Miksi ihmiset on niin negatiivisia kun kertoo aloittaneensa aikuisena jonkun harrastuksen?

En ole koskaan törmännyt tuollaiseen. Päinvastoin, ystäväpiirissäni puolin ja toisin kannustetaan.

Jotkut "ystävät" kuvittelevat, että joku haluaisi kuunnella hänen sukulaistensa sairauksia tai kuolemia. Ahdistavaa. Menisi terapeutille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat ehkä kateellisia, että haluat oppia jotain uutta. Kenties haluaisivat itsekin oppia soittamaan viulua.

Kateellisuuskortti on tylsä. Liian helppoa vedota aina kateellisuuteen, miettimättä, mikä muu syy saattaa olla ihmisten typeryyden takana.

Minulle ei tulisi mieleenkään tuollainen kommentti toisen harrastuksesta. Mutta tuskin kukaan tuollaista kommentoi siksi, että olisi kateellinen. Tietämättömyyttä tai typeryyttä tai sosiaalista kömpelyyttä. Tai sitä, että on ihmisiä, jotka haluaa näyttää tietävän kaikki ja kommentoivat siksi typerästi.

Oma kokemus on, kun aloin harrastaa erästä liikuntamuotoa. Sain monta kommenttia, että menestyäksesi sinun olisi pitänyt alkaa harrastaa sitä jo lapsena. Niin? Mitä sitten? Vastasin, että tarkoitukseni ei olekaan menestyä tai kilpailla, vaan ihan omaksi iloksi. Tästä seurasi ihan hyviä keskusteluja ja kyselyjä lajista, kun en heti loukkaantunut ja ajatellut, että kateellisia ovat. Kyse oli tietämättömyydestä. Moni kuvitteli, että kyseistä lajia harrastetaan vain, jos haluaa kilpailla. Ei oltu tiedetty, että lajia voi harrastaa ihan huvinkin vuoksi ja kaikki ei harrasta liikuntaa tavoitteellisesti.

Mutta miten typerä ihminen pitää olla, ettei voi ymmärtää toisten harrastavan asioita huvin vuoksi ilman kilpailutavoitteita?

Uuden oppiminen on aina hyväksi niin keholle kuin aivoille, on se harrastus vaikka baletti tai uusi kieli tms, jos joku ei ymmärrä miksi ihmiset nyt tykkää harrastaa erilaisia asioita, niin sellaisen päässä ei varmaan paljon asiat liiku ja siksi sellaisen tulisi nimenomaan harrastaa. Suomalaisten tyhmentyminen näyttää todella olevan kasvussa, ikävä suuntaus.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut "ystävät" kuvittelevat, että joku haluaisi kuunnella hänen sukulaistensa sairauksia tai kuolemia. Ahdistavaa. Menisi terapeutille!

Sellaista seuraa ei ole etteikö voisi puhua lapsistaan tai näiden lapsista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah, samat kokemukset! Ostin viime syksynä meille pianon. Tai siis en ostanut vaan sain ilmaikseksi, mutta kuljettaminen ja virittäminen maksoi. No kuitenkin. Kommentit oli tätä luokkaa: miksi? Kuka enää soittaa pianoa? Miksi et ostanut sähköpianoa? Kai tiesit, että ammattilaista susta ei voi kyllä tulla enää? 

Oikeasti hetkeksi vähän lamaannuin. Kommentit tuli sukulaisilta, naapureilta, ystäviltä syksyn kuluessa kun asia aina joskus tuli ilmi. Sittemmin on tullut naljailua siitä, että miten sujuu ja joko aion jouluna säestää lapsia joululauluissa. 

En vaan ymmärrä tätä asennetta. Ensin nauretaan kun aloittaa jotain uutta, ja sitten nauretaan jos ei heti ole siinä hyvä. 

En ole ollut paikalla, joten en tiedä miten kysymykset on aseteltu, mutta miten se on naljailua, jos kysyy miten uusi harrastus sujuu? Samoin joku kuka enää soittaa pianoa voi olla vaan sellainen ihmettelyn aihe, että kysyjä ei enää tiedä ketään kuka soittaisi pianoa.

