Lue keskustelun säännöt.
Miten saan merkittävästi alipainoisen lapseni syömään?
10.02.2014 |
Strategiset tiedot: 2,5 v tyttö, pituus 90 cm, paino päivittäin 9,9-10,2 kg välillä.
On syönyt aina niukasti. Kasvanut tasaisesti omalla n. -2,5 käyrällään.
Vauvana yritin tuputtaa ruokaa suositellut 5 x. Söi normaalisti korkeintaan 0,5 dl kiinteää, jos söi. On jättänyt aterioita väliin. Suostunut vain maito-osuuteen.
Myöhemmin olen vähentänyt 5 ateriasta 4:ään siinä toivossa että max 3-4 h välein söisi paremmin. Se on vähän parantanut syömistä joillain aterioilla mutta silti niukkaa enimmäkseen. Jos ei ole hyvää ruokaa lapsen mielestä niin ei syö ollenkaan vaikka olisi nälkäinen.
Nyt lapsen ollessa 2,5 v alan olla ihan poikki tästä ruoan tuputtamisesta ja lihotusyrityksestä. Paino ei ole noussut moneen kuukauteen yhtään ja on hädin tuskin 10 kg. Aterioiden määrät tällä hetkellä ehkä 3. Pelkkiä maitoja en laske.
Hirveä vääntö saada lapsi istumaan ruokapöytään ja pysymään siinä. Koska hän on ollut aina karkailija, niin olen alkanut ottaa kovan linjan, että ruoka tulee eteen vasta sitten kun hän istuu paikoillaan eikä itke ja raivoa. Kiukkuisena hän heittäisi kaiken heti lattialle. Ruoka-ajat venyvät lapsen vastahakousuuden vuoksi puoleen tuntiin tai tuntiin. Syö ehkä yhden palan silloin tällöin, jos komennan. Joskus jätän lapsen istumaan yksin pöytään ja tiskaan itse samalla. Vilkuilen salaa, että syökö vai ei. Jos syö, niin olen kuin en huomaisikaan, ettei provosoidu suuttumaan taas. Lapsi tietää, että pitäisi syödä ja välillä ihan selvästi uhmaa. Lapsi tykkää maidosta ja herkuista. Haluaa syödä aterialla vain suosikkiosat ja kerjää lisää. Yhdessä syöminen ei auta enkä itse jaksa istua 15-20 min vahtimassa toista. Lapsi kiipeää pöydälle, könyää tuolillaan, heittelee hyi-ruokia lattialle ja odottaa, että nostan sen ruoan lattialta. En todellakaan nosta. Komennan nostamaan itse. Useimmat ateriat samanlaista vääntöä. Joskus kun sanon, että ruoka-aika alkaa olla tai on loppu ja alan viedä ruokia pois niin alkaa itkeä, ettei saa viedä vielä. Haluaa muka syödä vielä, mutta ei sitten kuitenkaan.
Nyt aamupalalla tarjosin riisipiirakkaa. Vähän rääppi tonnikalaa ja juustoa päältä. Piirakkaa haukkasi vain yhden pienen nurkan. Muuten tarjosin pelkkää vettä. En antanut maitoa koska hän vetää aina maidot heti 1,5-2 dl. Tein smoothieta sillä aikaa kun syö. Sanoin, että saa smoothien jos syö ensin vähän piirakkaa tai leipää. Söi vähän leipää, mutta ei mielestäni tarpeeksi. Päätin olla antamatta sitä smoothieta ollenkaan, koska se oli tarkoitettu jälkiruoaksi, jonka saa jos on syönyt ensin jotain oikeaa.
Tuo smoothie on uusi yritys. Mietin, että pitäisi opetelka tekemään jotain vihannes-marjajuomia, jos kerran pillijuomat maistuu. Tämä on nyt joku psykologinen juttu, että miksi temppuilee.
Tämä syömättömyys ei ahdistaisi niin paljon, jos lapsi olisi edes normaalisti alipainoinen. Hän on siis 2,5 v ja vain 10-kiloinen. Se, että saisin hänet 11-kiloiseksi ennen 3 v synttäreitä tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Neuvolassa syyllistetään ulkoilun vähäisyydestä, mutta miten tässä voi lähteä ikinä rennosti ulos, jos ei syö ennen sitä ja matkaeväät on korkeintaan välipalatyyppistä? Lapsi on kuitenkin tosi energinen ja urheilullinen. Jaksaa liikkua jne. Yleensä ruoka alkaa maistua vasta lähempänä päivällisaikaa.
