Onko sinulla ongelmia, koska olet kaunis tai hyvännäköinen?

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 13:06"]On. Naiset usein katsoo mua ilkeästi, vaikea ystävystyä ja saan aina vain naisilta huonoa palvelua kaupoissa yms - MUTTA uskon että tämä johtuu osittain siitä että mä olen luonteeltani aika ujo ja varautunut joten nää naiset ei mun "hissukka" persoonan takia koe vaikeaksi "talloa mun yli"..

Jos olisin sosiaalisempi ja itsevarma niin uskon että he eivät kehtaisi kohdella mua samalla lailla. 

Olen pitkä, hoikka (luonnon)blondi nätillä naamalla, pukeudun trendikkäästi (mutta en paljastavasti koska edes jos kesällä on hame päällä niin se tuijotus ahdistaa) ja asun ulkomailla jossa mun ulkonäkö herättää tosi paljon huomiota, vaikka tää ei mikään Etelä-Euroopan maa olekaan. 

[/quote]

Tää oli ihan kuin mun kirjoittama! Asun tosin Suomessa. Sain unelmaduunin parikymppisenä ja toimiston leipiintyneet 30-40 v. leidit hyljeksivät ja haukkuivat niin että irtisanouduin. Uusi työni on miesvaltaisessa firmassa ja ongelma katosi.

Tuo on varmasti ikävää, mutta toisaalta vastapainona kauneudesta on joskus etuakin?

No jaa, enpä tiedä. Olen töissä alalla joka on kovin miehinen ja joka päivä tulen rasvassa, öljyssä ja hikisenä kotiin. Olen siis työjuhta, vaikka suht kaunis olenkin. Siviili -minäni on täysin erinäköinen.

OLI. Mutta nyt olen 40-vuotias ja iän mukana saa olla rauhassa tai sitten alkaa olla sinut asian kanssa.

Nuorena ahdisti kävellä kadulla, kun aina joku vislaili tai hengasi hihassa, samoin ravintolaillat oli yhtä p*aa samasta syystä :-P Miehet osaa olla ällöttävän sitkeitä, ja jollei halua loukata niin saa kyllä keksiä jos jonkinlaista valhetta eroon päästäkseen.

Toinen juttu on sitten työpaikat. Voidaan pitää ihan bimbona vain ulkonäön takia, saat tehdä enemmän työtä ollaksesi vakuuttava ja älykkäiden ihmisten kirjoissa. (Ja kyse ei tod. ole mistään paljastavasta pukeutumisesta, sitä joutuu oikein miettimään...) Monissa työpaikoissa on ollut niitä vähemmän kivoja setämiehiä, jotka ovat vihjailleet seksuaalisesti ja tuollainen johtaa ahdistukseen. On myös esimiesasemassa olevia vanhempia naisia joille olen ollut jonkinasteinen nälvimisen kohde.

Muut naiset taas ovat olleet ihan OK, tosin kaveripiirissäkin olen kuullut kautta rantain kommentteja, että minun kanssani ei haluta lähteä baanalle, koska aina vien kaikkien miesten huomion (?!). Jotenkin olen paikkani ansainnut vähättelemällä, keksimällä ja liioittelemalla ongelmiani/surujani, ettei kateutta ilmenisi liiaksi. Kun sitten löysin elämäni puolison, menin naimisiin ja sain lapsia, alkoi toisenlainen kateus.

Eli tekee niin tai näin, aina on joku väärin. Enää en jaksa miettiä moisia ja ikäkin tuo sitä omaa rauhaa tässä ulkonäkömielessä. Koskaan, ikinä en ole halunnut olla ylpeä tai itserakas tai pitänyt itseäni jotenkin Kauniina. Ainahan se on katsojan silmässä ja on monia kauniita ihmisiä. Myös sisäisesti ja se on oikeasti tärkeintä.

