Viikko-viikko systeemi on haitallista lapsille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillekin sopii, toisille ei. Kannattaa kuunnella niitä lapsia.

Tutun lapsille ei sopinut, mutta heiltä ei kysytty. Sanoivat, että ei heillä ole kotia, ovat aina kylässä äidillä tai isällä.

Tämä. Olen päiväkodissa töissä ja järestään kaikki viikko-viikko lapset puhuvat äidin kodista ja isin kodista, ei omistaan. Tulee itselle aika surullinen olo kuunnella.

Tuohan on vain tapa selventää, kummasta kodista on kyse - äitikoti ja isikoti. Ihan samalla lailla puhutaan "Jyväskylän isoäidistä" ja "Vantaan isoäidistä", vaikka nämä mummut ovatkin lapsen ihan omia, läheisiä ja elämässä mukana olevia isoäitejä.

Viikko-viikko on hyvä alkuun, jotta tunnustellaan omaa paikkaa, ja molemmat vanhemmat saavat olla tasaveroisia vanhempia. Ihmisellä kuitenkin on yksi koti ja jossain vaiheessa suurin osa lapsista valitsee toisen paikan kodikseen. Lasta on kuultava, jos hän haluaa muutoksia tehdä asumiseen. Vanhempien ehdoilla yksistään ei eroja voi suunnitella.

Tutkimustulokset osoittavat päinvastaista. Eli viikko-viikko-asuminen on lapsen mielenterveyden kannalta paras asumisjärjestely eron sattuessa.

Ihan mielenkiintoinen juttu. Toisaalta, ei sinänsä mitään yllättävää. Tämähän kielii vain siitä, että lapsella on kaksi vanhempaa jotka haluavat olla yhtäläisesti heidän elämässään.

Tutkimuksesta voi lukea lisää tästä linkistä: 

https://lapsenmaailma.fi/palstat/tutkittua-tietoa/tutkimustieto-tukee-v…

Meillä on ollut viikko-viikko-järjestely jo vuosia, ja molemmat vanhemmat osallistuvat tasavertaisesti lasten asioihin (ex-mieheni on aina ollut keskivertoa aktiivisempi ja osallistuvampi isä). Mitään tavaroita ei kuljetella edestakaisin (ellei lapset ole itse pakanneet vaikka jotain tiettyä lelua tai kirjaa mukaan), vaan "vaihtopäivä" on perjantai ja tällöin lapset kävelevät toisen vanhemman luokse koulusta. Lapsien kanssa on puhuttu mahdollisuudesta, että asuisivat enemmän toisen vanhemman luona (kumman tahansa), mutta ovat hyvin vastahakoisia tähän. Ovat sitä mieltä, että haluavat olla yhtä paljon sekä isän että äidin luona.

Meillä tämä ratkaisu on toiminut hyvin ja lapset omien puheidensa mukaan kokevat kummatkin kodit kodeiksi, mutta näkisin että tähän vaikuttaa se, että meillä on toimiva yhteisvanhemmuus, asumme kummatkin samalla alueella ja lähellä koulua, ja kummassakin kodissa lapsilla on omat huoneet, omat tavarat jne jolloin ei tule mitään pakkailurumbaa ja jatkuvan muuttamisen fiilistä.

Onko tohon edes täydellistä ratkaisua ja ero on joissakin tilanteissa paras ratkaisu. Ei se ydinperhe jossa vanhemmat eivät tule keskenään toimeen ja rakkautta ei ole ole mikään hyvä ratkaisu. Eroihin voi olla niin monia syitä. Miksi tuomita muita. Parhaansa kaikki täällä tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset usein perustelee seurustellessaan, että pitää saada muuttaa yhteen, kun on niin raskasta kulkea kahden kodin väliä ja ottaa tavarat mukaan ja aina jotain unohtuu toiseen kotiin. Lapsilta vaaditaan sitä, mitä aikuisetkaan eivät siedä?

Tämä! Tein itse useamman vuoden töitä niin, että arkipäivät asuin työpaikkakunnalla ja viikonlopuiksi tulin kotiin. Ihan tajuttoman raskasta! Vaikka oli ns. kaksi kotia, kumpikin tuntui väliaikaiselta ja jatkuvasti piti olla lähtemässä ja tulossa. Ja lasten pitää hyvässä lykyssä sitten jaksaa tällaista ehkä koko lapsuutensa. Kamala ajatus.