Olen yrittänyt rajoittaa aterian kestoa max 20-30 min tuloksella, ettei lapsi ala aina edes syödä. Ahdistaa viheltää peli seis ja lopettaa ruoka-aika kun toinen ei ole syönyt juuri mitään moneen tuntiin kun kohta se sitten itkee nälkäänsä.
Ulkoileminen ei ole auttanut asiassa. Ei edes kerho, jota on pari kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan. Kerhoaamuina ei syö usein mitään mainittavaa ennen lähtöä. Maidon juo. Ei syö edes kerhossa aina. Joinain kerhopäivinä tilanne 5-6 h heräämisestä, että on juonut pelkkää maitoa.
Labroissa ei ole löytynyt mitään vikaa.
Lapsi tykkää kuitenkin kokeilla joskus uusia ruokia ja on kiinnostunut ruoasta.
Kommentit (34)
Meillä on 10v tyttö, joka on aina ollut todella huono syömään. Nyt 142cm ja painaa alle 30kg.
Ei olla tähän päivään asti keksitty mitään keinoa saada sitä syömään. Ei syö koulussa, ei ole allergioita, ei mitään fysikaalista estettä syömiselle. Ei vaan jaksa syödä, eikä halua. Harrastaa tanssia kahdesti viikossa, jaksaa siis aivan hyvin liikkua.
Mua on aina ahdistanut tämä, mutta eipä tälle mitään voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saisittekohan ajan esim. perheneuvolaan, jossa pääsisit oikeasti purkamaan mieltäsi ja saisitte apua ruokailutilanteisiin.
Syömishäiriöisen ja pienikasvuisen 2v lapsen äitinä välitän seuraavat asiantuntijoilta saamani vinkit. En tiedä auttavatko teillä, meillä on näiden avulla pysytty hengissä ja suunnilleen järjissään.
-Sellkeät, joka päivä ½tunnin tarkkudella samat ruoka-ajat. 5 ateriaa päivässä (silloin ei ole ruoka-aikaan liian nälkäinen, vaikka yksi ateria jäisikin väliin).
-Aikuinen päättää mitä syödään. Lautaselle aina jotain mistä lapsi yleensä pitää/suostuu syömään (siis, jos pääruoka vieraampaa, niin "salaatiksi" porkkanasosetta tms varmasti tuttua.) Hän siis kokoaa lapselle pienehkön annoksen, jossa on kaikkia aterian osia (pääruoka, salaatti/kasvislisäke, leipä, maito, mahdollinen jälkiruoka). Lapsi päättää mitä ko. ruuista syö ja minkä verran. Jos ei syö niin, pari kertaa muistutetaan milloin on seuraava ruokakerta ja sitten saa mennä käsien pesulle. Jos lapsi poistuu pöydästä niin pari kertaa pyydetään takaisin ja sitten komennetaan käsien pesulle.
-Jos lapsi heittelee ruokaa/astioita, niin yksi varoitus/kielto ja sitten pois pöydästä. Muuten pöytätapoihin (sormin syöminen, ruuan sekoittelu lautasella tms.) ei puututa. Aikuisen esimerkki opettaa alkeet ja loput ehtii oppia sitten, kun syömisen valtataistelu on ohi.
- Jos lapsi ei syö itse, niin aikuinen kysyy syötänkö/autanko. Jos lapsi haluaa apua niin syötetään. Muuten syömiseen ei puututa.
-Jos syö kaikki (vähän voi katsoa läpi sormien, jos kuitenkin maistoi kaikkea) niin saa lisää niitä aterian osia, mitä pyytää.
- Joka ruualle uusi ruoka. Eli edelliseltä aterilta jääneitä jäiä ei lämmitetä uudelleen, vaan esim. välipalalla saa välipaa, ei syömättä jäänyttä lounasta.
-Joka ruokaan 5ml rypsiöljyä, niin energian saanti varmistuu (edellyttäen, että syö).
-Ruoka-aikojen ulkopuolella ruokailuun ei puututa (Eli lapselle ei selitetä, että katso nyt, kun olet kiukkuinen, kun et syönyt tms). Jos pyytää syötävää ruoka-aikojen ulkopuolella niin vettä voi antaa, mutta ei muuta.
