Miksi ihmiset on niin negatiivisia kun kertoo aloittaneensa aikuisena jonkun harrastuksen?

Ei kannata liikaa välittää.

Hassulta tuntuu jos ihmisten harrastuksista tehdään iso numero suuntaan tai toiseen. Sehän voi tarkoittaa mitä vain. Joku aloittaa juoksun ja vuoden päästä kyllästyy, normaalia. Joku toinen juokseekin sitten maratoneja kohta, normaalia sekin.

Ehkä kyse on tietämättömyydestäkin. Itselleni ei ole mitenkään selvää, kuinka mielekästä jonkun soittimen opettelu on aikuisiällä ilman mitään valmista pohjaa. Mielikuva on se, että lapset tekevät niitä soittoläksyjä vuosia ja sitten teininä osaa ehkä oikeasti soittaa. Tuntuu niin työläältä, että tulee mieleen saako töissäkäyvä aikuinen, jolla ei siis selvästikään ole aiemmin ollut intohimoa asiaan, sellaista vietyä läpi. Siis vain tällainen ajatus tulee.

Älkää hermostuko! En ole kenekään harrastuksia kyseenalaistanut! Kunhan avaan mielikuvaa, ja jokuhan tässä jo avasi omaa hyvää kokemustaan asiasta:)

En sanoisi, että nämä kaikki negatiivisesti kommentoivat ovat aina kateellisia, vaan sanoisin ennemminkin että he yrittävät olla vain realistisia ja suomalaiseen realismiin ei kuulu paremmuuden tavoittelu. Paremmuudella tarkoitan sitä, että ihminen haluaa kehittyä ja kehittää itseään jossain, olla parempi kuin ennen jossain, voida henkisesti ja fyysisesti paremmin ja niin edelleen. Se taso, mihin olet päätynyt varhaisaikuisuudessa, tulisi olla se missä yrität pysyä.

Suomalaiseen realismiin kuuluu myös se, että kannustamisen sijaan kerrotaan tosiasiat ja jos jokin asia on vaikea, sitä ei kannata turhaan edes yrittää. Ja jos jossain kehityt hyväksi, se on vain sattumaa eikä ollenkaan siitä kiinni, että toinen voisi olla hyvä jossain.

Sanomattakin selvää, etten asu enää Suomessa. Toki silloin lähtiessäni muistuteltiin, että maitojunalla voi sitten tulla takaisin kotiin.

Aloitin harrastamaan matematiikkaa. Olen jo oppinut, mikä vektori on (lukujono) ja kuinka niillä lasketaan. Ei ehkä hyödyllistä, mutta mielenkiintoista.

Nro 82: kyllä aikuiset ihmiset tietävät aika lailla hyvin, millaista uuden asian opettelu on.  Itselläni on esim. juoksussa hyvin realistiset tavoitteet, en usko palloilussa kehittyväni suureksi pelaajaksi, vaan ilahdun joka edistysaskelesta, jonka olen ottanut. Aikuisena aloitetuissa harrastuksissa on se uskomaton etu, että nämä harrastajat haluavat itse niitä harrastaa. Moni lapsi viedään soittotunneille puoliväkisin, moni lapsi harrastaa jotain urheilulajia vanhempiensa mieliksi. Kun omaa poltetta ei ole, kehitys ei ole niin nopeaa kuin voisi luulla. Motivoitunut aikuisharrastaja voi kehittyä esim. pianonsoitossa paljon nopeammin kuin vastahakoinen lapsi, joka pitää pakottaa harjoittelemaan pianoläksyään. Ja tosiaan kun tavoite ei ole millään eliittitasolla mutta tavoitteita silti on, harrastus tuo hyvää mieltä ja onnistumisen kokemuksia.

Jotkut ulkomailla työskennelleet ovat kommentoineet mikä huima ero on Suomen ja esimerkiksi Ruotsin/USA:n kannustamisen kulttuurissa. Jos USA:ssa kertoo aikovansa perustaa yrityksen tai pyrkivänsä johonkin uuteen aluevaltaukseen, kommentit ovat innostuneita, kiinnostuneita ”way to go!” -osastoa. Suomessa on tapana keksiä heti kaikki kuviteltavissa olevat sudenkuopat ja pohdiskella mistä sitten saat tukea jos yrittäjäksi ryhdyt..! Sama juttu näköjään harrastusten ja ihan kaiken suhteen, ihminen pitää palauttaa maan pinnalle, mieluiten sen alle.

