Lue keskustelun säännöt.
Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?
Siis tyyliin en olisi ikinä uskonut tai ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että meille tapahtuu tällaista.
Omalla kohdalla miehen seksuaalinen haluttomuus. Kuvittelin nuorena, että kaikki miehet haluaa aina seksiä.
Kommentit (2601)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas toisinpäin, eli se miten tärkeää miehelle on seksi. Toinen asia on se miten paljon puolison sukulaiset vaikuttavat parisuhteeseen ja ajan käyttöön. Jos nämä kaksi asiaa olisin arvannut olisin pysynyt sinkkuna.
Jos minäkin olisin tajunnut, että seksi on miehelle tärkeintä, olisin pysynyt sinkkuna. Olen jotenkin ihan kurkkuani myöten täynnä koko aihetta. Meillä on riidelty seksistä paljon. Ihan kuin jotenkin mystisesti haluaisin sitä enemmän sitten kun siitä on oikein riidelty, kävi päinvastoin. Se, että seksi on tärkeintä kävi lopulta ällöttämään. Näin on muuten käynyt yhdelle ystävällenikin.
Pihtariksi sanominen loukkaa. Heitän siihen välittömästi takaisin sanan alisuorittaja. Jos kerta minä pihtaan niin hän alisuorittaa (kaikessa)
En enää kolmikymppisenä huolisi naista, jolle seksi ei olisi parisuhteessa prioriteetti. Elämässä tulee vastaan niin paljon kaikenlaista häiriötekijää, stessin aihetta ja kiirettä, että jos seksi ei ole tärkeysjärjestyksessä korkealla, se on lopulta tärkeysjärjestyksessä pohjalla. Tuossa tilanteessa on menetetty kosketus siihen, miksi parisuhteeseen on alkujaan hakeuduttu.
Ei kaikki hakeudu parisuhteeseen seksin takia :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tällaisista miehistä pääsee yli, kertokaahan. Tuntuu, että olen ikuisesti pilalla kun tässä ketjussa kuvatunlaisen miehen olen päästänyt sisälleni, henkisesti ja fyysisesti. Kahdeksan vuotta erosta ja edelleen tunnen itseni likaiseksi. Seksiseksiseksiseksi, sitä se oli, ja välillä minun kannalta se oli "tahdosta riippumatontakin".
Nuorille naisille vinkkinä, seurustelkaa useampi kuukausia ennen ensimmäistä seksikertaa. Jos mies jää, hän on keeper, jos on kiire seksille, päästäkää hänet mielihyvin menemään.
- miehen haluttomuus seksiin ja kaikkeen fyysiseen läheisyyteen, mutta muuten on kuin paras ystävä, mikä tekee eroamisesta vaikeaa
- miten saakelisti voi rassata kaikesta yhdessä sopiminen ja yhdessä tekeminen, esim. mitä ruokaa tehdään. Joskus tekis mieli kirkua! Haluan vain mennä kauppaan, ostaa mitä huvittaa ja kokata itselle mitä huvittaa ja olla välittämättä toisen mielipiteestä, ja olla edes kysymättä sitä, odottamatta toista pöytään, jne
- miten ihanaa on olla yksin, kun mies on pari kk työmatkalla! Silloin tajuaa, miten paljon pitää huomioida toista arkijutuissa (ja haluankin huomioida) ja miten ihanaa on kun voi mennä täysin omalla aikataululla
- miten oma mustasukkaisuus on lähes hävinnyt ja rakkaus muuttunut vähemmän omistamishaluiseksi
- miten paljon syvemmäksi ja paremmaksi suhteemme on ystävyystasolla muuttunut, vaikka on seksuaalisesti turhauttavaa, sovimme henkisesti nyt paremmin yhteen kuin 10 vuotta sitten
- miten monissa parisuhdeviisauksissa oma mummo olikin oikeassa! vaikka nuorena ei tajunnut
Miehen ahdistus, burnout ja keski-iän kriisi samassa jysäyksessä. Liian kauan torjuttujen, osin synnynnäisten ongelmien kasautuminen. Miehen pahojen puolien esiintulo, täysin hyvien vastakohta.
Ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuoden avioliiton kokemuksella se kuinka paljon mies miettii ja elää sek sin kautta. Koko ajan puhuu siitä, koko ajan sitä pitäisi olla , koko ajan pitäisi räplätä sieltä.
