Lue keskustelun säännöt.
Koska ootte viimeks olleet oikeasti onnellisia?
31.10.2020 |
Siis sellainen pakahduttava onnentunne? Mä mietin, että mulla on se nyt ja rakastumisestahan se johtuu ja en muista koska viimeksi olen ollut näin onnellinen. Melkein pakahdun ja poksahdan.
Mikä teidät tekee onnelliseksi?
Kommentit (72)
Varmaan lapsena olen viimeksi ollut todella onnellinen silleen pidempiaikaisesti. Aikuisena onnellisuus on ollut vain hetkiä. Esimerkiksi tänään olen kokenut onnentunteita kun läheiseni selvisi vaikeasta leikkauksesta. Olen ollut ihan pöllyissä siitä, leijaillut oikein koko päivän kuin keijukainen kukkakedolla.
Tämän fiiliksen kun saisi tallennettua pulloon, josta voisi siemailla välillä. Olen ikäväkseni hyvin pessimistinen luonne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastuminen taitaa olla aika vahva onnellisuuden tuottaja... Joka kerran, kun mietin miten hyvin meillä on, on sydän haljeta ja kyynel nousee silmään. Ja ihaninta, että saan tehdä hänestäkin yhtä onnellisen.
Rakastuminen taitaa olla aika vahva onnellisuuden tuottaja... Joka kerran, kun mietin miten hyvin meillä on, on sydän haljeta ja kyynel nousee silmään. Ja ihaninta, että saan tehdä hänestäkin yhtä onnellisen.
En koskaan. Elämäni on aina ollut paskaa. Yhden vuoden luulin olevani onnellinen, mutta se olikin pelkkää valhetta. Olin rakastunut narsistiin ja paras ystävä oli valehdellut vuosia päin naamaa, eikä ollutkaan koskaan oikea ystävä. Matto vedettiin täysin jalkojen alta. Sen vuoden jälkeen en ole voinut luottaa ihmisiin ja positiivinen elämänasenteeni kääntyikin katkeruudeksi. Lapsuudessa saadut traumat koettelevat mielenterveyttäni joka päivä. Olen 26-vuotias mutta koen olevani yli 80-vuotias, olen ollut valmis kuolemaan jo 9-vuotiaana. Toki pieniä elämän ilon hetkiä koen, mutta en kykene olemaan onnellinen.
Yllättäen tunsin eilen onnea, kun rankka työviikko oli pulkassa ja edessä oli kokonainen vapaa ja rento viikonloppu. Ulkoilulla huomasin upean täysikuun, mikä aiheutti itseänikin yllättävän onnen tunteen. Pakahduttavan onnellinen olen ollut... vaikea sanoa, ehkä toissa kesänä Madeiralla vuoristoretkellä, kun maisemat olivat henkeä salpaavia ja tunsin niin suurta onnea siitä, että olin päässyt näkemään ja kokemaan tuon että tuli kyyneleet silmiin. Moinen tunteellisuus on mulle hyvin epätavallista. Olen tyytyväinen elämääni mutta harvoin onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sain ekan sydänemojin mun pitkäaikaiselta ihastukselta. Melkein kuolen onnesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko ajan onnellinen ja rakastan miestäni vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin.
Huhtikuusta 2013 suunnilleen kaksi vuotta eteenpäin olin enimmäkseen niin onnellinen, että olin pakahtua.
Se johtui siitä, että vuoden 2013 helmi-maaliskuussa sain rajun MS-taudin pahenemisvaiheen (pahin vaurio sijaitsi aivorungossa), minkä seurauksena mm. menetin liikuntakykyni ja näköni sumentui. Olin sairaalassa n. kuukauden yhtäjaksoisesti. Tuon pahenemisvaiheen myötä pääsin tutkimuksiin ja sain MS-diagnoosin; tiesin kyllä jo, että minulla on kyseinen tauti, koska olin nuoresta lähtien saanut siitä oireita.
Miten tämä teki minut onnelliseksi? Siten, että luulin vammojen jäävän pysyviksi, mutta sitten ne alkoivatkin vauhdilla parantua: joka aamu herätessäni huomasin jonkin vamman parantuneen, ja lopulta olin ennallani, kuin kaikki olisi ollut vain hirveää painajaista!
Se että parantuminen alkoi keväällä lisäsi onnellisuuttani: oli ihanaa päästä sairaalasta, kun ulkona paistoi kirkas kevätaurinko ja luonto oli heräämässä. Olin joutunut sairaalaan talvipimeällä.
Tämä onnellisuus kesti tosiaan pari vuotta, kunnes hiljalleen aloin taas tottua normaaliin elämään. Tuon 2013 jälkeen ei ole tullut uusia pahenemisvaiheita, Luojan kiitos.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnellisimmillani olen ollut, kun tapasin nykyisen mieheni ja sain lapsen hänen kanssaan. Vieläkin muistan sen pakahduttavan tunteen, kun sain vastasyntyneen rintaani vasten.
Nykyään olen onnellinen siitä, että voin edelleen jakaa arkeni samaisen miehen kanssa ja että lapsen kanssa ovat hyvät välit.
Onnellinen olen myös siitä, että selvisin varhain havaitusta syövästä suhteellisen helpolla.
Onnellisuutta tuovat pitkäaikaiset ystävät ja se, että vanhempani ikäännyttyään ovat pysyneet hyväkuntoisina ja virkeinä.
Mielihyvää saan luonnosta ja harrastuksista.
Tosi onnellinen olin omissa häissäni. Todella hurja pakahduttava onni ja rakkaus. Siitä muutamia kuukausia eteenpäin niin kaikki muuttui. Sen onnen haluaisin kokea vielä. Morsian ei tiennyt kaikki muut tiesivät. Luottamus meni oikeasti vähän kaikkiin ihmisiin.
Sama täällä. Saisipa voimia ja uskallusta erota. Lapsen takia pitää jaksaa sinnitellä.