Minulla on adhd, haluatko kysyä jotain?

Sinulla ei ole ADHD:ta vaan vääränlainen ruokavalio, ei kysyttävää.

Miten adhd on vaikuttanut sinulla työntekoon? Mitä teet työksesi?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 20:36"]

Miten adhd on vaikuttanut sinulla työntekoon? Mitä teet työksesi?

[/quote]

On vaikuttanut sillä tavoin, että ekat 10 vuotta työelämässä meni ihan sekoiluksi. Työt olen kyllä aina hoitanut asiallisesti, mutta pisin työsuhde kesti 3 kk.
Aina aluksi kaikki meni ihanasti, olen nopea ja innokas oppimaan ja siksi olin aina hirveän pidetty. Mutta heti kun asiat alkoivat sujua rutiinilla, aloin vihata koko hommaa ja kun se tunne iski, päätös oli jo tietenkin sillä sekunnilla sinetöity ja lähdin kävelemään.

Lopulta ymmärsin, että tarvitsen työn jossa itsessään on riittävästi haastetta ja vaihtelua. En sano ihan tarkkaa ammattia, mutta toimin työssäni itsenäisesti, työn suorituspaikka vaihtelee jatkuvasti, määrään itse aikatauluni ja saan joka päivä uusia haasteita :) Nyt olen viihtynyt jo kolme vuotta, tämä sopii minulle.

Sellainen haaste liittyy tuohon omien aikataulujen ja työmäärän päättämiseen, että olen hiukan taipuvainen työnarkomaniaan. Tarkkana täytyy siis olla, ettei polta itseään loppuun.

Ap

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 17:51"]

Kuuluuko adhd-oireisiin henkisesti paha olo, joka voi tuntua jopa fyysisenä huonovointisuutena? Jos sinulla on näin, kertoisitko mahd. tarkkaan, millainen tuo olo on, kuinka usein sitä ilmenee ja missä tilanteissa?

Lähipiirissäni on adhd-oireisia ja haluaisin ymmärtää, miltä tuo paha olo voi tuntua.

[/quote]

En ole ihan varma, mitä tarkoitat. Itsellä tulee sellainen epätodellinen ja huimaava olo, kun yritän oikein hirveästi pinnistellä esim. porukassa seurata keskustelua liian pitkään. Päässä kumisee ja kaikki äänet kaikuu sekavana mössönä josta tajuntaan tulee vain yksittäisiä sanoja ihan liian myöhään, se tunne nyt lähinnä tulee tuosta mieleen. Se tunne on tosi hirveä, koska vaikka kuinka yrittäisi sieltä "veden alta" päästä pois, niin se vain pahenee jollei tapahdu jotain herättävää. Tätä tapahtuu siis tasan niin usein, kun joudun väärässä vireystilassa ihmisten keskelle. Se olo tulee kyllä välillä myös kaupassa ynnä muualla, mutta tuollaisissa paikoissa sen kanssa selviää koska kukaan ei huomaa vaikka seilaisit missä koomassa ikean läpi. Ikeassa se tulee muuten aina o_O Liikaa jotain, ja liian vähän jotakin muuta.

Mutta "henkisesti paha olo" olisi minun mielestäni enemmän sitten jotain ahdistusta tms., sehän voi hyvin oireilla psykosomaattisestikin. Tottakai kasaantuneet velvollisuudet ja sen semmoiset ahdistaa tavattomasti. Itse en niin hirveän paljon kärsi sellaisesta, olen kovin huono huolehtimaan huomisesta. Koska minulle huomista ei tavallaan ole. Teoriassa tiedän, että jollei jotain ikävää tapahdu, niin herään huomisaamunakin. Mutta käytännössä en pysty mitenkään hahmottamaan elämää edes puolen tunnin päähän. Vaikka kuinka yritän, niin en vain näe mitään. Siksikin minulle sopii kiire, koska kun on koko ajan menossa niin sitten vaan mennään eikä mietitä moneltako ja mihin. Jos minulla on paljon aikaa, olen pulassa.

Ap

Onko sulla lääkitys?

Sen verran vielä tuohon työhön, että olen ehtinyt kokeilla varmaan melkein kaikkea. Vaikka jatkuva alusta aloittaminen, uuden oppiminen jne. on tietysti hirveän kuluttavaa, olen oikein tyytyväinen monipuoliseen kokemukseeni. Yksikään ei ole sellainen, jota tahtoisin vaihtaa pois, kaikesta on elämän varrella ollut jotain hyötyä. Monesti olen polttanut itseni loppuun, mutta se kuuluu minun elämääni näköjään väistämättä. Jos en tee sitä työssä, teen sen jossain muussa kun kaikesta tulee kaikennielevä intohimo. Tämän kun tietää, siihen osaa suhtautua vähän ymmärtäväisemmin eikä se tunnu niin maailmanlopulta. Aikansa sitä kestää, kunnes taas innostuu jostakin ja pyörä pyörähtää käyntiin.