Ihminen, joka perustaa itsetuntonsa vain ulkonäölleen saa iän myötä huomata sijoitustensa arvon rapistuvan. Eli kannattaa myös satsata muuhunkin. Tätä haluaisin nimenomaan painottaa nykynuorille, joilla on inhottavan ulkonäkökeskeinen maailma.

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 13:15"]

Kyllä on. Ihmiset kuvittelevat, että elämäni on helppoa ja mukavaa, koska olen kaunis.Päinvastoin, elämäni on ollut välillä todella rankkaa, mutta en näytä sitä ulospäin. Olen tehnyt paljon töitä ja uhrauksia elämässäni. En kuitenkaan halua tuoda elämäni rankkuutta esille, vaan kuuntelen ymmärtäväisesti muiden huolia, vaikka usein voisin vetäistä pöytään monta astetta rankemman tarinan. Ilmeisesti ihmiset siis kuvittelevat, että koska olen kaunis, on elämäni siksi todella helppoa. Saan myös osakseni kateutta ja naiset kovasti haluavat kilpailla kanssani, vaikkei itseäni kiinnosta yhtään olla toisia parempi.

[/quote]

Öh, vai johtuisiko suhtautuminen siitä, että annat ymmärtää että kaikki on helppoa ja hienosti??

Siinä mielessä kyllä, että minuun kohdistetaan paljon ennakkoluuloja. Kotiäitivuodet oli tästä paras esimerkki, sillä ei riitä yhden eikä kahdenkaan käden sormet siihen, miten kyräilevästi ja kylmästi minuun suhtauduttiin, kunnes sitten pääsin näyttämään luonteeni ja empatiakykyni ja inhimillisyyteni muutaman kymmenen kerran näkemisen jälkeen (tyyliin leikkipuistoissa ja kerhoissa). 

Asiaa ei auta se, että olen järjestelmällinen ja jaksava, iloinen ihminen jolla on hyvä parisuhde, kaunis koti ja ihanat lapset. Ei auta, vaikka sanoisin suoraan että väsyttää tai vituttaa, eikä auta vaikka kertoisin miten kamalaa on kun esikoinen ei näe kunnolla ja on vähän jäljessä muita sen takia... jotkut ihmiset vaan eivät kestä minua, ja sen sijaan että ajattelisin että fuck that (no, ajattelen minä niinkin) niin se surettaa. Tuntuu, että joudun näkemään enemmän vaivaa saadakseni juttuseuraa tai jopa ystäviä.

Ehkä juurikin tuo, mikä monesti jo mainittukin, että ujo-kaunis -yhdistelmä tulkitaan monesti ylimielinen-kauniiksi. Ja se harmittaa.

Ja suurin harmin aihe on tietysti se, kun inhottavat, itseäni paljon vanhemmat miehet silmät kiiluen tuijottavat ja kuolaavat, haluavat istua bussissa viereen jne. Niin vastenmielistä.

Joo. Oon vaan niin kaunis. Harmi, että maailma on täynnä rumia ihmisiä eikä ne ymmärrä pysyä omissa piiireissään.  Luulis, et ihmiset tajuis ettei niil oo mahiksii mun kaa. Siis come on!

Ei. Mulla on naisia ystävinä ja pari miestäkin, eikä edes kaikki miehet mua yritä iskeä. On mulla kauniita kavereitakin, ei niillä ole mitään syytä olla kateellisia. Yksi parhaista ystävistä on lihava, ihan nätti mutta ei mikään kaunotar. Lapsuudesta ollaan tunnettu ja meillä synkkaa, aina on hauskaa.

Mä väitän että ne joilla ei ole kavereita, niin niillä on luonne..hmm..ehkä vähän vaikea.

