Ehdoton alaraja, jota ennen et tekisi lapsia?

alaraja 25-27v ja yläraja 30-32v

Korkeakoulutus ja hyvä työpaikka ja hyvä parisuhde jossa toisen kanssa tunnetaan perusteellisesti ennen lasten tuloa - nämä itselle tärkeitä. Eli 30-32 v.

18 vuotta. Olen nyt sen ikäinen, ja yritetään lasta. Monet ovat suhtautuneet todella kauhistelevasti, mikä on todella ärsyttävää. Valmistun juuri lukiosta loistavin arvosanoin, ja haen tietysti opiskelemaan - ainahan opintoja voi lykätä jos sattuu tulemaan raskaaksi jo nyt. Mies on 23 vuotias ja valmistuu todennäköisesti parin vuoden päästä luokanopettajaksi. Säästöjä on jonkin verran ja neljä isovanhempaa, jotka ovat täysin valmiita auttamaan rahallisesti ja muutenkin.

Miksi ei? Olen aina ollut kypsä ikäisekseni, olen asunut omillani 15-vuotiaasta asti. Minä ja mieheni olemme molemmat absolutisteja, eikä bilettäminen kiinnosta. Toisistamme olemme saaneet jo nauttia rauhassa pari vuotta, ja eihän vauvan tulo yhteistä aikaa estä! Ja mitä tulee matkusteluihin ja kaikkeen muuhun: elämästä voi nauttia, vaikka lapsia olisikin. Ei minulla ole mitään hinkua tehdä elämässäni sellaisia asioita, joita en ilman lapsia voisi. Molemmat koemme olevamme täysin valmiita vanhemmiksi.

Ja teille jotka mietitte, että mikä kiire: minulla on ollut vauvakuume jo pari vuotta, ja mistä syistä lastenhankintaa pitäisi lykätäkään? Musta on ihan ihmeellistä, että ihmiset tuntuu ajattelevan, että lapsia hankitaan vasta kun on opiskeltu, matkusteltu, työskennelty ainakin muutama vuosi ja hankittu omistusasunto. Miksi? Ei sitä lasta haittaa vuokralla asuminen. Ei se lapsi halua sitä omakotitaloa ja koiraa ja asuntolainaa, vaan vanhemmat. Opiskeluja mun on ihan yhtä helppo jatkaa myöhemmin kuin opiskella nyt.

Kummallista, että heti kun tekee elämässä asioita epäsovinnaisessa järjestyksessä, saa jotain ihmeellistä sääliä ja paheksuntaa. Siinä vaiheessa kun kolmekymppiset vääntää ekoja kersojaan ja jättää koko elämänsä tauolle, mulla on mahdollisesti jo useampi lapsi, opiskelut takana ja työelämä alkamassa. Musta se kuulostaa ihanalta.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 13:42"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 12:55"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 12:52"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 12:48"]

35 ja perustelu: oma koulutus ensin valmiiksi, oma asunto hankittuna ja työuraa takana. Sitten on aikaa nauttia ja kärsiä lapsesta.

[/quote]

"kärsiä".... toivottavasti ei sinulle siunaannukaan lapsia "kärsittäväksi"... :( surullista.

[/quote]

Höhlä!

[/quote]

No minä jo säikähdin.

Itse nimittäin kasvoin juuri tuollaisena "vanhempien kärsimyksenä". 

Oikein osuva linkki! 

nro 5.

[/quote]

Noo, täsmennän sen verran, että meillä on yksi lapsi ja kyllä, kyllä se kuule kärsimykseltä tuntui kovastikin, kun joulutodistuksessa oli fyssasta nelonen ja sit tuli kotiin tehtävät, jotka piti suorittaa. Mä, joka en itse aikanaan voinut tajuta fyssaa, sain sentään jotain tolkkua hommasta ja opastin lasta niin hyvin, että luvassa on sentään varma kuutonen peruskoulun päättötodistukseen. - Että onko tämä nyt kovinkin tuomittavaa kärsimystä?

