Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset on niin negatiivisia kun kertoo aloittaneensa aikuisena jonkun harrastuksen?
04.11.2020 |
Kun aloitin viulunsoiton 37 vuotiaana niin ihmisten reaktiot oli lähinnä "Aijaa, kai tiesit että pitäisi aloittaa 4 vuotiaana jos haluaa oikeasti ammattitasolle" juttua. Ööh okei, kerroin että aloitin uuden HARRASTUKSEN, en kertonut pyrkiväni ammattilaiseksi.
Miksi ainoat harrastukset mitä aikuisena saisi aloittaa on tyyliä zumba, jooga ja villasukkien kutominne?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Hah, samat kokemukset! Ostin viime syksynä meille pianon. Tai siis en ostanut vaan sain ilmaikseksi, mutta kuljettaminen ja virittäminen maksoi. No kuitenkin. Kommentit oli tätä luokkaa: miksi? Kuka enää soittaa pianoa? Miksi et ostanut sähköpianoa? Kai tiesit, että ammattilaista susta ei voi kyllä tulla enää?
Oikeasti hetkeksi vähän lamaannuin. Kommentit tuli sukulaisilta, naapureilta, ystäviltä syksyn kuluessa kun asia aina joskus tuli ilmi. Sittemmin on tullut naljailua siitä, että miten sujuu ja joko aion jouluna säestää lapsia joululauluissa.
En vaan ymmärrä tätä asennetta. Ensin nauretaan kun aloittaa jotain uutta, ja sitten nauretaan jos ei heti ole siinä hyvä.
Usein törmännyt siihen asenteeseen että aloittaakseen aikuisena jotain uutta, siitä uudesta pitäisi olla jo jotain kokemusta ja olla jo valmiiksi siinä hyvä.
Itse aloitin moottoripyöräilyn aikuisena. Ajoin kortin ja ostin pyörän. Sitä sitten moni hämmästeli että miten se nyt yhtäkkiä kortin ajoi kun eihän se ole koskaan ajanut edes mopolla. Ja sitten muistuteltiin ettei sinne liikenteen sekaan sitten kannata lähteä kun ei sinulla sitä kokemustakaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joissakin harrastuksissa voi päästä vielä huipulle, vaikka aloittaisi vanhempanakin. Geena Davis aloitti jousiammunnan vasta nelikymppisenä ja jossain vaiheessa hän kuului Yhdysvaltojen top 10 tai 20 ampujiin ja hän oli lähellä päästä olympialaisiinkin. Mutta hän kuulemma innostui siitä valtavasti ja hänelle rakennettiin johonkin tyhjään kuvaushalliin ammuntapaikka, että hän voisi käydä ampumassa kuvausten välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmetellyt. Aloitin aikuisbaletin, nimi jo kertoo ettei ole tarkoitus ammattilaiseksi päästä vaan harrastaa omaksi iloksi, mutta silti osan mielestä baletin voi aloittaa vain lapsena.
Mikähän olisi sallittua, kävely tasamaalla?
Annas olla, jos käyt aikuisbaletissa (lievästi) ylipainoisena... sekös on vielä ihmeellisempää.
No nämä eivät tiedä, millaisesta lajista on kyse.
Meidän ryhmässä on yksi "pullea joutsen". Hän tanssii tosi taitavasti. Hänellä on erehtymätön rytmitaju, ja hyvä muisti kun opetellaan uusia sarjoja. Lisäksi hän kantaa itsensä kauniisti myös treenisalin ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Joissakin harrastuksissa voi päästä vielä huipulle, vaikka aloittaisi vanhempanakin. Geena Davis aloitti jousiammunnan vasta nelikymppisenä ja jossain vaiheessa hän kuului Yhdysvaltojen top 10 tai 20 ampujiin ja hän oli lähellä päästä olympialaisiinkin. Mutta hän kuulemma innostui siitä valtavasti ja hänelle rakennettiin johonkin tyhjään kuvaushalliin ammuntapaikka, että hän voisi käydä ampumassa kuvausten välillä.