Ap

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 20:59"]

Onko sulla lääkitys?

[/quote]

On, ja siitä on kyllä ollut apua. Käyttö ei ole aivan ongelmatonta, osin itsestäni johtuvista syistä. Lääkettä käyttäessä tulisi muistaa syödä usein ja juoda riittävästi, muuten sivuvaikutukset voivat olla ikävät. Näitä en usein muista, vaikka olisinkin ottanut lääkkeen...lisäksi se ikävä kyllä myös vie osan siitä, mistä eniten itsessäni pidän. Työssäni tarvitsen luovuutta ja kykyä keksiä hyvinkin omaperäisiä ratkaisuja ongelmiin. Lääkittynä en näihin yllä yhtä hyvin. Ilman lääkettä olen parhaimmillani silloin, kun paine on valtava. Sitäkin ominaisuuttani tarvitsen usein.

Laksuja maksaessa, paperitöitä tehdessä ja sen tyylisissä hommissa lääke on välttämätön. Parhaassakin tapauksessa saan ilman lääkettä aikaan vain käsittämättömän määrän virheitä näissä asioissa. Ennen lääkitystä raha-asiani olivat aivan sekaisin, vaikka rahaa oli ihan riittävästi. Näiltä osin elämänlaatu on siis merkittävästi parantunut, rahaa säästyy ja kauhea stressi on poissa (useimmiten...).

Ap

Kiitos tästä avausesta ap. Jo melkein aikuisella pojallani on epäilty adhd/add:ta koko peruskouluajan, mutta mitään ei tutkittu koska oli jo valmiiksi oppimisvaikeuksien vuoksi pienluokalla ja "siellähän meni ihan kivasti"

Vasta sitten keskittymisongelmat otettiin todesta kun ei ollut pienluokkaa tukena ja homma hajosi käsiin. Kirjoituksesi kuulostaa aivan samalta kuin mitä poikani valitti ennen lääkityksen saamista:jatkuvaa ponnistelua ja silti menee pieleen, ajoissa ehtiminen on hankalaa ja keskittymisen ylläpitäminen on mahdotonta jos aihe ei kiinnosta lainkaan.

^Toivottavasti poikasi löytää keinot rakentaa itselleen mielekkään elämän :)

Tuo on kyllä surullisen tyypillistä...että merkit ovat olleet kaikkien nähtävillä ties kuinka kauan, mutta asiaan ei ole tartuttu. Tuolla tavoin on tuhottu lukemattomia ihmiselämiä.

Ap

Hassua, että yleensä aihetta käsittelevissä ketjuissa riittää sivukaupalla suuria tietäjiä laukomassa omia vääriä kuvitelmiaan totuuksina, mutta tähän ei ole vielä kukaan halunnut tulla kertomaan minun kasvatuksestani tai moraalistani mitään?

En toki tarkoita, että tämä ketju olisi mitään riidan haastamista varten aloitettu. Olin vain siihen varautunut, vanhoja ketjuja luettuani. Minusta olisi tärkeää lisätä ymmärrystä siitä, että adhd on oikeasti hyvin paljolti ihan muuta kuin mitä suurin osa ihmisistä kuvittelee.

Mutta ehkä niillä kaikilla tietäjillä on juuri joku hyvin mielenkiintoinen neurologiaa käsittelevä kirja kesken, eivätkä ehdi palstailla :D

Ap

Pystytkö pitämään kotisi siistinä? Onko sulla Concerta lääkitys? Sehän vie ruokahalut. Toimiiko parisuhteesi, jos sellaista on?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 20:31"]Nyt on käsittääkseni joku adhd-tietoisuus-vuosi. Tai ehkä se oli jo viime vuonna, mutta ajattelin nyt kantaa korteni kekoon :)

Kysy pois!

[/quote]

Miten sait diagnoosin? Vastauksesi voisivat olla omiani, paitsi esim. raha-asiani ovat vielä aivan sekaisin, vaikka tienaan hyvin jne. Koetko, että elämä on helpottunut diagnoosin myötä?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:02"]

Pystytkö pitämään kotisi siistinä? Onko sulla Concerta lääkitys? Sehän vie ruokahalut. Toimiiko parisuhteesi, jos sellaista on?