Kaikki asiat linkittyy sek siin. Jos ostan uudet alusvaatteet niin mies luulee että se on kutsu sek siin. Jos hymyilen, mies luulee että olen puutteessa. Jos menen suihkuun yksin, mies näkee sen mahdollisuutena sek siin.
Voisko olla vaikka viikon hiljaa ja selibaatissa!?!? Tässä elämässä on muutakin tekemistä ja ajateltavaa.
Haha, mulla sama. Sillä lisäyksellä, että kun istuin kaikessa rauhassa lukemassa kirjaa nojatuolissa mies käveli ohi ja kouraisi tissiä, kun pyllistyin eteisessä sitomaan kengännauhoja mies tuli taakse kuivanylkyttämään, kun kävimme ulkoilmamuseossa mies alkoi huohottaa korvaan ja ahdistaa seinää vasten jonkun aitan nurkalla, vaikka siinä oli muitakin. Kun olimme sukuloimassa siellä oli harrastettava seksiä, vaikka se oli minulle todella kiusallista, kun muut kuitenkin kuulivat (nukuimme yläkerrassa, jossa ei ollut mitään ovia). Miehellehän tämä ei ollut ongelma, ei ne hänen sukulaisia olleet. Kun joskus katsoin häntä hymyillen, hänen ilmeensä muuttui iljettävän kiimaiseksi ja alkoi elehtiä kielellään poskeen ottoa. Hän oli enemmän innoissaan omasta gigulistaan kuin minä, ja toi sen erittäin selvästi esille. Niin, ja hän oli minua reilusti vanhempi.
Tämä ei ole vitsi, tällaisessa suhteessa olin ja en taida ikinä päästä yli siitä miten uskomattoman typerästi olen puolison silloin aikanaan voinut valita. Vieläkin oksettaa ja surettaa.
Hyi hitto, mikä ukko sulla on ollut. Oksennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomasin muutamia kohtia luettuani, että osalla ongelmana liian vähäinen kiinnostus seksiin ja toinen puoli valittaa että oli liian seksikeskeistä :D Ei voi voittaa.
Miehenä vastaan että se, ettei toiseen voi aidosti luottaa ja ellei kaikki mene juuri kuten toinen on kuvitellut niin tulee isoja ongelmia.
Se kuinka vaivatonta parisuhde on oikean ihmisen kanssa. Yhdessä yli 20 vuotta. Eri vaiheita toki tulee, kuten elämässä yleensäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuoden avioliiton kokemuksella se kuinka paljon mies miettii ja elää sek sin kautta. Koko ajan puhuu siitä, koko ajan sitä pitäisi olla , koko ajan pitäisi räplätä sieltä.
Kaikki asiat linkittyy sek siin. Jos ostan uudet alusvaatteet niin mies luulee että se on kutsu sek siin. Jos hymyilen, mies luulee että olen puutteessa. Jos menen suihkuun yksin, mies näkee sen mahdollisuutena sek siin.
Voisko olla vaikka viikon hiljaa ja selibaatissa!?!? Tässä elämässä on muutakin tekemistä ja ajateltavaa.
Haha, mulla sama. Sillä lisäyksellä, että kun istuin kaikessa rauhassa lukemassa kirjaa nojatuolissa mies käveli ohi ja kouraisi tissiä, kun pyllistyin eteisessä sitomaan kengännauhoja mies tuli taakse kuivanylkyttämään, kun kävimme ulkoilmamuseossa mies alkoi huohottaa korvaan ja ahdistaa seinää vasten jonkun aitan nurkalla, vaikka siinä oli muitakin. Kun olimme sukuloimassa siellä oli harrastettava seksiä, vaikka se oli minulle todella kiusallista, kun muut kuitenkin kuulivat (nukuimme yläkerrassa, jossa ei ollut mitään ovia). Miehellehän tämä ei ollut ongelma, ei ne hänen sukulaisia olleet. Kun joskus katsoin häntä hymyillen, hänen ilmeensä muuttui iljettävän kiimaiseksi ja alkoi elehtiä kielellään poskeen ottoa. Hän oli enemmän innoissaan omasta gigulistaan kuin minä, ja toi sen erittäin selvästi esille. Niin, ja hän oli minua reilusti vanhempi.