-Mahdollisuuksien mukaan lapsi mukaan ruuanlaittoon ja leipomiseen (googlaa sapere-menetelmä). Kokkailu ja leipominen rennossa hengessä, raaka-aineita saa maistaa ja tunnustella. Sotkua pitää aikuisen sietää. (Eli tätä tehdään vain kun ei ole kiire)
-Mahdollisuuksien mukaan ruokailua muualla kuin kotona pöydän ääressä (kuumaa juomaa ja eväät välipala-aikaan ulos mukaa, picnic työhuoneen pöydän alle...)
Tarjoa lapselle hyvää ruokaa, ei mitään mukaruokia. Täysrasvaisena niin maistuu ja saa energiaa. Silloin ei mitään rypsiöljyjä tarvita. Kokeileppas antaa voilla voideltu leipä lapselle kun lapselle niin se nuolee ne voit päältä. Lapsikin tietää, mikä on hyvää ravintoa.
Onko makuaisti normaali? Aistiyliherkkyydet voivat pahentaa syömisongelmia.
Minun lapseni oli myös pieniruokainen pienenä, mutten tehnyt siitä asiasta tuollaista ongelmaa tai taistelua. Lapsi söi kyllä ihan hyvin, mutta tosi vähän. Syöminen oli aina vähän tylsää ja pöydässä istuminen vielä tylsempää. Minä en tehnyt pöydässä istumisesta mitään pakkoa, vaan usein syöminen oli sitä, että lapsi juoksi keittiön ja olohuoneen välistä ympyrää ja jokaisella kierroksella yksi lusikka ruokaa suuhun. Joskus istuttiin tietokoneella katselemassa valokuvia ja lappasin ruokaa suuhun siinä samalla. En siis istuttanut pöydässä enkä uhkaillut ruokien poisviennillä tai ryhtynyt mihinkään muuhunkaan peliin lapsen kanssa. Käytin niitä keinoja mitä mieleen tuli ja jotka meillä toimivat, huolimatta siitä että ne joidenkin mielestä olivat epäortodoksisia.
Päiväkodissa (5-vuotiaana) lapsi alkoi syödä enemmän ja olimme ihan ihmeissämme, kun kuulimme että hän otti joskus lisääkin ja söi ihan kunnon annoksia. Sieltä tuli kuitenkin palautetta, että hän söi liian nopeasti ja tunki ruokaa poskiin, että pääsisi nopeammin takaisin leikkeihin.
Minä jättäisin tuon jokapäiväisen punnituksen pois. Mihin ihmeeseen pyrit sillä? Kyllähän nyt äiti lapsensa tuntee ja pystyy arvioimaan onko lapsi terve ja hyvinvoiva, vaikka vähän hoikka olisikin. Kyllä minuakin välillä mietitytti ne selästä paistavat kylkiluut, mutta kun lapsi oli terve, touhukas ja iloinen, niin en niistä sen enempi kierroksia ottanut. Nyt murrosikäisenä hänestä on tullut normaalipainoinen ja sopivia vaatteitakin on helpompi löytää.
Lyhyesti summattuna: ongelma on ainoastaan korviesi välissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin se pitää vielä sanoa, että jos lapsesi paino ei nouse, niin "pahin" toimenpide mihin terveydenhoitaja voi ryhtyä on laittaa teidät ylimääräiseen neuvolalääkärin tarkastukseen. Ja taas lääkärin "pahin ase" on tehdä lähete ravitmusterapeutille tai puheterapeutille tai "pahimmillaan" teidän lähisairaalan lastenlääkärille ja saada tätä kautta teille apuja syömiseen.
Jos niin pitkälle mennään, että saatte lähetteen lastenpolille, niin luultavasti lastenlääkäri toteaa, että teillä on terve, ehkä hiukan hoikanlainen lapsi ja käskee neuvolan väen lopettaa hössötyksensä, eli luultavsti sekään ei ole huono vaihtoehto.
Raivostuttavinta tässä on ollut se, että neuvolassa on vain voivoteltu, mutta mitään varsinaisia toimenpiteitä ei ole tehty tai niissä toimenpiteissä on ollut monen kuukauden odotusaika. Nyt tässä on odoteltu melkein 2 vuotta, että neuvolalla olisi jotain konkreettista tarjottavaa, vaan eipä ne pysty kuin korkeintaan ohjaamaan sossun puolelle tekemällä esim. lastensuojeluilmoituksen eri perusteilla. Sossussa sitten sama jatkuu, että tapaat kerran jos toisenkin ja mitään konkreettista ei tapahdu minkään suhteen. Noin vuoden ikäisenä käytiin kaksikin kertaa ravitsemusterapeutilla. Toinen kerta oli ravitsemusterapeutinkin mielestä ihan turha, koska meillä eikä hänellä ei ollut mitään uutta sanottavaa. Labroihin päästiin, kun pyysin niitä lopulta itse terveyskeskuslääkärin kautta.
