Lue keskustelun säännöt.
Kun aina sanotaan että hädässä pyydä apua, niin käykö mielessä että sitä ei vaan kaikki saa?
10.11.2020 |
Omat vanhemmat ilmoittavat että emme auta, kukin hoitakoon omat ongelmansa, appivanhemmat ilmoittaa että emme auta, sillä autamme vain tytärtämme ja johan me tämä sanottiin. Neuvola ei auta kun ei ole perhetyötä/lapsiperheen kotiapua kunnassa ollenkaan (joo tiedän, lakia rikotaan, niin tehdään monessa kunnassa), paikallinen kotipalvelufirma ei pysty ottamaan uusia asiakkaita?
En nyt tarkemmin jaksa selittää mistä oli kyse mutta tilapäisesta raskauden ajan komplikaatio joka johti liikuntakyvyttömyyteen.
Eikä syyllä ole väliä koska avaus koskee yleistä tilannetta. Erittäin monella ihmisellä on tilanne että vaikka soittaa joka paikkaan, isovanhemmat, sossu, neuvola, seurakunta, järjestöt... aina silti sanotaan että EI, emme auta.
Tällaista on monella. Suomessa on illuusio että apua saa kun vaan rohkeasti pyytää. Tämä ei ole totta.
Ja ihan sama homma monella yksinäisellä, sairaalla, työttömällä, vanhuksella, vammaisella.
Tuon ”apua saa kun pyytää” hokeman voisi lopettaa sillä se on oikeasti vahingollinen.
Kommentit (184)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90-luvulla kodinhoidonyksikönolisin muutaman pienen lapsen äitinä tarvinnut kodinhoitoapurin yhtenä päivänä ja toisenakin, sillä aviomieheni ja lastemme isä oli silloin töissä toisella paikkakunnalla komennushommissa, lasten mummo oli hoitamassa myös samaan aikaan muita lapsenlapsiaan toisella paikkakunnalla ja kaikki muut mahdolliset läheisimmät sukulaiset ja ystävät omissa töissään työpaikoillaan. No, otinpa siten puhelimella yhteyttä kaupungin kodinhoitoyksikköön, josta kysyin kodinhoitajaa, joka olisi tullut ruokaa valmistamaan ja lapsia hoitelemaan, koska heilläkin oli kova kuumeinen flunssa päällä, ja itselläni oli miltei neljäkymppiä kuumetta. Vastaus oli: "Ei nyt heti ole antaa työntekijää perheeseemme, mutta ehkä ylihuomenna järjestyy." Joo, olisin tarvinnut samana päivänä kodinhoitajan, enkä vasta ylihuomenna, joten sepä sitten siitä. Lastemme mummo ehähti tulla onneksi kotiinsa seuraavana päivänä ja riensi sittemmin auttelemaan ennen kuin mieheni saapui perjantaina viikonlopuksi töiltään kotiin muutaman satasen kilometrien päästä.
Tuolloin jo menetin luoton verorahoilla ylläpidettävään kunnalliseen kodinhoitoapuun. Onneksi siitäkin tilanteesta silloin selvisimme kuitenkin. Ja onneksi ihmisen muisti on rakennettu niin, ettei raskaimpiakaan kokemuksiaan jää myöhemmässä elämässään päivittäin muistelemaan katkerana karvaina, etenkin kun uutta raskauttavaa tulee silloin tällöin lisää elämässä tässä.Edellisen jutun kertojana jäi kunnallisen kodinhoidoyksikön päällikön vastauksesta kodinhoiturin saamisvastauksesta sana "... EHKÄ ylihuomiseksi ...."
Siis kaikenlisäksi epävarmaa olisi ollut, että olisiko kodinhoitaja tullut silloinkaan?
Korjaan, olihan se "Ehkä" - sananen alkuperäisessä jutussa. Mutta tarkoituksenani olikin korostaa sitä epävarmuutta silloisessa tilanteessani:)
P.. S. Onnekseni tervehdyin ja lapsemme myös ja saimme toki apua, vaikkakin viiveellä, ja omilta omaisiltani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo tuollaisesta illusiosta on parempi päästä äkkiä eroon. Turhaa hajoaa tuohon pettymyksen suohon. Itsellä oli myös tilanne kun vastasyntynyt ja kaksi päiväkoti-ikäistä, itselle tuli vamma joka vei tilapäisesti liikuntakyvyn ja olin jonossa leikkaukseen. Lopulta meni 4kk ennenkuin leikkaukseen pääsin. Yritin saada apua mutta järjestelmä ei toimi tuollaisissa. Meinasi olla todellinen hätä koska olin aivan umpi ahdingossa enkä kivuiltani pystynyt ajatella järkevästi miten asiat saa hoidettua. Mies onneksi järjesti itselleen palkatonta vapaata jolla oli lopulta 6kk!
