Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä auto-onnettomuudessa olleita?
Kommentit (41)
Ajoin 13-vuotiaana pyörällä pieni sisareni kyydissä, ylitimme suojatietä kun auto törmäsi meihin hurjaa vauhtia. Sisareni lensi auton tuulilasiin, selviten kuitenkin aivotärähdyksellä ja muistelmilla.
Polkupyörän poljin upposi polveeni ja sain ikuiset arvet.. polkupyörä oli ihan liiskana. Pääsimme kuitenkin suhteellisen vähällä.
Polkupyörällä ajaminen väheni sen jälkeen paljon, alkoi pelottaa että sama tapahtuu uudestaan. Ajattelin ensi kesäksi hankkia pienen jopo-mallisen pyörän, josko pienemmällä pyörällä tuntuisi turvallisemmalta ajaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lyttäsin auton keulan niin vauhdilla, että takalasikin lensi säpäleiksi. Rintakehään ja ranteisiin sattui kun turvatyyny laukesi ja niskat retkahti, viikon sain muistaakseni saikkua. Jonkun aikaa sen jälkeen hätkähdin isoja ääniä, mm. kun moottoripyörä starttasi liikennevaloissa viereiseltä kaistalta, muistutti sitä pamausta mikä kolarista tuli. Traumoja ei pidemmän päälle jäänyt, hyvin uskallan ajaa jne, tosin turvavälit pidän liikennevaloissakin aika pitkänä :)
Kaksi kertaa on pyörääni törmännyt auto.
Eka kerta oli risteystilanne, jossa katsoin, että ehdin suojatien yli hyvin (perusristeys, jossa kevyenliikenteen väylä jatkuu tien toisella puolella). En ehtinytkään vaan autoilija törmäsi pyörän takarenkaaseen. Väitän, että auto ajoi kovempaa kuin sallittua 50km/h. Lensin kuin leppäkeihäs, mutta onneksi ei käynyt pahasti vaikka löin pääni. Kuski alkoi sättiä minua ja minä häntä. Kuski sanoi: "60 vuotta ollut ajokortti ja ikinä ei ole mitään käynyt!!", johon vastasin "Noin ikälopulta pitää sitten kortti ottaa pois, kun ei enää edes näe!!" Taidettiin molemmat pelästyä ja sen takia raivota.
Toisella kerralla auto tuli kaupan parkkipaikalta ja minä pyörällä menossa sen tien yli. Katsoin, että hän näki, hän katsoi että minä näin, tilanne nopeus oli tosi hiljainen ja niin törmättiin. Mulle ei käynyt kuinkaan. Naarmuja vain. Autokuski korvasi heti samantien pyörän takarenkaan mikä meni mutkalle ja vei minut terveyskeskukseen. Todella asiallinen kuski. Molemme pyyteli puolin toisin anteeksi.
No kerran jäin fillarin kanssa auton alle suojatiellä. Auto osui minuun, lensin päin tuulilasia pää edellä, siitä kimposin asfaltille jossa pyörin muutaman kierroksen. Muistona tuosta on muutamia arpia käsissä ja päänahassa.
Kerran jouduin autolla vesiliirtoon, auto päin motarin kaidetta, siitä kerran ympäri ja penkkaan. Nilkka nyrjähti.
Kamalassa lumimyrskyssä edella ajavasta autosta putosi lumipaakku, jota väistin, auto lähti heittelehtimään ja ojaan, just sain käännettyä autoa sen verran että en osunut suoraan puuhun, vaan kylki edellä. Taas selvisin kipeällä jalalla ja säihkähdyksellä, onneksi niin koska olin 8kk raskaana. Olisi voinut käydä huonostikin jos olisin törmännyt siihen puuhun nokka edellä ja airbagit olis pamahtanu..
Auto ajoi päälleni suojatiellä, vasemmasta polvesta repesi eturistiside. Sittemmin polveen on kehittynyt nivelrikko. Tekijä sai 10 päiväsakkoa, minä 2000 euroa korvauksia ja jatkuvat kivut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luisuin jäisessä kaarteessa ulos tieltä päin puuta, rysäys oli niin kova että auto meni lunastukseen. Ei jäänyt muita traumoja kuin että ajan talvella kaarteet (esim motarin liittymät) melko hitaasti ja pidän myös tarkkaa huolta, että renkaat ja muut turvallisuustekijät ovat kunnossa.
Esikoista odottaessani (raskaus oli vähän yli puolivälin) takanatulija ajoi mun perään. Tiellä oli 80 km/h rajoitus, jono jarrutti tien laidassa pyöräilevän miehen takia, mun edessä ajanut veti jarrut jostain syystä pohjaan joten munkin oli pakko, en ihan törmännyt häneen mutta mun takana tullut törmäsi muhun sitten. En osaa sanoa paljonko oli vauhtia siinä vaiheessa. Autolla pystyi ajamaan kolarin jälkeen vielä joten lähdin siitä kolaripaikalta sillä autolla, kyllä sydän hakkasi lujaa. Niskat nytkähti mutta muuten mulle ei käynyt ns. mitään, auto saatiin korjattua peräänajajan laskuun.
