Etukäteisstressaajat! Löytyykö kohtalotoverteita?

Löytyy. Ei pääse eroon, mutta vähän helpottaa ajan ja iän myötä.

Tutulta kuulostaa. Siinähän se elämä menee mukavasti stressatessa. Ja jos ei mitään stressattavaa löydy, alkaa sekin pidemmän päälle stressaamaan.. 😅

https://www.erityisherkat.fi/testit/

Oletko muuten herkkä aistimaan muiden tunteita, ennakoimaan asioita ym. Jos kiinnostaa niin voithan käydä lukemassa lisää erityisherkkyydestä ja tehdä vaikka nettitestin.

Voi kuule, sinulla on paljon kohtalotovereita. Minä olen koko ikäni ollut turhanmurehtija, vaikka asiat ovat aina lopulta järjestyneet. Nyt tilanne alkaa olla taloudellisesti niin varmalla pohjalla, että kohta varmaan alan murehtimaan terveyteni puolesta. 

Vierailija kirjoitti:

Löytyy. Ei pääse eroon, mutta vähän helpottaa ajan ja iän myötä.

Ei vähene :( Ikää jo paljon.

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö,krooninen stressi.. Tiedän että tuo on yleistä,mutta elämän ei todellakaan tarvitse olla tuollaista. Voit hakea apua liialliseen murehtimiseen. Tsemppiä!

Tämän takia heittäydyin työttömäksi. Ei koskaan enää.

Vierailija kirjoitti:

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö,krooninen stressi.. Tiedän että tuo on yleistä,mutta elämän ei todellakaan tarvitse olla tuollaista. Voit hakea apua liialliseen murehtimiseen. Tsemppiä!

Ahdistueisuushäiriötä voi olla.

Juu, täällä yksi. Rakentelen aina etukäteen kunnon kauhuskenaariot eri versioina. Pessimisti ei pety:). Tuo on luontainen puolustusmekanismi joka ehkä mennyt vähän liian pitkälle mutta minkäs persoonalleen ja aikaisimmille kokemuksille voi. Olen yrittänyt ajatella ettei ole niin vakavaa yms.

Joo, se on aika yleistä. Inhimillistä, etten sanoisi. Ei tarvitse olla erityisherkkä tai muutenkaan tuntosarvet ojossa.

Mulla on auttanut:

- harjoittelu. Jos kyse on haastattelusta tai esityksestä, esitän ja vastailen ja puhun itsekseni skenaarioita läpi. Tästä tulee sellainen tunne kuin olisit jo tehnyt sen asian ja selvinnyt siitä hengissä

- memento mori = muista kuolevaisuutesi. Kaikki pikkujutut kuten työhaastattelut menettävät merkityksensä kuoleman edessä. Niin kauan kuin on hengissä, pitää elää, uskaltaa ja kokeilla (minä en ole mikään pää edellä seikkailuihin syöksyvä extreme-ihminen)

- oman arvonsa muistaminen. Mikään tai kukaan muu ei määrittele minkä arvoinen minä olen, tai olenko minä paras. Kukaan muu ei voi ohjata tunteitani paitsi minä. Minä päätän. Minä olen ohjaksissa

Joo olen aika vanha. Sekin varmaan auttaa 😀

Minä olen päässyt siitä eroon. Suhteutin asioita: mikä on pahinta mitä voi tapahtua, entä sitten, kukaa muistaa? Ja sen asian huomaaminen auttoi, että muillakin on samoja ongelmia. Kaikki muutkin stressaavat itseään niin paljon, etteivät huomaa sinua.

Nykyään en stressaa. Ei se ole vakavaa, vaikka mokaa.

Minä. Stressaan kaikesta etukäteen. Käyn mielessäni läpi kaiken mikä voi mennä pieleen ja sitten stressaan siitä. Puolisoni ei pidä tästä piirteestäni ollenkaan ja onhan se välillä tosi raskasta.

Positiivista tässä on se, että sitten kun asiat menee päin honkia, olen rauhallinen ja määrätietoinen, kun olen jo etukäteen stressannut asian, ja valmistautunut epäonnistumiseen.

Tässä yksi turhanmurehtija. Tunnistan, että itselläni traumaattinen lapsuus on johtanut tähän jatkuvaan varuillaan oloon - kotona oli alkoholismia, mielisairautta ja väkivaltaa, ja aina piti olla tarkkana ettei tulisi turpaan.

Nyt aikuiselämässä oikeasti mikään ei ole mennyt huonosti (talous, terveys, työelämä, parisuhde, perhe-elämä - kaikki hyvin), mutta silti olen jatkuvasti tietoinen kaikista mahdollisista riskeistä ja varaudun niihin. Aika raskasta, mutta toisaalta olen tottunut ja tämä varuillaanolo on niin automaattista, että vaikeampaa olisi lopettaa.