Tunnustus. larppaan menestyjämiestä
Tämä on ollut harrastukseni pitkään, oikeastaan siitä saakka kun muutin isoon kaupunkiin.
Pukeudun tyylikkäästi mutta sopivan minimalistisesti. Kenkiin olen panostanut hieman, ja ostin käytettynä tyylikkään mutta pelkistetyn sveitsiläisen kellon. Vaatteissa on ollut etsimistä, koska istuvuus on mielestäni tärkeintä. Osan olen löytänyt käytettyinä, mutta käytän myös ihan Dressmannin ja henkkamaukan vaatteita silloin kun eroa on vaikea huomata ellei ole asiantuntija.
Käyn kahviloissa ja joskus pubissakin sen näköisenä että olen siellä odottelemassa jonkun tärkeän konferenssin tms alkamista.
Harjoittelemista tässä on riittänyt. Ensimmäiset asustehankinnat olivat suoraan sanottuna törppöjä. Sitten piti opetella kantamaan vaatteet uskottavasti. Lopuksi piti opetella käytös joka antaa viitteitä korkeasta asemasta ilman brassailua/korostamista. Roolini onkin ystävällinen ja sivistynyt, mutta hieman salaperäinen herrasmies.
Nautin paljon siitä kun kauniit ja tyylikkäät naiset hymyilevät, ja saan todella hyvää palvelua kahviloissa. Pubeissa vaihtelee kovasti, osa henkilökunnasta ei pidä "rahamiehestä" ja se näkyy. En välitä siitä, vain positiiviset reaktiot ovat merkityksellisiä.
En ala juttelemaan pidempään kenenkään kanssa. Vaikka en valehtelekaan olevani muuta kuin olen, tiedän että naisiin vetoaa oletus että minulla on korkea sosioekonominen status. En haluakaan valehdella, ja rehellinen tunnustus ammatistani aiheuttaisi pettyneen "aj jaa..."-reaktion.
Tyylikäs herrasmies on positiivinen asia vain kun miehellä on asemaa sen katteeksi. Muussa tapauksessa hupparilinja on parempi, koska silloin mies ei osta mitään turhaa - siis itselleen.
Harrastus on kuitenkin palkitseva. Kun on tarkkaavainen, oppii uutta joka päivä ja on aina varaa kehittyä. Samalla tämä on mielenkiintoinen ikkuna siihen miten reaktiot muuttuvat kun minusta oletetaan jotain aivan muuta.
Kommentit (19)
Sivistynyt ja ystävällinen käytös on ihana asia. Vaikka se olisikin vain "larppausta".
Uskoisin, että tietyn tyyppiset vetävät juuri tuonlaista menestyjän karikatyyriä puoleensa, tai työntävät itsensä menestyjinä siihen muottiin. Tosin ne oikeasti menestyneet ovat usein juuri sitä hupparisakkia.
Ap on ymmärtänyt.
Useimmilla menee hutiin jossain näistä:
- vaatteet eivät istu päälle, kuvitellaan että kallis merkki riittää
- vaatteet ovat erikseen tyylikkäitä, mutta eivät sovi yhteen
- vaatteet eivät sovi omalle vartalotyypille
- ei kanneta vaatteita uskottavasti. Räplätään kauluksia, pälyillään olan yli ettei kukaan vain katso pahasti
- vedetään överiksi, aletaan näyttää miten kovia menestyjiä ollaan. Tai vaihtoehtoisesti nolostellaan
Niinpä niin.
Tosiaan vapaa-ajalla monet ns. menestyneet ihmiset kulkevat kaupungilla niin tavallisen ja arkisen näköisinä, ettei aloittaja varmaan uskoisikaan. Ulkokuori on todella pettävä asia.
Mutta tarina tämäkin.
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että tietyn tyyppiset vetävät juuri tuonlaista menestyjän karikatyyriä puoleensa, tai työntävät itsensä menestyjinä siihen muottiin. Tosin ne oikeasti menestyneet ovat usein juuri sitä hupparisakkia.
Riippuu vähän ikäluokasta. +-30v ja alle menestyjät ovat hupparisakkia.
Teillä miehillä on helppoa kun saatte positiivista huomiota näinkin helpolla tavoilla. Ruman tytön on turha kuvitella minkäänlaista huomiota edes tavismiehiltä vastaavilla keinoilla. Tiedän kun nuorempana kokeilin.
Ihan hyvä "acting as if"-metodi, tuossa voi jopa hiljakseen muuntua menestyjäksi, kun toimii, pukeutuu ja käyttäytyy siten tarpeeksi pitkään!

Unohdat että olen tavis, en ruma.
Rumana miehenä tuskin hienot vaatteetkaan hyödyttäisivät mitään. Siinä tapauksessa pitäisi olla tunnettu rikas, ja todella harva on.