Jotkut ihmiset ovat vaan outoja hapannaamoja. Tuntuu olevan etenkin joidenkin vanhempien ihmisten juttu toi ihmeellinen marmatus ja negatiivisuus kaikkea kohtaan. Johtuukohan kasvatuksesta ja onko jopa alueellinen juttu kyseessä, en tiedä. Omassa suvussa on sentään sivistyneitä ihmisiä ja monet heistäkin ovat aloittaneet kaikenlaisia harrastuksia vielä vanhalla iällä.

Yleensä periaate tuntuu olevan, että mitä tahansa uutta alkaa tekemään, siitä on oltava jotain hyötyä. Omaksi ilokseen ei kannata mitään aloittaa, parempi katsoa vaan telkkaria.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä nämä ihmiset ovat vanhempaa sukupolvea. Vanhemmalla sukupolvella ei tuntunut olevan mitään harrastuksia. Ämmä hoiti lapset ja kodin, mies elätti. Harrastuksiin ei ollut varaa. 

Mitä ihmettä sä höpiset. Nukuitko historian tunnilla? Suomalaisten naisten ansiosta naiset saivat toisena äänioikeuden maailmassa. Naiset ovat olleet poliittisesti ja yhteiskunnallisesti hyvin aktiivisia jo 1800-luvulla, itsenäisiä yrittäjiä, työssäkäyviä jne. Suomessa naispresidentti ja pääministeri on ollut ensimmäisten joukossa maailmassa.

Suomalaisten naisten vahvuus on aina ollut järjestäytyminen ja verkostoituminen esim. Martat, Lotat, MLL, Naisvoimistelijatjne. Jotka toimivat aktiivisesti edelleen esim. Marttaliitto jo 120v ajan.

Suomalaisten naisten kodin ulkopuolinen työssäkäynti on yleistä, Suomen itsenäistymistä alkaen. Samoin poliittinen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Samoin lähes kaikki lasten ja naisten harrastuspiirit ovat olleet naisten aloitteesta ja ylläpitämiä.

Samoin naisten aloitteesta ja ylläpitämiä ovat olleet neuvolat, terv.klinikat (Kätilöopisto, Naistenklinikka) vanhusten hoivakodit, tyttölukiot, ammattikoulut, turvakodit, lastenkodit jne. jne. joita nyt jatketaan yhteiskunnan palveluna.

Onkohan sulla oikeasti varaa sanoa suomalaisista naisista:

"Vanhemmalla sukupolvella ei tuntunut olevan mitään harrastuksia. Ämmä hoiti lapset ja kodin, mies elätti"

Myötähäpeä puolestasi.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ulkomailla työskennelleet ovat kommentoineet mikä huima ero on Suomen ja esimerkiksi Ruotsin/USA:n kannustamisen kulttuurissa. Jos USA:ssa kertoo aikovansa perustaa yrityksen tai pyrkivänsä johonkin uuteen aluevaltaukseen, kommentit ovat innostuneita, kiinnostuneita ”way to go!” -osastoa. Suomessa on tapana keksiä heti kaikki kuviteltavissa olevat sudenkuopat ja pohdiskella mistä sitten saat tukea jos yrittäjäksi ryhdyt..! Sama juttu näköjään harrastusten ja ihan kaiken suhteen, ihminen pitää palauttaa maan pinnalle, mieluiten sen alle.

Mutta toisaalta Suomessa voi saada myös ihan hyviä ideoita ja on ihan tervettä miettiä myös niitä huonoja puolia. Yhdysvalloissa kaikki on vaan tosi innostuneita ja kiinnostuneita ja suunnitellaan kaikkea, vaikka oikeasti se ei kiinnostaisi pätkääkään eikä kukaan koskaan olettaisi, että suunnitelma onnistuu. Varmaan joku keskitie olisi tässäkin paras.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman laulun kuulee jos kertoo aikovansa vaihtaa alaa. "Kai tiesit että kilpailet siellä vasta lukiosta valmistuneiden kymmenen L:n ja ÄÖ 150+ kanssa??"   tai "Tiesithän että siellä on myös niitä jotka on ollut alalla 5 vuotiaasta lähtien ja kilpailet niitä vastaan?"