Meidän onni oli se että miehellä ymmärtäväinen esimies, pankki antoi lyhennysvapaata asuntolainaan ja saimme toimeentulotukea ja paikallinen ruokajako/leipäjono toimi. Mutta oli se kertakaikkiaan kamala ja nöyryyttävä kokemus.
... joka opetti sen että AINA pitää olla muutaman kk tulot sukanvarressa juurikin näitä pahan päivän varoja.
Luulenpa, että ap jättää jotain kertomatta. Parin-kolmen viime vuoden ajalta tiedän kaksi tapausta jossa apua on saatu, enkä ole kuullut keneltäkään ettei olisi saanut vaikka on pyytänyt (vaikka voihan olla etteivät ole kertoneet). Tuttavalleni järjestyi kunnalta lastenhoitoapua ap:ta vastaavassa tilanteessa (jalka kipsissä), en tiedä mitä maksoi, mutta eivät valittaneet, kyseessä keskikokoinen kunta. Siskoni sai kaupungilta kotiapua keisarinleikkauksen jälkeen, kyseessä iso kaupunki.
Vierailija kirjoitti:
Luulenpa, että ap jättää jotain kertomatta. Parin-kolmen viime vuoden ajalta tiedän kaksi tapausta jossa apua on saatu, enkä ole kuullut keneltäkään ettei olisi saanut vaikka on pyytänyt (vaikka voihan olla etteivät ole kertoneet). Tuttavalleni järjestyi kunnalta lastenhoitoapua ap:ta vastaavassa tilanteessa (jalka kipsissä), en tiedä mitä maksoi, mutta eivät valittaneet, kyseessä keskikokoinen kunta. Siskoni sai kaupungilta kotiapua keisarinleikkauksen jälkeen, kyseessä iso kaupunki.
Mun kunnassa tiedän itseni lisäksi monta muuta äitiä joilla on murtunut käsi/jalka/selkä ja YKSIKÄÄN ei ole saanut lapsiperheen kotiapua. Näistä parilla isovanhemmat auttoi, parilla ei kukaan, yhtä autoin minä koska olin ollut samassa tilanteessa. Jos sun kunnassa autetaan, niin se ei ole sama tilanne kaikkialla!
Vierailija kirjoitti:
Joo tuollaisesta illusiosta on parempi päästä äkkiä eroon. Turhaa hajoaa tuohon pettymyksen suohon. Itsellä oli myös tilanne kun vastasyntynyt ja kaksi päiväkoti-ikäistä, itselle tuli vamma joka vei tilapäisesti liikuntakyvyn ja olin jonossa leikkaukseen. Lopulta meni 4kk ennenkuin leikkaukseen pääsin. Yritin saada apua mutta järjestelmä ei toimi tuollaisissa. Meinasi olla todellinen hätä koska olin aivan umpi ahdingossa enkä kivuiltani pystynyt ajatella järkevästi miten asiat saa hoidettua. Mies onneksi järjesti itselleen palkatonta vapaata jolla oli lopulta 6kk!
Meidän onni oli se että miehellä ymmärtäväinen esimies, pankki antoi lyhennysvapaata asuntolainaan ja saimme toimeentulotukea ja paikallinen ruokajako/leipäjono toimi. Mutta oli se kertakaikkiaan kamala ja nöyryyttävä kokemus.... joka opetti sen että AINA pitää olla muutaman kk tulot sukanvarressa juurikin näitä pahan päivän varoja.
Miten olisit selvinnyt jos miehen työnantaja ei olisi antanut palkatonta? Kaikki ei suostu antamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monessa kunnassa on sitten niin että lapsiperheen kotipalvelu on vain lasu asiakkaille ja vaatii lasu-statuksen.
Ja tiedän että lain mukaan pitäisi olla sitä kotiapua kaikille, tiedän myös että erittäin monessa kunnassa sitä ei ole. Jotkut ei ollenkaan käsitä että tilanne tän suhteen on kirjava ja täysin eri paikkakunnasta riippuen.
