Lue keskustelun säännöt.
Mistä se johtuu, että jotkut vaan porskuttaa eteenpäin, vaikka mitä vastoinkäymisiä tulisi?
27.10.2020 |
Tuntuu, ettei mikään voi kaataa näitä ihmisiä.
Miksi jotkut on tällaisia?
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resilienssi.
Jaha, mitenkähän tämä kääntyisi suomeksi?
Se on psyykkinen palautumiskyky. Tervepäisen ihmisen ominaisuus. Tipahtaa, mutta nousee uudelleen satulaan, ei luovuta, vaan jatkaa yrittämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti saaneet myös positiivisia kokemuksia paljon, sillä eihän kukaan pelkillä vastoinkäymisillä jaksa.
Tunteet on tunteita.
Hyväksy kärsimys. Älä kiellä itseltäsi tunteita. Anna niiden tulla ja päästä sitten irti.
Tunteet eivät ole koko totuus.
Järki on yksi totuus, tunne toinen, asennoituminen kolmas. Tunteita voi hallita.
Elämässä on vaiheita kun lähes kaikki tuntuu menevän päin vi***ttua.
Mikään ei ole pysyvää, ei onni, ei kärsimys. Tilanteet voi muuttua.
Kaikkea ei voi hallita. Mutta joihinkin asioihin voi yrittää vaikuttaa.
Elämä voi olla ihan Ok, vaikka sairastuisi, olisi työttömyyttä, köyhyyttä. On hyvin paljon tilanne kohtaista. Mikään ei ole elämässä tasapuolista. Joku kärsii enemmän joku vähemmän.
Yritä kasata niistä aineksista mitä itsellä on mielekkäitä asioita. Moni kiva asia on ilmaista tai lähes ilmaista. Ystävyys. Rakkaus. Kirjastot. Urheilu ja ulkoilu. Luonto elämykset. Seksi. Siisti koti. Hyvä ruoka. Kivat tv-ohjelmat. Musiikki. Lepo. Nukkuminen. Saunominen. Pelaaminen. Käsityöt. Etc.
Tosi huono muisti auttaa pääsemään yli myös ikävistä asioista. Myös mentaliteetti että tuleen ei jäädä ikinä makaamaan. Kyllähän se väsyttää ja joskus tulee seinä vastaan kaikilla. Tavalla tai toisella.
Ei ne aina vaan mene eteenpäin.
Jotkut kypsyvät hitaasti kuin viinit ja ovat legendoita myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tulee vastoinkäyminen, niin ei reportoi sitä itselleen,
vaan ottaa sen sellaisenaan niin, ettei itse tiedä siitä mitään.
On vain tilanteita, muttei raportteja niistä kenellekään.
Ikään kuin happikin vain on, eikä sitä huomaa ellei siihen
kiinnitä mielenkiintoa.
Kaikki vain tapahtuu.
El tiedä olenko minä niitä jotka menee vastoinkäymisestä toiseen mutta onhan tuossa viime vuodet ollut melkoista tarpomista.. työttömyys, oikeustaistelu turhan takia, isän sairastuminen ja kuolema. Aina kun on toisesta iskusta selvinnyt on tullut uutta tilalle. Enkä minä tiedä miten hyvin olen selvinnyt, välillä on usko meinannut loppua. Kävinpä jopa terapiassa ja loput varmaan arvaattekin... nyt on taas uusia murheita 😟
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Virheistä oppii ja kipu on tehokas opettaja. Harjoittelu on vain virheiden tekemistä ja vastoinkäymisten tapahtumista turvallisessa ympäristössä. Kaikki jotka menestyy, tekivät rutkasti virheitä sitä ennen. Siksi niitä ei kannata pelätä. Ainoa asia mitä kannattaa pelätä on se ettet opi niistä virheistä mitään.
Kun jättää häpeän taakseen huomaa, että se on tavallaan turhaa. Oppii jättämään lannistavat ihmiset huomiotta. Oppii keskittymään vain itseensä ja läheisiinsä. Koska lopulta, mitä merkitystä muiden mielipiteillä on. Ei yhtikäs mitään. On vain tämä olosuhde, elämä, jota satutaan elämään samaan aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosi huono muisti auttaa pääsemään yli myös ikävistä asioista. Myös mentaliteetti että tuleen ei jäädä ikinä makaamaan. Kyllähän se väsyttää ja joskus tulee seinä vastaan kaikilla. Tavalla tai toisella.
