Lue keskustelun säännöt.
Työpaikkakiusaaminen, kokemuksia?
05.11.2020 |
Olen ollut pari viikkoa töissä eräässä paikassa ja taidan olla kiusattu. Kuulin esim. kun minua haukuttiin selän takana, kun olin menossa taukohuoneeseen. Jännä juttu, mutta asia ei erityisesti haittaa minua, en vain ymmärrä, että miksi aikuisetkin toimivat noin - käsittämätöntä käytöstä aikuisilta ihmisiltä. Minulla on koulukiusaamistaustaa, joten luulisi, että tämä on minulle kova pala. En vain osaa harmistua asiasta, olen iloinen töihin mennessäni, vaikka toki olisi mukavampaa, jos en olisi syrjitty.
Teen työni huolellisesti, joten kiusaaminen ei voi johtua työtaidoistani. Onneksi kiusaajien kanssa ei tarvitse kuitenkaan olla paljon tekemisissä, koska teen töitä omassa toimistohuoneessa. Varmaankin asia vaivaisi, jos täytyisi olla kiusaajien kanssa paljon tekemisissä.
Onko teillä kokemuksia työpaikkakiusaamisesta?
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta, vaihdoin työyksikköä.
Naisvaltaisilla työpaikoilla yleensä varmaan aina jonkin verran puhutaan selän takana. Niinhän usein naiskaveriporukassakin tehdään, vaikka ollaan olevinaan kaveria. Olen nähnyt sitä tarpeeksi ja ystävystynkin mieluummin ihmisen kanssa syvällisemmin, ilman ympäröivää juorurinkiä. Fiksut naiset ovat aika harvassa. Harmi, ettei minulla ole miespuolisia ystäviä, niiden kanssa voisi olla helpompaa.
Sulla ei ole vain kokemusta miesvaltaisista aloista. Silloin tajuaisit, miten miehet eivät halua olla naisten kavereita, vaan nainen on joko uhka tai häirinnän kohde.
Miehet aina vähän halveksii naisia, on ihan totta ettei ne halua naiskavereita. Eri asia jos on ihastunut tai jotenkin kiinnostunut, sitten pörrätään ympärillä. Naiset kilpailee keskenään ja kiusaa.. naisena olo on todella vaikeaa. Ihmiset on aika pa$koja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Olen ollut useassa päiväkodissa töissä, siellä on aina ollut yksi mätä omena joka kiusannut tai syrjinyt mua. Olen myls entinen koulukiusattu. Kerran kiusattu, aina kiusattu?
Itse olen myös päiväkodissa töissä. Erilainen, negatiivinen suhtautuminen alkoi heti siitä, kun jo aloittelijana aloin handlaamaan yhden haastavan lapsen kanssa toimimisen. Alkuun kyseinen lapsi kiukutteli minullekin, mutta hetken tuttavuuden jälkeen kaikki on aina sujunut. Tätä on ihmetelty paljon, koska 20+ vuoden kokemuksen omaavatkaan eivät ole päässeet niin helpolla kyseisen lapsen kohdalla. Mutta miksi se on ongelma, että minä hallitsen tilanteen? Eikö se ole vain hyvä juttu, säästää kaikkien aikaa ja hermoja, kun on muutenkin kiireistä.
On käynyt niinkin, ettei tiimipalavereista ole infottu. Esimies kysyi kyllästyneenä, että miksi en ilmaantunut paikalle. Olin ihmeissäni, kun en tiennyt koko palaverista, ei kukaan kertonut minulle. Tuntui siltä, että tahallaan tehty koko juttu. Miksei minua tultu hakemaan palaveriin? Jotenkin esimiehenkin suhtautuminen on muuttunut minuun kuluneen vuoden aikana. En tajua.
Mulle kävi samoin, kun kokemattomana parikymppisenä olin erityiskoulussa avustajana. Eräälle luokalle tuli niin haastava tapaus, että kuusikymppinen avustaja halusi siirron toiseen luokkaan, jolloin rehtori päätti vaihtaa hänet minun kanssani päittäin. Alku oli todella vaikeaa, lapsi ja koko luokka oli paljon hurjempi kuin se, jolla olin aiemmin ollut, ja palasin kotiin kyynelsilmin vähintään kerran viikossa rankan päivän takia. Muutaman kuukauden jälkeen löysin kuitenkin yhteisen sävelen ko. oppilaan kanssa - joku vain klikkasi ja aloin ymmärtää tämän logiikkaa ja toimintatapoja, jolloin myös oppiminen alkoi sujua ihan eri tavalla. Lukuvuoden loppuun mennessä olimme saaneet outoja käytöshäiriöitä myös karsittua, energiaa kanavoitua hyödyllisempiin asioihin ja lapsi voi silminnähden sata kertaa paremmin kuin kouluun tullessaan.