En epäile, etteikö tuollaisia naljailijoita olisi olemassa, mutta mietin myös sen kommentin vastaanottajan näkemystä asiasta. Ehkä te vaan itse kuvittelette, että viattomien ihmettelyjen takana on jotain negatiivista. Mä olen kokeillut aikuisena lukuisia harrastuksia viulunsoitosta nyrkkeilyyn ja tanssiin eikä kukaan ole koskaan tullut mussuttamaan mulle mitään negatiivista. Ehkä mä en vaan huomaa niitä... :D

Et niin. Vaikea se on tähän alkaa lyhyesti pedata tilanteita, mutta kyllä kasvojen ilmeestä, äänensävystä ja sanavalinnoista voi päätellä, että kysymys ei ole positiivisen iloinen "hei, miten sun soitonopinnot sujuu?" vaan enemmänkin naureskelua, että "joko meillä on suvussa oma 'mozzartti', vai tuliko huomauttua että aikuisena on vaikea oppia uusia juttuja?"

Minä aloitin aikuisena erään liikuntaharrastuksen ja olen siitä tosi innostunut. Saan hyvää valmennusta ja treenaan aika paljon itsenäisesti. Työkaverit ovat olleet hyvin kiinnostuneita, jos olen joskus lounaspöydässä tästä maininnut jotakin.

Moni ihminen harrastaa samaa myös hyvin rennosti ja siksi ehkä uudet ihmiset saattavat luulla että minäkin olen tällainen ”höntsäilijä”. Kun sitten kuulevat että olen valmennuksessa ja hommaa tehdään aika eri tavalla kuin enemmistö, ensimmäinen kysymys on yleensä, joko olen käynyt kisoissa. En kuitenkaan tähtää kilpailemiseen, vaan haluan ainoastaan kehittyä niin hyväksi kuin mahdollista.

Tästä huolimatta kukaan ei ole vähätellyt harrastamistani tai pyrkinyt lyttäämään minua siinä. Yleensä ihmiset ovat joko vähän uteliaita tai sitten heitä ei asia sen kummemmin kiinnosta.

Voi olla että ikävästi kommentoivat ihmiset vain höläyttävät ääneen sen, mitä ensimmäisenä tulee mieleen tarkoittamatta oikeasti loukata tai vähätellä. Joku saattaa ajatella, että hänelle itselleen ihan uuden taidon oppiminen tuntuisi vaikealta, ja siksi ajatukset lennähtävät siihen että jos olisi aloittanut jo lapsena, homma sujuisi tietysti helpommin.

Yleensä toisten asiat ei jaksa niin kiinnostaa. Kun sitten aloitetaan uusi harrastus tai opiskelu, ollaan erittäin herkkänahkaisia. Kaikkien pitäisi kannustaa ja olla kiinnostuneita juuri hänen uudesta harrastuksesta tai opiskelusta. Sitten loukkaannutaan, kun kukaan ei jaksa siitä vouhkata. Huudetaan pää punaisena, että ootte vain kateellisia.

No vanhana opiskelusta. En kyllä sanonut ääneen, mutta ihmettelin erään työkaverin uuden ammatin opiskelua 53 vuotiaana. Opiskelu kesti 4 vuotta ja alansa töihin hän ei päässyt. Valitti, kuinka on raskasta ja rahatkin tiukilla. Pidin kuitenkin suuni kiinni, vaikka mielessä kävi, että mitä järkeä lähteä opiskelemaan uutta ammattia tuossa iässä, kun ei saa uuden alansa töitä, vaan tulee jatkamaan entisessä.

Uuden harrastuksen aloittaminen. Riippuu varmaan, miten sitä mainostaa. Jos vouhkaa siitä päivät pitkät, ei jaksa kuunnella, koska itseä se ei kiinnosta. Sitten taas loukkaannutaan. Jos kysyy siitä jotain, loukkaannutaan, kun otetaan se kritiikkinä, vaikka se on vain tietämättömyyttä, kun ei tiedä asiasta mitään.

Itse en kyllä ole koskaan mitään vähättelyjä kuullut harrastuksista tai muusta. Mutta en olekkaan niitä tyrkyttänyt jokaiselle vastaantulijalle niin, että se harrastus pursuaa jo korvista ulos

Johtuu varmaan siitä että ihmiset ovat pääsääntöisesti kiinnostuneita VAIN omista ja perheensä asioista.

