Lue keskustelun säännöt.
Mitä kaipaat eniten elämässäsi siltä ajalta, kun täytit 19-v.?
09.11.2020 |
Itselläni tulee ekaksi mieleen se vauhti ja aktiivisuus. Juhlimassakin pystyi käymään kolme kertaa viikossa ja vaikka vedettiin tukevat humalat pitkälle aamuyöhän, taas seuraavana aamupäivänä, tai viimeistään iltapäivänä, oli taas jo täydessä vauhdissa.
Kommentit (72)
Ehkä sitä uskoa, että maailma on avoinna, voin tehdä mitä vain, ja edessä on ikuisuus.
N52
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieletöntä itseluottamusta ja asioiden tekemistä murehtimatta, riittääkö rahat vai ei.
Silloin mulla oli paljon kavereita ja paljon sosiaalista elämää, bileitä yms. Nyt kun olen vanhempi, niin on paljon yksinäisempää, ihmissuhteita on tosi vähän ja työt vievät kaiken ajan. Ei ole enää samaa vapautta ja sitä kaikkea vapaa-aikaa mitä oli silloin.
Kaipaan siis nuoruuden vapaa-aikaa ja sosiaalista elämää. Tosin silloin oli vähemmän rahaa ja nyt sitä taas on enemmän! Ei vain ole aikaa käyttää rahaa mihinkään hauskaan. Elämä on.
Kaipaan lukioajan kivaa kaveriporukkaa, joihinkin heistä olen kyllä vieläkin 20 vuotta myöhemmin yhteydessä.
Se, mitä en kaipaa, on tyhmä poikaystävä jota en oikeasti rakastanut, mutta roikuin yhdessä koska pitää olla jonkun kanssa ja parisuhteen eteen on tehtävä työtä. Elämä parani valtavasti kun 22-vuotiaana sain vihdoin rohkeutta heivata jätkän pellolle.
Sitä intoa ja voimaa millä jaksoin tehdä töitä. Ei painanut vuorotyö ja ylitöihin olin aina valmiina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin helvetin hyvännäköinen, tein mallintöitä ja aina vaikutuksen kun saavuin paikalle😉
Nyt olen korkeintaan mukiinmenevän näköinen viiskymppinen ja muutenkin vähän kyynistynyt matkan varrella...
En mitään. Aina ollut masentunut ja elämänhaluton. Vasta nelikymppisenä löysin onnellisuuden ja tyytyväisyyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isoja, ruskeita gini lonkeropulloja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mitään, noloa ja turhaa aikaa.
Sitä tunnetta, että elämä on vielä edessä ja mitä vaan voi tapahtua. Tunnen niin yhä keski-ikäisenä, mutten niin voimakkaasti.
Hiuksia!