Mutta tästähän tuo vanhempi avustaja ei pitänyt ollenkaan, vaan huomatessaan oppilaan edistyksen ja kuullessaan minun saavan kehuja tämä muuttui todella happamaksi minua kohtaan. En kuullut häneltä enää yhtään ystävällistä sanaa, kaikki kommunikointi oli pelkkää tiuskimista tai ”tietämättömyyteni” taivastelua. Ja tämä tietämättömyys tarkoittaa esim. sitä, jos en tiennyt missä Afrikan tähti -peliä säilytetään tai miltä hyllyltä löytyy turkoosia kreppipaperia. Usein hän ei myös vastannut kysymyksiini, vaan katsoi suoraan ohi tai jatkoi kahvin ryystämistä sanaakaan sanomatta. Todella epämiellyttävä nainen.
Kiusaajat yrittää päteä olemalla kovaäänisiä ja olevinaan tietävinään oikeasti kuitenkaan tietämättä mitään. Mm. kehitysvammapuolella ohjaajalla pitää olla sosiaali- tai terveydenhoitoalan koulutus. Ei se, että osaa huutaa ja käskyttää kehitysvammaisia ole mitään ohjausta, sitä osaa jokainen. Myös kouluttamaton ihminen ei saa käyttää lain mukaan mitään rajoitustoimenpiteitä kehitysvammaisia kohtaan. Siihen vaaditaan aina koulutettu ihminen eikä sellainen joka vetää mutkat suoriksi kun osaa kerran käskyttää ja komentaa, jos ei muu auta niin huutaa. Voi hyvää päivää.
Olin koulukiusattu ja se teki minusta varovaisen sosiaalisissa tilanteissa. Nykyisellä työpaikallani minua myös kiusataan koska olen hiljainen ja teen työni hyvin sekä olen kiltti. En tiedä mitä tehdä kun esimieskin on niiden kiusaajien kaveri.
Minua on kiusattu peruskoulun ajan sekä useissa työpaikoissa. Luulen, että syynä on mm. kiltteyteni ja siten mm. vaikeus asettaa rajoja (olenkin tätä opetellut). Edelleenkin on todella kuormittavaa, kun rajoja testataan ja niitä joutuu jatkuvasti ilmaisemaan tietyille henkilöille. Myös vahva oikeudenmukaisuuden tunne ja tarve, esim. en halua mennä mukaan kuppikuntiin/klikkeihin valittamaan ja puhumaan pahaa, johtaa usein siihen, että jään työpaikan epävirallisten ympyröiden ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitin juuri uudessa työpaikassa. Minulla ei ole henkilökohtaisesti juurikaan näkemystä kolleegoista työntekijöinä tai ihmisinä. Ei ole syytä siis puhua suoraan tai epäsuoraan pahasti kenestäkään.
Ensimmäisten viikkojen aikana olen havainnoinut seuravaa. Lähes kaikki haukkuvat ja arvostelevat kaikkia selän takana. Naamakkain on naamarit päällä, mutta kun henkilö lähtee pois tilanteesta, alkaa jäkätys ja arvostelu. Tästä olen päätellyt, että myös minua varmasti haukutaan omalla vuorollani. Olen yrittänyt pitää pääni ja pyrkinyt muodostamaan ihmisistä oman käsitykseni kuuntelematta paskapuheita ja varsinkin menemättä siihen mukaan.
Työpaikalla on myös muutenkin ahdistava "kulttuuri". Jokainen vuoro alkaa sillä, että tapellaan työnjaosta. Keskustelu on huutamista. Se joka huutaa kovimpaan = voittaja. Eli heti työn alkaessa pitää olla valmis "pitämään puoliaan". Kommunikointi on myös sitä, että jos viet jotain asiaa eteenpäin toiselle kolleegalle, niin vastaus on, ei kuulu minulle (= koska tämä ilmeisesti lisää oman työn kuormaa) Sitten ollaan h-moilasina kun informaatio ei kulje.
