Kun raskausaika vaan ahdistaa... :(

Itselläni kohta viikko 37, ja pelko siitä että vauvalle vielä tapahtuu kohdussa jotain/synnytyksessä on valtava.. Olen jopa liiankin skeptinen koko raskauteen, etten usko sitä onnea todeksi vasta kun vauva on sylissäni. Itselläni toki yksi keskenmeno takana, joten voi siitä olla johtuvaa myös tämä pelko. Onneksi mies jaksaa kuunnella ja parhaansa mukaan helpottaa oloani ja toppuutella että kaikki menee hyvin :)

Mulla oli sama... Elin raskausajan todella kurinalaisesti. En pahemmin herkkuja suuhuni pistellyt. Seurasin järkyttyneenä sivusta kuinka ystäväni mättivät suklaata ja karkkia, sekä sipsiä ja mäkkiruokaa, useita kertoja viikossa. Saat olla ylpeä itsestäsi, kun olet tarjonnut vauvalle paljon parempaa ravintoa ja pieni on sen ansiosta kasvanut hyviin mittoihin. :) Älä nyt ihmeessä itseäsi sentään näännytä...

Minulla oli muutama pv sitten painoarvio, normaali tulokas olisi näillä tiedoilla tulossa, mutta vauva ei ole laskeutunut vielä ollenkaan ja se pelottaa jonkin verran, eikä lääkäri edes viitsinyt kertoa seurauksia jos ei vauva laskeudu, sanoi vain että vk 38 uusi tutkimus ja se on sitten sen ajan murhe..? Esikoista odotsn, synnytys pelottaa muutenkin, mutta tämä lisäsi pelkoa, koska en lääkäriltä tietoa saanut niin tyydyin sitten googlettamaan ja sen verran tietoa löysin, että jos vauva ei laskeudu niin synnytys tapahtuu keisarinleikkauksella.

Täälläkin yksi, jonka raskausaika on ollut melkoisen syvältä. Nyt alkamassa rv 37. Mulle tästä on tehnyt ihan paskaa mieheni eli lapsen isän kiireet, jotka vuoden alussa muuttui masennukseksi. Tällä hetkellä tilanne on se, että mies on suljetulla osastolla. En ole vihainen miehelle sairastumisestaan, mutta oon ihan helvetin katkera, kun lyllerrän supistellen lähikauppaan hankkimaan ruokaa, ja toivon nukkumaan mennessä, ettei lapsi alkaisi yöllä syntyä. Lisäksi lapsella on kasvun hidastumaa ja veden määrässä häikkää. Raskausaika on rehellisesti sanottuna ollut mun elämän paskinta aikaa, ja nämä tuntemukset on aiheuttanut kunnon paskaäitioloa sitten. Eihän se vauvan vika oo, mutta olis tää saanut mennä ihan toisin. Jotain hyötyä kaikesta ekstrapaskuudesta tosin on, synnytys ei mietitytä enää kun on niin paljon mujta :(

Sama oli. Nyt jos voisin sanoa jotain itselleni se olisi "älä stressaa!"

Nyt kun olen saanut oman pikkuisen nyytin käsiini, kaikki tuo huoli ja stressi tuntuu niin kovin typerältä. Stressasin kaikesta mahdollisesta ja keksin uusia stressin aiheita kun edelliset mennyt ohi. Voi kun olisin vaan nauttinut! Kaikki meni napilleen hyvin, olis pitänyt vaan iloita ja olla tyytyväinen

Rauhallista odotusta, kyllä se siitä

What's mean to be, will be. Nauti ajasta ja anna elämän kulkea kulkujaan. Et itse kaikkea kuitenkaan pysty kontrolloimaan joten löysää pipoa ja nauti tästä hetkestä

Minäkin stressasin koko raskausajan milloin mistäkin syystä ja mietin onko vauvalla kaikki hyvin. Synnytystä en kuitenkaan pelännyt, luotin siihen että homma sujuu. Ja hyvin meni, yli 4 kg vauva syntyi alateitse.

En ole edes ensimmäisessä neuvolassa käynyt ja kaikki hirvittää jo nyt.... Yritän vain olla ajattelematta ja nauttia vaikka paniikki hiipii aina välillä niskaan hönkimään.

