Vapaaehtoisesti yksilapsiset, miksi yksi lapsi?

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:24"]Ne jotka sanoo "kerralla hyvä", niin luulevatko he, että useamman lapsen tehnyt kokee, että ekalla kerralla ei tullut tarpeeksi hyvää?? :) Ihan mielenkiinnosta kyselen, sillä tuo on ehkä typerin perustelu mitä olen koskaan kuullut. 

[/quote]

No, siis, että perheestä tuli kerralla kokonainen. Kyllä varmaan monilapsistenkin perheiden lapset ovat myös kaikki maailman ihanimpia, mutta itse tarkoitan tällä "kerralla hyvä" -lausahduksella koko perhettä. Meidän perheestä tuki kerralla hyvä ja kokonainen eikä me vaan kaivattu siihen enempää lapsia.

Minä tunnen jos jonkinlaista hiihtäjää, eikä kenestäkään heistä voi minkään yksittäisten piirteiden perusteella päätellä, ovatko he olleet ainoita lapsia vai tulevatko kahdeksanlapsisesta katraasta. Eipä tuo oikein olisi loogistakaan. Monet ensimmäiset lapset ovat olleet jossain vaiheessa ainoita lapsia. Väheneekö heidän itsekkytensä ja kamaluutensa jossain tietyssä suhteessa siihen nähden, montako vuotta he ovat ehtineet viettää ilman sisarusta?

Luulen, että vastaus kysymykseen on aika yksinkertainen. Yksilapsiset perheet viihtyvät elämässään yhden lapsen kanssa. Monilapsiset perheet viihtyvät elämässään monen lapsen kanssa. Lapsettomat viihtyvät elämässään ilman lapsia. Näin siis, jos puhutaan itse tietoisesti tehdyistä valinnoista. Itse tahtoisin ehkä kaksi lasta melko suurella ikäerolla.

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 05:24"]

 Kirjoitustyylistäsi voi myös päätellä sun olevan ainut lapsi..

[/quote]

Voiko minun kirjoituksestani päätellä, montako sisarusta minulla on?

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:35"][quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:28"]

Vapaaehtoisesti monilapsiset miksei yksi lapsi riitä?

[/quote] Koska tykkäämme miehemme kanssa kovasti lapsista, haluamme kokea pikkulapsiajan uudelleen, haluamme suuremmalla todennäköisyydellä lapsenlapsia :P Ja sisarus on parasta mitä lapselleen voi antaa. :)

[/quote]

Sisarus ei to-del-la-kaan ole parasta mitä lapselleen voi antaa! Minulla on neljä sisarusta ja kyllähän me pienenä leikittiinkin paljon yhdessä..mutta kyllä tuli myös tapeltua. Teini-iässä siskoni alkoi huorittelemaan minua ja toista siskoani ja AAARG, ei puhuttu 5-vuoteen mitään tämän aiskon kansa.

Ehkä rakkaus ja lämpö ja se tunne lapselle, että hän on rakastettu yms on tärkeämpi kuin yksikään sisarus?

Ja varmasti yksilapsisissakin perheissä tykätään lapsista, mutta ei niitä silti tarvi määräänsä enenpää tehdä. Olen itse lapseton, pidän koirista, eikä minulla silti ole viittä koiraa. Yksi riittää. Kerralla hyvä!

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 05:48"]

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 05:24"]

 Kirjoitustyylistäsi voi myös päätellä sun olevan ainut lapsi..

[/quote]

Voiko minun kirjoituksestani päätellä, montako sisarusta minulla on?

[/quote]

Ei voi, mutta olipa sisaruksia kuinka monta hyvänsä, niin näiden palstajankkaajien mielestä niitä on kuitenkin liian vähän.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 22:28"][quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:28"]

Vapaaehtoisesti monilapsiset miksei yksi lapsi riitä?