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 13:40"]

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 13:15"]

Kyllä on. Ihmiset kuvittelevat, että elämäni on helppoa ja mukavaa, koska olen kaunis.Päinvastoin, elämäni on ollut välillä todella rankkaa, mutta en näytä sitä ulospäin. Olen tehnyt paljon töitä ja uhrauksia elämässäni. En kuitenkaan halua tuoda elämäni rankkuutta esille, vaan kuuntelen ymmärtäväisesti muiden huolia, vaikka usein voisin vetäistä pöytään monta astetta rankemman tarinan. Ilmeisesti ihmiset siis kuvittelevat, että koska olen kaunis, on elämäni siksi todella helppoa. Saan myös osakseni kateutta ja naiset kovasti haluavat kilpailla kanssani, vaikkei itseäni kiinnosta yhtään olla toisia parempi.

[/quote]

Öh, vai johtuisiko suhtautuminen siitä, että annat ymmärtää että kaikki on helppoa ja hienosti??

[/quote]

Voi olla, ei sitä ihan kaikille puolitutuille halua avata elämäänsä kuitenkaan, eikä yksityisasiani kaikille kuulukaan. Mutta kauniinkin elämä voi olla rankkaa, vaikka ihmiset helposti ajattelevat, että kauniin elämä on helppoa.

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 13:44"]

Ei. Mulla on naisia ystävinä ja pari miestäkin, eikä edes kaikki miehet mua yritä iskeä. On mulla kauniita kavereitakin, ei niillä ole mitään syytä olla kateellisia. Yksi parhaista ystävistä on lihava, ihan nätti mutta ei mikään kaunotar. Lapsuudesta ollaan tunnettu ja meillä synkkaa, aina on hauskaa.

Mä väitän että ne joilla ei ole kavereita, niin niillä on luonne..hmm..ehkä vähän vaikea.

[/quote]No olet väärässä, mun luonteessani ei ole mitään vikaa, ja silti mulla ei ole kavereita.

Miespuoliset "ystävät" kääntyy minua vastaan heti siinä vaiheessa, kun selviää, että tosiaan ollaan vain ystäviä. Toisaalta olen oppinut tätä ymmärtämään ja välttelemään, sillä olen tajunnut, että olen luonteeltani flirttaileva. En tosin tarkoituksella, mutta olen nauravainen ja ystävällinen kaikille, jopa miehille, joista en ole kiinnostunut seksuaalisesti. 

Monissa työpaikoissa on jälkikäteen ilmennyt kateutta työnantajan suunnalta (olen työskennellyt yhteistyössä mm. perheenäitien kanssa). Minua on pompoteltu ja palkkoja on jätetty maksamatta. En koskaan kuitenkaan ajatellut, että tämä johtuisi ulkonäöstäni, koska en ole pitänyt itseäni kadehdittavan kauniina. Silmäni ovat kuitenkin auenneet sen jälkeen, kun eräs ystäväni auttoi minua näkemään asiat toisesta näkökannasta.

En vieläkään haluaisi uskoa, että minua syrjittäisiin tai kohdeltaisiin eri tavalla sen takia, että minulle oltaisiin kateellisia. Se on jotenkin vain niin outo ajatus jos itsessään. En todellakaan lukeudu niihin ihmisiin, jotka heti vastoinkäymisen sattuessa vetää kateuskortin esiin. Tiedän myös paljon kauniita ihmisiä, joista ihmiset pitävät kovasti. Persoonallisuutta voi ja pitää petrata... aina on parantamisen varaa. Ehkä kauniit ihmiset joutuvat juurikin tätä sisäistä kauneutta todistamaan enemmän, en tiedä! 

Mainittakoon vielä, että ärsyttää niin suunnattomasti, kun jotkut miehet osoittavat rakkauttaan ja ovat olevinaan niin rakastuneina minuun. Kuitenkaan he eivät minun sielunmaailmastani tajua mitään, eivätkä he oikeasti minua ymmärrä. Keskustelut ovat täysin yksipuolisia ja heillä joku haavekuva siitä mitä minä olen. Kaikki puheenikin varmaan muokataan omassa mielessä sopiviksi. Olen tästä monta kertaa suuttunut, koska minusta on loukkaavaa se, että syyllistetään ja jopa painostetaan sillä, että "mä rakastan sua", mutta mitään yhteistä punaista lankaa ei ajatuksista löydy ja tyyppi ei ihan oikeasti tunne mua muuten kuin pintapuolin. Kaiken kaikkiaan todella vaikeaa erottaa jyviä akanoista, paljon ottajia, mutta juuri niitä vääränlaisia aivan liikaa.