Tämä on kyllä järkyttävää että kotihoidossa oleville lapsille ei ole mahdollista järjestää tällaisissa tilapäisissä kriiseissä hoitoapua kotiin esimerkiksi samalla hintaa mitä lasten päivähoitomaksut.
Itse hain päivähoitopaikkaa isommille (ei sinne toki olisi vastasyntynyttä voinut viedäkään) mutta samalla tapaa oli 4kk jonot ellei työhön meno ollut syynä vaikka olisit auton alle jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monessa kunnassa on sitten niin että lapsiperheen kotipalvelu on vain lasu asiakkaille ja vaatii lasu-statuksen.
Ja tiedän että lain mukaan pitäisi olla sitä kotiapua kaikille, tiedän myös että erittäin monessa kunnassa sitä ei ole. Jotkut ei ollenkaan käsitä että tilanne tän suhteen on kirjava ja täysin eri paikkakunnasta riippuen.
No mikä ongelma siinä on, jos kotona ei ole yhtään lapsista huolehtimaan kykenevää, niin saa lasun asiakkuuden.
On hämärtynyt se lasun tarkoitus, ei se ole tarkoitettu vain juopoille ja narkeille, vaan myös ihan tavallisille ihmisille, jotka jostakin syystä ovat tilapäisesti kyvyttömät huolehtimaan lapsistaan.
Siinä olen erään kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että 10 h päivässä kahden viikon ajan palkatta on ihan kohtuuton vaatimus. Ihmisillä on omakin elämä ja omia sitoumuksia, ei voi vaan heittää kaikkea kesken ja lähteä jonkun huusholliin piikomaan. Epäilen kovasti, että onko ap vastaavaa tehnyt itsekään.
Jos 1800e:lläkään ei saa apua edes tutuilta, niin jotakin ongelmaa siellä huushollissa on.
Vierailija kirjoitti:
Monessa kunnassa on sitten niin että lapsiperheen kotipalvelu on vain lasu asiakkaille ja vaatii lasu-statuksen.
Ja tiedän että lain mukaan pitäisi olla sitä kotiapua kaikille, tiedän myös että erittäin monessa kunnassa sitä ei ole. Jotkut ei ollenkaan käsitä että tilanne tän suhteen on kirjava ja täysin eri paikkakunnasta riippuen.
Meidän kunnassa on mutta maksimi oli 2h/vk vaikka olit vauvan kanssa ja leikkaukseen olisi pitänyt päästä. Eihän se hyödyttänyt mitään tuossa tilanteessa kun kyse ei ollut mikään arjenhallinnanpuute vaan se että vauvan kanssa piti pärjätä 8h/päivä pystymättä liikkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joko aloitus on provo tai sitten jätetään jotakin kertomatta.
Kun valittaa etteivät muut auta, niin pitäisi pohtia, minkä verran itse auttaa muita. Eli jättäisikö vaikka oman perheensä jonkun muun perhettä auttaakseen. Ellei niin ole tehnyt, aika turha uhriutua etteivät muutkaan tee.
Ymmärrätkö edes sitä tosiasiaa, että kaikilla meillä ihmisillä ei ole sellaista sukulaiskaartia tai satoja ystäviä, joita voisi mennä itsekkään auttamaan apua tarvitessaan, saatika että olisit itse niin yksinäinen ja yksin, ja ainut omainen olisi viranomainen.
Kyllä verorahoillamme pyöritettäviä kunnallisia erilaisia hoivapalkattuja hoivareita pitää riittää ja olla saatavilla jokaiselle, joka apua tarvitsee pienemmällä summalla palvelumaksua kuin yksityiseltä saamilla sika kalliilla hinnoilla, vaikka olisi kuinka verovähennysoikeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monessa kunnassa on sitten niin että lapsiperheen kotipalvelu on vain lasu asiakkaille ja vaatii lasu-statuksen.
Ja tiedän että lain mukaan pitäisi olla sitä kotiapua kaikille, tiedän myös että erittäin monessa kunnassa sitä ei ole. Jotkut ei ollenkaan käsitä että tilanne tän suhteen on kirjava ja täysin eri paikkakunnasta riippuen.Meidän kunnassa on mutta maksimi oli 2h/vk vaikka olit vauvan kanssa ja leikkaukseen olisi pitänyt päästä. Eihän se hyödyttänyt mitään tuossa tilanteessa kun kyse ei ollut mikään arjenhallinnanpuute vaan se että vauvan kanssa piti pärjätä 8h/päivä pystymättä liikkumaan.