Vuoroasumisessahan voi olla jaksotus vaikka 2 viikkoa -2 viikkoa. Ei sen välttämättä tarvitse olla viikko-viikko. Tuossa sinun tilanteessasi ongelma oli se, että et pystynyt kunnolla rentoutumaan työviikon jälkeen, koska ainoat vapaapäiväsi menivät käytännössä kokonaan matkustamiseen. Et kertonut matkan pituutta, mutta onhan se eri lailla rasittavaa matkustaan vaikka muutama tunti toiseen kaupunkiin, kuin tehdä niin että koulumatkalla kulkeekin vain puoli kilometriä yhteen suuntaan, kun edellisviikolla kulki puoli kilometriä toiseen suuntaan. Vuoroviikoissa asutaan samalla paikkakunnalla ja usein vanhemmat vielä pyrkivät asumaan mahdollisimman lähellä toisiaan, jotta kaikki sujuisi koulumatkojen, kaverisuhteiden ja kodista toiseen siirtymisen suhteen.

Mutta mikä sitten olisi vaihtoehto? Viikko-viikko -mallissa lapset siirtyvät kerran viikossa eli neljä kertaa kuukaudessa. Jos lapsi näkee etävanhempaa joka toinen viikonloppu, hän siirtyy täsmälleen yhtä monta kertaa kuukaudessa. Pitäisikö siis lakata näkemästä etävanhempaa ollenkaan?

Ja miten voi olla, että kerran viikossa tapahtuva siirtyminen toiseen kotiin on ylivoimaisen vaikeaa, mutta viikonloppureissut mökille, mummolaan, sukulaisten luo, lomamatkoille yms ilmeisesti ovat täysin ok eivätkä rasita yhtään - koska ainakaan en ole vielä ikinä kuullut perusteluja, että lasta ei saisi viedä kodin tai kotikaupungin ulkopuolelle, koska se rasittaa liikaa. Millä logiikalla vain etävanhemman luo ja vain viikko-viikko -asumisratkaisussa tapahtuva siirtyminen on niin kovin raskasta?

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikko on hyvä alkuun, jotta tunnustellaan omaa paikkaa, ja molemmat vanhemmat saavat olla tasaveroisia vanhempia. Ihmisellä kuitenkin on yksi koti ja jossain vaiheessa suurin osa lapsista valitsee toisen paikan kodikseen. Lasta on kuultava, jos hän haluaa muutoksia tehdä asumiseen. Vanhempien ehdoilla yksistään ei eroja voi suunnitella.

Mihin perustuu ajatus, että ihmisellä on yksi koti? Siihenkö, että yleensä ihmiset pystyvät juuri ja juuri maksamaan yhden asunnon asuntolainan eikä ole varaa haaveillakaan kakkos- tai jopa kolmosasunnosta? Joillain on sentään kesämökki, luulisi edes heidän tajuavan paremmin.

Itse näen, että ihmisellä voi olla useita koteja. Tällöin on kyse periaatteessa siitä, että oma koti tuntuu sijaitsevan useassa eri paikassa, ikään kuin olisi jakautunut useaan kohteeseen. Minulla on tällä hetkellä kolme paikkaa, jotka tuntuvat yhtä lailla kodeilta. Yksi on virallisesti minun, kaksi muuta ei, mutta kaikissa kolmessa vietän aikaa, ja jopa ne kaksi muuta tuntuvat henkisesti ja tunnetasolla enemmän "omilta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillekin sopii, toisille ei. Kannattaa kuunnella niitä lapsia.

Tutun lapsille ei sopinut, mutta heiltä ei kysytty. Sanoivat, että ei heillä ole kotia, ovat aina kylässä äidillä tai isällä.

Kuinka moni erovanhempi oikeasti kuuntelee siinä tilanteessa lapsia ja järjestää asumiset sen mukaan? Epäilen, että aika harva. Lasten tehtävä on sitten vain sopeutua ja olla kiltisti.

Jos lapsen ensisijainen toive olisi, että voisi asua molempien vanhempien kanssa ja vanhemmat eivät eroaisi, niin jos tämä ei ole mahdollista, mikä ratkaisu toteuttaisi lapsen toiveen mahdollisimman hyvin? Mahdollisuus asua molempien vanhempien kanssa vuorotellen kahdessa paikassa, vai mahdollisuus asua vain toises vanhemman kanssa yhdessä paikassa?

Onhan tuo nyt sanomatta ja tutkimatta selvää, että tuo on vahingollista lapselle. Kaikki lähtee vanhemman itsekkyydestä, halutaan rusinat pullasta, sekä vapaus että lapsiperhe-elämä. Lapsi vaistoaa sen, miten vanhempi odottaa omaa "bileviikkoaan" ja kuinka lapsiviikko on se raskas viikko. Jos lapsen etu olisi ensimmäisenä, olisi joko äidin tai isin koti se ensisijainen koti, ja sitten toisen vanhemman luona tapaamiset vaikkapa 2viikonlopua/kk.

