Mikä pikkuasia ärsyttää kumppanissasi toistuvasti
Mua rassaa se että mies heittää auton avaimet aina minne sattuu, ei voi laittaa niitä eteisen naulaan tai kulhoon. Niitä on etsitty paljon ja löydetty ties mistä, esim jääkaapin päältä, pyykkikorista, lehden välistä. Pieni juttu mutta aina ärsyttää. Mites teillä?
Kommentit (110)
Aina myöhässä. Kun muut on ovella laittamassa takkeja niskaan niin ukko kömpii vasta suihkuun. Ainut paikka missä on ajoissa on työpaikka. Hän on jäänyt bussista, junasta ja lentokoneesta, myöhästynyt monesta yhteisestä jutusta.
Se, ettei tavaroita voi panna paikoilleen. En nyt tarkoita, että kotona pitäisi olla joka hetki tip top, mutta jos noin niinku yleisesti panisi ne tavarat paikoilleen JA myös keksisi omille tavaroilleen paikat, se helpottaisi elämää huomattavasti. Myöskin se, että heittää tavarat jonnekin vähän sinne päin, ei monesti auta. Esimerkki: jos heittää sanomalehtiä paperinkeräyskassin päälle, muttei taittele niitä sinne sisään, seuraava paperinviejä joutuu sitten taittelemaan ne jätetyt lehdet sinne. Tähän liittyy vielä roskien jättäminen lojumaan. Ei nyt niin kauheasti sisällä talossa (tai mä varmasti sitten viimeistään kerään ne roskat sisällä), vaan ulkorakennuksessa. Sinne tulee nopeasti ihan toivoton sotku, kun mieheni jättää tavarat ja roskat ympäriinsä lojumaan, ja sitten ei mahdukaan tekemään enää mitään. Sisätiloissa on kyllä petrannut ja paljon, mutta kehitettävää olisi edelleen.
Ei osaa pestä käsiä vessassa käynnin jälkeen ja tästä pitää muistuttaa joka stanan kerta erikseen "PESE KÄDET!"
Olo on kuin tarhan tädillä joka vahtii oven suussa tuliko kädet pestyä!
Kun riisuu vaatteita, niin tarkastaa ne äärimmäisen huolella, mm että kaikki kauluspaidan napit ovat tallella - vaikka pesulassa tämä tehtäisiin epäilemättä myös. On muutenkin tarkka kaikista tavaroistaan.
Avainten kilisyttäminen, mistä lähtee ihan kamala kilinä. Verisuonet poksuu, kun rupee niin hermostuttaan. Mutta joo, todellakin pikkujuttu ja miestä tuo hypistely kuulemma rauhoittaa.
Syö pelikoneen ääressä ja jättää likaiset astiat tuolin viereen lattialle, vaatteet heittää lattialle ja sukat myttyrullalla pyykkiin. Vuosia jo näistä nalkuttanut sille, ei auta mikään.
Mies pitää ihan koko ajan jotain ääntä. Niistää, rykii, hyräilee, rummuttaa, puhuu... alkanut ärsyttää vasta nyt kun ollaan molemmat oltu 7kk etätöissä
Vierailija kirjoitti:
Syö pelikoneen ääressä ja jättää likaiset astiat tuolin viereen lattialle, vaatteet heittää lattialle ja sukat myttyrullalla pyykkiin. Vuosia jo näistä nalkuttanut sille, ei auta mikään.
Tässä hyvä esimerkki siitä naistyypistä, joka jää ihmettelemään, miksi mies pettää/jättää.
Vuosia samasta asiasta näkättävä vaimo...mä olisin nostanut kytkintä jo aikoja sitten.

Ihan mielenkiinnosta, mikset olisi vuosia sitten päättänyt, että alat korjata jälkesi?
Muakin ärsyttää eniten toi sotkuisuus. Mies saa räjähdyksen joka paikassa aikaiseksi.
Kun se tulee kotiin, kannetaan avaimet ja lompsa keittiön tasoille. pipo menee jonkun sohvatyynyn väliin. Vaatteet, sukat ja nenäliinat pyörii meillä iloisesti ympyrää. Partakarvatkin jää vessan pöydälle aamuisin ja niin pitkäksi aikaa kunnes minä ne siivoon. Myös keittiön altaaseen kippaa biojätteet, vasta sieltä ne on kätevä kaapia roskikseen, ei mitenkään päin toisessa järjestyksessä.
Mua on nyt tänä syksynä vtuttanu nää ominaisuudet yli kaiken. Niin ja tietenkin aina lähdön hetkellä pyörii hermostuneena ettimässä pipoa/lompakkoa/avaimia, vaikka niillehän voisi olla ihan omakin paikka, mutta kun ei...