Vauva ei liiku yhtään mihinkään, eri asia jos taloudessa on useampi vilkas alle kouluikäinen. Jos on niin sairas ettei onnistu ruokinta/vaipan vaihto perhepedissäkään, kuuluu sairaalaan.
Näissä osalla ei ole ymmärrystä, että poikkeustilanteissa ei ole tarpeen elää samoin kuin normaalisti, joku ikkunanpesun viivästyminen on oikein esimerkki miten vaaditaan ihan älyttömiä. Ei ne ikkunat rikki mene vaikka joku kk olisi pesemättäkin. Eikä vauvakaan mene rikki, vaikka vaunu-ulkoilun sijaan välillä vaan pötköteltäisiin ja nukuttaisiin, niin se vauva muutenkin tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko aloitus on provo tai sitten jätetään jotakin kertomatta.
Kun valittaa etteivät muut auta, niin pitäisi pohtia, minkä verran itse auttaa muita. Eli jättäisikö vaikka oman perheensä jonkun muun perhettä auttaakseen. Ellei niin ole tehnyt, aika turha uhriutua etteivät muutkaan tee.
Ymmärrätkö edes sitä tosiasiaa, että kaikilla meillä ihmisillä ei ole sellaista sukulaiskaartia tai satoja ystäviä, joita voisi mennä itsekkään auttamaan apua tarvitessaan, saatika että olisit itse niin yksinäinen ja yksin, ja ainut omainen olisi viranomainen.
Kyllä verorahoillamme pyöritettäviä kunnallisia erilaisia hoivapalkattuja hoivareita pitää riittää ja olla saatavilla jokaiselle, joka apua tarvitsee pienemmällä summalla palvelumaksua kuin yksityiseltä saamilla sika kalliilla hinnoilla, vaikka olisi kuinka verovähennysoikeus.
Sukua ei voi vaan hankkia, mutta ihan oma ratkaisu olla yhtään verkostoitumatta samassa tilanteessa olevian kanssa niin, että joskus saa vastavuoroista apua. Ei tarvitse ryhtyä sydänystäviksi.
Ne veronmaksut tuilla eläessä ei niin suuret ole, että niiden perusteella kauheasti olisi oikeutettu kaikkeen.
Eikä pidä tehdä lapsia tilanteeseen jossa on totaaliyksin, se on lapselle hirveä taakka loppuelämäksi.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin Suomessa on tosi vaikeaa saada yhteiskunnalta 9konkreettista apua. Vielä 1980-luvulla kunnilla oli kodinhoitajia, jotka nimenomaan hoitivat lapsia, siivosivat, pesivät pyykkiä, kävivät kaupassa jne, jos lasten äiti ei syystä tai toisesta pystynyt tai jaksanut. Nämä kodinhoitajat sitten vaihdettiin perhetyöntekijöiksi, joiden tärkein tehtävä on seurata äidin omaa pärjäämistä ja vuorovaikutusta lapsiinsa. Konkreettinen apu pitää ostaa itse.
Tämä. Ja nyt ainut apu on keskusteleminen, ja ongelmien kartoitus, ja kun monikin perhe tarvitsisi vain joskus apua perheen asioiden hoidossaan, jotta arki olisi edes hieman helpompaa lapsiperheissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo tuollaisesta illusiosta on parempi päästä äkkiä eroon. Turhaa hajoaa tuohon pettymyksen suohon. Itsellä oli myös tilanne kun vastasyntynyt ja kaksi päiväkoti-ikäistä, itselle tuli vamma joka vei tilapäisesti liikuntakyvyn ja olin jonossa leikkaukseen. Lopulta meni 4kk ennenkuin leikkaukseen pääsin. Yritin saada apua mutta järjestelmä ei toimi tuollaisissa. Meinasi olla todellinen hätä koska olin aivan umpi ahdingossa enkä kivuiltani pystynyt ajatella järkevästi miten asiat saa hoidettua. Mies onneksi järjesti itselleen palkatonta vapaata jolla oli lopulta 6kk!
Meidän onni oli se että miehellä ymmärtäväinen esimies, pankki antoi lyhennysvapaata asuntolainaan ja saimme toimeentulotukea ja paikallinen ruokajako/leipäjono toimi. Mutta oli se kertakaikkiaan kamala ja nöyryyttävä kokemus.... joka opetti sen että AINA pitää olla muutaman kk tulot sukanvarressa juurikin näitä pahan päivän varoja.
Miten olisit selvinnyt jos miehen työnantaja ei olisi antanut palkatonta? Kaikki ei suostu antamaan.