Tämä allekirjoitan. Opettelin blokkaamaan ikävät asiat pois ajatuksista. Joskus tulee hetkellisiä seiniä vastaan ja itken polvillani mutta sitten taas matka jatkuu. Koska mitä sitä muutakaan tekisi? Jään odottamaan että kuolema korjaa? Itkemisestäkin tulee vain pää kipeäksi, mieluummin käyn tuolla sateessa juoksemassa kunnes kaikki murheet unohtuu
Mun läheisetkin on jo pidemmän aikaa ihmetellyt miten jaksan. Aina en meinaa jaksaakaan. Mutta sanoisin, tai no okei, mun terapeutti sanoi, että sinnikkyys. Välillä nousee kiukku, jonka kanavoin siten, että juma*auta minähän en luovuta. Käännän tän kaiken vielä hyödyksi, jota jaan muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tuttavapiirissä ihminen joka on kokenut elämässään valtavan määrän vastoinkäymisiä. Lapsen ja puolison tapaturmainen kuolema, konkurssin myötä luottotietojen menetys, vaikea lapsuus... En varmaankaan itse hänen asemassaan jaksaisi enää yrittää. Mutta hänellä on upea kyky nähdä ympärillään kauneutta pienissä asioissa. Ja sellainen kiitollisuuden ja rauhan tunne välittyy hänestä. Yksikään uusi päivä tai asia ei ole hänelle itsestäänselvyys vaan lahja. Uskon että tuo asenne on auttanut vaikeimman yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resilienssistä
Ehkä se vain näyttää siltä. Kyllä se jollakin elämänalueilla tuntuu. Joku muuttuu vähemmän aktiiviseksi kodin ulkopuolisen saa menoissa ja sosiaalisissa suhteissa, toinen ei enää perusta kunnianhimoista tavoitteista, jollakin junnaa opinnot, jollakin katkeaa ihmissuhteita. Vaikka tietty positiivinen asenne, tasapaino ja selviytymiskyky siinä missä on, säilyy.
Tottakai se tuntuu ja näkyykin. Minusta kyse on siitä, että aina uudestaan kipuaa ylös, kun kaatuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se vaan näyttää siltä, kun vastoinkäymisiä on ollut äärimmäisen paljon ihminen voi mennä selviytymistilaan. Ulospäin vaikuttaa kuin mitään ongelmaa ei olisikaan. Todellisuudessa päässä myllertää pahemman kerran.
Ei sitä myllerrystä tunne sisäpuolellakaan. Äkkiä vain räjähtää joko huutamaan tai itkemään, eikä tajua miksi. Jälkikäteen miettien on aivan ilmeistä, mikä katkaisi kamelin selän.
Sitten kun menee edes joku juttu piirunkaan parempaan suuntaan ja paine kevenee, tajuaa miten raskasta on ollut. Onneksi oivallus on lyhytikäinen, koska jos yksi ongelma kevenee mielestä, seuraavaksi tärkein valtaa vapautuvan kapasiteetin.
Kun on vuosia ollut asiat perseellään, sitä on niin tottunut oloonsa, ettei tajua taakkaansa, vaikka sen järjellä käsittäisikin. Onneksi ei, koska itsensä katsominen sivusta nääntymässä on paljon rankempaa kuin se pelkkä nääntyminen.
Elämä on jatkunut kaikesta huolimatta aina tähän asti ja nyt on koettuna sen verran paljon kaikkea että en keksi enää mitään mikä olisi pahempaa kuin kaikki se mitä olen tähän asti käynyt läpi. Jos taas menettäisin kaiken, jaksaisin ehkä muutaman tunnin murehtia asiaa ennen kuin alkaisin taas toimia. Miksi minä ei johda mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuttavapiirissä ihminen joka on kokenut elämässään valtavan määrän vastoinkäymisiä. Lapsen ja puolison tapaturmainen kuolema, konkurssin myötä luottotietojen menetys, vaikea lapsuus... En varmaankaan itse hänen asemassaan jaksaisi enää yrittää. Mutta hänellä on upea kyky nähdä ympärillään kauneutta pienissä asioissa. Ja sellainen kiitollisuuden ja rauhan tunne välittyy hänestä. Yksikään uusi päivä tai asia ei ole hänelle itsestäänselvyys vaan lahja. Uskon että tuo asenne on auttanut vaikeimman yli.
Noinhan se menee ja vastaavasti ihmiset joilla ei ole todellisia vastoinkäymisiä kehittelee niitä ja ovat tyytymättömiä elämäänsä. Itse mietin aina kuinka asiat voisivat olla vielä huonommin. Keskityn hyviin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Haistakaa p*ska kaikki resilienssi-jeesustelijat.
Kun menetät ensin lapsesi huumeille, sen jälkeen vaimosi kuolee, menetät työsi, ja loppujen lopuksi ns. ”ystäväsi” kaikkoavat, voin vakuuttaa että olet pisteessä, jossa olet käytännössä menettänyt elämästäsi kaiken merkityksellisen.
Jaa...itsekin olen selvinnyt vaikeasta lapsuudesta, koulukiusaamisesta, läheisten kuolemista, pitkästä liitosta narsistin kanssa, yksinäisyydestä. Ja monista muista. Resilienssi on sitä, että jatkaa elämää näistä huolimatta, eikä vedä itseään narun jatkoksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Resilienssi