[/quote] Koska tykkäämme miehemme kanssa kovasti lapsista, haluamme kokea pikkulapsiajan uudelleen, haluamme suuremmalla todennäköisyydellä lapsenlapsia :P Ja sisarus on parasta mitä lapselleen voi antaa. :)

[/quote]

Miten tätä on voitu alapeukuttaa? Tottahan  se on, jokainen isosta perheestä tullut tietää, että mikään lahja, tavara tai äidin kehu ei ylitä sitä kun on saanut paljon sisaruksia. Se on vaan parasta mitä voi lapselleen antaa. Mutta eihän sitä ymmärrä jos sitä ei ole kokenut :)

[/quote]

Ihan uskomatonta :-o Mulla on 2-siskoa ja ei olla oltu niiden kanssa väleissä n. 7-vuoteen! Sen verran siedetään nähdä, että tervehditään kohteliaasti yms..

Lapsena leikittiin paljon yhdessä, mutta (joku aiempi oli muuten kertonut samanlaisisa kokemuksia, kuka oletkin i know how you feel!) teini-ikään tullessa alkoi hirveät tappelut kun kaikki kasvoivat omaksi itsekseen.

Lapsi ei tarvi sisarusta. Meillä on vain yksi lapsi koska sisarus ei ole mikään pakko tai välttämättömyys. Ehdin (ja oli varaakin :p) olla lapseni kanssa kotona kolme vuotta (joka oli minulle tärkeää) ja lapsi saa harrastaa paljon koska siihen on varaa, Lapsella on myös paljon kavereita kerhoissa yms joten en näe vaan mitään syytä hankkia toista lasta! Ärsyttää suorastaan monilapsisten äitien lapsien "tuputtaminen": " Miksi ette hanki toista lasta? Lapsi tarvii siskon/veljen? Yms.

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 05:52"][quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:35"][quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:28"]

Vapaaehtoisesti monilapsiset miksei yksi lapsi riitä?

[/quote] Koska tykkäämme miehemme kanssa kovasti lapsista, haluamme kokea pikkulapsiajan uudelleen, haluamme suuremmalla todennäköisyydellä lapsenlapsia :P Ja sisarus on parasta mitä lapselleen voi antaa. :)

[/quote]

Sisarus ei to-del-la-kaan ole parasta mitä lapselleen voi antaa! Minulla on neljä sisarusta ja kyllähän me pienenä leikittiinkin paljon yhdessä..mutta kyllä tuli myös tapeltua. Teini-iässä siskoni alkoi huorittelemaan minua ja toista siskoani ja AAARG, ei puhuttu 5-vuoteen mitään tämän aiskon kansa.

Ehkä rakkaus ja lämpö ja se tunne lapselle, että hän on rakastettu yms on tärkeämpi kuin yksikään sisarus?

Ja varmasti yksilapsisissakin perheissä tykätään lapsista, mutta ei niitä silti tarvi määräänsä enenpää tehdä. Olen itse lapseton, pidän koirista, eikä minulla silti ole viittä koiraa. Yksi riittää. Kerralla hyvä!

[/quote]

Teinit haukkuvat kaikkea mikä liikkuu. Vanhempiaan, sisaruksiaan, serkkujaan, kavereitaan jne. Mukavia ovat ne jotka tekevät kuten hän sanoo. Lapsimäärällä ei ole merkitystä.

Meillä on vain yksi lapsi. En millään tavoin nauttinut raskausajasta, pikkuvauva aika oli raskasta ja kuluttavaa. Kun mieskin oli sitä mieltä, että tämä yksi riittää, niin lopetin huolehtimisen ja pystyin paremmin nauttimaan lapsesta.

Mitä ainoiden lasten hemmottelusta sanoisin, niin meillä ei ole lasta hemmoteltu liikaa. Rakkauden ja rajojen sopivalla yhdistelmällä olemme poikamme kasvattamaan teiniksi, jolla on käytöstavat kohdallaan ja joka ei "hauku kaikkea mikä liikkuu". Toki meillä on ollut paremmat taloudelliset edellytykset tarjota pojalle kaikki tarpeellinen ja vähän enemmänkin, mutta ei meillä mitenkään lapselle ole ostettu mitään "hyvitykseski".