Tuossa tilanteessa sitä mietti jo sitäkin että mies irtisanoisi työpaikkansa ja vain jäisi kotiin. Jatkossakin olisi saanut sitten laskut laittaa kelaan ja eväät hakea seurakunnalta, eli olisi ollut aivan kamala ratkaisu.
Luottokortilla olisi ollut 2000e luottoraja, sillä olisi saanut palkattua hoitajan kuukaudeksi. Tilannetta kesti puoli vuotta joten ongelma olisi ollut edessä taas ensi kuussa ja tuo olisi ollut kestämätön ratkaisu lopulta. Kaiken tuon lisäksi nimittäin sain melkoisen pinon sairaalamaksuja jotka kivasti tulivat vuodenvaihteen yli että maksukatto kertymät lähtivät uusiksi.
Ehkä mies olisi jättänyt työnsä. En tiedä mitä muita vaihtoehtoja olisi? Meillä nyt ei ollut juurikaan omaisuutta mitä olisi voinut myydä. Asuntoa ei ainakaan tuollaisessa tilanteessa pysty nopeasti myydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monessa kunnassa on sitten niin että lapsiperheen kotipalvelu on vain lasu asiakkaille ja vaatii lasu-statuksen.
Ja tiedän että lain mukaan pitäisi olla sitä kotiapua kaikille, tiedän myös että erittäin monessa kunnassa sitä ei ole. Jotkut ei ollenkaan käsitä että tilanne tän suhteen on kirjava ja täysin eri paikkakunnasta riippuen.Meidän kunnassa on mutta maksimi oli 2h/vk vaikka olit vauvan kanssa ja leikkaukseen olisi pitänyt päästä. Eihän se hyödyttänyt mitään tuossa tilanteessa kun kyse ei ollut mikään arjenhallinnanpuute vaan se että vauvan kanssa piti pärjätä 8h/päivä pystymättä liikkumaan.
Vauva ei liiku yhtään mihinkään, eri asia jos taloudessa on useampi vilkas alle kouluikäinen. Jos on niin sairas ettei onnistu ruokinta/vaipan vaihto perhepedissäkään, kuuluu sairaalaan.
Näissä osalla ei ole ymmärrystä, että poikkeustilanteissa ei ole tarpeen elää samoin kuin normaalisti, joku ikkunanpesun viivästyminen on oikein esimerkki miten vaaditaan ihan älyttömiä. Ei ne ikkunat rikki mene vaikka joku kk olisi pesemättäkin. Eikä vauvakaan mene rikki, vaikka vaunu-ulkoilun sijaan välillä vaan pötköteltäisiin ja nukuttaisiin, niin se vauva muutenkin tekee.
Minulla oli vauvan lisäksi 2 uhmaikäistä ja 2 alakoululaista. 😅 En todella tarkoittanut ikkunan pesuja.
Toisaalta kun on todella isoissa kivuissa saamatta niitä lääkityksellä hallintaan, tuo "pötköttely vauvan kanssa" antaa liian leppoisan kuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo tuollaisesta illusiosta on parempi päästä äkkiä eroon. Turhaa hajoaa tuohon pettymyksen suohon. Itsellä oli myös tilanne kun vastasyntynyt ja kaksi päiväkoti-ikäistä, itselle tuli vamma joka vei tilapäisesti liikuntakyvyn ja olin jonossa leikkaukseen. Lopulta meni 4kk ennenkuin leikkaukseen pääsin. Yritin saada apua mutta järjestelmä ei toimi tuollaisissa. Meinasi olla todellinen hätä koska olin aivan umpi ahdingossa enkä kivuiltani pystynyt ajatella järkevästi miten asiat saa hoidettua. Mies onneksi järjesti itselleen palkatonta vapaata jolla oli lopulta 6kk!
Meidän onni oli se että miehellä ymmärtäväinen esimies, pankki antoi lyhennysvapaata asuntolainaan ja saimme toimeentulotukea ja paikallinen ruokajako/leipäjono toimi. Mutta oli se kertakaikkiaan kamala ja nöyryyttävä kokemus.... joka opetti sen että AINA pitää olla muutaman kk tulot sukanvarressa juurikin näitä pahan päivän varoja.
Miten olisit selvinnyt jos miehen työnantaja ei olisi antanut palkatonta? Kaikki ei suostu antamaan.
