Tunkeileva vuokranantaja
Eli vuokrasimme mieheni kanssa asunnon vuokranvälitysfirman kautta, jonne laitoimme hakemuksen ja kerroimme itsestämme.
Saatiin asunto johon kirjoitettiin vuokrasopimus välittäjän kautta, tapaamatta vuokranantajaa.
Viime perjantaina laitoin sitten viestin vuokranantajan tilille, jossa ilmoitin että vuokravakuus on siirretty.
Meni muutama tunti ja sain häneltä puhelun.
Ilmeisesti vuokranantaja ei ollut lukenut hakemustamme ollenkaan, sillä ensimmäisenä hän kysyi todella epämukavalla äänensävyllä että muutanko yksin.
Vastasin että mies muuttaa myös.
Seuraavaksi hän kysyi mitä teemme, vaikka olimme kirjoittanut hakemukseen, että minä jään äitiyslomalle ja mies opiskelee.
Vuokranantaja alkoi tytöttelemään minua, että miten noin nuori tyttö jää äitiyslomalle (olen 22) .
Tunsin puhelun hyvin tunkeilevaksi jo tässä vaiheessa. Sitten vuokranantaja alkoi vaatia tapaamista, minkä ymmärrän, mutta hän myös mainitsi kuinka ihanaa on saada uusia ystäviä ja kuinka innoissaan haluaa tavata myös lapseni sitten kun se syntyy.
Kyse on n. 50 vuotiaasta miehestä, ja äänensävy oli todella pervo ?
Olen todella tarkka yksityisyydestäni, ja mielestäni vuokralaissuhde on hyvin virallinen, eikä siihen liity ystävyyttä tai kahvittelua.
Aion hankkia turvakameran, voinko tehdä muuta että saan elää rauhassa. Miten voin ilmaista haluttomuuteni ystävyyteen?
Kommentit (31)
Mies soitti tänään että voiko vuokranantaja huomenna käydä tarkistamassa asunnon,että päästäis muuttamaan. Ei vastannut ja äsken soitti ja ihmettelin vähän että miten se näin myöhään soittaa.
Kuulema voidaan muuttaa, samalla kysyi miten mun raskaus sujuu...
Vaivaannuin ja se mies nähtävästi tajus koska se sanoi "mä oon ihan kännissä, soitellaan maanantaina jos on jotain". Voi hyvänen aika. Nyt mies oli kuulemassa ja tajus miks pidän tuota miestä niin etovana.
Mutta ei muuta kun turvakamera tilaukseen ja pitää toivoa ettei tarvitse olla yhteydessä. Turvalukko ois myös kiva, mutta ne on tajuttoman kalliita.
Ap
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:51"]

[/quote]
Hankkikaa kettinki oveeen ja ne kamerat. Eipähän tule yht äkkiä kylään... ja kukaan ei kyllä voi kieltää kuvaamasta...

Juu just selasin niin ketju ei olekaan niin kallis.
http://elisa.fi/vahtilive/?gclid=CPTtm6OU47wCFcILcwod51kAQg
Ja kettinkin ehdottaja suosittelee tätä myös...
Kannattaa pitää varansa ja olla avaamatta ovea jos olet kotona ilman miestä. Uusi asunto hakuun.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 23:20"]Kannattaa pitää varansa ja olla avaamatta ovea jos olet kotona ilman miestä. Uusi asunto hakuun.
[/quote]
Toki mutta vuokranantajalla on avain, niin se minun availu ei kauheasti vaikuta. Vuoden sopimus kirjoitettiin, niin ilman hyvää syytä ei voida muuttaa ihan taloudellisista syistä. Inhottavaa ettei välitysfirmat varoita tällaisesta ennen sopimuksen kirjoittamista.
Mulla oli just tollainen vuokranantaja. Ja muutin yksin. Heti hankin ketjun, kun muutettiin. Aikamoinen kyylä oli. Kävi kaksi kerta kolmen vuoden vuokrasuhteeni aikana asunnossani kun olin poissa (mistä tiedän, kameroita ei ollut varaa hankkia joten en tiedä kävikö useammin, noista jäi puheissaan kiinni). Ei joo lain mukaan saa käydä kun olet poissa mutta mutta... Aika vähän sulla on keinoja estää tuota, koska lain mukaan hänellä saa olla avain vuokra-asuntoonne. Olen niiiiin onnellinen kun pääsin muuttamaan pois tuolta!!! En enää ikinä muuta yksityiselle, VVO:n ja Saton kanssa ei ole ikinä ollut mitään ongelmia, isommilla vuokranantajafirmoilla ei ole samanlaisia outoja intressejä kuin yksityisillä saattaa olla. Varmista vielä lakimieheltä saisitko sittenkin purettua tuon sopimuksen, esimerkiksi siihen vedoten että et ollut tavannut vuokranantajaa ennen sopimuksen tekoa.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 23:57"]Mulla oli just tollainen vuokranantaja. Ja muutin yksin. Heti hankin ketjun, kun muutettiin. Aikamoinen kyylä oli. Kävi kaksi kerta kolmen vuoden vuokrasuhteeni aikana asunnossani kun olin poissa (mistä tiedän, kameroita ei ollut varaa hankkia joten en tiedä kävikö useammin, noista jäi puheissaan kiinni). Ei joo lain mukaan saa käydä kun olet poissa mutta mutta... Aika vähän sulla on keinoja estää tuota, koska lain mukaan hänellä saa olla avain vuokra-asuntoonne. Olen niiiiin onnellinen kun pääsin muuttamaan pois tuolta!!! En enää ikinä muuta yksityiselle, VVO:n ja Saton kanssa ei ole ikinä ollut mitään ongelmia, isommilla vuokranantajafirmoilla ei ole samanlaisia outoja intressejä kuin yksityisillä saattaa olla. Varmista vielä lakimieheltä saisitko sittenkin purettua tuon sopimuksen, esimerkiksi siihen vedoten että et ollut tavannut vuokranantajaa ennen sopimuksen tekoa.
[/quote] kauheeta:s täällä on kauheet jonot laadukkaisiin kaupungin asuntoihin. Ja meidän on pakko muuttaa nyt johonkim kum vanha asunto on myyty eteenpäin. Eli siis pakko on muuttaa ja kun vauva on tulossa niin ei voida mihinkään huonoon asuntoon mennä.
Huhhu. Minkähäntakia kaikki paska aina pahimpaan saumaan.
Laita tästä lähin mies hoitamaan kaikki asiat ja myös vastaamaan aina puhelimeen, kun tuo pervo ääliö soittaa.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 19:34"][quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 19:29"]
[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 19:25"][quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 19:20"]
Kiitos vastauksista. Luulin että tarkastuskäyntejä saa tehdä jos siitä ilmoittaa, hyvä tietää!
Juu mies lupas olla kotona, oli sen verran outo tuo puhelu että menetin yöuneni. Ja siis muutto vasta viikon päästä, mutta lapsen tulo niin lähellä ettei keretä enää perumaan.
[/quote]
Perukaa ehdottomasti! Älkää vain muuttako. Etsikää toinen asunto! menkää sukulaisiin/ystävien luo siksi aikaa!
[/quote] menetetään vuokravakuus jos perutaan nyt, kun vuokrasopimus on kirjoitettu.
[/quote]
Se on vain rahaa! Mieti nyt omaa ja lapsesi tuvallisuutta.
[/quote] se on iso summa meille. Eikä ole mahdollista asua kenenkään luona. Anopilla on hometta ja miehen tutut asuu yksiöissä, niin ei sinne mahdu kokonainen perhe nurkkiin pyörimään.