Olen kotiäiti ja ylpeä siitä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka "uhraatkin" työurasi lapsille, niin esimerkiksi lasten olisi mielestäni hyvä käydä päiväkodissa kartuttamassa sosiaalisia taitojaan.

Hupaisaa! Päiväkodissa lapset oppivat antisisiaslisuutta. Viidakon lakeja, kyynöroäätaktiikkaa, kiusaamista ja ensimmäiseksi pyrkimistä. Toiset alistumista, kiusattuna olemista. Hoitajien opit on aika alkukantaisia verrattuna koulujen kiva tiimien oppeihin! Rikkaiden ja yhteiskunnan kerman lapsia lellitäön ja suositaan, opetetaan samalla näitä kiusaamaan vaatimatyomampia tai ketä tahansa hiemankasn erilaista. Seuran saa jokainen valita itse -mabntraa hoetaan, ja annetaan porukoiden jättää aina joku ulkopuolelle. Sehän on ulkopuolelle jätetyn vanhempien vika, ajattelevat. Sama jatkuu koulussa, jossa Kiva tiimit joutuvat paikkaamaan esikouluopettajien erikoisia oppeja.

Ainakin omat lapseni nauttivat suuresti päiväkotiajastaan. Olin kotiäitinä, mutta lapseni kaipasivat enemmän kaveriseuraa kuin lähistöltä muuten löytyi, ja kaksikielisinä/-kulttuurisena perheenä halusin lapsilleni myös sitä toista puolta. Vieläkin muistelevat lämmöllä kaikkia hoitajia ja he saivat monia hyviä ystäviä tuolta päiväkodista. En jaksa uskoa että kaupungin päiväkodeissa olisi niin suurta eroa.

Joo, ylpeästi vaan. Ja ei tarvitse selitellä vaan olla vaan reippaasti ylpeä ja iloinen siitä minkä itselleen ja perheelle kokee tärkeäksi.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee oman kapasiteettinsa mukaisesti. 

Jos kokee, että on ihanaa olla vuosikausia / -kymmeniä kotona, niin se on sitten hänelle sopivaa. Minulle se ei ole sopinut. Olin kummankin lapsen kanssa kotona puolitoista vuotta lapsen syntymän jälkeen. Se oli sopiva aika minulle ja lapsille. En olisi kestänyt yhtään enempää, eivätkä lapset olisi saaneet siitä yhtään mitään. 

Nautin tehdä vaativia työtehtäviä, johtaa isoa organisaatiota, ja sitten päästä kotiin nauttimaan lasten seurasta. Tarvitsen älyllisiä haasteita, ja -anteeksi vain- lastenhoito ei sitä kenellekään tarjoa isossa kuvassa. Mutta jokainen tavallaan, Ja lahjojensa mukaan.

Lapsiltahan sinä et kysynyt. Vähän epäilen, että vaikka perivätkin sun mahtavat kyvyt ja kapasiteetin, niin 1,5 v tuskin on kyennyt ilmaisemaan omaa mielipidettään kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee oman kapasiteettinsa mukaisesti. 

Jos kokee, että on ihanaa olla vuosikausia / -kymmeniä kotona, niin se on sitten hänelle sopivaa. Minulle se ei ole sopinut. Olin kummankin lapsen kanssa kotona puolitoista vuotta lapsen syntymän jälkeen. Se oli sopiva aika minulle ja lapsille. En olisi kestänyt yhtään enempää, eivätkä lapset olisi saaneet siitä yhtään mitään. 

Nautin tehdä vaativia työtehtäviä, johtaa isoa organisaatiota, ja sitten päästä kotiin nauttimaan lasten seurasta. Tarvitsen älyllisiä haasteita, ja -anteeksi vain- lastenhoito ei sitä kenellekään tarjoa isossa kuvassa. Mutta jokainen tavallaan, Ja lahjojensa mukaan.

Miksi luulet että älyllisiä haasteita ei saa ilman uraa? Itse ainakin opiskelen, olen opiskellut eri aloja jotka kiinnostavat avoimessa yliopistossa yms, tehnyt vapaaehtoistyötä raskaissa paikoissa, luen paljon ja käyn sähköpostikirjeenvaihtoa muutamankin tutkijan kanssa eri aloilta, maalaan, kirjoitan, sisustan ja huolehdin läheisistäni. Omituinen ja vanhentunut ajatus että ei ole työelämässä meinaisi automaattisesti vain lasten- ja kodinhoitoa. Ei minulla ole todellakaan samanlaisia paineita kuin yrittäjämiehelläni, mutta ehkä sitten minun älyllinen kapasiteettini saa täyttymyksensä vähemmästä?

Näin luulevat ne ihmiset, joilla työ määrittelee heidän oman identiteettinsä. Täällähän on moni kotiäiti kertonut miten monia tapoja on itseään ja taitojaan kehittää, pitää huolta älyllisistä virikkeistä ja pitää itseään aktiivisena. Mutta se ei mene silti joillekin perille. Sillä jos ei se tule (palkka-)työstä, se ei ilmeisesti ole mitään. En tiedä miten nuo selviävät eläkeikäisinä.

Eli palstailet aamusta iltaan samalla kuin mies raataa hiki hatussa töidensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Eli palstailet aamusta iltaan samalla kuin mies raataa hiki hatussa töidensä kanssa.

Jospa se on sen miehen intohimo? Ainakin omani on. Raataa hiki hatussa valkokaulushommissaan, urheilee monta tuntia viikossa (karkesti arvioituna 12-15h) ja lopun, vähäisen, aikansa viettää perheensä parissa? Minä sen sijaan joudun sovittamaan kaikki aikatauluni miehen yllättävien aikataulujen ympärille.

Ei-ap

Up

Vähän kummaa vastakkainasettelua. Hienoa, että on kotiäiti, jos siihen on mahdollisuus, mutta ei se tee sen kummempaa sankariäitiä kuin työssä käyvä. Kukin tekee valintansa monien asioiden summana. Aloitus on varmasti onnellinen kotiäiti, mutta ihan kuin kaipaisi sitä sädekehää kuitenkin?miksi?

Kenelle pitää vakuutella kotiäityiden ihanuutta, muille vai itselle? Itse en henkilökohtaisesti muista, että minulta olisi kysytty koska menen töihin. Olin muutaman vuoden kotiäitinä. Jos itse valittaa aikuiskontaktien puutetta tms niin silloin ehkä kysytään. Ei se kotiäiti ole sen parempi äiti, joskus jopa huonompi, jos on olosuhteiden pakosta. Lapset siitä kärsii

Vierailija kirjoitti:

Kenelle pitää vakuutella kotiäityiden ihanuutta, muille vai itselle? Itse en henkilökohtaisesti muista, että minulta olisi kysytty koska menen töihin. Olin muutaman vuoden kotiäitinä. Jos itse valittaa aikuiskontaktien puutetta tms niin silloin ehkä kysytään. Ei se kotiäiti ole sen parempi äiti, joskus jopa huonompi, jos on olosuhteiden pakosta. Lapset siitä kärsii

Varmaankin niille jotka jatkuvasti kotiäitejä/kotiurouvia täälläkin mollaavat.