Tuossa tilanteessa sitä mietti jo sitäkin että mies irtisanoisi työpaikkansa ja vain jäisi kotiin. Jatkossakin olisi saanut sitten laskut laittaa kelaan ja eväät hakea seurakunnalta, eli olisi ollut aivan kamala ratkaisu.
Luottokortilla olisi ollut 2000e luottoraja, sillä olisi saanut palkattua hoitajan kuukaudeksi. Tilannetta kesti puoli vuotta joten ongelma olisi ollut edessä taas ensi kuussa ja tuo olisi ollut kestämätön ratkaisu lopulta. Kaiken tuon lisäksi nimittäin sain melkoisen pinon sairaalamaksuja jotka kivasti tulivat vuodenvaihteen yli että maksukatto kertymät lähtivät uusiksi.
Ehkä mies olisi jättänyt työnsä. En tiedä mitä muita vaihtoehtoja olisi? Meillä nyt ei ollut juurikaan omaisuutta mitä olisi voinut myydä. Asuntoa ei ainakaan tuollaisessa tilanteessa pysty nopeasti myydä.
Pankit on keksitty, samoin säästöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko aloitus on provo tai sitten jätetään jotakin kertomatta.
Kun valittaa etteivät muut auta, niin pitäisi pohtia, minkä verran itse auttaa muita. Eli jättäisikö vaikka oman perheensä jonkun muun perhettä auttaakseen. Ellei niin ole tehnyt, aika turha uhriutua etteivät muutkaan tee.
Ymmärrätkö edes sitä tosiasiaa, että kaikilla meillä ihmisillä ei ole sellaista sukulaiskaartia tai satoja ystäviä, joita voisi mennä itsekkään auttamaan apua tarvitessaan, saatika että olisit itse niin yksinäinen ja yksin, ja ainut omainen olisi viranomainen.
Kyllä verorahoillamme pyöritettäviä kunnallisia erilaisia hoivapalkattuja hoivareita pitää riittää ja olla saatavilla jokaiselle, joka apua tarvitsee pienemmällä summalla palvelumaksua kuin yksityiseltä saamilla sika kalliilla hinnoilla, vaikka olisi kuinka verovähennysoikeus.
Tässä on pari ongelmaa. Ensinnäkin nykyisin pitää olla tutkinto. Kasarilla kodinhoitajan tutkinnon suorittaminen kesti vuoden ja kodinhoitajan sijaisuuksia saattoi hoitaa kuka tahansa. Vaikkapa välivuotta pitävä ylioppilaaksi juuri päässyt nuori. Nykyisin vaaditaan lähihoitajan tai vastaava tutkinto, kestää 3 vuotta. Toinen ongelma on, ettei ihmisillä ole halukkuutta näihin hommiin. Hallitus päätti lisätä vanhusten hoivalaitosten hoitajamitoitusta ja jo pelkästään tämä edellyttää tuhansia uusia hoitajia. Suomessa heitä ei ole, joten on hankittava ulkomailta. Jos siis jostain pitäisi taikoa lisää ihmisiä hoitamaan myös lapsiperheiden koteja ja lapsia, mistä heidät saadaan? Suomesta ei saa, koska tuo homma on oikeasti aika perseestä. Siis työskennellä toisten ihmisten kodeissa. Meillä on jo nyt yliopistosairaaloissa paljon muualta tulleita sairaanhoitajia, kotihoitoon he eivät juurikaan hakeudu. Sairaaloissa on sentään muitakin hoitajia, joten kielitaito-ongelmat eivät muutu niin suuriksi kuin jos hoitaja on yksin asiakkaan kotona. Kotihoidossa taas on paljon hoitajia, jotka miettivät alan vaihdosta. Tein aikoinaan yhden kesän töitä kotisairaanhoitajana enkä ikimaailmassa olisi mennyt uudelleen. Ja silloin suomalaiset eivät vielä olleet niin vaativia ja "oikeuksistaan tietäviä" kuin nykyisin. Nykyisin en ole enää edes hoitoalalla. Raha on tietysti keino, jolla ihmisiä voitaisiin koittaa houkutella em työhön, mutta kuntien talouden kurjistuessa koko ajan merkittäviin palkankorotuksiin ei ole mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut avun saamattomuuden erittäin konkreettisesti viimeisimpien vuosien aikana etenkin. Silloin kun omat lapset olivat vielä alaikäisiä ja asuivat vielä kotona, niin mikä onni oli omat avulias omz äitini ja lasteni mummo. Hän saapui monesti ihan pyytämättäkin tarjoten auttavat kätensä. Anoppini asui kauempana, ja eli erilaisessa tilanteessa, niin en odottanutkaan apua hänen suunnaltaan. Sitten lastemme muutettua omilleen, on avun tarve muuttunut nykyisin oman elämän sujumiseen omien fyysisten vaivojen vuoksi, mutta onneksi on vielä oma aviopuoliso, joka auttaa tietyissä jutuissa. Kauhein tilanne oli kylläkin muutama vuosi taaksepäin, kun minä raihnainen puolisko jouduin väliaikaisesti hoitelemaan puolisoani väliaikaisesti, ja mistään emme mitään jelppiä saatu. Kerran otin puheeksi kotisairaanhoitajan kanssa, että olisi mukavaa saada edes siivousapua yhteiskunnan piikkiin, kun kerran niitä verojakin on makseltu ja kasvatettu uusia veronmaksajia, joita likikään moni ei enää tee, niin eihän mitään esim. kotiapua saa nykyään enää maksamatta itse, ja vaikka saisitkn verovähennystä maksamastasi esim. kotisiivouspalvelusta, niin suurin osa summasta jää joko kokonaan tmaksettavaksi ;omavastuu näet, jos vaan kerran pari kertaa olisi tarvittu siivousapua.