Tämä! Itse opiskelin 40 vuotiaana uuden ammatin ja moni vanhassa työpaikassa ilkkui että nuoret tullaan palkkaamaan ensin ja ettei kukaan nyt noin vanhaa ja kokematonta palkkaa. Jopa omassa ryhmässäni opiskelleet parikymppiset piilov#ttuilivat iästäni. Vaan ähäkutti, sain uudelta alaltani työpaikan jo ennen valmistumista ja heti kun oli tutkintotodistus kourassa minut vakinaistettiin. Työ on yksi alani halutuimpia paikkoja. Hieman piti lällätellä aiheesta ryhmäläisilleni ja entisille kollegoille :D

Minä olin 20-vuotiaana liian kiltti ja vähän pelkäsin ja katsoin ylöspäin ryhmäni vanhempia opiskelijoita. Pidin niitä vanhoina ja viisaina, itseä nuorena ja tyhmänä.

Nykyään olen 27v alanvaihtaja ja hävettää kun suurin osa on nuorempia...

Epäonnistumisen pelko, nöyryys, vaatimattomuus ja häpeä ovat kansallisia tunteitamme. Sitä kautta kommentoimme toistemme tekemisiä. Mitään ei kannata yrittää, jos saattaa epäonnistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ulkomailla työskennelleet ovat kommentoineet mikä huima ero on Suomen ja esimerkiksi Ruotsin/USA:n kannustamisen kulttuurissa. Jos USA:ssa kertoo aikovansa perustaa yrityksen tai pyrkivänsä johonkin uuteen aluevaltaukseen, kommentit ovat innostuneita, kiinnostuneita ”way to go!” -osastoa. Suomessa on tapana keksiä heti kaikki kuviteltavissa olevat sudenkuopat ja pohdiskella mistä sitten saat tukea jos yrittäjäksi ryhdyt..! Sama juttu näköjään harrastusten ja ihan kaiken suhteen, ihminen pitää palauttaa maan pinnalle, mieluiten sen alle.

Mutta toisaalta Suomessa voi saada myös ihan hyviä ideoita ja on ihan tervettä miettiä myös niitä huonoja puolia. Yhdysvalloissa kaikki on vaan tosi innostuneita ja kiinnostuneita ja suunnitellaan kaikkea, vaikka oikeasti se ei kiinnostaisi pätkääkään eikä kukaan koskaan olettaisi, että suunnitelma onnistuu. Varmaan joku keskitie olisi tässäkin paras.

Se on kyllä totta, että USA:ssa on myös hirvittävästi täysin tyhjää puhetta. Suomessa on helppoa olla, kun yleensä mitä luvataan ja aiotaan, se myös tehdään ja tasan siihen kellonaikaan mitä on luvattu.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset ovat vaan outoja hapannaamoja. Tuntuu olevan etenkin joidenkin vanhempien ihmisten juttu toi ihmeellinen marmatus ja negatiivisuus kaikkea kohtaan. Johtuukohan kasvatuksesta ja onko jopa alueellinen juttu kyseessä, en tiedä. Omassa suvussa on sentään sivistyneitä ihmisiä ja monet heistäkin ovat aloittaneet kaikenlaisia harrastuksia vielä vanhalla iällä.

Luulen sen johtuvan Suomen lyhyestä historiasta ja elintasosta. Ei siitä ole kuin vajaa 50v kun harrastukset liittyivät johonkin hyödylliseen tekemiseen, kun vapaa-aikaa oli niukasti ja se piti käyttää hyödyllisesti esim. käsitöihin, puutöihin, ompelimiseen, kun tavaroista oli pulaa. Vientihän vapautui vasta 60-luvulla. Ja tämä näkyy asenteissa, jo kasvatuksen tuloksena.

Nyt kun vapaa-aikaa on enemmän ja elintaso korkea, nyt on "varaa" harrastaa asioita, joka tuottaa mielihyvää ja iloa itselle, eikä siitä ole tarkoituskaam taloudellesta hyötyä.

Toisin kuin täällä väitetään, etteikö edelliset sukupolvet olisi halunneet harrastaa, on mielestäni harhaa, sillä heillä ei siihen yksinkertaisesti ollut aikaa tai mahdollisuuksia, kun voimavarat meni arjen pyörittämiseen ja elämisestä selviämiseen.