Tämä ei ole vitsi, tällaisessa suhteessa olin ja en taida ikinä päästä yli siitä miten uskomattoman typerästi olen puolison silloin aikanaan voinut valita. Vieläkin oksettaa ja surettaa.
Pitäisikö naisten kehittää itseään että olisi muutakin annettavaa miehelle kuin seksi?
Ai mitä? Niitä samoja typeryyksiä mitä miehet keskenään hommaa ja hekottaa?
Se, että kun "naisen ei tarvitse kuin näyttäytyä niin hänellä käy flaksi", niin en ole koskaan saanut parisuhdetta haluistani huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen lapsuuden perhe ja vanhemmat. Kuinka tiiviisti ovat yhteydessä ja kuinka tärkeä perhe miehelle on, vaikka olenkin osa perhettä, mutta jokaisella on siinä hierarkiassa tietty sanaton rooli. Toinen on miehen tunteellisuus, punnitsee ja miettii asiat tunteella. Olen itsekin tunteellinen mutta mies on vielä enemmän. Hyvä aviomies on ja rakastan edelleen kuuden vuoden jälkeenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kuinka sairaita miehet ovat, siis mieleltään etenkin, on addiktiota, masentuneisuutta, autismia, agreessiivisuutta, narsismia jne.
Miehetkin ovat ihmisiä, heilläkin on henkisiä ongelmia. Mutta ei kuitenkaan kaikilla, jos itse onnistut poimimaan pelkästään sairaita niin on syytä pohtia myös omaa osuutta kuviossa.
Joo siis naisillahan on kyllä saman verran mt-ongelmia, ehkä poislukien toi aggressiivisuus, vaikka toki sitäkin esiintyy (etenkin omia lapsia kohtaan). Naiset on lisäksi avuttomia, ripustautuvia, taloudellisesti riippuvaisia ynnä muuta shaissea. Jos mä olisin mies niin en takuulla ottaisi vaivoikseni akkaa.
O, rly? Siksikö naiset eivät millään pärjää sinkkuina, miesten ollessa tyytyväisiä yksin? :D
Miehethän kyllä keskimäärin pärjäävät sinkkuina todella paljon naisia huonommin. Katso jotain ylilautaa. On olemassa kokonainen kansanliike miehiä, jotka nimenomaan naisettomuus on suistanut täysin raiteiltaan. Sinkkunaiset ehkä murehtivat vähän juhlapyhinä ja lähtevät sitten joogaan ja kavereiden kanssa viinille.
Siitähän on tehty onnellisuustutkimuskin että naiset jotka eivät ole naimisissa miesten kanssa ovat keskimäärin terveempiä ja onnellisempia kuin ne jotka ovat. Miehillä on sitten nimenomaan toisinpäin, ne on onnellisempia avioliitossa ja kurjempia ilman avioliittoa.
"Elämä on niin kummallista toisinaan." - Nuuskamuikkunen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tällaisista miehistä pääsee yli, kertokaahan. Tuntuu, että olen ikuisesti pilalla kun tässä ketjussa kuvatunlaisen miehen olen päästänyt sisälleni, henkisesti ja fyysisesti. Kahdeksan vuotta erosta ja edelleen tunnen itseni likaiseksi. Seksiseksiseksiseksi, sitä se oli, ja välillä minun kannalta se oli "tahdosta riippumatontakin".
Nuorille naisille vinkkinä, seurustelkaa useampi kuukausia ennen ensimmäistä seksikertaa. Jos mies jää, hän on keeper, jos on kiire seksille, päästäkää hänet mielihyvin menemään.
Miksi? Ei kaikki naiset olet haluttomia? Pakottaminen on toki väärin ja rikos, mutta ei kaikki naiset ahdistu siitä että mies ajattelee ja haluaa paljon seksiä. Jotkut päinvastoin tykkää siitä.
Se, millainen itse olen parisuhteessa. Luulin olevani parempi ja helpompi kumppani. Luulin myös, että osaan isoissa asioissa pitää puoliani, enkä esimerkiksi ikinä anna lyömistä anteeksi. Se, etten ollutkaan päässyt irti nuoruuden rakkausaddiktiosta ja miesten ihailun kaipuusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yllätti miehen haluttomuus. Ja se miten vaikea siihen oli suhtautua kypsästi ja ymmärtävästi.