10 vuotta tuon jälkeen mun eteen ajoi kolmion takanta toinen auto. Katsoin sillä ratkaisevalla sekunnilla muualle enkä ehtinyt ollenkaan jarruttaa, vauhtia oli 50 km/h. Loukkasin molemmat ranteet (tärähdys) ja niskat. Auto meni lunastukseen. Vuokra-auton rattiin kun piti seuraavana päivänä istua niin piti tovi puhallella ennenkuin uskalsin lähteä liikkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei taida av mammat tietää ettei pyörällä saa ajaa suojatiellä,jos ajat joudut väistämään autoa.
Olen joskus törmännyt pyöräilijään suojatiellä, se tuli mun eteen mutkassa ja vielä rekka-auton takaa. Vähän sitä tönäsin, eikä pyörä edes kaatunut vaan tää nuori jatkoi matkaansa katsomatta taakseen.En tiedä olisko tää tyttö saanut ajaa suojatiellä vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaiselle autoilijalle tapahtuu onnettomuuS elämän aikana laskennallisesti, minulle niitä on saatunut jo useita. Luunmurtumilta olen säästynyt, suurin osa kun ajoin kortin -87, viimeisin vuosi sitten. Moni niistä olilähellä kuitenkin kuolemaa, mukana itsellä oli vain riittävästi tuuria. Voin tällä kokemuksella todeta että riski pienenee kun noudattaa suunnilleen liikennesääntöjä ja pitää kaluston kunnossa. Kiire pois.
Mä oon ollu kahdessa kolarissa. Ensimmäisen kerran 19-vuotiaana, juuri kortin saaneena, uudessa työpaikassa firman autolla. Meni molemmat autot ruttuun, mutta ihmisille ei käynyt kummempaa. Mä meinasin menettää työni heti ekalla viikolla, ja häpesin tapausta pitkään. Tämä kolari oli ihan mun syytä, olin väistämisvelvollinen. Pitkään pelkäsin ajamista.
Toisen kerran vuosia tämän jälkeen, vastaan tuleva auto suistui suoraan eteen, ja iskusta kimposin pientäreelle aidan läpi metsään. Mulla murtui yläkropasta melkein kaikki luut (kaikki kylkiluut useasta kohtaa, rintalasta, niska, solisluut, molemmat kädet monesta kohdasta) lisäksi kylkiluu oli mennyt keuhkosta läpi, ja maksa vahingoittunut. Olin sairaalassa pari kuukautta, lopulta kotiuduin ilman toista kättä (kyynärpäästä alaspäin amputoitiin).
Tuon jälkeen en ole ajanut, käytännössä en edes voisi koska ilman oikeaa kättä en pysty perusautossa käyttämään vaihdeleppiä, mutta en kyllä enää uskaltaisikaan. Kyydissä voin olla nykyään, alussa sekin olo vaikeata. Terapiassa käyty ja elämä nykyään ihan hyvää.
Tuo toinen kolari ei siis ollut mun syyni, mutta varmasti taitavampi kuski olisi välttynyt pahalta jäljeltä. Mä en oo ikinä ollu hyvä kuski, panikoin helposti enkä omannut hyviä refleksejä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli idiootti ratissa, ja tämän aivokääpiön mielestä oli ok vedellä 120km/h kapealla hiekkamaantiellä, jossa oli kuudenkympin rajoitus. Matkustajat yrittivät sanoa, että nyt hiljennä tai käy onnettomuus. Mutta ei, ei uskonut.
Mutkan takaa tuli vastaan auto. Ei pienintäkään mahdollisuutta ehtiä jarruttamaan, vaan kuskimme sitten teki rajun väistöliikkeen. Ehdin juuri ja juuri näkemään, että nyt mennään sitten päälle satasen tuntivauhdilla kohti ojaa. Rutistin silmät kiinni, en halunnut enää nähdä mitä käy.
Itse ojaan ajoa en edes muista, seuraava muistikuvani alkaa siitä, että roikun pää alaspäin turvavöiden varassa. Autossa on aivan hiljaista, hiljaisuuden rikkoo vain lopulta oma järkyttynyt huutoni.
Auto on katollaan ojassa. Ikkunat ovat kaikki paskana, oma paikkani (pelkääjän paikka) on aivan kasassa ja mahdun vain juuri ja juuri olemaan siinä. Otsasta tippuu vähän verta.
Räpellän hädissäni turvavyötä auki, siinä tulee mieleen kaikki tutut leffakliseet, miten bensatankki vuotaa kolarin jälkeen ja koko paska räjähtää. Hätääntyneenä vyön avaamisessa menee kauan, etenkin kun vielä roikun koko painoltani sen varassa, joten en saa löysennettyä. Lopulta saan sen auki ja saan kontattua rikkoutuneesta ja rusentuneesta ikkunasta ulos.