Tasojen sotkeminen ja siivoamatta jättäminen. Mun mies tekee leivän tiskipöydällä, murustelee siihen ja laittaa sitten vasta leipälautaselle. Eikä pyyhi tiskipöytää jälkeenpäin. Samoin hän nostaa jalkansa sohvapöydälle ja jättää jälkeensä hirveän pöly/nukkakerroksen, ja sohvapöytääkään ei pyyhi. Joskus olen asiasta huomauttanut ja vastaukseksi olen saanut että "kyllähän minä niitä pyyhin." Miksi ne sitten ovat aina likaisia, miksi?
Joskus mietin tämän pikkujutun takia että sinkkuna oleminen olisi pitkässä juoksussa fiksumpaa, ei menisi elämä rätin kanssa tasoja kuuratessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syö pelikoneen ääressä ja jättää likaiset astiat tuolin viereen lattialle, vaatteet heittää lattialle ja sukat myttyrullalla pyykkiin. Vuosia jo näistä nalkuttanut sille, ei auta mikään.
Tässä hyvä esimerkki siitä naistyypistä, joka jää ihmettelemään, miksi mies pettää/jättää.
Vuosia samasta asiasta näkättävä vaimo...mä olisin nostanut kytkintä jo aikoja sitten.
Hahhah niin oisit. Oi uors sä oisit niin näyttäny nalkuttajalle kaapin paikan :D
Joo leikki leikkinä, muakin kiinnostaa miksi annat toisen vuosikausia kärsiä toiminnastasi? kyllähän siis mieltähäiritsevistä asioista puhutaan ja jos toinen ei kommunikoi niin silloin se saattaa vaikuttaa nalkuttamiselta.
Minunkin miehelle oon monesti sanonu, että ei mua oo pakko kuunnella, voin mä lähtee meeekin jos mun jutut on niin ikävä nalkutusta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syö pelikoneen ääressä ja jättää likaiset astiat tuolin viereen lattialle, vaatteet heittää lattialle ja sukat myttyrullalla pyykkiin. Vuosia jo näistä nalkuttanut sille, ei auta mikään.
Tässä hyvä esimerkki siitä naistyypistä, joka jää ihmettelemään, miksi mies pettää/jättää.
Vuosia samasta asiasta näkättävä vaimo...mä olisin nostanut kytkintä jo aikoja sitten.
Aivan, eli ensin eletään kuin sika pellossa vaikka vaimo yrittää opastaa elämään niin ettei joudu siivoamaan jälkiäsi kuin nelivuotiaan perästä, sitten kikkeli päätyykin jo väärään naiseen ja sehän olikin sen vaimon vika!
Luojan kiitos, että mä olen aika suurpiirteinen luonne😁
Mua ei häiritse tuollaiset pikkuasiat, 15 vuotta ollaan yksissä oltu ja mä hyväksyn mieheni sellaisena kun hän on.
Ei hänkään ole ikinä mua arvostellut eikä "opettanut".
Ei elämää pidä vakavasti ottaa, että hermo menee.
Kaikki vaatteet jää lattialle vaikka kuinka pitkäksi aikaa.
Ei siivoa ruokapöytää heti ruoan jälkeen, vaan ”ensin levätään”.
Minä olen mieheni vaimo, en hänen ÄITINSÄ!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syö pelikoneen ääressä ja jättää likaiset astiat tuolin viereen lattialle, vaatteet heittää lattialle ja sukat myttyrullalla pyykkiin. Vuosia jo näistä nalkuttanut sille, ei auta mikään.
Tässä hyvä esimerkki siitä naistyypistä, joka jää ihmettelemään, miksi mies pettää/jättää.
Vuosia samasta asiasta näkättävä vaimo...mä olisin nostanut kytkintä jo aikoja sitten.
Minä en taas katselisi vuosia miestyyppiä, joka ei osaa siivota jälkiään ja käyttäytyy, kuin lapsi. Eipä nykyinen tai entinenkään mies tuollaista tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Miehen järkyttävä maiskutus kun syö. Mies ei vaan osaa syödä sivistyneesti. Hirveä mässytys ja maiskutus.
Joo en ymmärrä. Jos nyt joku duunari tekis niin ehkä, mutta kun työpaikallani monet akateemisetkin tekee tuota! Raivostuttavaa, ettei muka aikuinen ihminen osaa syödä sivistyneesti.
Mies pesii sänkyyn, eli sängyn ympärille kertyy pulloja, tölkkejä, karkkipusseja, sipsipusseja, pähkinäpusseja, laseja, tietokone ym. Sitä pitää sitten kerryttää, ei voi mitenkään siivota joka päivä. Tosin itse pesin niin että lempipaikan ympärille kertyy kirjoja, lehtiä, mainoksia, puolityhjiä kahvikuppeja. Paha huudella kun omat sotkut on näkyvämmällä paikalla.
On aina herkkulakossa, mutta silti salaa syö kaapista minun ja lasten herkut. Omiakin saisi, mutta kun laihduttaa..