Mulle sanottiin esikoista synnyttäessä sairaalassa, että varmasti on vauva yli neli kiloinen, ehkä reippaastikkin. Itse olen 157cm ja muutenkin sirokokoinen joten pelotti todella mikä jötkäle sieltä pamahtaa. Poikani oli kuitenkin ihan normaali kokoinen, ehkä pitkä mutta hoikahko poika (52cm 3500g). Luottavaisin mielin, ilman turhia ennakkotoiveita ja antaa tilanteen mennä omalla painollaan. Adrenaliinisyöksy synnytyksen yhteydessä on niin kova, että siitä saa huimasti voimaa. Tsemppiä teille kaikille, toivotaan että mäkin pääsisin vielä joskus sen kaiken kokemaan <3

Painoarviot heittää todella usein. Älkää stressatko!

Se piti vielä sanoa, että minulla on molemmat lapset laskeutunut vasta synnytyksen aikana, joten ei huolta, kyllä se sieltä alas- ja ulos tulee!

T. 9

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 23:04"]

Täälläkin yksi, jonka raskausaika on ollut melkoisen syvältä. Nyt alkamassa rv 37. Mulle tästä on tehnyt ihan paskaa mieheni eli lapsen isän kiireet, jotka vuoden alussa muuttui masennukseksi. Tällä hetkellä tilanne on se, että mies on suljetulla osastolla. En ole vihainen miehelle sairastumisestaan, mutta oon ihan helvetin katkera, kun lyllerrän supistellen lähikauppaan hankkimaan ruokaa, ja toivon nukkumaan mennessä, ettei lapsi alkaisi yöllä syntyä. Lisäksi lapsella on kasvun hidastumaa ja veden määrässä häikkää. Raskausaika on rehellisesti sanottuna ollut mun elämän paskinta aikaa, ja nämä tuntemukset on aiheuttanut kunnon paskaäitioloa sitten. Eihän se vauvan vika oo, mutta olis tää saanut mennä ihan toisin. Jotain hyötyä kaikesta ekstrapaskuudesta tosin on, synnytys ei mietitytä enää kun on niin paljon mujta :(

[/quote]

Olen pahoillani. Onko miehesi ensimmäinen masennusperiodi? onko pakkohoidossa siis?

Koeta ap olla murehtimatta niin paljon. Jos sinulla ei ole sokeriaineenvaihdunnassa häikkää, niin tiukalla ruokavaliolla ja liikunnalla et pysty juurikaan vaikuttamaan vauvan kokoon. Nelikiloinen on normaalikokoinen vauva. Jos et itse ole erityisen pieni, niin pystyt kyllä synnyttämään sen. Olet sairaalassa hyvissä käsissä. Ja sektiokin on synnytys.

T. Kaksi nelikiloista synnyttänyt.

Sydämellinen kiitos teille kaikille. Ja helpotus kuulla että on kohtalotovereitakin...

Tosiaan, tuntuu niin naurettavaa kaiken muun lisäksi pelätä vielä tuota vauvan kokoasiaakin. Jotenkin vain mielikuvissani odotin pienempää, maksimissaan ehkä 3,5-kiloista vauvaa. Lääkäri mulle lohdutteli että olen sen pituinen, sekä lantio sen mallinen, että varmasti mahtuu päälle nelikiloinen vauva syntymään hyvinkin. Todella lohduttavaa... :(

Olen nyt syönyt vaihtelevasti 1400-1600 kcal vuorokaudessa, niin että kiloklubi.fi näyttää aina kaikki palkit vihreinä, sekä lisännyt pienen extra kävelylenkin joka päivään. Toiveissa jos lääkärin ennuste mahdollisesti olisikin väärässä... Neuvolassa en kehtaa tästä pelostani puhua.

