Lue keskustelun säännöt.
Mitä kaipaat eniten elämässäsi siltä ajalta, kun täytit 19-v.?
09.11.2020 |
Itselläni tulee ekaksi mieleen se vauhti ja aktiivisuus. Juhlimassakin pystyi käymään kolme kertaa viikossa ja vaikka vedettiin tukevat humalat pitkälle aamuyöhän, taas seuraavana aamupäivänä, tai viimeistään iltapäivänä, oli taas jo täydessä vauhdissa.
Kommentit (72)
Sitä että kaikki oli tavallaan vielä mahdollista. Tosiasiassa en olis kuitenkaan voinut kai tehdä mitään toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan juuri sitä ikää ja että oli juuri päässyt lukiosta.
Olin 19v vuonna 90 -luvun alussa ja kaipaan siitä ainoastaan oloa ilman pakko-ajatusten tuomia rajoitteita.
Muuten en sinne halua. En halua olla se ujo hissukka, joka ei uskalla kohdata vastakkaista sukupuolta.
En halua sitä aikakautta, jolloin oltiin vielä ahdasmielisiä. Vähänkin erikoisemmat luovat harrastukset olivat vaikeita jollei syntynyt oikeisiin piireihin.
Sitä ,että kaikki mahdollisuudet ovat tarjolla. Nyt osaisin niihin tarttua enkä rajoittaisi valintojani aivan turhaan.
Sairastuin sinä syksynä masennukseen mutta onneksi hain ajoissa apua ja se alkoi helpottaa joulukuussa.
Mutta kaipaan varmaan sitä alkuvuotta kun opiskelin ja meillä oli niin kiva luokka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huolettomuutta. Ei ollut velvotteita, oli vapaa menemään ja tulemaan. Hyvä kun huolehti itsestään. Ja tulevaisuus oli hienona edessä.
Tukkaa ja sitä ettei darra kestänyt kolmea päivää ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se vuosi oli kaikkein pahin vuosi, mitä elämäni aikana on ollut. Olen nyt yli viisikymppinen.
Ehkä sitä että pystyin pelaamaan tietokoneella vaan kokopäivän ja nukkumaan ihan niin paljon kuin huvittaa.
Ja vaikka olin pelannut koko yön, jaksoin seuraavana päivänä ihan hyvin tehdä kaikkea. Sitä kaipaan eniten, varsinkin nyt 3kk vanhan vauvan äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa ajattelen kuin ap. Pystyi pitämään hauskaa jatkuvasti, viikollakin bailattiin ja aamulla töihin/ kouluun. Oli hemmetin hauskaa. Valtavasti kavereita , tuttuja, kaikkea ihme seikkalua ja säpinää. Nyt nelikymppisenäkin nautin elämästä, mutta alkoholin kanssa täytyy olla hirveän varovainen. Muisti menee helposti ja krapulat kestää kaksi vuorokautta. Selvinpäin ei huvita mihinkään illanviettoihin lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin sinä syksynä masennukseen mutta onneksi hain ajoissa apua ja se alkoi helpottaa joulukuussa.
Mutta kaipaan varmaan sitä alkuvuotta kun opiskelin ja meillä oli niin kiva luokka.
Ainiin ja sitä maailmanloppu 2012-hysteriaa oli aika huvittava seurata
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kavereita! Niitä oli paljon ja ihan joka lähtöön. Pian sen jälkeen elämä vei eri suuntiin ja en ole onnistunut saamaan yhtä hyviä ystäviä vanhempana. Usein se in ihan ok, mutta joskus kaipaan tyttöseuraa ja jotain muuta kuin siskoja, joiden kanssa voisi hengailla.
En varsinaisesti kaipaa muuta kuin sitä vuosikymmentä (ysäriä) ja sitä että elämä on vielä edessä ja on aikaa eikä mikään ole jo myöhäistä.
Muuten tuo koko ikäkausi 15-20-vuotiaana oli omalla kohdalla ihan täydellinen katastrofi jonka "valintojen" seurauksista kärsin lopun elämääni. Viimeiset 10 vuotta on ollut miltei jatkuvaa silmien aukeamisen aikaa sen suhteen ettei tuolloin aikaansaamaani vahinkoa vaan voi enää korjata, koska aikaa ei vaan saa takaisin eikä elämä odota. Voin siis jatkossakin kiitellä itseäni ihan päivittäin siitä ettei elämäni ole nyt eikä tulevaisuudessakaan sellaista kuin itse haluaisin sen olevan.
Olisi ollut oikeasti edes hauskaa tuolloin, mutta kun ihan pskaahan se kaikki biletys/pörräily oli (ja silloinkin vaan odotin koska se omannäköinen elämäni alkaa) niin tuntuu ihan kohtuuttomalta maksaa siitä hintaa ikuisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä kauheasti mitään. Tein paskaduunia, ryyppäsin, ihmissuhteet olivat hirveitä, olin hukassa, moni asia oli huonolla tolalla ja toivoin kuolemaa.
Viidessä vuodessa on tapahtunut onneksi muutos parempaan.
Mulla oli upea vartalo. Harmi, etten oikein ymmärtänyt tai osannut arvostaa sitä silloin ;) -n 40v.
En todellakaan mitään! Olin angstinen. Parasta oli se kun pääsin muuttamaan pois kotoa, mutta silti voin kohta todella huonosti. Onneksi pääsin muutaman vuoden päästä terapiaan (padka lapsuus) nyt elämä on niiiiiiin paljon parempaa.
N52
Ehkä vain sen iän mittoja. Enää melkein nelikymppisenä en pääse niihin kiloihin.
Vierailija kirjoitti:
Sitä ,että kaikki mahdollisuudet ovat tarjolla. Nyt osaisin niihin tarttua enkä rajoittaisi valintojani aivan turhaan.
Sama juttu. Varsinkin kun niistä tuon ajan valinnoista ja tekemisistä ei loppupeleissä jäänyt kuin p#skaa käteen. Saisipa kelloa, tai tässä tapauksessa jo kalenteria, käännetyksi 30 vuotta taaksepäin..
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä teillä on ollut surkea ja ankea nuoruus!
Niin no, ehken ne joilla meni jo silloin hienosti ei ole mammapalstalla ma-iltapäivänä..
Nuorelta näyttämistä ja ettei tarvinnut tuntea itseään arvottomaksi kun on vanha ja koko ajan enemmän ja enemmän ryppyyntyvä, vaikka miten yrittäisi elää terveellisesti.