Minä olen musikaalinen, ja uuden soittimen soittaminen ei ole minulle mitenkään vaikeaa. Jotenkin aina löydän sävelen oli soitin mikä tahansa, ja alan tapailla nuoteista kun vähän olen kokeillut että mites tämä poikkihuilu/huuliharppu/viulu yms. oikein toimii. Sitä en väitä, että soittoasentoni olisi priimaa tai että tulisin taitavaksi jokaisen kanssa kun vain vähän harjoittelisin.
En kuitenkaan ajattele, että kenestäkään pitäisi löytyä virtuoosia koskaan. Aina on jossain Geena Davis tai Tiger Woods tai minä (haha), mutta se ei ole harrastamisen tarkoitus. Tai ei ainakaan saisi olla. Ei pidä soimata itseään, jos ei olekaan se yksi miljoonasta - lahjakkuus missään, mitä kokeilee.
Pääasia on, että haluaa tehdä sitä mitä tekee ja että se tuntuu 90% ajasta siltä, että sitä haluaa tehdä. Muuta ei tarvita. Minusta tällainen ajattelu, että hei sekin yksi aikuinen siellä jossain olikin siinä yhdessä jutussa lähes olympiatason tekijä, on vaarallinen. Se on lannistava. Se käsittää oletuksen, että jokaisella olisi oltava jokin huippulahjakkuus jossain piilossa. Ja ei, se ei ole kannustavaa kertoa Geena Davisista, vaikka moni varmasti niin luulee, vaan päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joissakin harrastuksissa voi päästä vielä huipulle, vaikka aloittaisi vanhempanakin. Geena Davis aloitti jousiammunnan vasta nelikymppisenä ja jossain vaiheessa hän kuului Yhdysvaltojen top 10 tai 20 ampujiin ja hän oli lähellä päästä olympialaisiinkin. Mutta hän kuulemma innostui siitä valtavasti ja hänelle rakennettiin johonkin tyhjään kuvaushalliin ammuntapaikka, että hän voisi käydä ampumassa kuvausten välillä.
Minä olen musikaalinen, ja uuden soittimen soittaminen ei ole minulle mitenkään vaikeaa. Jotenkin aina löydän sävelen oli soitin mikä tahansa, ja alan tapailla nuoteista kun vähän olen kokeillut että mites tämä poikkihuilu/huuliharppu/viulu yms. oikein toimii. Sitä en väitä, että soittoasentoni olisi priimaa tai että tulisin taitavaksi jokaisen kanssa kun vain vähän harjoittelisin.
En kuitenkaan ajattele, että kenestäkään pitäisi löytyä virtuoosia koskaan. Aina on jossain Geena Davis tai Tiger Woods tai minä (haha), mutta se ei ole harrastamisen tarkoitus. Tai ei ainakaan saisi olla. Ei pidä soimata itseään, jos ei olekaan se yksi miljoonasta - lahjakkuus missään, mitä kokeilee.
Pääasia on, että haluaa tehdä sitä mitä tekee ja että se tuntuu 90% ajasta siltä, että sitä haluaa tehdä. Muuta ei tarvita. Minusta tällainen ajattelu, että hei sekin yksi aikuinen siellä jossain olikin siinä yhdessä jutussa lähes olympiatason tekijä, on vaarallinen. Se on lannistava. Se käsittää oletuksen, että jokaisella olisi oltava jokin huippulahjakkuus jossain piilossa. Ja ei, se ei ole kannustavaa kertoa Geena Davisista, vaikka moni varmasti niin luulee, vaan päinvastoin.
No mä toivonkin, että musta löytyisi vielä sellainen piilolahjakkuus. Mä en halua olla turhapaska kaikessa. Mutta helppohan sun on sanoa, että ei se nyt ole tärkeää, että on joku lahjakkuus, jos sulla on joku lahjakkuus. Vähän kuin jalallisena sanoisi jollekin jalattomalle, että ei ne jalat nyt niin tärkeät ole. Kiva, että olet sitä mieltä, mutta kyllä mä silti kuitenkin haluaisin ne jalat.