Työpaikan aggressiot ilmenevät myös suoraan: kun tulet töihin suoraan iltavuorosta aamuun, saat kuulla heti miten huonosti olet edellisessä vuorossa työsi hoitanut. Mitä on taas tehty päin persettä jne. En ole kauheasti tottunut olemaan tekemisissä näin rajattomien ihmisten kanssa, jotka suoraan hyökkäävät itselleen suhteellisen vieraan ihmisen ja työntekijän kimppuun.
Mua kiusattiin ja otettiin silmätikuksi 17-18 vuotiaana työpaikalla. Elintarviketehtaalla olin. En ihan oikeasti tiedä mistä kaikki edes alkoi, sillä tein vuorojakin vain "joskus ja jouluna", olin opiskelun ohella keikkalaisena. Mutta kerran pukkarissa huomasin kun kaksi naista tuijotti ja supisi, katsellen minun suuntaan. Joku möläytti mulle, että olin kuulemma haukkunut jonkun vähän ns. "hienomman" ihmisen PIHAKALUSTOA. ??? En ollut edes täyttänyt kahdeksaatoista, olin hiljainen ja ujo, ja voin vaikka pistää pääni pantiksi, että kenenkään pihakalustot ei minua kiinnosta :D Se on iso tehdas ja minullakin on tosi yleinen nimi, ehkä joku toinen tummahiuksinen Anna oli haukkunut tätä kyseistä kalustoa? :D
Aika pientä loppujenlopuksi, mutta kyllä se nuorta tyttöä silloin oikeasti satutti ja pelotti. Nyt olen hoitoalalla ja jotain seläntakana puhumista ja piilokettuilua olen huomannut minuun osoittautuvan, olen välittämättä. En puhu pahaa, teen työni parhaani mukaan ja olen reipas. Ja tiedän sen itse!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelämä olisi jopa siedettävää jos ei olisi työpaikkakiusaamista. Pahimmat kokemukset pienipalkkaisista naisvaltaisista töistä. Tällä hetkellä ei ole työkykyä. Sairastuin masennukseen vuosien työpaikkakiusaamisen takia.
Ottaa päähän epäpätevä työkaveri, jolla ei ole riittävää koulutusta, osaamista eikä tärkeintä eli kykyä oppia asiantuntijatyötä ja hahmottaa monimutkaisia ilmiöitä. Tästä seuraa se, että me hänen kanssa samassa tiimissä toimivat joudumme paikkaamaan hänen osaamispuutoksiaan eikä häntä voi laittaa työskentelemään itsenäisesti. Töitä on liikaa ja resursseja vähän, joten ihmetyttää, miten on varaa pitää em. tyyppiä töissä. Osaavia tulijoita olisi jo tiedossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tietää, kun menet huoneeseen missä kollegoita jo on ja tulee syvä hiljaisuus, niin haukkumiset ilmeisesti olleet juuri käynnissä.
Virheitä sattuu kaikille ja yleensä ne on ihan korjattavissa. Se joka mokaa, se korjaa. Silti siitä jaksetaan papattaa päivätolkulla.
Sit ku nää papattajat mokaa, ei mitään ongelmaa mukamas.
Pitäisi osata lukea ajatuksia, että kollega tarvitsee apua, kun se ei sitä osaa pyytää.
Sitten kun itse asiallisesti pyydät hetken apua, olet laiska kun et pärjää. Jätän nykyään ihan hyvällä omallatunnolla nämä kollegat huomioimatta.
Onko mitään keinoa mikä tepsii näihin kiusaajiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huono työilmapiiri siellä siis. Mutta kyllähän uudesta työntekijästä tunnutaan aina puhuttavan selän takana. Se on heidän arkeensa uutta ja ihmeellistä ja ovat kovin epäileväisiä sen suhteen että miten asiat lähtee rullaamaan. Pidä pintasi ja löydä paikkasi! Vaikka sitten uudesta paikasta jos tosi pahaksi menee.