Ja nyt samaiset sukupolvet eli vanhukset, ovat aktiiviharrastajia erilsisissa ryhmissä esim. musiikki, liikunta, kulttuuri tai käsitöissä jne. ihan samalla tavalla kuin nykyiset sukupolvet, myös lapset ja nuoret, kun aika on suotuisa harrastuksille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ulkomailla työskennelleet ovat kommentoineet mikä huima ero on Suomen ja esimerkiksi Ruotsin/USA:n kannustamisen kulttuurissa. Jos USA:ssa kertoo aikovansa perustaa yrityksen tai pyrkivänsä johonkin uuteen aluevaltaukseen, kommentit ovat innostuneita, kiinnostuneita ”way to go!” -osastoa. Suomessa on tapana keksiä heti kaikki kuviteltavissa olevat sudenkuopat ja pohdiskella mistä sitten saat tukea jos yrittäjäksi ryhdyt..! Sama juttu näköjään harrastusten ja ihan kaiken suhteen, ihminen pitää palauttaa maan pinnalle, mieluiten sen alle.

Mutta toisaalta Suomessa voi saada myös ihan hyviä ideoita ja on ihan tervettä miettiä myös niitä huonoja puolia. Yhdysvalloissa kaikki on vaan tosi innostuneita ja kiinnostuneita ja suunnitellaan kaikkea, vaikka oikeasti se ei kiinnostaisi pätkääkään eikä kukaan koskaan olettaisi, että suunnitelma onnistuu. Varmaan joku keskitie olisi tässäkin paras.

Se on kyllä totta, että USA:ssa on myös hirvittävästi täysin tyhjää puhetta. Suomessa on helppoa olla, kun yleensä mitä luvataan ja aiotaan, se myös tehdään ja tasan siihen kellonaikaan mitä on luvattu.

Et selkeästi ole joutunut omilla rahoillasi palkkaamaan ketään LVI-, sähkö- tai rakennusalalta ketään tekemään töitä. 

Se on se suomalainen raksamies, joka osaa ... Ismo Leikola kertoo osuvasti, että mitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset ovat vaan outoja hapannaamoja. Tuntuu olevan etenkin joidenkin vanhempien ihmisten juttu toi ihmeellinen marmatus ja negatiivisuus kaikkea kohtaan. Johtuukohan kasvatuksesta ja onko jopa alueellinen juttu kyseessä, en tiedä. Omassa suvussa on sentään sivistyneitä ihmisiä ja monet heistäkin ovat aloittaneet kaikenlaisia harrastuksia vielä vanhalla iällä.

Luulen sen johtuvan Suomen lyhyestä historiasta ja elintasosta. Ei siitä ole kuin vajaa 50v kun harrastukset liittyivät johonkin hyödylliseen tekemiseen, kun vapaa-aikaa oli niukasti ja se piti käyttää hyödyllisesti esim. käsitöihin, puutöihin, ompelimiseen, kun tavaroista oli pulaa. Vientihän vapautui vasta 60-luvulla. Ja tämä näkyy asenteissa, jo kasvatuksen tuloksena.

Nyt kun vapaa-aikaa on enemmän ja elintaso korkea, nyt on "varaa" harrastaa asioita, joka tuottaa mielihyvää ja iloa itselle, eikä siitä ole tarkoituskaam taloudellesta hyötyä.

Toisin kuin täällä väitetään, etteikö edelliset sukupolvet olisi halunneet harrastaa, on mielestäni harhaa, sillä heillä ei siihen yksinkertaisesti ollut aikaa tai mahdollisuuksia, kun voimavarat meni arjen pyörittämiseen ja elämisestä selviämiseen.

Ja nyt samaiset sukupolvet eli vanhukset, ovat aktiiviharrastajia erilsisissa ryhmissä esim. musiikki, liikunta, kulttuuri tai käsitöissä jne. ihan samalla tavalla kuin nykyiset sukupolvet, myös lapset ja nuoret, kun aika on suotuisa harrastuksille.