Kuski oli selvinnyt täysin naarmuitta ja heti rysähdyksen jälkeen oli hilpaissut ulos voivottelemaan, miten hänen rakas ja kaunis autonsa on nyt ihan romuna.
Takapenkkiläiset selvisivät pienillä haavoilla, mitä tuli kun lasinsirpaleet lensivät heidän päälleen. Itse olin ilmeisesti iskenyt pääni, ja sain otsaan kuhmun ja pienen haavan.
Kun pelastuslaitos saapui paikalle ja kartoitti, kuka istui missäkin, niin pelkääjän paikan nähdessään totesivat heti, että minulla oli ilmeisesti turvavyö kiinni. Vastasin, että kyllä ja mistä tiesitte?
No, harjaantuneella silmällä nähden kuulema tuskin olisin hengissä, jos ei olisi ollut vyötä kiinni, tai vähintään olisin loukkaantunut vakavasti.
Vuosia on tästä jo kulunut. Eipä oikein muuta ole jäänyt, kuin että paasaan nykyään kaikille turvavyön tärkeydestä. Ja tietysti itsekin käytän sitä aina.
Hei! Kirjoitan kirjaa, jossa yhtenä teemana on vastoinkäymisestä (kuten onnettomuudesta) selviäminen. Löytyisikö täältä henkilöitä, jotka haluaisivat kertoa oman tarinansa kirjassa? Käy vastaamassa sähköiseen kyselyyn ja jätä yhteystietosi, mikäli aihe kiinnostaa:
Kiitos jo etukäteen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos yllä oleva linkki ei toimi, niin kokeile tätä linkkiä:
https://www.webropolsurveys.com/S/25B450A8AEC880E4.par
Jos yllä oleva linkki ei toimi, niin kokeile tätä linkkiä:
https://www.webropolsurveys.com/S/25B450A8AEC880E4.par
Jos yllä oleva linkki ei toimi, niin kokeile tätä linkkiä:
https://www.webropolsurveys.com/S/25B450A8AEC880E4.par
Olen tappanut autolla yhden hirven. Ei siitä sen suurempia traumoja tulllut, ei henkilövahinkoja vaikka oli koko perhe kyydissä. Autokin säilyi se verran ajokunnossa että poliisi lupasi ajaa sen korjaamolle.
Mutta kyllä se sen verran vaikutti että nykyään jarrutan liikenteessä heti tehokkaasti jos tiellä on jotain esteitä. Edellemainitusta syystä vihaan persekärpäsenä roikkuvia. En myöskään tieten tahtoen ajoita matkoja iltahämäriin ja ja jos joudun ajamaan iltahämärissä yritän todella keskisttyä ympäristön seuraamiseen.
Kaksi kertaa. Toisen kerran ihan pienenä ketjukolarissa (keskimmäisessä autossa), istuin etupenkillä ja naama paukahti siihen käsinelokerosydeemiin. Ruhjeilla selvittiin, mutta auto kyllä meni lunariin. Toisen ajoin itse. Helekutin mutkanen tie, liukasta ku mikä. Ajoin ulos. Onneksi ei osuttu puuhun. Kyydissä kaksi ihmistä, eikä ollut edes oma auto. Koen syyllisyyttä vieläkin, vaikka kyseessä täysin onnettomuus ja ajoin niin asianmukaisesti kuin osasin. Inhottaa ajatella vieläkin...
Mutta ei nuo olleet niin pahoja kuin jäihin joutuminen:(
Täsmälleen vuosi sitten toinen auto kääntyi eteeni ja yrittäessäni väistää sitä mahdollisimman vähin klommoin, osuin kahteen linja-autoon. Auto lähti lunastukseen ja minä sairaalaan, muille ihmisille ei käynyt mitään, vain peltiä hajosi. Minullekaan ei käynyt muuta kuin verenpaine hyppäsi karmeisiin lukemiin.
Seuraavana päivänä piti kuitenkin vuokra-autolla lähteä liikenteeseen ja kyllä siinä jalat tärisivät ja piti muutamia kertoja syvään hengitellä ajaessani kolaripaikan ohi. Tilanne ei siis ollut ollenkaan paha, vaikka autoni menikin rusinaksi. Se, että jouduin ajamaan heti seuraavana päivänä, auttoi asiaan. Olen ollut aina huolellinen kuski, mutta nyt olen vieläkin huolellisempi ja yritän ennakoida niin paljon kuin mahdollista.
Auto lunastuskuntoon.
Metristä kiinni ettei henki mennyt.
Junkun aikaa katseltiin tarkkaa että tuleeko se sieltä kolmin takaa ym, tai punaisia päin.
Rekkakuskin vihreet ei ole mikään vitsi.