Näyttelevät kiinnostunutta, kun joku puhuu lastenlastensa erinomaisuudesta. Tosiasiassa alkavat heti vertailemaan paremmuutta.

Kannattaa sanoa, että "aloitin viulunsoiton, ihan vaan harrastukseksi, kun on kiva soitella", niin kukaan ei kuvittele, että pyrit vanhoilla päivillä joksikin Mullovaksi. Tai siis luule, että SINÄ kuvittelet, että oitis olet joku virtuoosi. 

Olen harkinnut alanvaihtoa ja nyt se voisi olla jopa mahdollista.

Mutta, tuon kun ääneen sanoo niin useimmiten saa kuulla:

-sitä on hirveän vaikeaa päästä opiskelemaan

-sullahan on asuntolainaa ja lapsi

-jäät nuorempien jalkoihin

-aiempi työkokemus menee hukkaan

-et voi tietää työllistytkö ikinä

-jaksatko opiskella monta vuotta

-se asuntolaina

Ihan kun nyt olisin maailman ensimmäinen alan vaihtoa suunnitteleva perheellinen.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa sanoa, että "aloitin viulunsoiton, ihan vaan harrastukseksi, kun on kiva soitella", niin kukaan ei kuvittele, että pyrit vanhoilla päivillä joksikin Mullovaksi. Tai siis luule, että SINÄ kuvittelet, että oitis olet joku virtuoosi. 

Miksi kukaan kuvittelee tuollaista, tai luulee, että toinen kuvittelee? 

Mikä tämä suomalainen mentaliteetti oikein on?! Pitää olla ilkeä, ettei toinen vain kuvittele itsestään liikoja. Tai pitää olla vaatimaton, ettei muut kuvittele että olen jotenkin erinomainen jossakin. 

Ärsyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Olen harkinnut alanvaihtoa ja nyt se voisi olla jopa mahdollista.

Mutta, tuon kun ääneen sanoo niin useimmiten saa kuulla:

-sitä on hirveän vaikeaa päästä opiskelemaan

-sullahan on asuntolainaa ja lapsi

-jäät nuorempien jalkoihin

-aiempi työkokemus menee hukkaan

-et voi tietää työllistytkö ikinä

-jaksatko opiskella monta vuotta

-se asuntolaina

Ihan kun nyt olisin maailman ensimmäinen alan vaihtoa suunnitteleva perheellinen.

Minä kerroin aikanaan kahdelle ystävälleni, että haaveilen siitä että hakisin yliopistoon opiskelemaan. Sain täystyrmäyksen, isoimpana perusteluna se, että minulla on mies ja kaksi lasta, ja että emme asu yliopistokaupungissa. Toinen sanoi suoraan, että en voi tehdä sellaista perheelleni, että heidän täytyy muuttaa mukanani tai että olisin osan viikosta muualla. 

Petyin heidän reaktiostaan niin, että aloin hiljaa itkeä. Tästä sain kuulla, että draamailen ja en kestä tosiasioita. 

Emme ole ystäviä enää. (Ja en hakenut yliopistoon, vaan ammattikorkeaan, ja olen jo valmistunut uudelle alalle ja vakityössä ja tyytyväinen elämääni). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa sanoa, että "aloitin viulunsoiton, ihan vaan harrastukseksi, kun on kiva soitella", niin kukaan ei kuvittele, että pyrit vanhoilla päivillä joksikin Mullovaksi. Tai siis luule, että SINÄ kuvittelet, että oitis olet joku virtuoosi. 

Miksi kukaan kuvittelee tuollaista, tai luulee, että toinen kuvittelee? 

Mikä tämä suomalainen mentaliteetti oikein on?! Pitää olla ilkeä, ettei toinen vain kuvittele itsestään liikoja. Tai pitää olla vaatimaton, ettei muut kuvittele että olen jotenkin erinomainen jossakin. 

Ärsyttävää.

Siis ei nyt mikään ilkeä tarvitse tietenkään olla, vaan ikään kuin varoitellaan, että siinä on kova homma. Jos heti julistat, että aiot opetella viulunsoiton, ja päästä Helsingin Filharmoonikkoihin soittamaan, niin kyllähän sitä hiukan epäillään väkisinkin, koska se kuulostaa epärealistiselta. Ihmiset miettivät, että oletko nyt ihan oikeasti tosissasi, ja ymmärrätkö, että sitten pitäisi treenata vuorokauden ympäri, eikä sekään riittäisi. Että älä pety, jos ei onnistu.