Mä olin juuri mummilla katsomassa valokuvia mun isomummista, joka oli innokas yhdistysaktiivi. En tiedä missä yhdistyksissä hän toimi, mutta siellä ne mummot järjesti kaikkia tapahtumia ja reissasi ympäri Eurooppaa järjestöjensä kanssa. Eikä meidän suku ole mitään sivistynyttä rikasta sukua, vaan ihan tavallisia duunareita.

Mutuna sanon, että vaikka ennen oli ehkä vähemmän varsinaisia harrastusmahdollisuuksia (eli kylillä ei ollut mitään aikuisbaletin alkeiskursseja), niin ei se silti estänyt ihmisiä harrastamasta. Uskon, että nämä jutut ovat enemmänkin persoonallisuuskysymyksiä. Toisista ihmisistä on kiva harrastaa ja toimia erilaisissa ryhmissä ja toiset viihtyvät vain kotona tekemättä mitään erikoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset ovat vaan outoja hapannaamoja. Tuntuu olevan etenkin joidenkin vanhempien ihmisten juttu toi ihmeellinen marmatus ja negatiivisuus kaikkea kohtaan. Johtuukohan kasvatuksesta ja onko jopa alueellinen juttu kyseessä, en tiedä. Omassa suvussa on sentään sivistyneitä ihmisiä ja monet heistäkin ovat aloittaneet kaikenlaisia harrastuksia vielä vanhalla iällä.

Luulen sen johtuvan Suomen lyhyestä historiasta ja elintasosta. Ei siitä ole kuin vajaa 50v kun harrastukset liittyivät johonkin hyödylliseen tekemiseen, kun vapaa-aikaa oli niukasti ja se piti käyttää hyödyllisesti esim. käsitöihin, puutöihin, ompelimiseen, kun tavaroista oli pulaa. Vientihän vapautui vasta 60-luvulla. Ja tämä näkyy asenteissa, jo kasvatuksen tuloksena.

Nyt kun vapaa-aikaa on enemmän ja elintaso korkea, nyt on "varaa" harrastaa asioita, joka tuottaa mielihyvää ja iloa itselle, eikä siitä ole tarkoituskaam taloudellesta hyötyä.

Toisin kuin täällä väitetään, etteikö edelliset sukupolvet olisi halunneet harrastaa, on mielestäni harhaa, sillä heillä ei siihen yksinkertaisesti ollut aikaa tai mahdollisuuksia, kun voimavarat meni arjen pyörittämiseen ja elämisestä selviämiseen.

Ja nyt samaiset sukupolvet eli vanhukset, ovat aktiiviharrastajia erilsisissa ryhmissä esim. musiikki, liikunta, kulttuuri tai käsitöissä jne. ihan samalla tavalla kuin nykyiset sukupolvet, myös lapset ja nuoret, kun aika on suotuisa harrastuksille.

Mä olin juuri mummilla katsomassa valokuvia mun isomummista, joka oli innokas yhdistysaktiivi. En tiedä missä yhdistyksissä hän toimi, mutta siellä ne mummot järjesti kaikkia tapahtumia ja reissasi ympäri Eurooppaa järjestöjensä kanssa. Eikä meidän suku ole mitään sivistynyttä rikasta sukua, vaan ihan tavallisia duunareita.

Mutuna sanon, että vaikka ennen oli ehkä vähemmän varsinaisia harrastusmahdollisuuksia (eli kylillä ei ollut mitään aikuisbaletin alkeiskursseja), niin ei se silti estänyt ihmisiä harrastamasta. Uskon, että nämä jutut ovat enemmänkin persoonallisuuskysymyksiä. Toisista ihmisistä on kiva harrastaa ja toimia erilaisissa ryhmissä ja toiset viihtyvät vain kotona tekemättä mitään erikoista.

Juuri näin. Mutta harrastuksissa oli jokin hyötytarkoitus tai ainakin yleissivistävä.

Vietin lapsuutta ja nuoruutta 50-60-luvulla ja äitini oli hyvin yhteiskunta- ja yhdistysaktiivinen. Ja kun asuttiin maalla ja oli iso tupa, kotiimme kokoontui kymmeniä ihmisiä viikottain, jonkun harrastuksen pariin, varallisuudesta tai yhteiskuntaluokasta riippumatta. Myöhemmin tuli seurojen- ja työväentalot, sekä kylätalot, jotka tehtiin talkoilla.

