Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsi vai ei, ja milloin?

Vierailija
17.02.2014 |

Olen hieman alle 30-vuotias. Löysin nuorena hyvän miehen, ollaan oltu yhdessä vuosikaudet. Asutaan pienessä omassa (pankin) kämpässä parin lemmikin kanssa, elämä on ihan vakiintunutta.

 

Mies on toivonut lasta jo pitkän aikaa, useamman vuoden. Hän on meillä siis se todellinen kuumeilija. Minä olen aina jarrutellut. Vaikka ajattelenkin että haluan perheen, olen jotenkin mieltänyt itseni enemmän epävarmaksi "aidalla istujaksi", varmaan osin senkin vuoksi että minulla ei omaan lapseen ole vimmaista poltetta, vaan suhtaudun asiaan järkiperäisesti ja tyynesti. Ennen perhettä olen halunnut valmistua ja hankkia jonkin verran työkokemustakin. Matkustaa. Nauttia vapaudesta.

 

No, niin on tullut nyt tehtyä. Miehen kuumeillessa sain opintoni päätökseen ja pääsin työelämään. Työpaikka on hyvä, mutta määräaikainen. Määräaikaisuuksia olisi tämän pätkän loputtua samasta paikasta luvassa lisääkin, vakituinen paikka on melko kaukana tällä hetkellä.

 

Mietin kaikkea ihan hirveästi, varmaan liikaakin. Miten elämä järjestyy, jos tulen raskaaksi ja saamme lapsen? Määräaikaisuuksien varassa keikkuvat työni lakkaavat varmasti siihen. Sitten joskus kaikki pitää aloittaa taas alusta. Ja kaikki ehkä tyssää siihen. Meni niin pitkään ennen kuin pääsin itsenäisen, hyvin tienaavan aikuisen asemaan, pelkään että se on nyt poispyyhkäistyä. Jos olisi se vakituinen työ! Taloudellinen epävarmuus tekee monesta asiasta tosi hankalaa.

 

Samalla aikaa tajuan, että aikaa ei ole rajattomasti, että lapsi ei tule tilaamalla, ja että en halua olla 40-vuotias ensisynnyttäjä.

 

Haluaisin vielä lykätä yrittämisen aloitusta muutaman kuukauden työn järjestelyihin ja jatkoon liittyvistä syistä. Mutta jatkuva empimiseni on tehnyt jo kovasti hallaa parisuhteelle, miehen pinna alkaa olla totaalisen lopussa. Hän ei halua odottaa enää. Yhtään. Ei hetkeäkään. Ja minä ymmärrän häntä kyllä ihan hyvin.

 

Silti vain arvon ja arvuuttelen. Ajattelen, että en minä lasta tule koskaan katumaan. Mutta miten voi tulevaisuus pelottaa näin paljon. Tiedän, että pitäisi vaan hypätä..

 

Toivoisin ajatuksia ja kokemuksia sekä niiltä, jotka ovat joutuneet kumppaniaan odottamaan, taivuttelemaan ja hiillostamaan, että niiltä, jotka ovat itse empineet ja pohtineet ja epäröineet.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi yhdeksän