Ps. Mulla on jalat. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaisten negatiivisuus. Sitähän tämä on. Monessa muussa maassa vastaanotto olisi erilainen. Ulkomaalaiset voivat Suomessa ihmetellä suomalaisten liikuntaharrastuksia, kun ne ovat niin tavoitteellisia. Kun suomalainen juoksee maratonin, ulkomaalainen kehuu, että hieno saavutus. Suomalainen vastaavasti kysyy, että paljonko oli aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joissakin harrastuksissa voi päästä vielä huipulle, vaikka aloittaisi vanhempanakin. Geena Davis aloitti jousiammunnan vasta nelikymppisenä ja jossain vaiheessa hän kuului Yhdysvaltojen top 10 tai 20 ampujiin ja hän oli lähellä päästä olympialaisiinkin. Mutta hän kuulemma innostui siitä valtavasti ja hänelle rakennettiin johonkin tyhjään kuvaushalliin ammuntapaikka, että hän voisi käydä ampumassa kuvausten välillä.
Minä olen musikaalinen, ja uuden soittimen soittaminen ei ole minulle mitenkään vaikeaa. Jotenkin aina löydän sävelen oli soitin mikä tahansa, ja alan tapailla nuoteista kun vähän olen kokeillut että mites tämä poikkihuilu/huuliharppu/viulu yms. oikein toimii. Sitä en väitä, että soittoasentoni olisi priimaa tai että tulisin taitavaksi jokaisen kanssa kun vain vähän harjoittelisin.
En kuitenkaan ajattele, että kenestäkään pitäisi löytyä virtuoosia koskaan. Aina on jossain Geena Davis tai Tiger Woods tai minä (haha), mutta se ei ole harrastamisen tarkoitus. Tai ei ainakaan saisi olla. Ei pidä soimata itseään, jos ei olekaan se yksi miljoonasta - lahjakkuus missään, mitä kokeilee.
Pääasia on, että haluaa tehdä sitä mitä tekee ja että se tuntuu 90% ajasta siltä, että sitä haluaa tehdä. Muuta ei tarvita. Minusta tällainen ajattelu, että hei sekin yksi aikuinen siellä jossain olikin siinä yhdessä jutussa lähes olympiatason tekijä, on vaarallinen. Se on lannistava. Se käsittää oletuksen, että jokaisella olisi oltava jokin huippulahjakkuus jossain piilossa. Ja ei, se ei ole kannustavaa kertoa Geena Davisista, vaikka moni varmasti niin luulee, vaan päinvastoin.
Tuohon vielä sanon, että mielestäni toi ei yksin riitä. Mä pidän neulomisesta. Se on kivaa ja musta tuntuu, että haluan tehdä sitä. Olen neulonut jo vuosia pienempiä ja isompia projekteja. Olisi tosi kiva, että niistä mun neulomista jutuista tulisi käyttökelpoisia, mutta ei. Mun villasukat on lähes käyttökelvottoman isoja, hatut näyttää rumilta mun päässä ja neuleisiin tulee niin isoja virheitä, että ne joko jää kesken tai sitten ne on jotenkin tosi rumia, vaikka mallin piti olla ihan nätti. Ei ole kiva fiilis, kun on eka käyttänyt lankoihin 60 euroa ja sen jutun tekemiseen 100 tuntia ja purkanut sen vähintään kerran, ja lopputulos on kuitenkin käyttökelvoton.
Se on lannistavaa ja varastaa myös sen tekemisen ilon, kun odottaa vaan, että millä tavalla paska tämä projekti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat ehkä kateellisia, että haluat oppia jotain uutta. Kenties haluaisivat itsekin oppia soittamaan viulua.
Aivan taatusti kaikki ap.n tuttavat ovat halunneet salaa opetella soittamaan viulua ja ovat nyt kateellisia :D
Jospa niitä harmittaa se, että joku saa aikaiseksi tehdä jotakin mistä tykkää, kun he eivät kehtaa tai uskalla?
Tämä on asian ydin.
Tässä maassa on ihan tolkuttomat määrät huonoitsetuntoisia ihmisiä, jotka eivät uskalla elää. Toivottavasti jokainen jossain vaiheessa uskaltaa rikkoa omia raja-aitojaan. Ne ovat usein vain henkisellä puolella.