Sen sijaan, jos kerrot harrastuksesta realistisesti, kaikki ovat paljon ymmärtäväisempiä. Ja sitten kun olet kehittynyt hyväksi soittajaksi, he ehkä näkevät, että sinulla on potentiaalia vaikka sinne orkesteriin. Mutta jos etukäteen julistat, että orkesteriin tässä pyritään, ja oikeasti lopetat koko soittamisen kahden vuoden päästä, niin säälitäänhän sinua ja ajatellaan, että "eikö se nyt tajunnut, että se vaatii kovaa työtä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah, samat kokemukset! Ostin viime syksynä meille pianon. Tai siis en ostanut vaan sain ilmaikseksi, mutta kuljettaminen ja virittäminen maksoi. No kuitenkin. Kommentit oli tätä luokkaa: miksi? Kuka enää soittaa pianoa? Miksi et ostanut sähköpianoa? Kai tiesit, että ammattilaista susta ei voi kyllä tulla enää? 

Oikeasti hetkeksi vähän lamaannuin. Kommentit tuli sukulaisilta, naapureilta, ystäviltä syksyn kuluessa kun asia aina joskus tuli ilmi. Sittemmin on tullut naljailua siitä, että miten sujuu ja joko aion jouluna säestää lapsia joululauluissa. 

En vaan ymmärrä tätä asennetta. Ensin nauretaan kun aloittaa jotain uutta, ja sitten nauretaan jos ei heti ole siinä hyvä. 

En ole ollut paikalla, joten en tiedä miten kysymykset on aseteltu, mutta miten se on naljailua, jos kysyy miten uusi harrastus sujuu? Samoin joku kuka enää soittaa pianoa voi olla vaan sellainen ihmettelyn aihe, että kysyjä ei enää tiedä ketään kuka soittaisi pianoa.

En epäile, etteikö tuollaisia naljailijoita olisi olemassa, mutta mietin myös sen kommentin vastaanottajan näkemystä asiasta. Ehkä te vaan itse kuvittelette, että viattomien ihmettelyjen takana on jotain negatiivista. Mä olen kokeillut aikuisena lukuisia harrastuksia viulunsoitosta nyrkkeilyyn ja tanssiin eikä kukaan ole koskaan tullut mussuttamaan mulle mitään negatiivista. Ehkä mä en vaan huomaa niitä... :D

Et niin. Vaikea se on tähän alkaa lyhyesti pedata tilanteita, mutta kyllä kasvojen ilmeestä, äänensävystä ja sanavalinnoista voi päätellä, että kysymys ei ole positiivisen iloinen "hei, miten sun soitonopinnot sujuu?" vaan enemmänkin naureskelua, että "joko meillä on suvussa oma 'mozzartti', vai tuliko huomauttua että aikuisena on vaikea oppia uusia juttuja?"

No jos yhtään lohduttaa, niin pohdiskelin tilannetta enemmän yleisellä tasolla kuin juuri sinun tapauksessasi.

Siitä huolimatta omalla suhtautumisellaan voi kääntää typerän naljailun hauskaksi jutuksi tai ihan vaan neutraaliksi vastaukseksi. Ei noi nyt oikeasti niin vakavia loukkauksia ole, että niihin kannattaisi jäädä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa sanoa, että "aloitin viulunsoiton, ihan vaan harrastukseksi, kun on kiva soitella", niin kukaan ei kuvittele, että pyrit vanhoilla päivillä joksikin Mullovaksi. Tai siis luule, että SINÄ kuvittelet, että oitis olet joku virtuoosi. 

Miksi kukaan kuvittelee tuollaista, tai luulee, että toinen kuvittelee? 

Mikä tämä suomalainen mentaliteetti oikein on?! Pitää olla ilkeä, ettei toinen vain kuvittele itsestään liikoja. Tai pitää olla vaatimaton, ettei muut kuvittele että olen jotenkin erinomainen jossakin. 

Ärsyttävää.