Oletko varma siitä että olet ruma? Sinäkin voit treenata kropan hyvään kuntoon (nykypäivänä tuntuu että hyvä peppu takaa suosion välittömästi), katsoa sopivan kampauksen ja vartalolle sopivat vaatteet.
ps. sinusta epäsuosiota on kun et sa huomiota edes tavismiehiltä, vaikka pidät itseäsi rumana. Minusta tässä haiskahtaa tietynlainen ajatus etuoikeudesta, että naisen kuin naisen pitäisi saada kiinnostusta vähintään hyvää keskitasoa edustavilta tavismiehiltä. Entäs rumat miehet?
ap
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä "acting as if"-metodi, tuossa voi jopa hiljakseen muuntua menestyjäksi, kun toimii, pukeutuu ja käyttäytyy siten tarpeeksi pitkään!
Juuri näin; ei tarvitse huijata kaikkia koko ajan, riittää kun huijaa muutamia joko silloin tällöin tai kaiken aikaa.
Perus kulttihommaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä "acting as if"-metodi, tuossa voi jopa hiljakseen muuntua menestyjäksi, kun toimii, pukeutuu ja käyttäytyy siten tarpeeksi pitkään!
Tuo on pitkälti self help-kirjoista opittu myytti.
Etenkin nykyään jako tehdään jo alussa. On avainhenkilöt ja henkilöstö. Tämä ei muutu.

No ei tuollaisia kannatakaan kokeilla oman duunipaikan sisällä, missä on jo duunarin roolissa. Paremmin sopii uusia uria ja yrittäjyyttä/bisnestä kohti tähdätessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä miehillä on helppoa kun saatte positiivista huomiota näinkin helpolla tavoilla. Ruman tytön on turha kuvitella minkäänlaista huomiota edes tavismiehiltä vastaavilla keinoilla. Tiedän kun nuorempana kokeilin.
Unohdat että olen tavis, en ruma.
Rumana miehenä tuskin hienot vaatteetkaan hyödyttäisivät mitään. Siinä tapauksessa pitäisi olla tunnettu rikas, ja todella harva on.
Oletko varma siitä että olet ruma? Sinäkin voit treenata kropan hyvään kuntoon (nykypäivänä tuntuu että hyvä peppu takaa suosion välittömästi), katsoa sopivan kampauksen ja vartalolle sopivat vaatteet.
ps. sinusta epäsuosiota on kun et sa huomiota edes tavismiehiltä, vaikka pidät itseäsi rumana. Minusta tässä haiskahtaa tietynlainen ajatus etuoikeudesta, että naisen kuin naisen pitäisi saada kiinnostusta vähintään hyvää keskitasoa edustavilta tavismiehiltä. Entäs rumat miehet?
ap
Niin siis moitit minua siitä että haaveilin huomiosta tavallisilta miehiltä vaikka itse pyrit saamaan huomiota kauniilta naisilta joihin rahkeesi eivät normaalisti riitä?Okei. Ps. Kun tein tuota olin erittäin hoikka.
Mielenkiintoinen juttu. Olen kopiosi mutta päinvastoin. Olen ison firman SVP tason johtaja. Kuljen tuulihousuissa ja kumppareissa. Halvoissa Prisman vaatteissa, asioin halpahalleissa.
Rahaa olisi mutta olen syntyjäni köyhästä työväenluokasta ja nyt menestyneenä keski-ikäisenä en osaa keikaroida tai toimia koulutukseni/asemani mukaisesti.
Larppaan onnistuneesti alaluokkaa. Jään kiinni vain jos puhun sillä puheesta kyllä kuulee koulutustason ja laajan sivistyksen ja kiinnostuksen moneen eri tieteenalaan.
Larppaan nuorempaa versiota itsestäni. Paskaiset rytkyt ja kampaamaton naama.
Puhetta ei kuule, joten siitä ei voi päätellä mitään. Kuulokkeet korvilla ja silmät punoittaen.
Kävelen kyyryssä ja huonolla ryhdillä, hengästyessäni pyrin korostamaan hengästymistäni.
Saa elää ihan omassa rauhassaan, kukaan ei halua rasvaista plösöä, joka vuodesta toiseen tallaa samoissa kledjuissa.
Ihan kivalta kuulostaa tuo menestyjämies larppi, en kyllä lähde vaihtamaan, viihdyn näin.
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että tietyn tyyppiset vetävät juuri tuonlaista menestyjän karikatyyriä puoleensa, tai työntävät itsensä menestyjinä siihen muottiin. Tosin ne oikeasti menestyneet ovat usein juuri sitä hupparisakkia.
"Oikeasti menestyneet" :D
Mikäs siinä, tiedä vaikka fake it till you make it toteutuisi kohdallasi.
Itse olen menestyjänainen, mutta larppaan luuseria. Toivottavasti itselleni ei käy päin vastoin.
Suuri osa "menestyjistä" ei ole kummoisia menestyjiä.
Lähinnä juoksupoikia ja juoksutyttöjä jossain isossa firmassa. Toistavat "meidän firman" PR-bullshittiä, naisten tapauksessa vapaa-ajallakin.
Vähän keskivertoa parempi palkka, josta siitäkin vie puolet verottaja.
Ohan mielenkiintoinen juttu. Kyllähän pukeutumisella ja käytöksellä viestitään statusta.