En punnitse lasta joka päivä. Vain silloin kun muistan tai kun lapsi ei ole syönyt pariin päivään oikein mitään ja alkaa näyttää jotenkin kuihtuneemmalta ja haluan tietää lähinnä sen, miten paljon minun pitäisi skarpata, että paino pysyisi jotenkin samalla tasolla. Tällä hetkellä pyrin lähinnä siihen, että pysyisi edes samalla tasolla kuin tähän asti, ettei paino ja käyrä lähtisi alasuuntaan. Eli yritän saada tuon painon tuosta pikkuhiljaa sen verran yli 10 kg, ettei tarvitse koko ajan stressata, että tipahtaako 9 kg:n puolelle. Mielestäni tämä ei ole mitenkään liioittelua, koska neuvolassa asiasta on oltu huolissaan, nimellisesti kyseessä merkittävä alipaino eikä mikä tahansa hoikkuus. Joku keskinkertainen lapsi olisi tässä vaiheessa varmaan jo yli 12-kiloinen eli ollaan reilusti miinuksen puolella.
Lapsi saa syödä välillä myös tietokoneen ääressä katsellen lastenohjelmia, vaikkei sekään tietysti kelpaa neuvolalle, kun ei sovi heidän käsitykseen sivistyneestä perheateriasta. Joskus syöminen sujuu parhaiten "siinä sivussa".
Joskus jätän ruokia ja juomia tarkoituksella lapsen käden ulottuville, niin voi ottaa sitä, jos haluaa. Eli vähän seisovan pöydän tyyliin. Tänään kun tultiin ulkoa sisälle, niin sillä aikaa kun laitoin ulkovaatteita omille paikoilleen, niin lapsi kävi itse tonkimassa rattaiden laukusta matkaeväät ja löysi sieltä leipää ja maitoa. Jonkin verran olen antanut lapsen osallistua ruoan valmisteluun.
Lapsi tykkää erityisesti kalasta ja muutenkin lihasta. Joku ehdotti, että pitäisi laittaa lautaselle kaikkia aterian osia ja syö mitä haluaa. Itse olen huomannut sen, että jos lapsi saisi valita esim. perunan ja lihan välillä, niin hän söisi pelkkää lihaa, vaikka tykkää usein perunastakin. Kun liha loppuu, hän alkaa kerjätä lisää lihaa eikä suostu syömään mitään muuta. Oikeastaan suuttuu siitä, jos ei saa lisää niitä herkkuruokia. Siksi olen joissain ruoissa sitä mieltä, että on parasta, jos pidän sen herkkuosuuden salassa ja piilossa siihen asti kunnes hän on syönyt ensin jotain niistä vähemmän herkuista.
Periaatteessa on tarkat ruoka-ajat, mutta monet ateriat yhdistyvät. Esim. niin, että on aamupala/lounas, lounas/välipala, päivällinen/iltapala ja hyvänä päivänä vielä varsinainen iltapala. Vaikea vetää rajaa, että miksi sitä ateriaa kutsuisi milloinkin, kun millä tahansa aterialla tarjottava ruoka saattaa olla ihan mitä tahansa. Tilanteesta riippuen aamu- ja iltapala on sitä, mitä yleensä lounas- ja päivällisaikaan. Ravitsemusterapeutti oli vauva-aikana sitä mieltä, että voin tarjota kunnon ruokaa millä tahansa aterialla, kun tilanne on tämä.
Toivottavasti tämä syöttämisstressi vähenee sitten kun lapsi menee päiväkotiin. Saa joku muu puolestani stressata siitä asiasta, mutta en kyllä halua, että minulle sanotaan sittenkin hoidon päätteeksi, että lapsi ei syönyt mitään. Tällä hetkellä siis kerhopäivinä on vähän sellainen riski, ettei syö mitään ennen kuin vasta puolen päivän jälkeen. Tulee kotiin nälkäisenä ja väsyneenä. Olen yrittänyt valmistella lasta päiväkotia varten tajuamaan sen, että ruoka-aika on rajallinen eikä muut ihmiset pompi hänen tahdissaan.