Siis ei nyt mikään ilkeä tarvitse tietenkään olla, vaan ikään kuin varoitellaan, että siinä on kova homma. Jos heti julistat, että aiot opetella viulunsoiton, ja päästä Helsingin Filharmoonikkoihin soittamaan, niin kyllähän sitä hiukan epäillään väkisinkin, koska se kuulostaa epärealistiselta. Ihmiset miettivät, että oletko nyt ihan oikeasti tosissasi, ja ymmärrätkö, että sitten pitäisi treenata vuorokauden ympäri, eikä sekään riittäisi. Että älä pety, jos ei onnistu.

Sen sijaan, jos kerrot harrastuksesta realistisesti, kaikki ovat paljon ymmärtäväisempiä. Ja sitten kun olet kehittynyt hyväksi soittajaksi, he ehkä näkevät, että sinulla on potentiaalia vaikka sinne orkesteriin. Mutta jos etukäteen julistat, että orkesteriin tässä pyritään, ja oikeasti lopetat koko soittamisen kahden vuoden päästä, niin säälitäänhän sinua ja ajatellaan, että "eikö se nyt tajunnut, että se vaatii kovaa työtä".

Ihan tiedoksi kaikille, myös sinulle, että kun ihminen iloisena kertoo aloittaneensa uuden harrastuksen, vaikka sitten viulunsoiton, niin: 

Se iloisuus ja onni omasta uudesta jutusta ei ole yhtä kuin kuvitelmat pääsystä Helsingin tai Lontoon tai minkä vaan filharmoonikkojen riveihin. Se on onnea ja iloa, tuhat sataa kiloa, mutta se ei ole sama asia kuin epärealistiset haaveet. 

(Eri homma on, jos joku kertoo aloittavansa juoksuharrastuksen ja treenaavansa puolimaratonille. Kun se voi olla juuri se pointti koko hommassa, maraton. Siihen kuuluu sanoa että jes, hyvä homma, tsemppiä! Ja kun se tuleva maratoonari on iloinen, se ei tarkoita että hän olisi tyhmä joka ei tiedä, että maratonille treenaaminen on rankkaa). 

Eli rautalangasta: iloinen ihminen ei ole tyhmä ja tietämätön ihminen, joka tulee tiputtaa maan pinnalle niin pian kuin mahdollista. 

Niinpä niin eli mitään ei kannata aikuisena harrastaa, kun ei voi enää silloin tulla maailmanmestariksi (ihan niin kuin juuri kestään lapsestakaan tulisi) ja kyllä on outoa ajanhukkaa ja perheensä laiminlyöntiä harrastella jotain. Ja voi ei, jos kehtaa vaivata jota kuta kertomalla harrastuksestaan. Äkkiä lyttäämään moinen yksilö, niin loppuu se jonnin joutava HARRASTAMINEN!

Olen huomannut saman. Tosin itse kuulin tätä jo 16 vuotiaana, kun aloin puhua eräästä itseäni kiinnostaneesta harrastuksesta, jonka olisin halunnut aloittaa. Vastaanotto oli lähes huvittunut, koska eihän sen ikäisenä voi enää mitään alkaa harrastaa, eikä siinä varsinkaan ole mitään järkeä! Eihän sen ikäinen enää opi mitään tai tule parhaaksi missään. Kaikkein surullisinta on se, että jätin tuolloin reilu 10 vuotta sitten aloittamatta, kun koko lähipiiri suhtautui niin ikävästi. Olisi vain pitänyt aloittaa välittämättä muiden mielipiteistä. Jälkikäteen ihan naurettavaa, että olen kuunnellut muita, enhän minä halunnut kuin harrastuksen, en olla mikään kyseisen lajin olympiakilpailija.

Myöhemmin olen aloittanut vain juurikin kuntosalin tai lenkkeilyn kaltaista harrastuksia. Tosin lenkkeilyssäkin muilla on tarve määrittää minun tavoitteitani, nimittäin eihän lenkkeilyssä ole järjen häivää, mikäli ei pyri tosissaan 3 tunnin maratoniin. Minä kun haluaisin vain tuulettaa päätäni, saada raitista ilmaa ja omaa aikaa. Huomaan myös, että läheisillä on tarve kysellä lenkin tahtia, sykkeitä, pituuksia jne. ja usein velä kommentoida ikävästi. Jos kerron juosseeni kympin lenkin tuntiin ja oli mukava rento lenkki, sen jälkeen hyvä fiilis jne., niin kommentti on usein, että täytyisihän nyt kymppi alle 50 minuuttiin mennä kevyesti kenellä tahansa...