Ap: tapaus yksistään ei ole vielä kiusaamista, jos eivät tee sinun työtäsi hankalaksi tehdä. Naiset puhuu aina selän takana arvostelevasti ja varsinkin uusista. Sitten yleensä löytyy yksi kaveri ja pikkuhiljaa muitakin, älä anna heti periksi ja vaivu masennukseen.
Itseäni kiusasi oman ryhmämme asiantuntija siten, ettei ottanut mitään kommenttiani ja mielipidettä huomioon. Osasin työni hyvin, mutta en tiedä, mikä oli syynä, että jokainen työtä koskeva kommenttini tai esim. ratkaisuehdotus ongelmaan oli hänen mielestään väärä. Hän oli hyvä käyttämään sanoja ja onnistui monesti kääntämääm sanomiseni ihan päälaelleen ja ei mennyt kauaa, kun minun ehdotukseni olikin hänen ajatuksensa. Sitten kun suurin osa naisista tietää, mitä taustalla tapahtuu ja myöntaa sen kahden kesken, niin kuitenkin, jos asiaan todella pitäisi puuttua, niin ovat hiljaa eivätkä ole tietävinään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuppikuntia, joita yleessä yksi negatiivinen naisnilkki pyörittää. Saa hovin ymprärilleen samanhenkisiä.
Voi olla yhtä hyvin myös miesnilkki. Mutta tosiaan saa ympärilleen mielestäni helposti manipuloitavia ihmisiä, eli heikkoja ja vaikutteille alttiita ihmisiä, jotka eivät osaa ajatella kovin hyvin omilla aivoilla. Suomessa on paljon tällaisia heikon itsetunnon omaavia ihmisiä, se johtuu ehkä suomalaisista kasvatusmenetelmistä, että lasten itsetunto ei kehity.
Vierailija kirjoitti:
Aloitin juuri uudessa työpaikassa. Minulla ei ole henkilökohtaisesti juurikaan näkemystä kolleegoista työntekijöinä tai ihmisinä. Ei ole syytä siis puhua suoraan tai epäsuoraan pahasti kenestäkään.
Ensimmäisten viikkojen aikana olen havainnoinut seuravaa. Lähes kaikki haukkuvat ja arvostelevat kaikkia selän takana. Naamakkain on naamarit päällä, mutta kun henkilö lähtee pois tilanteesta, alkaa jäkätys ja arvostelu. Tästä olen päätellyt, että myös minua varmasti haukutaan omalla vuorollani. Olen yrittänyt pitää pääni ja pyrkinyt muodostamaan ihmisistä oman käsitykseni kuuntelematta paskapuheita ja varsinkin menemättä siihen mukaan.
Työpaikalla on myös muutenkin ahdistava "kulttuuri". Jokainen vuoro alkaa sillä, että tapellaan työnjaosta. Keskustelu on huutamista. Se joka huutaa kovimpaan = voittaja. Eli heti työn alkaessa pitää olla valmis "pitämään puoliaan". Kommunikointi on myös sitä, että jos viet jotain asiaa eteenpäin toiselle kolleegalle, niin vastaus on, ei kuulu minulle (= koska tämä ilmeisesti lisää oman työn kuormaa) Sitten ollaan h-moilasina kun informaatio ei kulje.
Työpaikan aggressiot ilmenevät myös suoraan: kun tulet töihin suoraan iltavuorosta aamuun, saat kuulla heti miten huonosti olet edellisessä vuorossa työsi hoitanut. Mitä on taas tehty päin persettä jne. En ole kauheasti tottunut olemaan tekemisissä näin rajattomien ihmisten kanssa, jotka suoraan hyökkäävät itselleen suhteellisen vieraan ihmisen ja työntekijän kimppuun.
Mun herkkää mieltäni jotenkin järkyttää juuri tuo seikka, että miten ihmiset voi olla niin kaksinaamaisia ja eivät voi suoraan puhua päin naamaa asioista, jotka heitä vaivaavat.
Ja että seläntakana puhuminen on joku normi, johon vaan pitää tottua tai jopa harrastaa itsekin ettei joutuisi silmätikuksi.
Raivostuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Olin koulukiusattu ja se teki minusta varovaisen sosiaalisissa tilanteissa. Nykyisellä työpaikallani minua myös kiusataan koska olen hiljainen ja teen työni hyvin sekä olen kiltti. En tiedä mitä tehdä kun esimieskin on niiden kiusaajien kaveri.
