Lue keskustelun säännöt.
Koska ootte viimeks olleet oikeasti onnellisia?
31.10.2020 |
Siis sellainen pakahduttava onnentunne? Mä mietin, että mulla on se nyt ja rakastumisestahan se johtuu ja en muista koska viimeksi olen ollut näin onnellinen. Melkein pakahdun ja poksahdan.
Mikä teidät tekee onnelliseksi?
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Aina kun olen humalassa.
Etkö muulloin? :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista olenko ollut koskaan niin onnellinen. Nyt ainakin onneton :(
Olen onnellinen usein, tänään vietin koko päivän lapsenlapsen kanssa ja oli niin ihanaa.
Oikeastaan joka päivä. Mulle onneen riittää se että perheeni ja rakkaat ystävät ovat terveitä ja muutenkin kunnossa, se että on kaikki perusasiat elämässä, koti, ruokaa, vaatteet jne. En tarvitse mitään kovin ihmeellistä.
Olen onnellinen lapsistani. Tänäänkin 3 vuotias tyttäreni tuli halaamaan ja sanoi "mun rakas isi".
Parisuhde ei sitten olekaan enää onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Every Day with Jesus Sweeter Than the Day Before...
Tänä aamuna tunsin valtavaa onnea, kun tajusin että on lauantai ja saan nukkua pitkään, ei ole pakko nousta sängystä vielä pitkään aikaan. Nukuin yhteentoista, mies ja teini nukkuivat puoli yhteen. Tämä on harvinaista meillä, yleensä meillä alkaa lauantaisin treenit jo kasilta aamulla mutta nyt ne oli pyhäinpäivän vuoksi peruttu.
Nytkin on onnellinen olo. Rauhallinen lauantai, jotenkin seesteinen olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lähes joka hetki onnellinen. Pakahduttavan onnellisuuden hetkiä tunnen silloin tällöin, esim. kun teemme jotain kivaa yhdessä mieheni tai koko perheen kanssa, lenkkeilen kauniin luonnon keskellä tai kuulen kaunista musiikkia. Sen olen huomannut, että terveys on tärkeintä. Jos on vaikka kamala hammassärky, ei pysty ajattelemaan muuta. Silloin ymmärtää, miten ikävää on kroonisesti kipeillä ihmisillä. Mielenterveysongelmat voivat myös viedä kyvyn olla onnellinen.
Joskus 5 vuotiaana jouluaattona kun sain hartaasti toivomani nallen lahjaksi. Sen koommin en ole ollut onnellinen. Ikää nyt 46v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko ajan olen onnellinen enemmässä määrin. Olen saavuttanut jonkilanista henkistä tasapainoa itseni kanssa, mikä heijastuu lempeämpään suhtautuiseen ympäristööni. Olen hyväksynyt tosiasiat mille en voi mitään sekä opetellut hallitsemaan reaktioitani. Mitään erityistä tapahtumaa ei tähän onnellisuuden tunteeseeni tarvittu, ymmärsin että kaikki on omista asennoitumisesta kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä viikolla useana päivänä, ihastuksen kanssa keskustellessa (olemme eri maissa)
Päivittäin olen onnellinen ja oikeasti. Omassa elämässä on niin monia asioita täydellisesti, vaikka olen aika paha erakko nykypäivänä.
Mutta kun katson elämää taaksepäin niin kaikkein onnellisin olin silloin kuin pääsin naimisiin exäni kanssa. Ja onnellisempi oli parisuhteessa/aviossa exäni kanssa. (Muutamat tapailut ja parisuhdekin koettu tuon jälkeen.) Hassu juttu että mietin juuri tänään tätä asiaa ja joku kyselee samaa. Toivottavasti joskus vielä tulen onnellisemmaksi jonkun toisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viime kesänä. Istuin pihakeinussa kirjoittamassa, kuuntelin hyvää musiikkia ja yhtäkkiä mut valtasi merkillinen onnentunne. Se oli jokseenkin hämmentävää, koska vuosikaudet olen ollut alavireinen, jopa masentunut.
En koskaan ole ollut onnellinen, hyvällä tuulella olen useinkin.
Jotain puuttuu mutten tiedä mitä. No oma identiteetti ainakin on edelleen täysin hukassa.
mies 46v
Vierailija kirjoitti:
En koskaan ole ollut onnellinen, hyvällä tuulella olen useinkin.
Jotain puuttuu mutten tiedä mitä. No oma identiteetti ainakin on edelleen täysin hukassa.
mies 46v
Tuttu tunne
Nainen 36v
En varmaan koskaan. Olen ollut lapasesta asti herkästi kaikesta ahdistuva murehtija. Ilon ja onnen hetkiä on kyllä ollut, etenkin suurista asioista (rakastuminen, teini-ikäisenä lempibändin konsertit, kilpailujen voittaminen yms.). Pienistä asioista en hirveästi nauti, ihmisten hehkuttama "tasapainoinen ja onnellinen arki" kuulostaa minusta kaamean tylsältä. Jos en olisi pelkuri, olisin varmaan joku extreme-lajien harrastaja tai narkkari. Harmillisesti olen kuitenkin aina myös pelännyt sairastumista, kipua ja kuolemaa.
Lapsena. Lapsuus oli niin vilpittömän uteliasta, huoletonta, vapaata, ihanaa aikaa. Tämä aikuisena olohan nyt on suurimmaks osaksi ihan pers*estä, joskus menee ihan ok mutta sitä vapaata ja onnellista tunnetta ei saa enää koskaan takaisin.
Elämässäni on paljon ikäviä asioita meneillään, mutta en anna niiden estää minua olemasta onnellinen. Viimeisin "pakahduttava" onnellisuuden kokemus minulla oli muutama vuosi sitten kun lapseni syntyi, mutta enpä ole kuitenkaan viime vuosina kokenut itseäni onnettomaksi vaikka tällaista "megaryöpsähdystä" en olekaan tuon jälkeen kokenut. Kaikista murheista huolimatta osaan luetella monta asiaa, jotka ovat hyvin (kuten se, että lapsi on ihana, terve ja voi hyvin). Olen saavuttanut monta unelmaani, ja minulla on vielä monta unelmaa jotka haluan saavuttaa tulevaisuudessa ja joiden vuoksi teen suunnitelmia ja työskentelen niiden eteen. Ja saan tällaisia pienempiä "onnellisuuspurkauksia" ihan pienistä tilanteista, esim. kun lapsi sanoo jotain liikuttavaa tai kun näemme ulkona jäniksen tai oravan. Kyllä minä koen olevani onnellinen juuri nyt.
Mietipä sitä oletko koskaan ollut onnellinen muulloin kuin nyt? Elämän tarkoitus on ikävän karkoitus. Ottakaatte ilo irti elämästä, täyttäkäätte ikävyyden lovi.