meillä vain yksi lapsi. usein mietin, että jääkö jostain paitsi kun ei ole sisarusta. olen työpaikassa, jossa kolme työkaveriani ovat ainoita lapsia ja kaikki ovat kertakaikkisen mukavia, ajattelivia ja ihania ihmisiä. Heidän kanssaan on helppo olla, esim.  yhdessä jonnekin töiden jälkeen meneminen on luontevaa, toisten auttaminen on itsestään selvää, asioista osataan neuvotella. Muistan myös opiskeluajoilta kurssimme ainoan lapsen, jonka käytös oli hyvin samantyylistä.

kun taas niissä tutuissani joilla on sisaruksia, on oppittu jo lapsuudessa viidakon lait ja vähän sellainen ajattelu, että ihan sama miten mä tota kohtelen, mulla on kuitenkin se sisko tai veli.  tämä näkyy myös tietynlaisena ihmissuhdepelinä, mikä on melko rasittavaa. Myös kateus ja kaunaisuus on opittu sisaruksilta, ja läheisinäkin pitämistäni sisarussuhteista niitä yllättävästikin löytyy.. 

niin ja tottakai minulla on sisaruksellisia ystäviä, jotka ovat mukavia, mutta kyllä sellainen tietynlainen minä-minä ajattelu ( se sisarus on siinä minun tukena joka tapauksessa) on valitettavan yleistä. 

Niin ja tässä siis mietin, että onko lapseni sitten onnellisempi oppiessaan huomioimaan ihmiset laajemminkin kuin sen pienen perheyksikön sisällä?  

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 06:40"]

meillä vain yksi lapsi. usein mietin, että jääkö jostain paitsi kun ei ole sisarusta. olen työpaikassa, jossa kolme työkaveriani ovat ainoita lapsia ja kaikki ovat kertakaikkisen mukavia, ajattelivia ja ihania ihmisiä. Heidän kanssaan on helppo olla, esim.  yhdessä jonnekin töiden jälkeen meneminen on luontevaa, toisten auttaminen on itsestään selvää, asioista osataan neuvotella. Muistan myös opiskeluajoilta kurssimme ainoan lapsen, jonka käytös oli hyvin samantyylistä.

kun taas niissä tutuissani joilla on sisaruksia, on oppittu jo lapsuudessa viidakon lait ja vähän sellainen ajattelu, että ihan sama miten mä tota kohtelen, mulla on kuitenkin se sisko tai veli.  tämä näkyy myös tietynlaisena ihmissuhdepelinä, mikä on melko rasittavaa. Myös kateus ja kaunaisuus on opittu sisaruksilta, ja läheisinäkin pitämistäni sisarussuhteista niitä yllättävästikin löytyy.. 

niin ja tottakai minulla on sisaruksellisia ystäviä, jotka ovat mukavia, mutta kyllä sellainen tietynlainen minä-minä ajattelu ( se sisarus on siinä minun tukena joka tapauksessa) on valitettavan yleistä. 

Niin ja tässä siis mietin, että onko lapseni sitten onnellisempi oppiessaan huomioimaan ihmiset laajemminkin kuin sen pienen perheyksikön sisällä?  

[/quote]

Tuli tuosta lapsuudessa opitusta viidakon laeista mieleen: Varsin monta vuotta sitten luin lehdestä (varmaankin Tieteen kuvalehti), että vastoin laajaalle levinnyttä käsitystä ainoat lapset pystyvät yleensä jakamaan lelut yms. reilusti. Tämä johtuu siitä, että he uskovat maailman olevan reilu.

Sen sijaan kuopukset olivat yleensä itsekkäitä ja eivätkä suostuneet jakoon. Tämän taas uskottiin johtuvan siitä, että he olivat oppineet, ettei maailma todellakaan ollut reilu, vaan vahvin selviää. Näin silloin kuopuksena, että tässä saattaa olla hyvinkin perää. ;)

Ap on myös viisilapsisesta perheestä. En koe että sisarukset olisi minulle läheisempiä kun parhaat ystäväni. Myöskään mies ei ole läheinen veljensö kanssa, nyt sentään väleissä. Syy se klassinen, kun äitiä piti alkaa hoitaa kaatui taakka mieheni päälle, vaikka elämäntilanteet oli samat. Itsekin olen joutunut toimimaan äitini taloudellisena turvaverkkona yksinäni, vaikka sisaruksia on neljä. Sisarukset on ihan kivoja, mutta tajuttiin onneksi ettei välttämättömiä. Lapsen ollessa vauva oltiin ehdottomasti sitä mieltä että sisarus on pakko olla, vaikka vanhemmat ei sitä varsinaisesti haluaisikaan.

