Jos eläisitte teini-iän nyt uudestaan teini-ikäisenä mutta nykyisellä elämänkokemuksella varustettuna

En aloittaisi turhanpäiväistä laihdutusta, joka johti anoreksiaan (38 kg, 160 cm), sekoitti hormonitasapainon ja aiheutti pahan aknen.

En olisi niin riippuvainen äidistä.

En menisi naimisiin rahattoman tyhjäntoimittajanaisen kanssa, joka aikuisena vei yritykseni, puolet asunnostani, autoni, puolet purjeveneestäni ja mielenrauhani.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki aina vastaavat tällaisiin kyselyihin kauhean ylevästi. 

Minä olisin luopunut elämästä. Kaikki on pelkkää kurjuutta kuitenkin. 

Vielä ehdit

Valitsisin jatko-opintopaikan toisin.

En tuhlaisi aikaa soittoharrastukseen, kun ei minusta kuitenkaan muusikkoa tule (motoriikka ei riitä). 

Puhuisin jollekin kotona näkemästäni perheväkivallasta. 

Pitäisin parempaa huolta hampaistani, en aloittaisi tupakointia, opiskelisin hyvän ammatin tai jopa kaksi. Olisin huomattavasti itsevarmempi kuin silloin olin.

Säästäisin rahaa

En epäonnistuisi koulussa sen takia, että tyhmä sisarukseni saisi loistaa. Hän oli vanhempien suosikki, ja pelkäsin että minua vihataan jos olen vahingossa häntä parempi (minua käskettiin antaa hänen olla parempi, syyllistettiin hyvistä numeroista ja häntä kehuttiin keskinkertaisista).

Hommaisin itselleni opiskelumahdollisuuden jossain muussa koulussa. Yritin pyytää vanhemmiltani tätä, että pääsisin kiusaajia pakoon, mutta he eivät halunneet auttaa.

Pysyisin kaukana muista tytöistä. Tytöt ovat ilkeitä ja kamalia suurimmaksi osaksi. Ehkä sietäisin muutamia mukavia, mutta heidätkin pitäisin aina käsivarren mitan päässä. En kantaisi muiden murheita selässäni, jos jollain on vaikeata se ei johdu siitä että minä en ole tehnyt tarpeeksi auttaakseni.

Tajuaisin, että se ei johdu minusta että minua ei rakasteta. Minä olen hyvä, rakastettava ja älykäs ihminen. Ei ole minun vikani, että olen parempi kuin lapsuuden perheen muut jäsenet. Ei ole minun asiani olla muita huonompi, että huonoitsetuntoiset sekopäät saisivat päteä.

Muuttaisin kotoa pois 18-vuotiaana ja laittaisin samalla välit poikki suurimpaan osaan lapsuuden perheestäni. En välittäisi sukulaisten painostuksesta ja ahdistelusta olla tekemisissä. He eivät olleet paikalla minua auttamassa, joten en mene sukujuhliin kuviin poseeraamaan. "Yhtä suurta sukua" my arse.

Kiinnittäisin enemmän huomiota terveyteeni ja elämääni muutenkin. Ei ole minun syytäni että muut ovat ylipainoisia tai eivät saa arkeansa rullaamaan. Minun ei tarvitse epäonnistua vain siksi ettei minua vihattaisi siksi että olen parempi ja fiksumpi.

En käyttäisi napapaitoja. Enkä käyttäisi lannefarkkujen kanssa tavallisia alushousuja, vaan lannemittaisia.

Asenteeni teini-iässä: "Tiedän, että olen lievästi ylipainoinen ja todella tavallisen ja arkisen näköinen enkä sen vuoksi pääse suosittujen tyttöjen prinsessaporukoihin, joten kompensoin ylikorostamalla koulumenestystäni ja älyäni ja olemalla muutenkin todella hyökkäävä ja ilkeä."

Tällä toisella kertaa eläisin teini-iän ilman tuota asennetta, olisin rehellisesti sellainen kuin olen enkä pelkäisi, että sen vuoksi minut hylättäisiin ja joutuisin olemaan loppuelämän yksin. Olisipa jännä päästä kokeilemaan, miten valtavasti tämä asennemuutos vaikuttaisi jokapäiväiseen elämään ja yleiseen hyvinvointiin.