Ei tuollaista universaalia alaikärajaa olekaan, jollei nyt sitten puhuta lain määrittämästä suojaikärajasta. Mutta itse koen, että olisi hyvä olla ainakin peruskoulu (ja lukio) suoritettuna. Ja ammattiin valmistavat opinnot alulla (on se sitten amk tai yliopisto tai amis).

Ja olisi hyvä, että se lapsi syntyisi toivottuna ja parisuhteeseen (homo tai hetero), ei vahinkona ja yksinhuoltajalle (eri asia ne, jotka tietoisesti haluavat yksin lapsen).

Eli enemmänkin puhuisin elämäntilanteesta kuin iästä. Pitäisi olla sellainen tilanne, että lapsi ei horjuta pahasti elämää ja että lapseen voi keskittyä ne varhaislapsuuden hetket.

Eikä tarvitsisi liikaa murehtia elantoa ja ammattiin valmistumista. Tai haikailla menetetyn nuoruuden perään.

Ehdoton alaikäraja olisi 25.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 14:57"]

Ei tuollaista universaalia alaikärajaa olekaan, jollei nyt sitten puhuta lain määrittämästä suojaikärajasta. Mutta itse koen, että olisi hyvä olla ainakin peruskoulu (ja lukio) suoritettuna. Ja ammattiin valmistavat opinnot alulla (on se sitten amk tai yliopisto tai amis).

Ja olisi hyvä, että se lapsi syntyisi toivottuna ja parisuhteeseen (homo tai hetero), ei vahinkona ja yksinhuoltajalle (eri asia ne, jotka tietoisesti haluavat yksin lapsen).

Eli enemmänkin puhuisin elämäntilanteesta kuin iästä. Pitäisi olla sellainen tilanne, että lapsi ei horjuta pahasti elämää ja että lapseen voi keskittyä ne varhaislapsuuden hetket.

Eikä tarvitsisi liikaa murehtia elantoa ja ammattiin valmistumista. Tai haikailla menetetyn nuoruuden perään.

[/quote]

Niinpä, mutta miksi vain varhaislapsuuden hetket? Minusta on oikein mukavaa, kun lapsesta tulee aikuinen.

Minä sain esikoiseni 25-vuotiaana, ja nyt tuntuu että olisin voinut odottaa muutaman vuoden pidempäänkin. Olisin mielelläni viettänyt DINK-elämää mieheni kanssa enemmänkin, nyt ei juurikaan ehditty. Ulkoiset seikat kuten asunnot yms. ehti kyllä hoitaa myöhemminkin, niiden takia en olisi jarrutellut. Mutta toivon, että oltaisiin enemmän ehditty matkustella ja nauttia lapsettomasta elämästä. Olin myös aika keskenkasvuinen ja kypsymätön äidiksi, mutta en tiedä johtuiko se iästä vai kokemattomuudesta äitinä ylipäätään.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 15:00"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 14:57"]

Ei tuollaista universaalia alaikärajaa olekaan, jollei nyt sitten puhuta lain määrittämästä suojaikärajasta. Mutta itse koen, että olisi hyvä olla ainakin peruskoulu (ja lukio) suoritettuna. Ja ammattiin valmistavat opinnot alulla (on se sitten amk tai yliopisto tai amis).

Ja olisi hyvä, että se lapsi syntyisi toivottuna ja parisuhteeseen (homo tai hetero), ei vahinkona ja yksinhuoltajalle (eri asia ne, jotka tietoisesti haluavat yksin lapsen).

Eli enemmänkin puhuisin elämäntilanteesta kuin iästä. Pitäisi olla sellainen tilanne, että lapsi ei horjuta pahasti elämää ja että lapseen voi keskittyä ne varhaislapsuuden hetket.

Eikä tarvitsisi liikaa murehtia elantoa ja ammattiin valmistumista. Tai haikailla menetetyn nuoruuden perään.

[/quote]

Niinpä, mutta miksi vain varhaislapsuuden hetket? Minusta on oikein mukavaa, kun lapsesta tulee aikuinen.