Vierailija kirjoitti:

Itse ole eläkeläinen ja harrastan tvtä sohvalla köllötellen. Pitkäaikaisin ystäväni pääsi myös eläkkeelle ja alkoi käydä jollain piirustustekniikkakurssilla. Nyt kaikki hänen puheensa liittyy tähän töhertämiseen tai maalaustaiteeseen. Kun soitan hänelle, hän on tietty lukemassa taidekirjaa, töhertämässä viidettä versiota viime viikon kurssitehtävästä jne. Alkakaa uusi harrastus ja opetelkaa pitämään se itsellänne.

Mistä sinä puhut? Sohvalla köllöttelystäkö vai jostakin tv-sarjasta vai sohvan väristä?

Kannustan kaikkia harrastamaan uusia juttuja, iästä riippumatta ja sillä elämme vain kerran ja senkin rajallisesti ja siitä pitää ottaa kaikki ilo ja riemu irti, jotta kuolinvuoteelta voi lähteä hyvillä mielin ja tunteen eläneensä elämänsä.

Ja milloinkaan ei ole myöhäistä aloittaa jokin harrastus.

Ukkini kuoli 96v ja hänen mottonsa oli, että joka päivä pitää oppia ja opetella jotakin uutta, muuten aivot eivät toimi ja ihminen lakkaa elämästä ja junnaa paikallaan jossakin menneessä ja elämä jää elämättä, kun siihen toista mahdollisuutta ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä niin eli mitään ei kannata aikuisena harrastaa, kun ei voi enää silloin tulla maailmanmestariksi (ihan niin kuin juuri kestään lapsestakaan tulisi) ja kyllä on outoa ajanhukkaa ja perheensä laiminlyöntiä harrastella jotain. Ja voi ei, jos kehtaa vaivata jota kuta kertomalla harrastuksestaan. Äkkiä lyttäämään moinen yksilö, niin loppuu se jonnin joutava HARRASTAMINEN!

Seuraavan kerran, kun käytte tämän tyylisen keskustelun: 

- Näin eilen telkkarissa jutun asiasta X, se näytti kivalta ja ajattelin kokeilla!

- Hulluko olet? Eihän kukaan täysjärkinen käytä aikaa ja rahaa sellaiseen! Ei tuossa iässä enää kannata.

Vastatkaa siihen samalla mitalla: tyhmäkö olet? Kuvitteletko että elämä on kaikilla samaa harmaata puurtamista ilman, että koskaan kokeileen mitään uutta ja mukavaa? Homehdu sinä vaan omaan tasaiseen tylsyyteesi ja ole hiljaa. 

Voipi olla, että ei tarvitse enää toista kertaa jutella samalle ankeuttajalle, ja hyvä niin :D

Vierailija kirjoitti:

Hah, samat kokemukset! Ostin viime syksynä meille pianon. Tai siis en ostanut vaan sain ilmaikseksi, mutta kuljettaminen ja virittäminen maksoi. No kuitenkin. Kommentit oli tätä luokkaa: miksi? Kuka enää soittaa pianoa? Miksi et ostanut sähköpianoa? Kai tiesit, että ammattilaista susta ei voi kyllä tulla enää? 

Oikeasti hetkeksi vähän lamaannuin. Kommentit tuli sukulaisilta, naapureilta, ystäviltä syksyn kuluessa kun asia aina joskus tuli ilmi. Sittemmin on tullut naljailua siitä, että miten sujuu ja joko aion jouluna säestää lapsia joululauluissa. 

En vaan ymmärrä tätä asennetta. Ensin nauretaan kun aloittaa jotain uutta, ja sitten nauretaan jos ei heti ole siinä hyvä. 

Mulla on ihania aikuisoppilaita, myös aloittelijoita. Kaikki menevät eteenpäin ja iloitsevat uusista taidoistaan ja siitä kuinka paljon syvällisemmin  he ymmärtävät kaikkea muutakin musiikkia, kun korvat aukeavat ihan uusille asioille.

terv. piano-ope