Lue keskustelun säännöt.
Kuinka monen isä on pilkannut tyttärensä ulkonäköä?
09.11.2020 |
Mietin että kuinka yleistä tämä on?
Oma isäni on syntynyt 40 - luvulla ja kun tulin 90 - luvulla teini-ikään, hän keksi pilkkanimiä meikkaustyylistäni ja vaatteistani, kommentoi toisinaan painoani ja syömisiäni. Siis kommentoi muille, esim vieraille, väänsi vitsiä minusta. Kaikista se olivain kiusallista, mutta ei se pidätellyt isääni.
Kun menin naimisiin 22 - vuotiaana, pilkkaaminen loppui.
Nyt isänpäivänä kysyin häneltä miksi hän teki niin, mutta hän väitti ettei muista koskaan pilkanneensa minua, tytärtään.
Onko tämä joku sukupolvikysymys? Muilla vastaavia kokemuksia isästään?
Kommentit (49)
Isäni on kehunut, kannustanut ja auttanut eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monenlaista ihmettelyä miten paljon mussa on huonoja piirteitä. Et joo. Ahdistun miehistä varmaan tämän takia.
Taas näkee selvääkin selvemmin, ketkä ovat tämän palstan pääkäyttäjiä.
Pahasti repaleisista perheestä lähtöisin olevat ihmiset.
Sinänsä niin surullista.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tällä palstalla ole muita kuin onnettoman lapsuuden kokeneita ihmisiä?
Ei minun koko lapsuus ollut onneton..
Moni asia oli ihan hyvinkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Eikö tällä palstalla ole muita kuin onnettoman lapsuuden kokeneita ihmisiä?
Mulla on törppö isä. Ei hänellä kuitenkaan ollut valtaa tehdä koko lapsuudesta onnetonta, onpahan vain yksi törppö omine ongelmineen. 21.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin teini-ikäinen, isä aina kysyi ravintolassa minkä salaatin otan, veli sai syödä mitä halusi. Kerran myös kommentoi peppuni olevan kuin seitsemän leivän uuni. Olin tuolloin normaalipainoinen.
Vierailija kirjoitti:
Taas näkee selvääkin selvemmin, ketkä ovat tämän palstan pääkäyttäjiä.
Pahasti repaleisista perheestä lähtöisin olevat ihmiset.
Sinänsä niin surullista.[/quote
Valitettavasti korkeakoulutus ja varallisuus ei taannut mielenterveyttä tässäkään tapauksessa.
Surullista on, että sukupolvien traumat jatkuvat; isänisäni vammautui sodassa ja tappoi itsensä. Isäni oli ei-toivottu lapsi, niinkuin minäkin. Perheväkivaltaa, henkistä pahoinpitelyä molempien lapsuudessa.
Muutin pois kotoa jo nuorena, äidin kanssa soittelemme ja tapailemme joskus. Kun tulin vuosien kuluttua käymään lapsuudenkodissa mieheni ja parikuisen esikoisen kanssa, isäni kommentoi: "Onpas surkean näköinen rääpäle!" Sanoin: "Kiitos, tämä riitti". Sen jälkeen tavattiin seuraavan kerran hänen hautajaisissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun isäni aina huomautteli painostani, vaikka en siis ollut millään mittapuulla lihava, mutta hänen piti päästä aina murjaisemaan vitsiä. En tiedä mistä johtui, ehkä oli opittu tapa. Äitini tosin aina pieksi verbaalisesti isäni näiden möläyttelyjen jälkeen, mutta ei ukko oppinut millään. Kova oli kallo.
Traumoja ei jäänyt, kiitos äitini joka näytti minulle että kaikkea paskaa ei todellakaan tarvitse kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä, miksi joku alapeukuttaa sellaisia viestejä, joissa vain vastataan aloituksen kysymykseen, eli kerrotaan että isä on joskus pilkannut. Eikö tässä ketjussa ollut juuri sellaisia kokemuksia tarkoitus kertoa?
Ei kommentoinut ulkonäköä koskaan. Olin alipainoinen, mutta minulla oli surkea itsetunto, mitä en näyttänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun isäni on sanonut, että naamani on kuin ladon seinästä revitty ja en ikinä tule kelpaamaan kenellekään. Olen samaa ikäluokkaa kuin Ap.
Mua ei kukaan muu olekaan kiusannut niin kuin isäni. Ehkä juuri sen takia olen kärsinyt huonosta itsetunnosta ja masennuksesta läpi elämäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä on huumorimies, ainakin omasta mielestään. Kun olin teini, hän vitsaili muille että ei tuolla Minnalla ole poikaystäviä näkynyt, että on ripotellut seteleitäkin ulko-ovelle mutta kukaan ei ole ovikelloa silti soittanut, setelit olivat kylläkin hävinneet. Ekaa kotiin tuotua poikaystävää ei sitten kuitenkaan hyväksytty.
Koko teini-ikäni isäni kommentoi ulkonäköäni., liian lyhyt, pieni, laiha, tukka väärin ym. Ite oli melko ruma lyhyt äijänkäppäle.
Varhaisaikuusuudessa hain miesten huomiota väärällä tavalla. Nämä miehet pitivät siis ulkonäöstäni.
Isien vaikutusta naisten itsetuntoon ei ole tutkittu tarpeeksi.
Jos tästä asiasta keskustelu on alapeukuttajien mielestä turhaa, suksikaa muualle.
Ei ulkonäköä mutta jotain muuta.
Olin kuulema prinsessa, ehkä en hänestä ollut juuri sellainen kuin hän olisi halunnut. Kertonee kontrollintarpeesta.
En ollut tai ole prinsessatyyppiä. Kiipeilin poikien kanssa puissa.
Minkä takia et voi kirjoittaa oikein? 40-luvulla, 90-luvulla jne. eikä mikään hełvețiñ 40 - luvulla, 90 - luvulla 😴😴😴
40 - - - - - - - - - - - luvulla 😴😴
Vierailija kirjoitti:
Wau. Olenpa ollut onnekas, kun oma isäni rakasti ja tuki minua kaikin tavoin. Hyväksyntä 100 prosenttia. Sorryt sun faijasta.....
Ootko ollut liian koppava flikka isälles?
koppava flikka? Eli taas pistetään lapsen syyksi, kun vanhemmat ei osaa rakastaa lapsiaan pyyteettömästi. Lapset ei ole koppavia.
Eikö tällä palstalla ole muita kuin onnettoman lapsuuden kokeneita ihmisiä?