Veljen vaimoa pyysin ja olen pyytänyt pesemään ikkunoita pari kertaa, niin ei myöntynyt tulemaan, vaikka käykin oman puoleisia sukulaisiaan auttelemassa. Se siitä sukulaisavittamisesta.
Itsekseen on pärjättävä. Ihan turhaa on yrittääkään saada apua. Saman olen kokenut omien sairauksien suhteen, eli tutkimuksiin pääsemiseksi on vaan oltava niin sinnikäs, että niihin pääsisi. Ymmärrän hyvin oireilevia ihmisiä, jotka eivät saa asianmukaista tutkintaa lääkärikunnan puolelta. Kaikilla kun ei ole varaa yksityiselle lääkäriasemalle mennä edes sille ensimmäiselläkään arvuuttelukäynnillekään.Mitä ihmettä! Miksi olet pyytänyt veljen vaimoa etkä veljeäsi? Eihän se veljen vaimo mikään sukulaisesi ole. Kun aikaa on rajallisesti eikä omasta arjestakaan tahdo selvitä, niin vaikea kuvitella, että siinä ensimmäisenä menisi pesemään ikkunoita jollekin miehen siskolle. Kyllä ne ensisijaiset autettavat on ne omat vanhemmat, omat lapset ja jos aikaa jää niin omat sisarukset.
:Djuu. Seuraavan kerran kun tarvitsen apua ikkunoiden pesussa tai siivouksessa, niin pyydänpä sitten veljeäni, ja voinen kertoa jo etukäteen, että aivan turhaan, ei hän tule!
Jätänkin siis ikkunat pesemättä, menkööt liasta umpeen. Ihan sama se.
Sitä paitsi joskus voisi vastaajat miettiä sitä, etteivät omat ihmissuhteet ja tilanteensa millään osiolla ole systemaattisen samankaltaisia kuin mitä itsellään inttäjällä on.
Ollaan vaan omillaan, ja onneksi avun tarvekkin joskus päättyy, ja jos nyt edes haudattua muut ihmiset saisivat itse kunkin, ettei mätänemään jäisi maan pinnalle kovin kauaksi aikaa.Miksi hänen vaimonsa sitten pitäisi tulla? Siivousfirmat hoitavat ikkunoiden pesunkin, jos muita et keksi apuun.