Minuakin stressaa syntymättömän vauvan terveys. En halua vammaista lasta. Ahdistaa asia ihan tosi paljon. Ja se ei auta, että olen todennut parisuhteemme olevan täysin paska ja minun alistuneen typerän todella kontrolloivan miehen mielivaltaan. Olen toivonut kuolemaa koko raskausajan. Ensin sikiön, sitten miehen ja nyt lähinnä omaani. Elämässä ei ole mitään hyvää ja jos lapsi ei ole terve, ei ole mitään syytä jatkaa tätä paskaa. :(

Ei raskaus tosiaan mitään herkkua ole. On oikeastaan pelkkä myytti, että odottavat äidit ovat onnellisia ja hehkuvat hyvää oloa. Mulla on toinen raskaus menossa rv 30 ja ahdistaa. En niinkään pelkää että lapselle jotain tapahtuu, mutta viime synnytyksen jälkeen on synnytyspelko. Onneksi juttelin asiasta rehellisesti terkkarin kanssa neuvolassa ja lähetti mut sairaalan pelkopolille. Sinne aika nyt viikon kuluttua. Siellä otetaan sitten kantaa saako esim. sektion jota niin kovasti toivon. Olen itse pitkä ja esikoinen oli yli 4 kiloinen ja 57cm pitkä. Meni tosin yli ajan melkein kolme viikkoa. Yliaikaisuutta ja käynnistystä oikeastaan nytkin eniten pelkään. Meillä suvussa ei naisilla ole synnytykset koskaan alkaneet spontaanisti. Ja se käynnistäminen on omasta kokemuksesta yhtä helvettiä.

Ensimmäinen raskaus meni stressatessa lapsen terveyttä ja etenkin loppuraskaudesta nousi ajatuksia kuolemasta jne. Ei sekään siis ihan putkeen mennyt.

Tämä jää viimeiseksi raskaudeksi osaltani, sillä aion käydä sterilisaatiossa niin pian synnytyksen jälkeen kuin mahdollista.

Kiitos 12. On ensimmäinen masennus ja hoitoon meni vapaaehtoisesti, jotta tulisi varmemmin kuntoon syntymään mennessä. Jälkiviisaasti voisi sanoa, että masennus oireili jo vuosia enteillen suurta romahdusta, mutta eihän sitä kukaan huomannut, stressistä meni oireet. Toivon, etten itse sairastu vuorostani synnytyksen jälkeiseen masennukseen tämän takia. Ehkä en, kun ei nytkään masenna. Vituttaa kyllä ja välillä itsesääli tuntuu hyvältä vaihtoehdolta, mutta suurimman osan aikaa oon silti positiivinen. Meinaan pyytää synnytykseen oman äitini varalta mukaan, jos mies ei jaksa olla läsnä. T. Vitonen

14 siis ap. Ja kyllä, sokerirasituskoe tehty raskauden aikana, joka ennemminkin näytti kaikkien arvojen olevan alhaisen puolella.

Ehkä yritän vaan lopettaa turhan pelkäämisen ja nauttia viimisistä raskauspäivistä/-viikoista. Voihan se olla, että vauvan painoarvio on osunut hieman yläkanttiinkin. Vai onko sellainen kuinka yleistä?

Mulla heitti melkein kilolla yläkanttiin arviot. Ei sitä painoa kannata liikaa miettiä. Sitä paitsi, synnytät varmaan mieluummin pienipäisemmän pullean vauvan, kuin hoikan ja isopäisen. Ja pään koosta annetaan harvemmin ennusteita :)

Älä nyt hyvä ihminen laihduta raskauden aikana. Sinä ja vauva tarvitsette ruokaa!

Raskaus on henkistä kasvun aikaa myös äidille. Täytyy oppia elämään epävarmuuden kanssa. Lähes kaikki raskaana olevat naiset käyvät läpi jonkinlaisia pelkoja. Sun täytyy vain heittäytyä mukaan siihen, että luonto hoitaa synnytyksen ja jos ei hoida, niin lääkärit sitten. 

ap. Älä stressaa siitä lapsen koosta! Ei se reippaasti nelikiloinen vielä ole mikään iso vauva. Eikä siihen vauvan kasvuun voi omalla syömisellään vaikuttaa oikeastaan. Lapsi vetää kyllä aina sen ravinnon mitä se tarvitsee kehittyäkseen. Ja jos sulla on normaali lantio mahtuu sieltä hyvin ulos isompikin vauva. Jos siis lääkäri synnytystapaarviossa tehnyt arvion, että sulla on normaali rakenne, ei pitäisi olla mitään vaaraa synnnyttää tuon kokoista.

Yksi tutuistani joka on pienikokoinen synnytti vähän aikaa sitten 5,3 kiloisen alateitse. Ei tullut repeymiä eikä kuulemma sattunut yhtään sen enempää kuin 3,8 kiloisen esikoisen synnytys.