[/quote]

Kodin siistinä pitäminen vaihtelee. Sellainen ylläpito ei onnistu millään. Sen sijaan suuremmat urakat aloitan oikein mielelläni, tosin helposti jäävät kesken. Suursiivoan yleensä jatkuvasti jotain. Kun siivoan, niin silloin todellakin siivoan. Epäjärjestys lähinnä on häiritsevää. Muu pysyy kohtuullisella tasolla kun tehdään kunnolla silloin kun tehdään.

Concerta on käytössä, mutta olen aina ollut sellainen etten muista syödä tai juoda kun touhuan vaan kaikkea muuta. En huomaa nälkää tai janoa, jossain vaiheessa illalla vain huomaan että pyörryttää hirveästi. Concertan kanssa tulee huono olo jo paljon aiemmin. Tämä nyt on näitä minun omia hölmöyksiäni, tuskin normaalille ihmiselle olisi hirveä vaiva syödä pari kertaa päivässä....mutta työskentelen asian kanssa ja yritän sopeutua elämään siten että ottaisin lääkkeen useammin. Vielä kun muistaisi ottaa sen!

Tällä hetkellä ei ole parisuhdetta. On kyllä ollut, viimeisin kesti 10 vuotta. En tiedä, millä kriteereillä se toimiminen mitataan. Ei kai se sitten toiminut, kun kuitenkin erottiin... Mutta se oli mielestäni hyvä parisuhde. Minä tarvitsen paljon omaa tilaa ja rauhaa. Teen paljon omia asioitani, en vaan voi sille mitään että aina en voi ajatuksia suunnata siihen toiseen juuri silloin kun hän sitä kaipaisi. Se on minun suuri puutteeni. Eikä toinen välttämättä kestä sitä, että koko ajan tehdään jotain. Jos toinen tahtoisi katsoa televisiota yhdessä tai makoilla rannalla, niin semmoista minä en pysty tekemään. Eikä se varmaan ole sitten kivaa toisenkaan yrittää, kun minä häärään ja hypin edestakaisin koko ajan. Mutta olen jo aika sopeutunut ajatukseen siitä, että minun on varmaan parempi elää yksin. Ei se useimmiten harmita hirveästi.

Ap

Voitko kertoa, miten parhaiten tukisin keskittymisvaikeuksista kärsivää lastani, jolla ei tosin ole diagnoosia? Tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, että aika ajoin oma hermo ei kestä sitä hösäämistä... vaikka lapsi on ihana, pidetty, luova, kekseliäs jne (tiedät kyllä kaikki mahtavat puolet tässä jutussa)... silti äitinä joskus tulee tunne että nyt en jaksa olla pehmentämässä lpasen ja maailman yhteentörmäystä tai edes olla se meidän kahden suhteen alati kärsivällinen osapuoli... Mikä auttaisi lastani tai meitä kahta parhaiten?

Kiitos vastauksesta pahaa oloa koskevaan kysymykseen. Hain varmaan takaa ensiksi kertomaasi olotilaa.

Mieheni kuvaus siitä on: päässä humisee, eli lähellä kertomustasi. Itsellänikin on joskus sellaista tunnetta, mutta syynä on pikemminkin jännitys. Olisiko molemmissa tapauksissa kuitenkin taustalla jonkinlainen ahdistus, en tiedä.

Kiitos vastauksesta pahaa oloa koskevaan kysymykseen. Hain varmaan takaa ensiksi kertomaasi olotilaa.

Mieheni kuvaus siitä on: päässä humisee, eli lähellä kertomustasi. Itsellänikin on joskus sellaista tunnetta, mutta syynä on pikemminkin jännitys. Olisiko molemmissa tapauksissa kuitenkin taustalla jonkinlainen ahdistus, en tiedä.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:14"]

Miten sait diagnoosin? Vastauksesi voisivat olla omiani, paitsi esim. raha-asiani ovat vielä aivan sekaisin, vaikka tienaan hyvin jne. Koetko, että elämä on helpottunut diagnoosin myötä?

[/quote]

Kävin lopulta yksityisellä. Minua tutkittiin paljon jo lapsena ja nuorena, mutta ehkä silloin ajat olivat toiset koska sain vain masennusdiagnoosin. Aikuisena yritin julkiselle, mutta pitkäjänteisyys loppui heti alkuunsa...

Yksityisellä sain diagnoosin nopeasti, koska lapsuuden tutkimusmateriaalia oli niin runsaasti ja niissäkin näkyi nämä tietyt asiat selvästi.

Ei elämä itsessään tietysti ole yhtään eriä kuin ennen diagnoosia. Samat vaikeudet, samat sekoilut, samat unohtelut ja eksymiset ja tyrimiset. Mutta kun tietää mistä ne johtuu, niihin voi suhtautua nyt eri tavalla. Voi löytää omia tapoja selviytyä asioista, kun ei enää väen väkisin yritä selviytyä niistä samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Selvittävähän niistä on, siitä ei oikein pääse mihinkään. Mutta omalla kohdalla diagnoosi avasi silmiä näkemään, että minä en ole sellainen kuin kaikki muut ja minä en voi tehdä asioita samalla tavalla kuin ne muut epäonnistumatta surkeasti.