Mä aloitin juoksuharrastuksen. Se lähti firman järjestämästä virtuaalisesta 5km-juoksukisasta, tai "kisasta". Ihan maksuton homma, ja sai vielä juoksuohjelman (C25K) ja valmennuksen kaupan päälle. Ilmoittauduin mukaan, ja kysyin muutamalta työkaverilta, olivatko he nähneet sen ilmoituksen, ja että ilmoittauduin mukaan. Sen kummemmin en ole kertonut tai puhunut asiasta, vastannut toki kun on kysytty. Yhden kerran olen postannut Instagramiin, kun yllätyksekseni jaksoinkin juosta koko 5km pysähtymättä tai kävelemättä.
Jonkun verran on tullut negatiivista palautetta. "Mut sähän oot aina sanonut, ettet sä juokse." "No meinaaks nyt muka jatkaa, kun tavoite on täytetty?" "Emmä kyl vaan viittis lähtee, on pimeetä ja märkääkin." "Polvethan tossa menee paskaks." Ja tosiaan mä en tästä ole sen kummemmin tuota alun kahvipöytäkysymystä enempää keskustellut. Käyn yleensä juoksemassa lounastunnilla (ainut vapaahetki valoisaan aikaan, tunnin lounas), niin toki työkaverit näkee mun lähtevät ja tulevan. Ilmeisesti olen todella ärsyttävä, vaikka en puhu asiasta sen kummemmin. Sama oli kasvissyönnin kanssa. Sekin teki minusta ärsyttävän, vaikka en koskaan puhu siitä, enkä ällöile tai kommentoi muiden ruokia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten negatiivisuus. Sitähän tämä on. Monessa muussa maassa vastaanotto olisi erilainen. Ulkomaalaiset voivat Suomessa ihmetellä suomalaisten liikuntaharrastuksia, kun ne ovat niin tavoitteellisia. Kun suomalainen juoksee maratonin, ulkomaalainen kehuu, että hieno saavutus. Suomalainen vastaavasti kysyy, että paljonko oli aika.
Juu, kovia tasoeroja näkee pääsääntöisesti vain hippokisoissa (järjestetäänkö niitäkään enää?). Keskivartalolihavuus kasvaa kun valmentajat hiillostavat keskitasoiset jo juniori-iässä pois kaiken urheilun parista. Oma lajini on ammunta, ja siinäkin jopa piirikisojen tuloslistat ovat aivan absurdia luettavaa, kun yhtään huonoa tulosta ei välttämättä löydy. Huonommat kuin top 10 eivät kehtaa osallistua ensinkään.
Yleensä nämä ihmiset ovat vanhempaa sukupolvea. Vanhemmalla sukupolvella ei tuntunut olevan mitään harrastuksia. Ämmä hoiti lapset ja kodin, mies elätti. Harrastuksiin ei ollut varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ole eläkeläinen ja harrastan tvtä sohvalla köllötellen. Pitkäaikaisin ystäväni pääsi myös eläkkeelle ja alkoi käydä jollain piirustustekniikkakurssilla. Nyt kaikki hänen puheensa liittyy tähän töhertämiseen tai maalaustaiteeseen. Kun soitan hänelle, hän on tietty lukemassa taidekirjaa, töhertämässä viidettä versiota viime viikon kurssitehtävästä jne. Alkakaa uusi harrastus ja opetelkaa pitämään se itsellänne.
Missä empatiakykysi on? Miksi et voi vaan iloita toisen puolesta?
Tuollaista en ole havainnut. Olen kyllä huomannut, että jos kerron aloittaneeni jotain niin pian moni kaveri tai tuttu on myös aloittanut saman harrastuksen :D matkijat. Mutta mikäs siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse myös aloitin myös viulunsoiton yli kolmekymppisenä, enkä muista saaneeni siitä yhtäkään negatiivista kommenttia, jos asia on tullut jonkun kanssa puheeksi töissä tai vapaa-ajalla.
Lopetin myös lihansyönnin, kahvinjuonnin, alkoholinkäytön ja kiinnostuin minimalismista. Mistään näistä en ole saanut negatiivista palautetta. Baarissa kaverit voivat juoda alkoholia ja itse juon limuja, se on kaikille ok. Ravintolassa muut syö lihaa, minä en, ei ongelmaa. Töissä muut juo kahvia, minä teetä, ketään ei kiinnosta jne.
