Olen kotiäiti ja ylpeä siitä!

Vierailija kirjoitti:

Mulla käänty kelkka tän kotiäitiyden suhteen, kun vanhin lapsi kysyi, että miksei sulla ole mitään ammattia. Yritin siinä sitten sönköttää, että onpa ja olen vielä keskivertoa paremmin koulutettu kuin kavereiden äidit. Lasta oli hävettänyt, kun se oli luullut, että mä en oo ikinä käyny töissä. Joo, yritän päästä takas töihin asap.

Hmm, näinkin voi tietysti käydä että kelkka muuttuu. Minkä ikäisenä lapsi alkoi kyselemään? Ja joskushan ne kasvaa ja siinä voi jäädä tyhjä olo kun tehtävä on ohi ja lapset ei enää kotona. Ehkä olisi optimaalisinta olla kotona kunnes lapsi menee kouluun, ja sitten yrittää saada taas töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikäpä siinä ja kiva, että itse tykkäät.

Mutten kyllä ihan ymmärrä, mitä YLPEYDEN aihetta on siinä, että säästää itseään ja menee siitä, mistä aita on matalin.

Se voi olla ihan järkevää sun elämäntilanteessasi ja jos vaikka on mielenterveyden ongelmia tai fyysistä sairautta. Tai ei saa töitä puutteellisen työkokemuksen takia, viisi vuotta työkokemusta on todella vähän liki nelikymppiselle.

Mutta terve keski-ikäinen nainen tuhlaa parhaat vuotensa ja vuosien opinnot sisustamalla kotia ja askartelemalla joulukortteja... ei se ole ap mikään ylpeyden aihe. Niitä me muut teemme työn ohessa vapaa-ajalla.

Kateus huokuu tästä viestistä.

Millä ihmeen logiikalla? Olen oikein tyytyväinen elämääni. Ja teen mieluista työtä ja annan lapsilleni mallin siitä, että naisella on rooli yhteiskunnassa, siis muukin kuin toimia kodin hengettärenö ja miehen tukijoukkoina.

Toistan: on ihan ok makoilla kotona ja se voi olla mukavaa. Muttei se YLPEYDEN aihe ole. Joku ansiokas asia siis.

Sillä logiikalla että lyttäät hänet ja sanelet mistä saa olla ylpeä. Hänen elämässään se varmaan on ylpeyden aihe, jakaa eri arvot. Olet tosi ylimielinen ja HAPAN! t. eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok. Mutta epäilemättä joku tähänkin provoon tarttuu.

Miksi epäilet provoksi?

En ole Ap, mutta itsekin kotona lasten kanssa. Minusta ihmisten suhtautuminen kotiäitiyteen on vähintäänkin outo.

Jep. Tää on aihe mitä Suomessa kehdataan suoraankin kommentoida. Ensimmäisiä asioita mitä kotona olevalta äidiltä kysellään et milloin menet (takaisin) töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän muutamankin kotiäidin, jotka jäivät tyhjän päälle, kun mies kyllästyi elättämään.

Jännä fantasia sinulla?

Ei Suomessa jää kukaan tyhjän päälle, täällä on hyvä sosiaaliturva ja muutakin apua saatavilla.

Oletko elänyt toimeentulotuella, jotta sulla on varaa lässyttää hyvästä turvasta?

En halunnut maalata piruja seinälle, mutta tääkin asia kannattaa ottaa huomioon.

Onko ap rikas vai onko sillä rikas mies?Sittenhän tuossa ei ole mitään ongelmaa. Toki jos jälkimmäinen, kannattaa miettiä mitä tapahtuu kun ero tulee (siis jos tulee). Eläke ei taida olla kovin kummoinen tms. Mutta kyllä minäkin jäisin kotiin jos se taloudellisesti olisi mahdollista, ainakin joksikin aikaa ( ja olisin yrittänyt toista lasta tms.). Toivottavasti ap on kuitenkin aktiivinen ja antaa lapsille muutakin kuin sen kotieläman... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kotirouva, jonka lapset ovat jo koulussa. Nyt on aikaa ottaa itselleen kivoja projekteja alle! Ymmärrän että kaikilla ei ole tällaiseen mahdollisuutta, mutta en käsitä miksi se aiheuttaa niin hirveästi vastustusta.

N36

Miksi se vastustusta muka herättäisi? Se on jokaisen oma asia. Lähinnä se ei herätä mitään kateutta tai ihailia, ja sekös teitä riipii.

Luepa uudestaan näitä kommentteja mitä täällä on. Selvää on, että tunteita herättää paljonkin niissä, joille asia ei pätkääkään kuulu.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikäpä siinä ja kiva, että itse tykkäät.