Lapsille pysyvä koti, ja vanhemmat voivat sitten hypätä kodista toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut viikko-viikko-järjestely jo vuosia, ja molemmat vanhemmat osallistuvat tasavertaisesti lasten asioihin (ex-mieheni on aina ollut keskivertoa aktiivisempi ja osallistuvampi isä). Mitään tavaroita ei kuljetella edestakaisin (ellei lapset ole itse pakanneet vaikka jotain tiettyä lelua tai kirjaa mukaan), vaan "vaihtopäivä" on perjantai ja tällöin lapset kävelevät toisen vanhemman luokse koulusta. Lapsien kanssa on puhuttu mahdollisuudesta, että asuisivat enemmän toisen vanhemman luona (kumman tahansa), mutta ovat hyvin vastahakoisia tähän. Ovat sitä mieltä, että haluavat olla yhtä paljon sekä isän että äidin luona.

Meillä tämä ratkaisu on toiminut hyvin ja lapset omien puheidensa mukaan kokevat kummatkin kodit kodeiksi, mutta näkisin että tähän vaikuttaa se, että meillä on toimiva yhteisvanhemmuus, asumme kummatkin samalla alueella ja lähellä koulua, ja kummassakin kodissa lapsilla on omat huoneet, omat tavarat jne jolloin ei tule mitään pakkailurumbaa ja jatkuvan muuttamisen fiilistä.

Tämä voisi olla mun kirjoittama (oletkohan mun ex-vaimo :D) meidän arjesta.

Tulee vaan mieleen, että se vanhempien asumis- tai parisuhdejärjestely on ihan yhdentekevä loppujen lopuksi. Olkoon vaikka se ylistetty ydinperhe, mutta jos siellä toinen vanhempi on ulkoistanut itsensä lastensa elämästä on siitä enemmän mielipahaa kuin kahdesta rakastavasta vanhemmasta eri osoitteilla.

hei, täällä tällänen erolapsi viikko-viikko toiminnalla. näin ollaan menty alle kymmenen vuotiaasta ja olen nyt 17 vuotias, ei ole tullut mitään traumoja. kamalampaa se oli kun vanhemmat huusivat toisilleen jatkuvasti ja nähdä kuinka äiti itkee yksin makuuhuoneessa ja isä nukkuu sohvalla.

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset usein perustelee seurustellessaan, että pitää saada muuttaa yhteen, kun on niin raskasta kulkea kahden kodin väliä ja ottaa tavarat mukaan ja aina jotain unohtuu toiseen kotiin. Lapsilta vaaditaan sitä, mitä aikuisetkaan eivät siedä?

Eivät aikuiset normaalisti tuosta syystä muuta yhteen, vaan koska haluavat asua yhdessä kumppaninsa kanssa, joka on rakas ja läheinen ja jonka kanssa halutaan yhdessä perustaa perhe (jotkut haluavat myöhemmin lapsiakin). En ole vielä koskaan kuullut yhdenkään pariskunnan perustelevan yhteen muuttoa vain sillä, etteivät jaksa kantaa tavaroita.

Vierailija kirjoitti:

Onhan tuo nyt sanomatta ja tutkimatta selvää, että tuo on vahingollista lapselle. Kaikki lähtee vanhemman itsekkyydestä, halutaan rusinat pullasta, sekä vapaus että lapsiperhe-elämä. Lapsi vaistoaa sen, miten vanhempi odottaa omaa "bileviikkoaan" ja kuinka lapsiviikko on se raskas viikko. Jos lapsen etu olisi ensimmäisenä, olisi joko äidin tai isin koti se ensisijainen koti, ja sitten toisen vanhemman luona tapaamiset vaikkapa 2viikonlopua/kk.

Tämä on sun näkemys asiasta, että rusina on se lapsivapaa viikko. Suurimmalle osalle rusinat pullasta ovat nimenomaan ne lapset.

Miksi sinun (ja joidenkin muiden mielestä) lapsen suhde kotirakennukseen on olennaisempi ja syvempi kuin lapsen suhde vanhempaan? Normaalisti ihmisille kuitenkin läheiset ihmiset ovat tärkeimmät, ja esimerkiksi pakollinenmuutto on huomattavasti pienempi elämänkriisi kuin vaikka läheisen ihmisen menettäminen. Teillä on erikoinen perhekäsitys, kun pidätte perheenjäseniä noin yhdentekevinä toisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Onhan tuo nyt sanomatta ja tutkimatta selvää, että tuo on vahingollista lapselle. Kaikki lähtee vanhemman itsekkyydestä, halutaan rusinat pullasta, sekä vapaus että lapsiperhe-elämä. Lapsi vaistoaa sen, miten vanhempi odottaa omaa "bileviikkoaan" ja kuinka lapsiviikko on se raskas viikko. Jos lapsen etu olisi ensimmäisenä, olisi joko äidin tai isin koti se ensisijainen koti, ja sitten toisen vanhemman luona tapaamiset vaikkapa 2viikonlopua/kk.