Pitää löytää keinoja kiertää omia esteitä. Ja vaikka luulisi, että se nyt onnistuu ilman diagnoosiakin, niin ei se ole ihan niin yksinkertaista. Ihminen on semmoinen. Niin kauan kuin se olettaa olevansa ihan normaali, niin se odottaa itseltään samaa mihin muutkin pystyy. Ja niihin asioihin jää jumiin, eikä tajua etsiä niitä kiertoteitä. Se normaaliuden idea on ihmeen syvällä selkäytimessä, törmään siihen vieläkin vähän väliä. Että pakkohan tämän nyt on jossain vaiheessa onnistua, kun se onnistuu kaikilta muiltakin! Mutta eihän se onnistu, ellen luovuta siitä normaaliudesta ja yritä löytää ihan omia reittejä perille.

Joten kyllä tutkimukset kannattaa. Vaikka paljon kipuakin siitä on, surutyötä kun tajuaa että tämän kanssa on koko elämä elettävänä ja että ei tämä koskaan helpota tai mene pois. Mutta kaikki mikä on hyödyllistä ei ole hauskaa. Ja ihan tutkitusti hoitamaton adhd on erittäin vaarallinen sairaus, joten kyllä sitä kannattaa hoitaa.

Ap

Adhd on keksitty, kuvitelmaa. Sitä ei ole. Se on "joulupukki".

Ei kysyttävää.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:27"]

Voitko kertoa, miten parhaiten tukisin keskittymisvaikeuksista kärsivää lastani, jolla ei tosin ole diagnoosia? Tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, että aika ajoin oma hermo ei kestä sitä hösäämistä... vaikka lapsi on ihana, pidetty, luova, kekseliäs jne (tiedät kyllä kaikki mahtavat puolet tässä jutussa)... silti äitinä joskus tulee tunne että nyt en jaksa olla pehmentämässä lpasen ja maailman yhteentörmäystä tai edes olla se meidän kahden suhteen alati kärsivällinen osapuoli... Mikä auttaisi lastani tai meitä kahta parhaiten?

[/quote]

Tiukat rutiinit ainakin :) Sillä tavalla tulee asialliset hommat hoidettua, ja kränää vähempi. Lapsi kapinoi niitä vastaan, koska semmoisia me ollaan. Vihataan rutiinia vaikka se on se mitä eniten tarvitaan. Oma toimintakyky ei riitä siihen, että pystyisi itselleen niitä luomaan. Siihen tarvitsee pitkään tukea ja kädestä pitäen opettamista.

Tylsien hommien tekoa kannattaa pilkkoa. Vaikkapa 10 minuuttia hommia, ja sitten joku hyppelytauko, ja sitten taas 10 minuuttia jne. Silloin se ei etukäteen tunnu niin ylivoimaiselta. Tai jos matikassa on vaikea keskittyä hankaliin tehtäviin, voi tehdä ensin niin että tekee vaikka ensin ne kaikki laskutoimitukset siihen paperiin ja sitten tauko ja sitten vasta alkaa laskea.

Jätä myös lapselle tilaa olla se ihana maailmanvalloittaja ja hullu professori :) Tehdä niitä asioita joissa hän on loistava ja superhyvä! Koska itsetunto on se, mikä tässä on hirveässä vaarassa. Pitää olla jotain mikä kantaa loputtomien pettymysten yli.

ADHD-liiton sivuilla on arki toimimaan-opas. Siinä on paljon ihan käytännön vinkkejä :)

Eikä aina voi olla loputtoman kärsivällinen. Ei maailmakaan ole. Mutta sinun tietysti olisi hyvä olla siinä mielessä, että lapsi tarvitsee tukeasi ja hyväksyntää puutteistaan huolimatta. Silti ei voi aina häseltää...

Yksi mitä itse vieläkin tarvitsisin, olisi joku joka seisoo vieressä ja palauttaa tehtävään. Koska itse sitä ei huomaa, miten hyppii hommasta toiseen. Illalla huomaa vain, että joka paikasta tulee eteen keskeneräisiä asioita vaikka luuli tehneensä ne kaikki.

Ap

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:39"]

Adhd on keksitty, kuvitelmaa. Sitä ei ole. Se on "joulupukki".

Ei kysyttävää.

[/quote]

Miksei ole kysyttävää? Tämä oli kysymisketju!!

Ap