Yleensä ihmiset halusivat tietää miksi lopetin/aloitin ja kun saavat vastauksen, niin aihe on sillä käsitelty. Monelta olen kuullut, että pitäisi itsekin kokeilla. Toisaalta olen vähän sellainen tyyppi, ettei minua juuri kiinnosta, mitä muut ajattelevat esim. minun viulunsoitostani, kun soitan vain omaksi ilokseni.
Ikävää, jos olet saanut mielestäsi negatiivisia kommentteja, mutta turha on jäädä märehtimään tai miettimään niiden motiiveja. Ei sillä loppupeleissä ole mitään väliä, mitä joku tuttu sinun harrastuksestasi ajattelee. Ei se vaikuta mitenkään sinun elämääsi, ellet anna sen vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitin aikuisena partion. Olin joskus lapsena käynyt partiossa ja oli kuvat muistot. Kun ihan torilla heillä oli kampanja, että aikuisena partioon, niin otin yhteyttä lippukuntaan.
Joo, kyllä liittyä sai. Mutta olen kyllä useamman kerran toiminnassa kohdannut alentuvaa suhtautumista omanikäisiltä, jotka olleet koko nuoruuden ja aikuisuuden partiossa. Selkeästi en ole oikea partiolainen kun mulla ei ole koko elämän kestänyttä "partiouraa".
Vähän siistiä. Tällä palstalla on joskus törmännyt neuvoon, että partion voi aloittaa aikuisenakin, mutta kukaan ei koskaan kerro mitä siellä tehdään. Onko se ihan oikeaa partiota vai oletko vain jonain apukätenä niille nuorille partiolaisille?
Ainakin meidän partiopiirissä on ihan oikeaa omaa ohjelmaa aikuisille. Esim autosuunnistusta ja partiotaitokursseja, viikonloppuretkiä yms. Omassa lippukunnassa olen myös auttamassa nuorten ja lasten toiminnan järjestämistä.
Todella erikoista porukkaa kuuluu tuttavapiiriisi. Itse aloitin telinevoimistelun aikuisena ja kukaan ei ole sanonut mitään negatiivista vaan päinvastoin. Ja sanomattakin selvää, että laji on aloitettava tosissaan ennen kouluikää, jos haluaa olympialaisiin.
Tuo on kovin tuttua. Minä olin aika lailla ylipainoinen n. 28-vuotiaaksi saakka. En kauheasti, mutta tukevassa kunnossa. Laihdutin, löytyi mies ja perhettäkin tuli. Nämä muutokset karsivat elämästäni ihmisiä. En siis tehnyt heille mitään, mutta he vain kaikkosivat. Ja osa ihmisistä suhtautui tosi nuivasti ja maalasi koko ajan piruja seinille.
Viimeinen lapseni syntyi, kun olin lähempänä neljääkymmentä. Sillekin löytyi kauhistelijoita. Kuinka aioin jaksaa yövalvomiset, tajusinko, että olisin melkein 60-vuotias, kun lapsi olisi täysi-ikäinen. Totta kai tajusin, ja esikoiseni koliikista tiesin, mitä vauvanhoito pahimmillaan oli. Nyt tuo lapsi on alakouluiässä, reipas koululainen. Jaksoin itse asiassa paljon paremmin kuin ennen.
Lasteni ollessa pieniä aloitin kestävyysliikunnan. Nykyisin juoksen puolimaratoneja. Aloitin myös erään palloilulajin, jota pelaan vieläkin. Lasteni kanssa luistelen, hiihdän ja urheilen muutenkin. Tällekin riittää paheksujia. Etsinkö kadotettua nuoruutta jne.? En, haluan vain olla hyvässä fyysisessä kunnossa.
Ajoin myös ajokortin "vanhana", sitäkin kauhisteltiin ja uskottiin, etten saisi koskaan korttia tai ainakaan oppisi ajamaan. Opinpas.
Onneksi on myös niitä kannustajia, itsellä oma mies, lapset ja äiti ne tärkeimmät. Ihminen, joka elää hiukan eri tavalla, murtautuu ehkä ulos siitä lokerosta, jonne hänet on monen mielessä tungettu, herättää suuressa osassa ihmisiä vihaa. Takana on ehkä kateutta siitä, että toinen vielä jaksaa ja uskaltaa.