Vierailija kirjoitti:
- miehen haluttomuus seksiin ja kaikkeen fyysiseen läheisyyteen, mutta muuten on kuin paras ystävä, mikä tekee eroamisesta vaikeaa
- miten saakelisti voi rassata kaikesta yhdessä sopiminen ja yhdessä tekeminen, esim. mitä ruokaa tehdään. Joskus tekis mieli kirkua! Haluan vain mennä kauppaan, ostaa mitä huvittaa ja kokata itselle mitä huvittaa ja olla välittämättä toisen mielipiteestä, ja olla edes kysymättä sitä, odottamatta toista pöytään, jne
- miten ihanaa on olla yksin, kun mies on pari kk työmatkalla! Silloin tajuaa, miten paljon pitää huomioida toista arkijutuissa (ja haluankin huomioida) ja miten ihanaa on kun voi mennä täysin omalla aikataululla
- miten oma mustasukkaisuus on lähes hävinnyt ja rakkaus muuttunut vähemmän omistamishaluiseksi
- miten paljon syvemmäksi ja paremmaksi suhteemme on ystävyystasolla muuttunut, vaikka on seksuaalisesti turhauttavaa, sovimme henkisesti nyt paremmin yhteen kuin 10 vuotta sitten
- miten monissa parisuhdeviisauksissa oma mummo olikin oikeassa! vaikka nuorena ei tajunnut
Menisin ihan omalla aikataululla esimerkiksi juuri ruokailussa oli mies paikalla tai ei. Harvan aikuisen ateriarytmi osuu yksiin. Me syödään yhdessä jos satutaan paikalle samaan aikaan ja toinen on kokannut jotain mistä molemmat tykkää, muuten erikseen. Mutta me pidetään kyllä huolta että kaapissa on aina molemmille jotain eikä vain itsekkäästi itselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- miehen haluttomuus seksiin ja kaikkeen fyysiseen läheisyyteen, mutta muuten on kuin paras ystävä, mikä tekee eroamisesta vaikeaa
- miten saakelisti voi rassata kaikesta yhdessä sopiminen ja yhdessä tekeminen, esim. mitä ruokaa tehdään. Joskus tekis mieli kirkua! Haluan vain mennä kauppaan, ostaa mitä huvittaa ja kokata itselle mitä huvittaa ja olla välittämättä toisen mielipiteestä, ja olla edes kysymättä sitä, odottamatta toista pöytään, jne
- miten ihanaa on olla yksin, kun mies on pari kk työmatkalla! Silloin tajuaa, miten paljon pitää huomioida toista arkijutuissa (ja haluankin huomioida) ja miten ihanaa on kun voi mennä täysin omalla aikataululla
- miten oma mustasukkaisuus on lähes hävinnyt ja rakkaus muuttunut vähemmän omistamishaluiseksi
- miten paljon syvemmäksi ja paremmaksi suhteemme on ystävyystasolla muuttunut, vaikka on seksuaalisesti turhauttavaa, sovimme henkisesti nyt paremmin yhteen kuin 10 vuotta sitten
- miten monissa parisuhdeviisauksissa oma mummo olikin oikeassa! vaikka nuorena ei tajunnut
Menisin ihan omalla aikataululla esimerkiksi juuri ruokailussa oli mies paikalla tai ei. Harvan aikuisen ateriarytmi osuu yksiin. Me syödään yhdessä jos satutaan paikalle samaan aikaan ja toinen on kokannut jotain mistä molemmat tykkää, muuten erikseen. Mutta me pidetään kyllä huolta että kaapissa on aina molemmille jotain eikä vain itsekkäästi itselle.
Mikähän siinä on kun lapset pakotetaan samaan aikaan kuin muut oli nälkä tai ei, mutta aikusena sitten voidaan syödä milloin huvittaa.
Olen ollut ilman läheisyyttä ja seksiä niin kauan. En olisi ikinä voinut kuvitella tällaista omalle kohdalleni.
En koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanini sukulainen teki oksettavan rikoksen. Tiedän että toisen mukana tulee myös omaan elämään enemmän tai vähemmän niitä kumppanin elämään kuuluvia ihmisiä mutta tuo rikos oli sellainen että halusin pakata tavarat ja lähteä. Vaikka kumppanillani ei ollut tuohon asiaan mitään osuutta jo se että omaan elämääni on kumppanini kautta vähäisessäkin määrin kuulunut tuollainen ihminen oksettaa. Ikinä ei olla riidelty niin kuin silloin kun tämä sukulainen pyysi kumppaniltani apua niin kuin olin ennustanut.