Mutten kyllä ihan ymmärrä, mitä YLPEYDEN aihetta on siinä, että säästää itseään ja menee siitä, mistä aita on matalin.

Se voi olla ihan järkevää sun elämäntilanteessasi ja jos vaikka on mielenterveyden ongelmia tai fyysistä sairautta. Tai ei saa töitä puutteellisen työkokemuksen takia, viisi vuotta työkokemusta on todella vähän liki nelikymppiselle.

Mutta terve keski-ikäinen nainen tuhlaa parhaat vuotensa ja vuosien opinnot sisustamalla kotia ja askartelemalla joulukortteja... ei se ole ap mikään ylpeyden aihe. Niitä me muut teemme työn ohessa vapaa-ajalla.

Aika helppo työ se sulla sitten on jos jää vielä aikaa ja jaksamista sisustamiseen ja joulukorttien askarteluun.

No ei se ole, mutta olen aktiivinen ja osaava. Lapset jo isoja. Hereilläoloaikaa jää hienosti päivässä 7-8 tuntia keskimäärin työn ja unen ohessa, siinä ehtii vaikka mitä. Hoidan kodin, matkustelen, harrastan kuvataiteita, elokuvaa, kirjallisuutta ja liikuntaa.

Minulla on kaksi luottamustehtävää ja opiskelen uutta kieltä (ranskaa) miehen kanssa, aiomme hankkia eläkkeellä kakkosasunnon Ranskasta.

Minkä lisäksi pidän työstäni.

Mutta kuten sanoin, minulta ei ole pois se, että ap tykkää kotoilusta. Ei se mikään ylpeyden aihe silti ole, että valitsee vaivattomimman mahdollisen tavan elää.

N53, YTM ja erikoistoimittaja

Sehän on yhteinen sopimus että jompi kumpi jää kotiin hoitamaan lapsia. Joten silloin on myös järkevä hoitaa raha-asiat kuntoon eron tai kuoleman varalta.

Saanko Ap ihan mielenkiinnosta kysyä taloudestanne, että miten ja millä rahalla sinä elät? Onko lapsilisät sinun omaan käyttöösi, vai saatko rahaa mieheltä?

Kysyn tätä ihan aidosti mielenkiinnosta, sillä monellehan tällainen tilanne ei ole mikään armovalinta vaan on ensin tiedettävä mistä omalle tilille sitä täytettä tulee ennenkuin näin pystyy tekemään.

Oma valintani on ollut samanlainen, tosin sillä erolla että olen yrittäjä ja teen samalla kotoa käsin töitä, toki lasten ollessa pieniä vähemmän, mutta minulla on ollut aina se oma takaportti tienata edes jonkunverran, että voin sitten höllätä ja sisustella kotona, sekä leipoa ja leikkiä enemmän lasten kanssa. Ilman tätä omaa pientä tulonlähdettä en usko että tilanne olisi ollut pelkkä valintakysymys mitä haluan tehdä koska oma pokkani ei olisi kestänyt elää pelkästään miehen rahoilla ja uskon että pidemmän päälle se olisi muodostanut jonkinlaista valtasuhdetta, jota en olisi kaivannut. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, sanoi isäni minulle aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kotirouva, jonka lapset ovat jo koulussa. Nyt on aikaa ottaa itselleen kivoja projekteja alle! Ymmärrän että kaikilla ei ole tällaiseen mahdollisuutta, mutta en käsitä miksi se aiheuttaa niin hirveästi vastustusta.

N36

Miksi se vastustusta muka herättäisi? Se on jokaisen oma asia. Lähinnä se ei herätä mitään kateutta tai ihailia, ja sekös teitä riipii.

Luepa uudestaan näitä kommentteja mitä täällä on. Selvää on, että tunteita herättää paljonkin niissä, joille asia ei pätkääkään kuulu.

Ohis

Minä kehottaisin sinua lukemaan niitä. Ap itse halusi kerätä mielipiteitä kotiäitiydestään. Siksi siihen nyt on kommentteja kirjoitettu eli se tavallaan kyllä nyt kuuluu.

Ja kukaan ei ole vastustanut ap:n henkilökohtaista ratkaisua, ainoastaan vähän ihmetellyt ja sanonut, että ei se ole varsinaisesti mikään ylpeyden aihe. Ymmärretäävää ja varmaan ihan mukavaa, mutta se ei ole sama kuin että ap tekisi jotakin ihailtavaa tai ansiokasta eli ylpeyttä ansaitsevaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän muutamankin kotiäidin, jotka jäivät tyhjän päälle, kun mies kyllästyi elättämään.