Me ollaan yksinkertaisesti ihmisiä joille sopii parhaiten lapseton/yksilapsinen elämä. Sen myöntäminen oli vaikeaa aluksi 'koska kaikki muutkin'. Ei nyt sovittu taas joukkoon :)

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 23:04"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 22:54"]

Itse olen ainokainen syistä että synnytykseni on ollut kamala ja olen ollut hankala vauva. Enkä ole koskaan tähän mennessä (olen 35v) kaivannut sisaruksia, hyvä näin :)

Itse halusin enemmän lapsia, välillä mietin olenko itsekäs kun toisaalta jokainen lapsi ansaitsisi olla ainokainen. Toivottavasti nio omat kokevat sisarensa rikkautena.

[/quote]

Varmasti kokevat. En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan, että "voi kun olisin ollut ainoa lapsi". Mutta olen kuullut useasti jonkun sanovan "voi kun minulla olisi ollut sisaruksia". 

[/quote]

No minä oon kyllä kuullut, että maailma on pullollaan niitä isoveljen raiskaamia tyttölapsia, jotka varmaan olisivat mieluummin olleet ainoita lapsia...

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 05:47"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:24"]Ne jotka sanoo "kerralla hyvä", niin luulevatko he, että useamman lapsen tehnyt kokee, että ekalla kerralla ei tullut tarpeeksi hyvää?? :) Ihan mielenkiinnosta kyselen, sillä tuo on ehkä typerin perustelu mitä olen koskaan kuullut. 

[/quote]

No, siis, että perheestä tuli kerralla kokonainen. Kyllä varmaan monilapsistenkin perheiden lapset ovat myös kaikki maailman ihanimpia, mutta itse tarkoitan tällä "kerralla hyvä" -lausahduksella koko perhettä. Meidän perheestä tuki kerralla hyvä ja kokonainen eikä me vaan kaivattu siihen enempää lapsia.

[/quote]

No meidän perhe oli valmis kun naimisiin mentiin, ei siihen tarvita ketään muita kuin mieheni ja minä. Me and you, just us two.

Miksei vain voi vastata, että koska halusin 0/1/2/3/n kpl lasta. Useimmissa tapauksissa se on ainoa oikea vastaus lapsilukukysymykseen.

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 07:03"]

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 06:40"]

meillä vain yksi lapsi. usein mietin, että jääkö jostain paitsi kun ei ole sisarusta. olen työpaikassa, jossa kolme työkaveriani ovat ainoita lapsia ja kaikki ovat kertakaikkisen mukavia, ajattelivia ja ihania ihmisiä. Heidän kanssaan on helppo olla, esim.  yhdessä jonnekin töiden jälkeen meneminen on luontevaa, toisten auttaminen on itsestään selvää, asioista osataan neuvotella. Muistan myös opiskeluajoilta kurssimme ainoan lapsen, jonka käytös oli hyvin samantyylistä.

kun taas niissä tutuissani joilla on sisaruksia, on oppittu jo lapsuudessa viidakon lait ja vähän sellainen ajattelu, että ihan sama miten mä tota kohtelen, mulla on kuitenkin se sisko tai veli.  tämä näkyy myös tietynlaisena ihmissuhdepelinä, mikä on melko rasittavaa. Myös kateus ja kaunaisuus on opittu sisaruksilta, ja läheisinäkin pitämistäni sisarussuhteista niitä yllättävästikin löytyy.. 

niin ja tottakai minulla on sisaruksellisia ystäviä, jotka ovat mukavia, mutta kyllä sellainen tietynlainen minä-minä ajattelu ( se sisarus on siinä minun tukena joka tapauksessa) on valitettavan yleistä. 

Niin ja tässä siis mietin, että onko lapseni sitten onnellisempi oppiessaan huomioimaan ihmiset laajemminkin kuin sen pienen perheyksikön sisällä?  