Siis on näitä teorioita siitä, että ulkoilu lisää ruokahalua, muiden lasten esimerkki, yhdessä syöminen jne. Lisää tai ei lisää. Milloin mitenkin. Mitä tiukempi päiväohjelma, sitä huonommin tuntuu syövän.
Sanotaan vielä niin, että tämä lapsi ei useimmiten suostu syömään porkkanaa ollenkaan. Kai sekin on sellainen ruoka-aine, josta kaikki eivät pidä paitsi juuri oikealla tavalla valmistettuna. Pitkän aikaa margariini ja voi on ollut lapselle vain "voi ei". :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä oli aikoinaan sama juttu. otettiin sitten lapsi (3v poika, alipainoinen rimpula) osastolle viikonlopuksi,, kun tuntuivat epäilevän väitteitäni ettei syö..
tulos: söi osastolla olon aikan 2 jugurttia, jyrsi paloja leivistä, joi useamman pillimehun & maitoa.. allergiatesteistä tai muistakkan testeistä ei löytynyt mitään!
nyt on 7v, 128 cm & 16 kg. pelaa jalkapalloa sekä laskettelee, mutta jotenkin vain tuntuu pärjäävän sillä tyyliin omenanpuolikkaalla päivässä!
emme jaksa enää tapella syömisistä, lääkärinkn mukaan tämä on hyvä linja.
esim. tänään on syönyt:
aamupalaksi puuroa ( semmoisen jälkiruoka-kipollisen)
koulussa leipää & maitoa
koulun jälkeen pari lihapullaa (perunoihin ei suostunut koskemaan) & vettä
harkkojen jälkeen mies vei muksut mäkkäriin, poika söi pari nugettia ja joi maitoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hihii, ehti joku fiksu jo kommentoida riisipiirakan huonoutta. Hyvänen aika, Jos lapsi edes sitä syö sen vähän, niin älkää karppikerkot puuttuko kaikkeen.
Antaisin lapselle sitten tuota lihaa niin paljon, kun maistuu. Meillä oli paha syömättömyysongelma tytöllä 2-3 v. Silloin lääkäri ehdotti kaikkia mahdollisia korkeaenergisiä ruokia esim. ranskalaisia, jäätelöä jne. Tärkeintä on, että lapsi syö:) Meillä lopulta kyllä selvisi syyksi pahat ruoka-aineallergiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli täysin samanlaista lapsen kanssa, eikä kyse ollut mistään valtataisteluista, sillä ongelmat alkoivat jo rinta- ja pulloruokinnan aikana. Syöminen oli hidasta ja tehotonta, ja monet häiriötekijät johtivat siihen, että syöminen loppui, esim. jos rinta tai pullo lupsahti pois suusta, niin syöminen loppui siihen. Kiinteitä söi todella huonosti. Tein vertailua muihin samanikäisiin lapsiin, ja lapsemme söi n. 70 % vähemmän kiinteitä kuin muut. Maitoakaan ei mennyt yhtään enempää kuin muilla, päinvastoin vähemmän. Lopputuloksena meillä oli vuoden iässä 8,5-kiloinen, 75-senttinen lapsi. Syntyessään lapsi oli 3,7 kg ja 53 cm. Eli hurjasti jäljessä kasvusta.
Neuvolasta et tule saamaan apua. Sanon tämän suoraan. Siellä osataan kyllä puuttua univaikeuksiin ja siitä johtuvaan vanhempien uupumiseen, mutta syömisvaikeuksiin ja niistä johtuvaan vanhempien uupumiseen et tule koskaan saamaan apua. Kannattaa kuitenkin käyttää lasta lastentautien erikoislääkärillä.