Mikä ihmeen fiksaatio tietenlaisilla ihmisillä on tähän biletykseen? Jos olet vela, elämäsi on pelkkää biletystä ja jatkettua nuoruutta, jos lapset ovat poissa luotasi sinä biletät jne.

Jos sinulla ei ole elämässä mitään muuta kuin lapset ja biletys silloin kun lapset ovat hoidossa, niin älä nyt hyvänen aika oleta, että näin on kaikilla muillakin. Vaikka lapset ovat toisella vanhemmalla, niin et sinä heistä vapaalla ole. Lasten kanssa soitellaan ja viestitellään, Wilmaa-seurataan, exän kanssa puhutaan lasten asioista päivittäin. Ei se ole mikään bileviikko, vaan ihan normaali viikko siinä missä lapsellinenkin viikko on.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimustulokset osoittavat päinvastaista. Eli viikko-viikko-asuminen on lapsen mielenterveyden kannalta paras asumisjärjestely eron sattuessa.

Ihan mielenkiintoinen juttu. Toisaalta, ei sinänsä mitään yllättävää. Tämähän kielii vain siitä, että lapsella on kaksi vanhempaa jotka haluavat olla yhtäläisesti heidän elämässään.

Tutkimuksesta voi lukea lisää tästä linkistä: 

https://lapsenmaailma.fi/palstat/tutkittua-tietoa/tutkimustieto-tukee-v…

Paitsi että tuo "tutkimus" on moneen kertaan tiedeyhteisössä lytätty tarkoitushakuisena ja johdattelevana. Samasta aineistosta kun saa myös sen tuloksen, että vuoroviikkoasuminen on lapselle erittäin haitallista.

Jos lapsella on kokemusta ydinperheestä ja vuoroviikkoasumisesta, niin lapsi ei tiedä viikonloppuvanhemmuudesta mitään. Siksi lasta ei saisi laittaa vertailemaan kahta asiaa, joista vain toisesta on kokemustietoa ja kaiken lisäksi kysytään, että "tulisitko surulliseksi, jos näkisit isää vain joka toinen viikonloppu". Kyllä tulisin, vastaa lapsi ja tutkija toteaa, että vuoroviikkoasuminen on paras ratkaisu. Aika lailla oikaisevia johtopäätöksiä!

Vierailija kirjoitti:

hei, täällä tällänen erolapsi viikko-viikko toiminnalla. näin ollaan menty alle kymmenen vuotiaasta ja olen nyt 17 vuotias, ei ole tullut mitään traumoja. kamalampaa se oli kun vanhemmat huusivat toisilleen jatkuvasti ja nähdä kuinka äiti itkee yksin makuuhuoneessa ja isä nukkuu sohvalla.

Entä jos vaihtoehtona olisi ollut se, että äiti ei itke eikä isä ole sohvalla, olisitko halunnut kuitenkin ydonperheen? Tai entä jos isä olisi lähtenyt toisen naisen matkaan, olisitko ehdottomasti halunnut mennä heidän mukanaan?

Lapselle yksi koti, muuttakoon vanhemmat jos se heistä on niin helppoa ja kätevää.

Vierailija kirjoitti:

Lapsille pysyvä koti, ja vanhemmat voivat sitten hypätä kodista toiseen.

Tää olis varmaan kaikkein paras vaihtoehto. Lapsilla pysyvä koti ja vanhemmilla joku kakkoskämppä, jossa voisivat vuorotella, tai jos talous sallii, niin molemmilla omat.

Ainakin alkuun. Sitten kun kuvioon astuu exsän nyksiä ja nyxän exiä ja sun, mun ja meidän lapsia heittopusseina, niin ei enää onnistu. Mutta siinä vaiheessa ehkä erosta on päästy jo pahimman yli ja vuoroviikko voi onnistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillekin sopii, toisille ei. Kannattaa kuunnella niitä lapsia.

Tutun lapsille ei sopinut, mutta heiltä ei kysytty. Sanoivat, että ei heillä ole kotia, ovat aina kylässä äidillä tai isällä.

Kuinka moni erovanhempi oikeasti kuuntelee siinä tilanteessa lapsia ja järjestää asumiset sen mukaan? Epäilen, että aika harva. Lasten tehtävä on sitten vain sopeutua ja olla kiltisti.

Minä kuuntelin ja minusta on kyllä aivan kamala ajatus että joku ei kuuntelisi. Toki omalla kohdalla oli kyse teineistä. Saivat itse kotinsa valita.