[/quote]

Tuli tuosta lapsuudessa opitusta viidakon laeista mieleen: Varsin monta vuotta sitten luin lehdestä (varmaankin Tieteen kuvalehti), että vastoin laajaalle levinnyttä käsitystä ainoat lapset pystyvät yleensä jakamaan lelut yms. reilusti. Tämä johtuu siitä, että he uskovat maailman olevan reilu.

Sen sijaan kuopukset olivat yleensä itsekkäitä ja eivätkä suostuneet jakoon. Tämän taas uskottiin johtuvan siitä, että he olivat oppineet, ettei maailma todellakaan ollut reilu, vaan vahvin selviää. Näin silloin kuopuksena, että tässä saattaa olla hyvinkin perää. ;)

[/quote]Olen itse lukenut aivan samanlaisia tutkimustuloksia, eikä siitä ole edes montaa vuotta. Tätä eivät nämä monilapsisuuden ylistäjät tule varmaan ikinä myöntämään, sillä he ovat _päättäneet_ että ainoat lapset ovat itsekkäitä paskiaisia. Ihan turha heille on mitään yrittää perustella, koska he "tietävät" kyllä. Veikkaan, että ovat itse monilapsisista perheistä...

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 07:03"]

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 06:40"]

meillä vain yksi lapsi. usein mietin, että jääkö jostain paitsi kun ei ole sisarusta. olen työpaikassa, jossa kolme työkaveriani ovat ainoita lapsia ja kaikki ovat kertakaikkisen mukavia, ajattelivia ja ihania ihmisiä. Heidän kanssaan on helppo olla, esim.  yhdessä jonnekin töiden jälkeen meneminen on luontevaa, toisten auttaminen on itsestään selvää, asioista osataan neuvotella. Muistan myös opiskeluajoilta kurssimme ainoan lapsen, jonka käytös oli hyvin samantyylistä.

kun taas niissä tutuissani joilla on sisaruksia, on oppittu jo lapsuudessa viidakon lait ja vähän sellainen ajattelu, että ihan sama miten mä tota kohtelen, mulla on kuitenkin se sisko tai veli.  tämä näkyy myös tietynlaisena ihmissuhdepelinä, mikä on melko rasittavaa. Myös kateus ja kaunaisuus on opittu sisaruksilta, ja läheisinäkin pitämistäni sisarussuhteista niitä yllättävästikin löytyy.. 

niin ja tottakai minulla on sisaruksellisia ystäviä, jotka ovat mukavia, mutta kyllä sellainen tietynlainen minä-minä ajattelu ( se sisarus on siinä minun tukena joka tapauksessa) on valitettavan yleistä. 

Niin ja tässä siis mietin, että onko lapseni sitten onnellisempi oppiessaan huomioimaan ihmiset laajemminkin kuin sen pienen perheyksikön sisällä?  

[/quote]

Tuli tuosta lapsuudessa opitusta viidakon laeista mieleen: Varsin monta vuotta sitten luin lehdestä (varmaankin Tieteen kuvalehti), että vastoin laajaalle levinnyttä käsitystä ainoat lapset pystyvät yleensä jakamaan lelut yms. reilusti. Tämä johtuu siitä, että he uskovat maailman olevan reilu.

Sen sijaan kuopukset olivat yleensä itsekkäitä ja eivätkä suostuneet jakoon. Tämän taas uskottiin johtuvan siitä, että he olivat oppineet, ettei maailma todellakaan ollut reilu, vaan vahvin selviää. Näin silloin kuopuksena, että tässä saattaa olla hyvinkin perää. ;)

[/quote]Olen itse lukenut aivan samanlaisia tutkimustuloksia, eikä siitä ole edes montaa vuotta. Tätä eivät nämä monilapsisuuden ylistäjät tule varmaan ikinä myöntämään, sillä he ovat _päättäneet_ että ainoat lapset ovat itsekkäitä paskiaisia. Ihan turha heille on mitään yrittää perustella, koska he "tietävät" kyllä. Veikkaan, että ovat itse monilapsisista perheistä...