Toisaalta koitan muistaa näpäyttää itseäni ja muistuttaa, että on toisaalta imartelevaa ja ihanaa, että saa huomiota. Olen joskus ollut myös ruma ja epäsuosittu ja silloin rukoilin tulevani kauniiksi ja saavani suosiota miehiltä. Hah!

Kai kaikkeen turtuu. Olisi kuitenkin ikävämpää olla huomiotta... Olen varmaan juurikin se ihminen, joka "varastaa" huomion seurueessa, jossa muita naisia. Uskon sen myös johtuvan mun ulospäinsuuntautuneisuudesta. Osaan jossain määrin kuvitella, että olen uhka monelle ja jotain voi harmittaa minun läsnäolo tästä syystä. En kuitenkaan mielestäni ole uhka kenellekään, sillä en kiinnostu miehistä lähes koskaan ja mielummin vietän illan kahta tuttua parittaen, kuin itselleni treffiseuraa etsien.

Olen usein kauniiksi kehuttu, opiskelen lääkiksessä ja opiskelujen ohessa sivutyönä ohjaan jumppatunteja. Osa naisista on selvästi kateellisia (miehet sen sijaan lähes poikkeuksetta pitävät minusta aina...), mutta olen luonteeltani tosi kiltti ja hyväntahtoinen enkä halua kilpailla kenenkään kanssa, joten olen kyllä melkein kaikki saanut lopulta puolelleni. Joitain valitettavasti en, mutta en nyt laske sitä ongelmaksi, hyviä ystäviä kun on ihan riittämiin :)

Kieltämättä monet naiset ovat ensi alkuun vähän varautuneita kanssani varsinkin kun kerron opiskelupaikastani, ilmeisestikin luulevat että pidän itseäni heitä parempana. Mutta en todellakaan pidä, mä nyt oon vaan aina sattunut olemaan tällainen terveydestä, biologiasta ja kemiasta kiinnostunut nörtti, niin opiskelupaikka ja jumppatuntien ohjaus on vain luonnollista jatkumoa siihen :D

Pitää muuten vielä lisätä: nuorempana eli teininä mielsin itseni tyhmäksi ja ylipäätään ihmiseksi, joita muut pitävät tyhmänä. Uskoin myös äitiäni, jonka mielestä minussa oli milloin mitäkin luonteenvikaa. Esim. olin hänen mielestään kylmä ja laskelmoiva.

Olen myöhemmin oppinut tuntemaan itseni paremmin ja tänäpävänä tiedän olevani fiksu ja rakastava ihminen. Sen jälkeen, kun olen itse selkeästi tiedostanut nämä asiat, ovat muutkin ihmiset alkaneet näkemään minut eri tavalla. Tietysti myös se, miten muiden ihmisten katseet ja kommentit ymmärrän on täysin riippuvainen siitä, miten ne HALUAN ymmärtää. 

Mulle tullaan kyllä nykyisin jatkuvasti kertomaan miten välittävä ja kaunis ihminen olen sisältä ulos ja, että miten fiksu olen. Vaikka mulla ei ole minkäänlaista korkeakoulututkintoa tai muita paperille kirjoitettuja meriittejä, joista joku voisi tehdä pikaisia oletuksia älyllisistä lahjoistani.

Sainpas tärpin. Pitkään aikaan en ole onnistunut laittamaan ketjua, joka saisi mitään kiinnostusta osakseen, mutta tämä oli sitten hyvä aloitus. Onhan tämä jonkunlainen provo.