Se on jännä kuinka ihmisillä on tuo taipumus sorsia kilttejä. Itsellänikin kiusaaminen jatkui kaikkialla niin kauan kuin olin kiltti. Sitten kun sain tarpeekseni ja muutuin äkäpussiksi, ihmiset alkoivat suorastaan pitää minusta. No tottakai olemukseni on nykyään paljon rennompi. En enää jännitä ihmisiä ja kulje pitkin seiniä peloissani vaan olen rempseä ja sanon asioita päin naamaa, koska ei mua enää kiinnosta muiden mielipiteet, kun se usko ihmisiin on jo mennyt.
Ei nyt sentään ole käynyt niin, että kiusatusta tuli kiusaaja. En kiusaa ketään ja kun näen niitä arkoja pelokkaita nuoria meillä töissä, muistan kuinka itsekin olin juuri tuollainen.
Yritän olla erityisen mukava heitä kohtaan, tehdäksesi siitä heidän työelämään astumisesta vähän helpompaa. Mua ihmetyttää työkavereideni suorastaan vihamielinen suhtautuminen nuoriin. He ovat sentään perheellisiä ja kaikkea, eikös heidän pitäisi osata olla nuorten kanssa paremmin kuin minä? Minä olen katkera yksinäinen vanha akka, mutta en halua laittaa pahaa oloani kiertämään. Kohtelen muita kuin olisin toivonut itseäni kohdeltavan. Kai se kiusaaminen sitten jotain opetti.
On kokemusta. Eräässä kaupassa töissä ollessani yksi työtoveri oli vttumainen, neuvoi että laita ja tee näin ja kun tein samalla tavalla miten hän käski ja kun olin valmis niin kohta hän tuli huutamaan minulle että miten sinä noin teet, ei ei noin. Ja odotti että myymäläpäällikkö tai joku muu oli lähellä kuulemassa. Jos olin sen kanssa kahdestaan töissä niin kerrankin lähdin myymälästä takahuoneeseen(olin ihan siinä takahuoneen lähellä) kun yhtäkkiä minua rupesi aivastuttamaan pöly niin tämä tyyppi juoksi äkkiä perääni, tuli takahuoneen ovelle ja sanoi että nyt tulet tauolta tekemään hommia ja että minun päivän kaikki tauot menivät nyt siinä, siis siinä parissa minuutissa kun kävin niistämässä takahuoneessa. Olin nuori ja pelkäsin tätä ihmistä niin en uskaltanut väittää vastaan. Tein sitten loput jäljellä olevista 7 tunnista ilman taukoja.
Vierailija kirjoitti:
Minä en voi ymärttää tätä suomalaista kiusaamista. Olen ulkomaalaisena myös itse ollut työpaikkakiusattuna. Ajattelin asian johtuvan pitkälti siitä omasta taustasta. Mutta että suomalaiset kisaavat myöt suomalaisia. Mikä tässä maassa on, että kolleegat ei voi käyttäytyä töissä normaalin ihmisen tavoin! Niin surullista ja ahdistavaa, ei sellaista ole muissa maissa. Vielä vähemmän ymmärrän, miksei niitä kiusaajia hävettä.
Omalla kohdallani oli työparin selvä ammattikateus. Sain joiltain toisilta läheisiltä työkavereilta tukea, mutta kukaan ei uskaltanut puhua pomolle, joka veljeili kiusaajani kanssa. Onneksi pääsin sisäisellä vaihdolla tosi mukavaan aivan eri alan tiimiin ja opin uuden ammatin, jossa olin eläkkeelle saakka.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ne kiusaajat on niin usein keski-ikäisiä naisia?? Onko se katkeruus, omasta ja muiden elämästä?
Yleensä kai alemmuudentunne, ammattikateus, ulkonäkökateus yms.
Ja juuri siellähän pitäisi näitä tunne- ja muita taitoja opettaa kasvaville lapsille. Esimerkin juurikin he ottavat aikuisilta, joten turha sitten ihmetellä, millaisia heistä tulee aikuisina.
Ei taida ihan jokapaikassa olla (toivottavasti) tuollaista, mutta luulin kyllä, että ihmiset olisivat jo hieman enemmän kehittyneempiä kuitenkin yleisestikin ottaen.