Itse monilapsisesta perheestä tulevana en näe sisaruksia rikkautena. Koen jääneeni vaille riittävää tukea ja huomiota ja se heijastuu elämääni vielä tänäkin päivänä. Lapsena riitelimme paljon ja sisaruskateus ilmeni mm. toisten tavaroiden rikkomisena.

Mitään henkistä tukea en sisaruksiltani saanut päinvastoin he pyrkivät lyttäämään jo muutenkin huonoa itsetuntoani. Olimme köyhiä, kaikki se vähäkin piti jakaa. Kadehdin ystävääni joka oli ainoa lapsi, hänen vanhemmiltaan saamaansa tukea ja rakkautta sekä sitä että hänellä oli oma huone ja mahdollisuus harrastaa monipuolisesti. Kadehdin jopa sitä että hän sai parempaa ja monipuolisempaa ruokaa.

Nyt aikuisena emme ole sisarusteni kanssa läheisiä eikä minulla ole hyviä muistoja lapsuudestani. Kun palstalla monilapsisen köyhän perheen äiti hehkuttaa kuinka rakkaus ja sisarukset ovat tärkeintä mitä lapsi voi saada en kykene uskomaan että todellisuus on niin auvoista kuin mitä hän haluaa uskotella.

Kokemukseni on että monilapsisessa perheessä lapsi oppii itsekkääksi siksi että joutuu kokoajan pitämään puolensa, tuntemani yksilapsiset sensijaan ovat empatiakykyisiä ja muut huomioonottavia. Heidän ei ole tarvinnut taistella omasta tilasta eikä heillä ole kokoajan tarvetta ajaa omaa etuaan. He eivät ole jatkuvasti jotakin vailla.

Voi olla että onnellisia monilapsisista perheistä tulevia löytyy, itse en ole sellaisia tavannut. Monilapsisen perheen vanhemmuus vaatii paljon, harvasta siihen on. Sensijaan on paljon niitä jotka luulevat olevansa hyviä monilapsisen perheen vanhempia, mutta heidän lapsensa voisivat kertoa muuta. Tiedostan että tämä on vain minun mielipiteeni, mutta elävässä elämässä koeteltu, ikävä kyllä.  

Meillä on yksi lapsi koska:

- minulle raskausaika ei todellakaan ollut elämän parasta aikaa

- ensimmäinen vauvavuosi oli todella haastava

- sain ensimmäisen lapsen "vanhana", joten en jaksaisi enää toista vauva-aikaa  

- meillä ei ole tukiverkkoa, joka auttaisi vauva-aikana ja lapsen sairastaessa.

- jos "hankkisimme" toisen lapsen, tulisi meidän muuttaa ja lapsella vaihtuisi koulu ja kaverit

- yhden lapsen kanssa voimme tehdä lähes mitä vain ja mennä lähes minne vain. Matkustelemme vuosittain kaukomaille, syömme joka viikko ulkona ravintolassa, käymme säännöllisesti koko perheen voimin leffassa, teatterissa jne,jne.

- lapsemme ei ole koskaan kaivannut sisarusta. Olen suoraan kysynyt häneltä sitä (on siis jo koululainen ja osaa ainakin jollain tasolla analysoida tätä) ja hän itse on erittäin tyytyväinen perheeseensä, ei kaipaa muutoksia. Hän on pidetty kavereidensa keskuudessa ja hänellä on laaja kaveripiiri.

- meillä kaikilla on tarpeeksi myös omaa aikaa, sekä aikaa omistautua vain toisillemme.

- olemme onnellisia tämmöisenä perheenä, emmekä kaipaa mitään tai ketään lisää.

Kaikki tavallaan, me mennään näin ja nautitaan elämästä :)

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1369450915914

Ainoan lapsen puolustuspuhe

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 05:47"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 16:24"]Ne jotka sanoo "kerralla hyvä", niin luulevatko he, että useamman lapsen tehnyt kokee, että ekalla kerralla ei tullut tarpeeksi hyvää?? :) Ihan mielenkiinnosta kyselen, sillä tuo on ehkä typerin perustelu mitä olen koskaan kuullut. 

