Oletko koskaan antanut lapsille joulu- tai synttärilahjaksi sen mitä on pyydetty?

Lasten kuuluu oppia että aina ei saa sitä mitä haluaa vaan pettymykset kuuluvat elämään. Minusta joulu on ollut paras aika opettaa lapselle tämä että ne kalliit lelut, kalliit elektroniikkalaitteet, kalliit merkkivaatteet ja kalliit videopelit ole elämässä se tärkein asia. Tänäkin vuonna pukin pakettiin sujahtaa itse neulotut villasukat sillä viimevuotiset ovat loppuun käytetyt eivätkä myöskään mahdu enää lapsen jalkaan.

Kyllä olen. Kysytäänkö tässä nyt omista lapsista vai muista lahjottavista? Sukulaislasten suhteen en ole saanut kohtuuttomia toiveita, joten tottakai mieluummin annan sen mitä toivottu kuin jotain sinne päin. Omat joskus pienempänä toivoivat Iphoneja Ipadeja yms joita en kyllä ostanut, ihan joutuivat tyytymään halvempiin puhelimiin siinä iässä ja ilman padeja elävät edelleen. Sittemmin ovat oppineet esittämään ihan järkeviä toiveita joita mielelläni toteutan.

Lapsi tekee listan ja sieltä valitaan pari juttua. Onneksi on fiksu poika ja tajuaa pyytää myös kirjoja ja yöpukuja eikä pelkästään leluja ja pelejä. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Kysytäänkö tässä nyt omista lapsista vai muista lahjottavista? Sukulaislasten suhteen en ole saanut kohtuuttomia toiveita, joten tottakai mieluummin annan sen mitä toivottu kuin jotain sinne päin. Omat joskus pienempänä toivoivat Iphoneja Ipadeja yms joita en kyllä ostanut, ihan joutuivat tyytymään halvempiin puhelimiin siinä iässä ja ilman padeja elävät edelleen. Sittemmin ovat oppineet esittämään ihan järkeviä toiveita joita mielelläni toteutan.

Lisätään nyt vielä että silloinkin kun iPhonetoiveita ei ole toteutettu, on listalla ollut myös sellaista jonka on saanut täsmälleen sen minkä halusi.

En tietenkään, koska mielestäni joululahjan tulee olla yllätys!

Siis tietysti lapsi on saanut sitä, mitä toivoo. Mutta samalla kertaa on jäänyt saamatta kaikki se, mitä toivoo. Eli lapsi saattaa toivoa vaikka kymmentä eri asiaa, ja niistä sitten valitaan ne, mitä on järkevää hankkia ja mitä jätetään hankkimatta. Mutta sitten saa myös yllärinä sellaisia asioita, joita ei ole (hoksannut) toivoa.

Joskus joo, mutta kyllä pääsääntöisesti pyrin täyttämään ne toiveet. Ostan sitten vaikka vähemmän, että saan sen hartaimman toiveen hankittua. 

Olen nähnyt paljon vaivaa etsiäkseni juuri lasten toivomat lahjat. Eivät ole toivoneet mitään älyttömyyksiä. Kallein oli keinuhevonen, koska etsin sellaisen mallin joka ei kaadu minkäänlaisessa vauhdissa. Se on niin kestävä, että aikuinenkin voi sillä huoletta keinua. Se on tallessa vintissä. Monet tutut ja sukulaiset ovat sitä kerjänneet omille lapsilleen, mutta en päästänyt kiertoon Aarikan leikkikalua.

Aina. Saavat mitä pyytävät, ja paljon päälle. Koira on ainoa asia, mitä lapset ovat toivoneet mutta jääneet ilman.

Inhoan sitä suomalaista ”aina ei saa mitä haluaa” / ”on hyvä oppia pettymään” -ajattelua.

Elämä kyllä tarjoaa jokaiselle pettymyksiä ja kolhuja ihan riittävästi, vaikka vanhemmat eivät niitä varta vasten lapsuuden jouluihin järjestäisi.

