että joku kuuntelee nurkan takana.

Ennen vanhaan sentään ukko oli yleensä päivät jossain metsässä ja akka navetassa, ei aamusta iltaan kyhjötetty siinä samassa kämpässä.

 Alkakaa nukkumaan limittäin. Toinen työskentelee kun toinen nukkuu.

 

Vierailija kirjoitti:

 Alkakaa nukkumaan limittäin. Toinen työskentelee kun toinen nukkuu.

 

Kuka alkaa yöllä työskentelemään? Saa vielä vuorokausirytminkin sekaisin samaan syssyyn.

Omalla kohdalla se ei olisi edes mahdollista, koska oltava asiakkaiden tavoitettavissa päivällä puhelimitse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Alkakaa nukkumaan limittäin. Toinen työskentelee kun toinen nukkuu.

 

Kuka alkaa yöllä työskentelemään? Saa vielä vuorokausirytminkin sekaisin samaan syssyyn.

Omalla kohdalla se ei olisi edes mahdollista, koska oltava asiakkaiden tavoitettavissa päivällä puhelimitse.

Aika monikin tekee töitä öisin. Rytmi ei mene sekaisin, se vaihtuu vastaamaan valveillaoloaa. Mutta ei tietysti sovi kaikille tai jokaiseen työhön.

 

Uskaltaisinkohan ehdottaa tuota hotelliviikonloppua miehelle. Vaikka se nyt ei olisikaan yksin kotona olemista, olisi aivan luksusta olla rauhassa ilman syyllisyyttä eri huoneeseen vetäytymisestä.

Oma aika on minulle hyvin tarpeellista. En jaksaisi olla koko ajan yhdessä. Välillä olen skipannut kylään menon siksi, että saan olla yksin kotona.

Miehellä on oma yritys ja toimisto sekä varasto pihapiirissä. Välillä hänellä on työmatkoja.

Pieni asunto olisi minulle myrkkyä. Mies on minulle rakas ja tärkeä. Tulemme hyvin toimeen. Eikä riitoja juurikaan ole.

Olen introvertti.

Sama täällä! Mies kotona etätöissä ja kaksi teini-ikäistä aina vähän väliä kotona suorittamassa lukiota etänä. Olin jo ennen koronaakin ihan piipussa, kun ei ollut tarpeeksi omaa hiljaista aikaa.

Onneksi on iso asunto ja mulla oma työhuone, niin voin laittaa oven kiinni merkiksi siitä, että pää hajoo, ellei mua jätetä rauhaan. Rakastan perhettäni, mutta olen superintroverttierakko

Hotellivkl on hyvä vaihtoehto, jos kotona ei voi olla yksin!

Miksi te, joilla on tämä ongelma, ette vain vuokraa pikkuyksiötä yhteisesti pakopaikaksi? Muutamalla satasella per nuppi saatte kumpikin omaa aikaa ja suhde kukoistaa. Loppu valitukselle ja toimeen, mammat!

Toivottavasti on huoneita, ettei tarvitse olla samassa tilassa koko ajan.

Muakin hajottaa kun ei saa olla oloissa.

Lapset muuttivat syksyllä, tulevat käymään seuraavan kerran vasta jouluna ja miesystävä asuu eriosoitteessa, parasta on kun ei tarvitse siivota kenenkään takia, voin ihan rauhassa elellä niin sotkuisessa kodissa kuin huvittaa, nyt en ole siivonnut kahteen kuukauteen, joulu siivous on sitten pakko yrittää tehdä. Luen ja syön olkkarissa, kaljapulloja ja vaatteita ympäri kämppää. Ihanaa

Vierailija kirjoitti:

Miksi te, joilla on tämä ongelma, ette vain vuokraa pikkuyksiötä yhteisesti pakopaikaksi? Muutamalla satasella per nuppi saatte kumpikin omaa aikaa ja suhde kukoistaa. Loppu valitukselle ja toimeen, mammat!

Ei ole muutamaa satasta ylimääräistä per kuukausi

En jaksakaan. Siksi minulla ei ole miestä, kersoja tai lemmikkieläimiä.

Olette itse miehenne valinneet. Täysin absurdia sanoa, että haluaisitte olla hänestä erossa. Lapset ymmärrän, heitä ei ihminen ole itse valinnut, vain hankkinut.

Täysin sama tilanne mulla, päädyttiin puolison kanssa siihen että vuokraan itselleni yksiön läheltä. Itse olen yrittäjä ja teen työtä kotona, joten saan "työpaikan".

Minulle jatkuvasti toisen kanssa oleminen tuntuu ahdistavaöta ja päädyn yleensä vaan lorvimaan kotona kun sitä työskentely flowta ei pääse syntymään, usein hommat pääseekin venymään viimetinkaan ja sitten puoliso valittaa kun valvotan häntä että näppäimistön äänet ja kahvin keitto herättää... Puoliso on sellainen kotihiiri ettei sitä saa ulos millään, tämä korona aika on ottanut parisuhteeseen kyllä mutta nyt kun on asiasta puhuttu niin puolisokin pitää lisäkämppää hyvänä ideana.