[/quote]

No, siis, että perheestä tuli kerralla kokonainen. Kyllä varmaan monilapsistenkin perheiden lapset ovat myös kaikki maailman ihanimpia, mutta itse tarkoitan tällä "kerralla hyvä" -lausahduksella koko perhettä. Meidän perheestä tuki kerralla hyvä ja kokonainen eikä me vaan kaivattu siihen enempää lapsia.

[/quote]

Kiitos, tämä oli hyvä perustelu. Ajattelinkin, että hyvin sairasta sanoa lapselle, että tämä on yksilönä niin täydellinen, ettei muita lapsia tarvinnut tehdä. Eihän sellaisesta voisi tulla kuin kieroon kasvanut lapsi. Mutta tämä sinun "perhemme on täydellinen" kommentti kuulostaa paljon aikuismaisemmalta ja järkevämmältä. Kiitos.

t. se joka asiaa kyseli

[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 09:39"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 23:04"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 22:54"]

Itse olen ainokainen syistä että synnytykseni on ollut kamala ja olen ollut hankala vauva. Enkä ole koskaan tähän mennessä (olen 35v) kaivannut sisaruksia, hyvä näin :)

Itse halusin enemmän lapsia, välillä mietin olenko itsekäs kun toisaalta jokainen lapsi ansaitsisi olla ainokainen. Toivottavasti nio omat kokevat sisarensa rikkautena.

[/quote]

Varmasti kokevat. En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan, että "voi kun olisin ollut ainoa lapsi". Mutta olen kuullut useasti jonkun sanovan "voi kun minulla olisi ollut sisaruksia". 

[/quote]

No minä oon kyllä kuullut, että maailma on pullollaan niitä isoveljen raiskaamia tyttölapsia, jotka varmaan olisivat mieluummin olleet ainoita lapsia...

[/quote]

Ei jumlauta, kannattaisko harkita lääkitystä? Nyt on ainakin selvä kuka täällä tekee noita poikalapsi vastaisia kirjoituksia koko ajan!

Täällä on nyt kummallisen paljon näitä "tulen monilapsisesta perheestä ja en pidä sisaruksistani"  tyyppejä. Haiskahtaa nyt vähän sille, että joku yrittää väkisin saada tuota ajatusta täällä läpi. (vaikka ei välttämättä monilapsisesta perheestä olekaan).

Sillä en ole kyllä rehellisesti törmännyt elämässäni moneenkaan monilapsiseen perheeseen missä sisarukset eivät olisi tekemisissä keskenään. Se on todella harvinaista. Ja kas kummaa, tänne palstalle on sattunut ne kaikki ;)

Miksi tämä sisarusten läheisyys ja niiden arvostaminen on täällä jollekin/joillekin niin musta vaate? Onko se oikeasti kateutta vai mitä? Jos mietin nyt vaikka 200 fb ystävääni läpi, niin en näin äkkiseltään tiedä sieltä yhtäkään ihmistä joka ei arvostaisi sisaruksiaan ja jakaisi sitä tietoa jatkuvasti muillekin. 

Minulla on monta sisarusta (yhteensä kuusi) ja useakin on sanonut kadehtivansa meidän sisarusparveamme. Käymme yhdessä lomamatkoilla säännöllisesti ja pidämme sisarusten illanviettoja. Ne on ihan eri asia kun illanvietot kavereiden kanssa. Meillä on sisarusten kanssa yhteinen historia, meillä on niin paljon muisteltavaa yhdessä, että sellaista määrää muistoja eivaan voi kavereiden kanssa luonnollisestikaan olla. Kaverit kun ei ole synnytyslaitokselta asti mukana meidän elämässä. Silti meillä jokaisella on myös omat hyvät ystävämme.

En siis ymmärrä miksi tällainen monilapisten perheiden lynkkaus täällä on menossa? Minusta jokainen saa tehdä niin monta lasta ku itse haluaa. Jos joku haluaa tehdä vain yhden lapsen, niin tehkööt. Mutta miksi ihmeessä pitää alkaa haukkumaan monilapisia perheitä ja väittä (tietämättä asiasta yhtään mitään) että sisarukset eivät muka olisi oikeasti aika monelle suurin lahja elämässä.