Jännä fantasia sinulla?

Ei Suomessa jää kukaan tyhjän päälle, täällä on hyvä sosiaaliturva ja muutakin apua saatavilla.

Miten täälläkin sitten on jatkuvasti aloituksia yh-äideiltä siitä, kuinka mies lähti ja jätti lapset naisen huoleksi eikä maksa elareita ja jatkuvasti joutuu pennejä laskea, että saa lasten tarpeet maksettua? Ja huvikseenko ne niissä kaiken maailman jouluapua-ryhmissäkin roikkuu? 

Eli voidaanko nyt tästä lähtien pitää näitä kaikkia yh-äitejä provoilijoina ja tyhjästä valittajina?

Kuulostat vähän simppeliltä... Niissä ryhmissä on yhtä paljon perheitä, myös miehiä. Katsos, kun elämänhallinnan ongelmat eivät kosketa vain kotiäitejä, suurin osa ulosottovelkaisistakin on ihan muuta porukkaa. Tuollaiset ongelmat eivät johdu kotiäitiydestä vaan ihan muista jutuista.

Sinänsä ihan sama mitä muut tekevät, mutta itse en henkilökohtaisesti pystyisi jäämään kotiin. Pelottaisi liikaa että mitä tapahtuu jos mies jättää/kuolee/sairastuu/jää työttömäksi tms. Yksinkertaisesti liian suuri riski jättää koko perheen elanto yhden ihmisen varaan - mitä ap teet, jos miehesi jää huomenna rattijuopon alle? Tai rakastuu villisti toiseen, ja lakkaakin maksamasta sinulle vapaaehtoista eläkettä tmv? Tai sinä rakastut ja haluat erota?

Eri asia toki jos olisin miljoonaperijätär - siinä tapauksessa tekisin 2-3 päivää viikossa omia tutkimusprojekteja jottei alkaisi kyllästyttää, ja muuten kotoilisin. Mutta eipä tarvitse sitä miettiä kun säästöt on luokkaa pari tonnia ja muuta omaisuutta ei ole :D

Miksi näissä kotiäiti-keskusteluissa ollaan aina huolissaan kotiäidin eläkkeestä?

Mitään nykyisen kaltaista eläkejärjestelmää tuskin enää on siinä vaiheessa kun eläkeikä koittaa. Me maksetaan nyt eläkkeellä olevien eläkkeitä ja meidän eläkkeen maksajien joukko vaan pienenee entisestään. Joten eläkkeitä tullaan vähintään rajusti vielä leikkaamaan ja koko eläkejärjestelmä rakennetaan uusiksi.

Enemmän olisin huolissani työssäkäyvien eläketurvasta kuin kotiäitien, kun pahimmillaan 30 vuoden päästä se 40 vuoden työuran tehnyt ei saa yhtään enempää eläkettä kun kotiäitikään.

Mitä jää, kun se ero tulee ja lapset kasvaa sinne itsenäisyyden ja aikuisuuden kynnykselle? Juuri eilen 50v kertoi, kuinka erosta on vaikea päästä yli vuosienkin jälkeen, kun ei ole ollut mitään omaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikäpä siinä ja kiva, että itse tykkäät.

Mutten kyllä ihan ymmärrä, mitä YLPEYDEN aihetta on siinä, että säästää itseään ja menee siitä, mistä aita on matalin.

Se voi olla ihan järkevää sun elämäntilanteessasi ja jos vaikka on mielenterveyden ongelmia tai fyysistä sairautta. Tai ei saa töitä puutteellisen työkokemuksen takia, viisi vuotta työkokemusta on todella vähän liki nelikymppiselle.

Mutta terve keski-ikäinen nainen tuhlaa parhaat vuotensa ja vuosien opinnot sisustamalla kotia ja askartelemalla joulukortteja... ei se ole ap mikään ylpeyden aihe. Niitä me muut teemme työn ohessa vapaa-ajalla.

Kateus huokuu tästä viestistä.

Millä ihmeen logiikalla? Olen oikein tyytyväinen elämääni. Ja teen mieluista työtä ja annan lapsilleni mallin siitä, että naisella on rooli yhteiskunnassa, siis muukin kuin toimia kodin hengettärenö ja miehen tukijoukkoina.

Toistan: on ihan ok makoilla kotona ja se voi olla mukavaa. Muttei se YLPEYDEN aihe ole. Joku ansiokas asia siis.

Meidän pääministerimme viettää lapsensa kanssa todella minimaalisesti aikaa. Ja sekö olisi sitten enemmän ylpeyden aihe? Minä säälin sellaista elämää.