[/quote]

Totta kai niin. Lapsi on tärkeä vielä nelikymppisenäkin ;-) Mutta hän ei vaadi samalla lailla läsnäoloa ja hoivaa kuin vauvana. Jos ei vauva-aikaa ehdi ja voi rauhassa keskittyä lapseen ja hänen hyvinvointiinsa, ei sitä todennäköisesti ehdi myöhemminkään.

Jaa-a, no vauvasta en ymmärtänyt tuon taivaallista, mutta nuori ihminen on helppo samastuttava.

26v. Ehtii opiskeluista töihin ja vähän aikaa nauttia vapaudesta ja palkkatuloista, sekä aikuistua. Pitäisi sitä miestäkin katsella pari vuotta ennen perheen perustamista... näkee onko siitä mihinkään, kotitöihin ja vastuunkantoon.

Itsellä meni pitkälle yli 30... ensin ei ollut miestä ja sitten ei ihan heti tärpännyt.

Itsellä 30. Nyt on vakkarivirka, koulutus., omistusasunto (joskin isompaan pitää vaihtaa joten tällä ei niin merkitystä) bileet biletetty ja mieskin alkaa oleen kypsä isäksi (harva parikymppinen mies on valmis isäksi)matkusteltua on tullut n.25 maassa ja ennenkaikkea parisuhde on senverran vakaa.

Mielestäni tärkeintä lapsia hankkiessa on se että on seurustellut riittävän kauan ja tuntee toisen ja molempien bileet on pääosin biletetty. Tuttavapiirissä on liikaa näitä jotka tekivät lapsen parikymppisenä ja menojalka vipattaa jatkuvasti. Ovat myös monet jo eronneet tai jopa toisella/kolmannella kierroksella ja koulut käymättä.

Asunnot ja muut on sivuseikkoja.. koulutus olisi hyvä olla valmiina ja töitä. (Raha helpottaa vauvan tullessa kun ei ole aivan persauki)Tietenkään työtkään näinä päivinä ei ole varmoja.

mennyt jo, olen 43v. Nyt ajatellen voisi olla 26v. Sain esikoiseni 23-vuotiaana, opinnot pahasti kesken. Valmistuin sitten vasta 31-vuotiaana.

Ehdoton alaraja on 20 vuotta, koska sitä ennen olisi luultavasti ongelmia ihmisten suhtautumisen kanssa; esim. sossut, perhe ja ystävät saattaisivat katsoa kieroon aika pahastikin. Vahinkoraskauden sattuessa tietysti eri asia, siihen tilanteeseen mulla ei ole mitään etukäteissuunnitelmaa, riippuu niin monesta tekijästä. Jos pitäisi valita tekisinkö lapseni 20- vai 35- vuotiaana, niin ehdottomasti 20v.

-18v

Alaikärajana pidin sitä että olen ylioppilas, korkeakoulussa opiskelemassa jotain mistä pidän ja parisuhde on hyvä ja vakaa. Ja rahahuolia ei ole. Se oli niinkin aikaisin kuin 20v.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 19:46"]Alaikärajana pidin sitä että olen ylioppilas, korkeakoulussa opiskelemassa jotain mistä pidän ja parisuhde on hyvä ja vakaa. Ja rahahuolia ei ole. Se oli niinkin aikaisin kuin 20v.

[/quote]

Ja suhdekaan ei ole tuorein mahdollinen ja avioliitto. Nämä lisään :)

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 19:46"]Alaikärajana pidin sitä että olen ylioppilas, korkeakoulussa opiskelemassa jotain mistä pidän ja parisuhde on hyvä ja vakaa. Ja rahahuolia ei ole. Se oli niinkin aikaisin kuin 20v.

[/quote]

Ja suhdekaan ei ole tuorein mahdollinen ja avioliitto. Nämä lisään :)

22v.

30. Ensin yliopistotutkinto ja jalka työelämään ja järkevä parisuhde jossa yhteinen käsitys tulevaisuudesta.

18 vee kun tulee täysi-ikäiseksi tai oikeasti sen iän tarttis olla 17. Jos vahingossa tulisi sitä ennen niin panisin muksun vanhempieni piikkiin ja heidän elätettäväkseen ja hoidettavikseen.