Syytät miestäsi hänen sukulaisensa rötöksistä? Siis mitä!
Sinull ei ole kaikki muumit laaksossa todellakaan.
En syytä.
Mieti nyt itse. Juttu on viikkotolkulla lehtien kannessa ja työkaverit spekuloi kahvi ja ruokatauoilla. Voitko sanoa tai kommentoida asiaan mitään paljastamatta että tiedät henkilön? Haluaisitko itse oikeasti joutua mukaan tällaiseen? Luultavasti et.
Uskomatonta! Narsisti kokee muut itsensä jatkeeksi eikä tunne empatiaa.
Kumppanisi on erillinen henkilö, joka varmasti myös kärsii teosta. Miten koet, että häntä pitää rangaista, eiköhän hänelläkin ole paha olo tuosta ja on kuitenkin täysin syytön?
Miten olisi kumppanin tukeminen tai vaan suhteesta lähteminen?
Voin kuvitella, että elämä sun kanssa on varmaan aika yksinäistä..
Vierailija kirjoitti:
20 vuoden avioliiton kokemuksella se kuinka paljon mies miettii ja elää sek sin kautta. Koko ajan puhuu siitä, koko ajan sitä pitäisi olla , koko ajan pitäisi räplätä sieltä.
Kaikki asiat linkittyy sek siin. Jos ostan uudet alusvaatteet niin mies luulee että se on kutsu sek siin. Jos hymyilen, mies luulee että olen puutteessa. Jos menen suihkuun yksin, mies näkee sen mahdollisuutena sek siin.
Voisko olla vaikka viikon hiljaa ja selibaatissa!?!? Tässä elämässä on muutakin tekemistä ja ajateltavaa.
Miehesi saa liian harvoin. Anna useammin.
Lukioajan parisuhteesta opin, että toista ei vain voi miellyttää, jos hän pitää itseään jotenkin uskomattomana taivaanlahjana muille ihmisille. Minussa oli koko ajan jotain paranneltavaa ja olisi pitänyt muuttua koko ajan jonkun toisen tyypin kaltaiseksi, milloin kenenkin. Suhde päättyi siihen, että hän petti. Sittemmin hän on päätynyt Temppareihinkin ja kyllä nauratti nähdä, että ihan samanlainen on edelleen. Jatkuvaa itsensä kehumista ja korostamista. Oli hämmentävää, että joku kaipasi jalustalle nostamista niin paljon.
Aikuisiällä pitkästä entisestä suhteessani huomasin, että masennus on kyllä sellainen mörkö, että nielaisee koko arjen mukanaan. Samalla myös tuli huomattua, että jos kumppani ei vaan osaa puhua tai jakaa tuntemuksiaan tai mitään, niin ei se kyllä ole mikään tiimi tai parisuhde. Siinä vaan molemmat koettavat selvitä tahoillaan. Pullotin itse paljon negatiivisia tuntemuksia sisääni, kun en halunnut rasittaa masentunutta kumppaniani. Lopulta sairastuin itse masennukseen ja burnouttiin. Ajattelin aina, että kaikesta selvitään yhdessä ja lässynlää, mutta sepä ei merkitse mitään, jos toista ei kiinnosta mikään.
Nykysuhteessani olen hämmästynyt ehkä tietynlaista kylmän viileää psykopaattiajattelua, jota kumppanissani on. Kaikki pitää pohtia loogisesti ja omat edut pohtien ensisijaisesti. Onneksi on kuitenkin todella oikeudenmukainen, antelias ja reilu. Toisaalta varsin hyvä pari minulle, joka olen todella tunteellinen ja se puolestaan voisi käydä jonkun hermoille. Hänellä se ei tunnu missään.
Yleisesti olen ehkä sitten vanha sielu, mutta ihmettelen miten sellainen me-henki tuntuu hävinneen parisuhteista. Kaikki on vain hyötysuhteen laskemista suuntaan ja toiseen. Tunteet tuntuvat olevan yliarvostettuja. Kompromisseja ei haluta tehdä.