Viikottain kokoonnuttiin pakanoiden tai marttojen ompeluseuroihin, kankaankudontailtaan, puutarha ja 4h iltoihin, runonlausuntaan, lauluharjoituksiin, teatteriesityksiin ja lähes kuukausittain kävi joku elokuva-firma näyttämässä suomalaisia elokuvia. Samoin poliitikot kävivät pitämässä vaalitilaisuiksia tai eri uskontokunnat hartaushetkiä. Myös tanssi-iltamia järjestettin.

Ihmiset kokoontuivat monta kertaa viikossa, mutta kodit vaihtuvat, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.

Mieleen on jäänyt isot äitienpäiväjuhlat, niihin osallistui myös miehet ja lapset ja niitä valmisteltiin montaviikkoa. Ja usein otettiin yhteisvalokuva äideistä.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä nämä ihmiset ovat vanhempaa sukupolvea. Vanhemmalla sukupolvella ei tuntunut olevan mitään harrastuksia. Ämmä hoiti lapset ja kodin, mies elätti. Harrastuksiin ei ollut varaa. 

Ehkä ennen ajateltiin perheen ja lapset olevan yhteinen projekti ja nainen antoi siihen oman osuutensa hoitamalla lapsia ja mies vastaavasti elätti ja kävi töissä.

Tämä malli on perheelle tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi, kuin nykyään, jolloin jopa perhevapailla nainen maksaa puolet perheen kuluista (käyttää jopa säästönsä), hoitaa lapset ja tekee kotityöt (ainakin tilastojen valossa) ja mies porskuttaa elämässään, kuin lapsia tai perhettä ei olisikaan, eikä kotitöitä ja mukavasti kartuttaa varallisuutta, kun nainen kantaa yksin vastuun perhe-elämästä ja lapsista ja elättää vielä perheen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa ihmetellyt. Aloitin aikuisbaletin, nimi jo kertoo ettei ole tarkoitus ammattilaiseksi päästä vaan harrastaa omaksi iloksi, mutta silti osan mielestä baletin voi aloittaa vain lapsena.

Mikähän olisi sallittua, kävely tasamaalla?

Annas olla, jos käyt aikuisbaletissa (lievästi) ylipainoisena... sekös on vielä ihmeellisempää.

No nämä eivät tiedä, millaisesta lajista on kyse.

Meidän ryhmässä on yksi "pullea joutsen". Hän tanssii tosi taitavasti. Hänellä on erehtymätön rytmitaju, ja hyvä muisti kun opetellaan uusia sarjoja. Lisäksi hän kantaa itsensä kauniisti myös treenisalin ulkopuolella.

No just tämä. Ne aikuisbaletissa itse käyvät eivät missään välissä kyseenalaista sitä, ettei siellä voisi kuka tahansa ikään, sukupuoleen ja painoon katsomatta käydä, mutta lajia tuntemattomat ovat ihan huuli pyöreänä.

Itse kävin yhden kauden huvin vuoksi aikuisbaletissa (avoin taso), ja siellä oltiin samalla tunnilla kaikki lapsena balettia tanssineet sekä muita tanssilajeja mutta ei balettia harrastaneet että ihan uudet aloittelijat. Jopa yksi mies oli tälle tunnille uskaltautunut. Ei ollut balettikoulun tunti, vaan sellaisen tanssikoulun, joka opettaa monia tanssilajeja hiphopista ja breikistä jazziin, showtanssiin ja discoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joissakin harrastuksissa voi päästä vielä huipulle, vaikka aloittaisi vanhempanakin. Geena Davis aloitti jousiammunnan vasta nelikymppisenä ja jossain vaiheessa hän kuului Yhdysvaltojen top 10 tai 20 ampujiin ja hän oli lähellä päästä olympialaisiinkin. Mutta hän kuulemma innostui siitä valtavasti ja hänelle rakennettiin johonkin tyhjään kuvaushalliin ammuntapaikka, että hän voisi käydä ampumassa kuvausten välillä.

Minä olen musikaalinen, ja uuden soittimen soittaminen ei ole minulle mitenkään vaikeaa. Jotenkin aina löydän sävelen oli soitin mikä tahansa, ja alan tapailla nuoteista kun vähän olen kokeillut että mites tämä poikkihuilu/huuliharppu/viulu yms. oikein toimii. Sitä en väitä, että soittoasentoni olisi priimaa tai että tulisin taitavaksi jokaisen kanssa kun vain vähän harjoittelisin.