Vierailija kirjoitti:

Satsaisin paljon enemmän sosiaalisiin taitoihin, harrastuksiin, ehkä jonkin verran juomiseenkin. Yksin kotona lukeminen toi kyllä monta L:ää ja 9.8 keskiarvot, mutta työelämässä ja elämässä muutenkin sosiaalisten taitojen merkitys on ehdottomasti suurempi, kuin mitä koulussa sille annettiin paino-arvoa. Ainakin 90-luvulla istuttiin tuppi suussa kiltisti, ettei vaan käyttäytymisnumero laske.

M34v DI

Tämä jos mikä on totuus. En voisi olla enemmän samaa mieltä.

M43v KTM

Uskaltaisin kokeilla ja elää. Menisin kotibileisiin ja festareille, osallistuisin tavalliseen teinimeininkiin enkä kököttäisi yksin kotona, koska vanhemmat olivat vakuuttuneita siitä, että teen syntiä ja makaan kaikkien poikien kanssa ja tulen raskaaksi ja pilaan elämäni lopullisesti, joten minun olisi ollut pakko jäädä häpeällisenä 16-vuotiaana yksinhuoltajana sinne kotikylille asumaan.

Haloo äiti ja isä, miksi ette luottaneet siihen, että tiedän, miten ehkäisy toimii, ja että vaikka menisinkin "rientoihin", niin osaisin silti käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki aina vastaavat tällaisiin kyselyihin kauhean ylevästi. 

Minä olisin luopunut elämästä. Kaikki on pelkkää kurjuutta kuitenkin. 

Vielä ehdit

Totta, mutta nyt on loppu muutenkin jo niin lähellä, että tulkoon omaa tahtiaan. 

Panostaisin kouluun ja hakisin suoraan oikealle alalle, en antaisi vuosien valua hukkaan.

Ihan yhtä nynny luuseri mä vieläkin olen, vähän kyynisempi vain ja kitkerämpi. Ehkä tuolla annilla voisi sitten haistattaa pitkät kiusaajille, en mä muuta tuosta kostuisi. Olen yhtä rajoittunut, aloitekyvytön pelkuri, kuin silloinkin joten en mä muuttuisi miksikään rohkeaksi ja suosituksi jolla olisi poikaystävä niinkuin muillakin.

Taisin olla teini-iän ohittanut, mutta en kieltäytyisi yhdestä tarjotusta opiskelupaikasta ja elämäni olisi ollut paljon onnekkaampaa. Ja toisesta opiskelupaikasta olisin kieltäytynyt, niin olisi jäänyt se kamalin kiusaamistapaus kokematta.

Alkaisin ajoissa miettiä, mille alalle haluaisin, ja valitsisin paljon paremmin. En hakeutuisi humanistiselle alalle, jossa on työntekijöiden ylitarjontaa ja siten aivan törkeän huonot palkat.

Sanoisin vanhemmilleni vastaan enkä pelkäisi heitä ja heidän reaktioitaan.

Pysyisin yhdessä pojan kanssa, jonka kanssa menin kihloihin 16-vuotiaana. Arvelen, että siitä olisi tullut ihan hyvä parisuhde

up

Yläasteaika olisi edelleen ihan kauheaa, kun vasta 16-vuotiaana alkoi olla sen verran omaa rahaa, että sai ostettua vaatteita ja meikkejä ja ulkonäköä ehostettua. 

Voisin kuitenkin keskittyä joihinkin kouluaineisiin enemmän. Matikasta tuli myöhemmin oikeasti hauskaa, kun sen eteen alkoi oikeasti nähdä vaivaa. Lukiossa voisi osallistua enemmän luokan yhteisiin tapahtumiin. 

Panostaisin kesätöihin ja korkeakoulutukseen, hakeutuisin terapiaan ja hyvinvointiini.

Minäkin ehkä voisin jättää välistä laihdutuksen. Koin olevani hirveä läskin 54kg/ 172cm. Voi sitä epätoivoista laihduttamista. Se minusta on hienoa, että nykyajan tytöt on ihan oikeasti hirveitä läskejä ja niitä ei haittaa se yhtään.  Vaappuvat ja lyllertävät tuolla verkkarit puolitangossa persvako vilkkuen ja jalat notkolleen vääntyneinä ja on silti ihan sinut itsensä kanssa.