Nyt sitten ratkaisu: lisää lapsen ruoan kalorimäärää. Jos lapsesi syö vähän, niin huolehdi siitä, että hän saa joka suupalalla runsaasti kaloreita. Tee näin:
- käytä täysrasvaisia maitotuotteita (täysmaito, kerma, jogurtti, rahka)
- käytä levitteenä ja puuroon voita
- tee puuro täysmaitoon
- käytä rasvaista kalaa (lohta, silakkaa, muikkua) ja lihaa
- anna energiarikkaita hedelmiä ja kasviksia, kuten banaani, viinirypäleet, avokado
- anna pähkinöitä, manteleita ja siemeniä (paljon hyviä rasvoja)
- lorauta ruoka-annokseen oliiviöljyä
- täysjyväviljatuotteet
Energiaa kannattaa siis hakea ensisijassa rasvasta ja turvata riittävä proteiinien saanti. Vältä kuitenkin sokeria. Voit ottaa käyttöön herkkupäivän (ellei jo olekin) ja tarjoa esim. suklaata, vanukkaita, ranskalaisia, pizzaa... Anna lapselle monivitamiini-hivenaine-kalaöljyvalmistetta. Etenkin omega-3:n ja D-vitamiinin saanti on turvattava. Nutridrinkiltä löytyy myös lapsille tarkoitettuja, korkeaenergiaisia täydennysravintovalmisteita.
Tutustu myös tilaan nimeltä FTT (failure to thrive), josta lapsesi taitaa kärsiä.
Meillä lapsi oli pienenä pahasti alipainoinen ja vielä lyhytkin. Sain hyvää tukea ja ymmärrystä TAYS:n lastenlääkäriltä ja ravitsemusterapeutilta. Minua rauhoiteltiin ja annettiin uskoa siihen että muutkin ovat vastaanvanlaisesta tilanteesta selvinneet. Kehoitettiin syöttämään lapselle juuri sitä mitä kohtaan hän osoittaa vähääkään kiinnostusta vaikka se olisi suklaata ja jäätelöä. Meidän lapsi "valitettavasti" oli kiinnostunut vain joistain vihanneksista ja vedestä. Kaikki sirkuskeinot olivat luvallisia, joten ruokailussa oli yleensä tv apuna. Tietenkin lapselle oli määrätty energialisiä (jauhetta ja öljyä) ja ravintolisiä, jotta pienestäkin määrästä saisi jotain hyödyllistä.
Suuri käänne tapahtui lapsen mennessä päivähoitoon. Olin itse asiassa jo ihan puhki lapsen ruokailujen suhteen kun lapsi meni 2-vuotiaana pph:lle. Tuo pph oli vielä erikoisruokavalioihin erikoistunut, eli tiesi mitä sai ja ymmärsi lapsen kummallisen ruokavalion. Pelkäsin, mitä hoidosta tulee ja samalla toivoin, että kävisi niin kuin lääkäri ja ravitsemusterapeutti arvelivat, eli että muiden lasten malli ja stressaantuneen äidin luota pois pääsy auttaisi lasta syömään.
Hoito alkoi ihan kivasti. Aina oli lapsi jotakin syönyt (oli omat eväät mukana, koska ei todellakaan syönyt juuri mitään). Ei mennyt montaakaan viikkoa kun pph kertoi että lapsemme oli syönyt eväidensä lisänä muutakin. Ja pian niitä eväitä ei tarvittu ollenkaan vaan lapsi söi ihan tavisruokaa ja ihan ok annoksia. Myöhemmin pph tunnusti, että ekat viikot olivat olleet aika rankkoja, eli kova työ siinä syömisessä oli ollut.
Suurin muutos ehkä siinä hoidon aloituksessa oli minun stressitasoihini. En enää ollut se pääruokkija, vaan pph oli vastuussa 3 ateriasta päivässä. Mikä helpotus. Pystyin vähitellen lopettaa sen stressaamisen, mikä helpotti syömistä kotonakin. Ruokailutilanteet olivat ihan erilaisia kun ennen.
Nyt lapsemme on jo koululainen. Pieni, hoikka ja nirso. Ei alipainoinen eikä mitenkään syömishäiriöinen. Emme stressaa syömisistä vaikka kieltämättä edelleen pitää tuon lapsen syömisiin kiinnittää enemmän huomiota kuin muiden. Lapsen unelma-ammatti on kokki ja hän unelmoi JuniorMasterchefiin pääsystä. Palkinnoksi erilaisista jutuista hän valitsee mieluiten ravintolakäynnin. Eli ruoka on edelleen hänellä erityisasemassa.
Anna syödä, mitä syö, tarjoa sinä, mitä tarjoat. Näin meillä tehdään, ja hyvin voivat lapset, vaikka joskus syövät pelkkää (täysjyvä)makaronia päivällisellä. Älä keskustele syomisestä tai ruuasta muuten kuin korkeintaa positiivisesti lyhyesti tai käske syömään. Kerro mistä pidät, ja joskus kysy, mistä lapsi pitää.