Kannustan kaikkia tämän lukeneita aloittamaan minkä hyvänsä harrastuksen, mikä teitä vain kiinnostaa, ihan missä iässä tahansa. Elämästä saa paljon enemmän irti, kun tekee sitä, mistä tykkää. Ikä ei ole este, omat ja muiden asenteet ovat paljon suurempia esteitä.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista en ole havainnut. Olen kyllä huomannut, että jos kerron aloittaneeni jotain niin pian moni kaveri tai tuttu on myös aloittanut saman harrastuksen :D matkijat. Mutta mikäs siinä.
Tuossa voi näkyä se, että kun yksi porukasta "uskaltaa" tehdä jotain, niin muut rohkaistuvat tekemään saman asian perässä. Olen joskus huomannut saman ilmiön omassa kaveripiirissäni. Jos olen laittanut esim. asiakaspalautetta johonkin yritykseen, niin muut innostuvat, että hei, laitanpa mäkin palautetta yhteen paikkaan kun tuo "Minnakin" teki niin! Tai jos olen päättänyt jättää alkoholin/kahvin/karkit kokonaan pois vuoden ajaksi, niin joku keksii, että nytpä mäkin haluan viettää holittoman/kahvittoman/karkittoman vuoden. Monet ihmiset, suomalaiset varsinkin, jostain syystä inhoavat olla ensimmäisiä. Kilpailutilanteessa se on tavoite ja suotavaa mutta muilla elämänalueilla ihmiset arkailevat olla edelläkävijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitin aikuisena partion. Olin joskus lapsena käynyt partiossa ja oli kuvat muistot. Kun ihan torilla heillä oli kampanja, että aikuisena partioon, niin otin yhteyttä lippukuntaan.
Joo, kyllä liittyä sai. Mutta olen kyllä useamman kerran toiminnassa kohdannut alentuvaa suhtautumista omanikäisiltä, jotka olleet koko nuoruuden ja aikuisuuden partiossa. Selkeästi en ole oikea partiolainen kun mulla ei ole koko elämän kestänyttä "partiouraa".
Vähän siistiä. Tällä palstalla on joskus törmännyt neuvoon, että partion voi aloittaa aikuisenakin, mutta kukaan ei koskaan kerro mitä siellä tehdään. Onko se ihan oikeaa partiota vai oletko vain jonain apukätenä niille nuorille partiolaisille?
Ainakin meidän partiopiirissä on ihan oikeaa omaa ohjelmaa aikuisille. Esim autosuunnistusta ja partiotaitokursseja, viikonloppuretkiä yms. Omassa lippukunnassa olen myös auttamassa nuorten ja lasten toiminnan järjestämistä.
Ja tietysti ohjelma muodostuu juuri sellaiseksi, kuin mitä itse sitä alkaa kehittää ja laatia. Itsellä haaveena lähteä toteuttamaan aikuisten 3-4 päivän partioleiriä. Sellaista, jossa ei ole lapsia mukana, aikuisia vaan. Ja olisi mahdollista osallistua myös ei-partiolaisille. Aikuisten kesken istuttaisiin nuotiolla, opeteltaisiin uusia taitoja, suunnistettaisiin, ulkoleikkejä, askartelua, laulamista, jne. Periaatteessa samaa ohjelmaa kuin vähän isommille partiolaisnuorille.
Itse aloitin soittamisen ihan nuottien opettelun tasolta nelikymppisenä. Hitaasti ja varmasti olen edistynyt ja kehityn edelleen. Uuden oppiminen on elossa olemisen tunteen edellytys itselleni. Soittotaitoni on edennyt sille tasolle, että esiinnyn julkisestikin silloin tällöin. Aloin jopa opetella toista soitinta. Siinä ei ole itsestänikään mitään järkeä, koska tiedostan, että kannattaisi panostaa enemmän siihen, missä jo alkaa olla kohtalaisen hyvä. Mutta ei kaikessa tarvitse järkeä ollakaan. Asioita voi tehdä vain siksi, että saa niistä iloa. Kun elätän itseni varsinaisella työlläni, saan käyttää liikenevän ajan sellaisen asian opiskeluun, millä minun ei koskaan tarvitse pystyä elättämään itseäni, eikä asettaa suorituspaineita.