Juu. Mutta miksi sitten veljeni vaimo suostuu menemään pienellä korvauksella pesemään niitä akkunalaseja omankaan siskon tyttärensäkään sikarikkaaseen yrittäjä perheeseen? Koska samalla tavallahan em. perhe voisi ostaa kys. palvelun yksityiseltä ikkunanpesufirmalta, eikä työttömältä kälyskältäni, eikös vaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut avun saamattomuuden erittäin konkreettisesti viimeisimpien vuosien aikana etenkin. Silloin kun omat lapset olivat vielä alaikäisiä ja asuivat vielä kotona, niin mikä onni oli omat avulias omz äitini ja lasteni mummo. Hän saapui monesti ihan pyytämättäkin tarjoten auttavat kätensä. Anoppini asui kauempana, ja eli erilaisessa tilanteessa, niin en odottanutkaan apua hänen suunnaltaan. Sitten lastemme muutettua omilleen, on avun tarve muuttunut nykyisin oman elämän sujumiseen omien fyysisten vaivojen vuoksi, mutta onneksi on vielä oma aviopuoliso, joka auttaa tietyissä jutuissa. Kauhein tilanne oli kylläkin muutama vuosi taaksepäin, kun minä raihnainen puolisko jouduin väliaikaisesti hoitelemaan puolisoani väliaikaisesti, ja mistään emme mitään jelppiä saatu. Kerran otin puheeksi kotisairaanhoitajan kanssa, että olisi mukavaa saada edes siivousapua yhteiskunnan piikkiin, kun kerran niitä verojakin on makseltu ja kasvatettu uusia veronmaksajia, joita likikään moni ei enää tee, niin eihän mitään esim. kotiapua saa nykyään enää maksamatta itse, ja vaikka saisitkn verovähennystä maksamastasi esim. kotisiivouspalvelusta, niin suurin osa summasta jää joko kokonaan tmaksettavaksi ;omavastuu näet, jos vaan kerran pari kertaa olisi tarvittu siivousapua.
Veljen vaimoa pyysin ja olen pyytänyt pesemään ikkunoita pari kertaa, niin ei myöntynyt tulemaan, vaikka käykin oman puoleisia sukulaisiaan auttelemassa. Se siitä sukulaisavittamisesta.
Itsekseen on pärjättävä. Ihan turhaa on yrittääkään saada apua. Saman olen kokenut omien sairauksien suhteen, eli tutkimuksiin pääsemiseksi on vaan oltava niin sinnikäs, että niihin pääsisi. Ymmärrän hyvin oireilevia ihmisiä, jotka eivät saa asianmukaista tutkintaa lääkärikunnan puolelta. Kaikilla kun ei ole varaa yksityiselle lääkäriasemalle mennä edes sille ensimmäiselläkään arvuuttelukäynnillekään.Mitä ihmettä! Miksi olet pyytänyt veljen vaimoa etkä veljeäsi? Eihän se veljen vaimo mikään sukulaisesi ole. Kun aikaa on rajallisesti eikä omasta arjestakaan tahdo selvitä, niin vaikea kuvitella, että siinä ensimmäisenä menisi pesemään ikkunoita jollekin miehen siskolle. Kyllä ne ensisijaiset autettavat on ne omat vanhemmat, omat lapset ja jos aikaa jää niin omat sisarukset.
:Djuu. Seuraavan kerran kun tarvitsen apua ikkunoiden pesussa tai siivouksessa, niin pyydänpä sitten veljeäni, ja voinen kertoa jo etukäteen, että aivan turhaan, ei hän tule!
Jätänkin siis ikkunat pesemättä, menkööt liasta umpeen. Ihan sama se.
Sitä paitsi joskus voisi vastaajat miettiä sitä, etteivät omat ihmissuhteet ja tilanteensa millään osiolla ole systemaattisen samankaltaisia kuin mitä itsellään inttäjällä on.
Ollaan vaan omillaan, ja onneksi avun tarvekkin joskus päättyy, ja jos nyt edes haudattua muut ihmiset saisivat itse kunkin, ettei mätänemään jäisi maan pinnalle kovin kauaksi aikaa.Miksi hänen vaimonsa sitten pitäisi tulla? Siivousfirmat hoitavat ikkunoiden pesunkin, jos muita et keksi apuun.
Juu. Mutta miksi sitten veljeni vaimo suostuu menemään pienellä korvauksella pesemään niitä akkunalaseja omankaan siskon tyttärensäkään sikarikkaaseen yrittäjä perheeseen? Koska samalla tavallahan em. perhe voisi ostaa kys. palvelun yksityiseltä ikkunanpesufirmalta, eikä työttömältä kälyskältäni, eikös vaan?
Koska hän halusi. Kyse oli hänen oman siskonsa tyttärestä. Tämä siskontyttö taitaa olla tälle ihmiselle paljon läheisempi kuin sinä. Hän auttaa omia sukulaisiaan ja hänen miehensä eli veljesi omiaan. Se, ettei sun veljesi halua auttaa sinua tulemalla edes maksua vastaan pesemään ikkunoitasi, on sinun ja veljesi välinen asia, ei kälysi tai hänen sukulaistensa ongelma.
No näissä tapauksissa se mies voisi vaikka sitten jäädä lomalle / palkattomalle , eikö? YH on sitten asia erikseen ja ymmärrän ongelman, tosin yh:na on helpompi saada sitä kunnan tukeakin.