Minä panostan siihen mikä on tärkeintä. Turvallinen, vakaa lapsuus ja sen tarjoaminen on ylpeyden aihe minulle. Se, että voin osoittaa läsnäolollani lapsille että he ovat aikani arvoisia, on ylpeyden aihe.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikäpä siinä ja kiva, että itse tykkäät.

Mutten kyllä ihan ymmärrä, mitä YLPEYDEN aihetta on siinä, että säästää itseään ja menee siitä, mistä aita on matalin.

Se voi olla ihan järkevää sun elämäntilanteessasi ja jos vaikka on mielenterveyden ongelmia tai fyysistä sairautta. Tai ei saa töitä puutteellisen työkokemuksen takia, viisi vuotta työkokemusta on todella vähän liki nelikymppiselle.

Mutta terve keski-ikäinen nainen tuhlaa parhaat vuotensa ja vuosien opinnot sisustamalla kotia ja askartelemalla joulukortteja... ei se ole ap mikään ylpeyden aihe. Niitä me muut teemme työn ohessa vapaa-ajalla.

Kateus huokuu tästä viestistä.

Ja varsinkin katkeruus, tyytymättömyys omaan elämään.

Mt-ongelmia jos on, pärjää kyllä paremmin töissä kuin kotiäitinä. Moni mt-ongelmainenhan vie juuri lapsensa hoitoon ja itsensä töihin, koska mielenterveys ei kestä kotona oloa...

Ja jos haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin, on parasta mennä töihin, jossa pääsee istuskelemaan rauhassa. Kotona on paljon hommaa mikäli lapsia ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jää, kun se ero tulee ja lapset kasvaa sinne itsenäisyyden ja aikuisuuden kynnykselle? Juuri eilen 50v kertoi, kuinka erosta on vaikea päästä yli vuosienkin jälkeen, kun ei ole ollut mitään omaa.

No eihän kotiäitiys tätä tarkoita, ettei ole mitään omaa elämää tai että on sairaalloisen kiinni lapsissaan, voi jestas!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kotirouva, jonka lapset ovat jo koulussa. Nyt on aikaa ottaa itselleen kivoja projekteja alle! Ymmärrän että kaikilla ei ole tällaiseen mahdollisuutta, mutta en käsitä miksi se aiheuttaa niin hirveästi vastustusta.

N36

Miksi se vastustusta muka herättäisi? Se on jokaisen oma asia. Lähinnä se ei herätä mitään kateutta tai ihailia, ja sekös teitä riipii.

Luepa uudestaan näitä kommentteja mitä täällä on. Selvää on, että tunteita herättää paljonkin niissä, joille asia ei pätkääkään kuulu.

Ohis

Minä kehottaisin sinua lukemaan niitä. Ap itse halusi kerätä mielipiteitä kotiäitiydestään. Siksi siihen nyt on kommentteja kirjoitettu eli se tavallaan kyllä nyt kuuluu.

Ja kukaan ei ole vastustanut ap:n henkilökohtaista ratkaisua, ainoastaan vähän ihmetellyt ja sanonut, että ei se ole varsinaisesti mikään ylpeyden aihe. Ymmärretäävää ja varmaan ihan mukavaa, mutta se ei ole sama kuin että ap tekisi jotakin ihailtavaa tai ansiokasta eli ylpeyttä ansaitsevaa.

Kyllä minusta omien lasten kasvattaminen ja hoitaminen on juurikin jotakin ihailtavaa tai ansiokasta eli ylpeyttä ansaitsevaa.

Voit toki olla eri mieltä.

Jännä että osa kokee oikeudeksi määrätä mistä kotiäiti saa olla ylpeä ja mistä ei. En minäkään tule uraäidille sanelemaan mistä saa olla ylpeä ja mitä pitää hävetä! Minä en häpeä mitään omia ratkaisujani omassa elämässäni ja todellakin olen ylpeä että elän juuri sellaista elämää kuin olen aina halunnutkin elää. Olen kiitollinen ja etuoikeutettu omasta mielestäni koska olen saanut olla kotiäiti ja nyt olen koti"rouva" kun lapset ovat jo aikuisia. En muutenkaan suostu elämään missään muiden määrämässä lokerossa. Olen oman tieni kulkija ja en tarvitse muiden kuin mieheni hyväksynnän koska olemme tiimi/perhe. Ja tulemme toimeen omillamme joten ei tarvitse pelätä että kuppaamme tukia. En ole myöskään tyrkyttämässä meidän valintojamme muille.

Miten olet turvannut selustasi eron varalle? Miten perheenne pärjää, jos mies esim. sairastuu?

Kyselee yksi pelkuri, joka miettii kotiin jäämistä.