Sama, aina saanu sen mitä haluaa.

Lahjatoiveet ovat aina olleet kohtuullisia, esim. pienenä joku tietty lego tms. ja isompana käyttötavara, jota tarvitsee muutenkin (vaikka puhelin tai läppäri, joka on kouluun hyvin tarpeellinen). Nämä on ollut järkevä toteuttaa. Lisäksi toiveena on ollut vaikkapa urheiluvälineitä, jotka tarvitsee muutenkin.

Olen siis toteuttanut, mutta riesana eivät ole olleet kohtuuttomat toiveet. Yleisestikin urheiluvälineissä ja puhelimissa jne. olemme hankkineet normaalia 'keskitasoa'.

Se on ihan urbaanilegenda (tai jotain FB:n Jouluapu -ryhmä kamaa), että lapset tai nuoret vaatisivat uusinta uutta tai hienointa elektroniikkaa. Normaaleissa keskituloisissa perheissä (joita valtaosa suomalaisista on) meno on täysin normaalia.

Meillä keskustellaan etukäteen sopivia toiveita. Eli eivät edes toivo mitään kohtuuttomia.

Aina pyrin toteuttamaan lahjatoiveet, jos suinkin pystyn. Meidän lapsilla ei utopistisiä toiveita ole koskaan ollutkaa, eli ei ole tarvinnut sanoa, että ei, ponia en osta.

En ymmärrä tuota ”lasten tulee pettyä” - kommenttia. Elämä on päivittäisiä pettymyksiä täynnä. Ei sitä tarvitse lietsoa enempää.

Vaikka lapsemme ovat aina saaneet kaikki lahjatoiveensa, osaavat he hyvin rahankäytön. Nyt täysi-ikäisinä he pyytävät yhden kalliimman lahjan vuodessa. Eli jättävät synttärit väliin, että saavat jonkun kännykän tai kuulokkeet tms.

Ovat saaneet aina mitä toivoneet. Toiveet kun ovat aina olleet vaatimattomia.

Vierailija kirjoitti:

En tietenkään, koska mielestäni joululahjan tulee olla yllätys!

Ostat siis turhaa rojua, mikä jää käyttämättä.

Olen jouluhullu. Lapset antaa listan missä on toiveita ja niistä valitsen yhden tai monta pientä. Yleensä saa lahjaksi, jotain vaatetta, suihku/kylpytuotteita, jotain lukemista (tai tehtäväkirjan) jotain syömistä (herkkukorin) jotain mitä tarvitsevat ja jotain mitä haluavat. Ja aina koko perheelle joku lautapeli.

Isänä olen pitänyt huolen että lapset saivat pieniä ollessaan haluamansa lelut. Siis ne "must" lelut joita ilman joulu olisi ollut heidän mielestään pilalla.

Ei mitään puhelimia , mutta oli kyllä kerran kallis tietokone, tosin yhteiseksi lahjaksi.

Tärkeää on se, että lahja osuu lahjansaajan ikään. Hyväkin lahja on pettymys, jos ei ole oikean ikäiselle. Ihan pienten lasten kanssa pärjää halvalla. Aikuisen pitäisi kyetä asettumaan lapsen asemaan ja näin tuo ikäkysymys hoituu.

Vuodessa on 364 muuta päivää, joina voi harjoitella pettymyksiä. Jouluna siihen ei pitäisi mennä.

Syntymäpäivälahjaksi hankitaan monesti lapsen kanssa yhdessä se mieluinen lahja. Toki tähänkin on meillä budjetti.

Jouluisin lapset tykkäävät merkkailla suoraan lelukirjaan omat toiveensa ja sieltä toteutetaan sitten 1-2 toivelahjaa, riippuen vähän hinnoista. Lisäksi saavat jouluisin sitten kirjan ja lauta- tai palapelin.