En kuitenkaan ajattele, että kenestäkään pitäisi löytyä virtuoosia koskaan. Aina on jossain Geena Davis tai Tiger Woods tai minä (haha), mutta se ei ole harrastamisen tarkoitus. Tai ei ainakaan saisi olla. Ei pidä soimata itseään, jos ei olekaan se yksi miljoonasta - lahjakkuus missään, mitä kokeilee. 

Pääasia on, että haluaa tehdä sitä mitä tekee ja että se tuntuu 90% ajasta siltä, että sitä haluaa tehdä. Muuta ei tarvita. Minusta tällainen ajattelu, että hei sekin yksi aikuinen siellä jossain olikin siinä yhdessä jutussa lähes olympiatason tekijä, on vaarallinen. Se on lannistava. Se käsittää oletuksen, että jokaisella olisi oltava jokin huippulahjakkuus jossain piilossa. Ja ei, se ei ole kannustavaa kertoa Geena Davisista, vaikka moni varmasti niin luulee, vaan päinvastoin. 

Tuohon vielä sanon, että mielestäni toi ei yksin riitä. Mä pidän neulomisesta. Se on kivaa ja musta tuntuu, että haluan tehdä sitä. Olen neulonut jo vuosia pienempiä ja isompia projekteja. Olisi tosi kiva, että niistä mun neulomista jutuista tulisi käyttökelpoisia, mutta ei. Mun villasukat on lähes käyttökelvottoman isoja, hatut näyttää rumilta mun päässä ja neuleisiin tulee niin isoja virheitä, että ne joko jää kesken tai sitten ne on jotenkin tosi rumia, vaikka mallin piti olla ihan nätti. Ei ole kiva fiilis, kun on eka käyttänyt lankoihin 60 euroa ja sen jutun tekemiseen 100 tuntia ja purkanut sen vähintään kerran, ja lopputulos on kuitenkin käyttökelvoton.

Se on lannistavaa ja varastaa myös sen tekemisen ilon, kun odottaa vaan, että millä tavalla paska tämä projekti on.

Älä jätä tuota neulomista. Tärkeintä olisi, että palaat siihen tekniikkaan. Suoran neulomiseenkin on eri tapoja. Ehkä se sinun käyttämäsi ei ole sinulle soveltuva.

Sitten pidät huolta, että se lanka on villaa ja kun tuote on valmis peset sen hellästi käsin. Se tasoittaa yllättävästi jälkeä. Venytät sitä varovasti ja silmukat tasoittuvat neuleessa.

Ja sitten teet harjoituskappaaleen. Olkoot sitten vaikka se 10cmx10cm iso, mutta saat käsityksen siitä kuinka se lanka käyttäyy ja montako silmukkaa tarvitset. Ja sitten piirrät paperikaavan. Näin voit aina asettaa sen neuleesi sen paperin päälle ja tarkistaa pysyykö mallissa vai jääkö liian pieneksi tai tuleeko liian suurta sitä mukaa kuin neulot sitä neuletta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat keskimäärin aika hanurista. Päästävät suustaan kaikenlaista kakkaa ja ovat kapeakatseisia. Siksi kannattaa miettiä huolella kenelle kertoo ja mitä, kenet päästää lähelle. 

Tämä on kyllä tullut huomattua kerta toisensa jälkeen ja aina tulee siihen lopputulokseen että miksi edes kerron kenellekään yhtään mitään!

En ole moista huomannut. En kyllä kerro kenellekään mitään, koska en tarvitse kehuja enkä mollauksia.

No hyvä sulle. Yleensä normaali ihminen kuitenkin haluaa kertoa läheisille ja ystäville mitä kaikkea on tehnyt viime aikoina, mitä aikoo jne.  Ihmisillä herää huoli jos ei kerro mitään. 

Lienet nainen. Normaalin miehen ei tarvitse kertoa kaikkea kaikille. Työn jäljet kertovat.

Normaali mies erottaisi työn ja harrastuksen. Mutta sitten taas, normaali mies ei ole vauvalla.

Ilmeisen normaalit naiset täällä puhuvat myös työn vaihtamisesta ja opiskelusta.

Kaltaisesi tavalliset naiset vähättelevät myös heitä.