Itse menin jollekin missikurssille kun olin teinityttö. Siellä opetettiin esimerkiksi kävelemään. Vetäjä sanoi mulle suoraan, että susta ei sitten tule missiä. En ollut siellä ollenkaan jotta minusta tulisi joku missi vaan ihan "huviksi vaan". Olen niin lyhyt, että se jo saa tajuamaan, että en ole missiainesta. Sen sijaan olen alkanut ihmetellä muuta olemustani - kasvoja, joita ei ole meikeillä pilattu ja kroppaani, joka olisi ollut tosi kiva, jos vain olisin ollut pitempi.

Mutta kärsiä olen saanut ulkoisen olemukseni vuoksi joka on tainnut määritellä elämääni aivan liian pitkälle ja pahasti.

T. ap

Minuun ihastutaan usein paitsi ulkonäköni takia, myös siksi että olen luonnostani lempeä ja huomaavainen. Saan osakseni usein positiivista huomiota ja kehuja. Haluan myös itse olla ystävällinen kaikkia kohtaan ja minuun ihastuneet tulkitsevatkin tämän usein virheellisesti flirtiksi tai vastakaiuksi tunteilleen ja teoilleen. Monesti sitten aletaankin kuvitella liikoja minun suhteen ja aletaan odottaa, että olisin jotenkin ns. velkaa heille siitä, että he ovat minuun hurmaantuneet (koska ovat tulkinneet minut väärin). Ahdistaa!

Tuo ystävä ongelma on ihan todellinen. Minulla tilannetta hankaloittaa vielä se, että olen miesvaltaisella alalla, huumori on aika karskia, enkä aina jaksa kaikkia naisten kotkotuksia. Muutama hyvänaispuolinen ystävä minulla on, mutta hekin ovat sitten vähän samanlaatuisia luonteeltaan.

Suurimmaksi osaksi parhaat ystävät ovat olleet miespuolisia ja vielä siten, että ovat alun perin olleet puolison ystäviä, joista on myöhemmin muotoutunut yhteisiä. Näissä kaverisuhteissa on kuitenkin käynyt useammankin sinkkumiehen kohdalla niin, että ystävyys on loppunut jossain kohtaa siihen, ettei mieheni ole enää voinut sulattaa ystävän päivänselvää 'rakastumista' minuun. Itse en ole ollut näistä tunteista tietoinen, ennen kuin on ollut jo liian myöhäistä. Enkä ole kyllä mitään syytä epäilyillekään antanut. Olen todella rakastunut omaan mieheeni, enkä muita edes näe ja mieheni tietää tämän. Nykyään meillä onkin läheisissä ystävissä vain pari ystäväpariskuntaa (nämä naiset myös hyvin kauniita) ja molemmilla muutama oma ystävä. Mies pitää ystävänsä ihan tarkoituksella ominaan, eikä kutsu heitä juuri koskaan meille kylään, vaan käy heidän kanssaan kahvilla tai salilla tms.

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 20:27"]

Eipä se ulkonäkö taida pelkästään noita teidän ongelmia aiheuttaa.. Ja muutenkin, mallitasoisesti kauniita ihmisiä on hädin tuskin 1% ihmisistä.. Mutta av:lla joka toinen on?

[/quote]

Mallit ei muuten ole kauniita:) Helposti meikattavia, persoonallisen näköisiä ja hyvä luusto kylläkin  - mutta kauniita - no ei!

Joo monilla ihmisillä on käsitys että kaunis ihminen = sosiaalinen ja paljon kavereita. Aina näin ei kuitenkaan ole. Onhan ne koulun suosituimmat usein myös niitä kauneimpia, mutta hyn ulkonäön lisäksi he ovat MYÖS ekstrovertteja/rikkaita/koviksia.

Ainakin päällimmäisenä tulee mieleen se, että ilmeisesti katseenkestävillä luullaan olevan rautainen itsetunto, joka kestää mitä tahansa.

Toisena, tähän ekaan liittyen, mitä kauniimpi olet, sen enemmän sinusta saa puhua p:tä ja ilmeisesti se tulisi vain kestää.

Joskus myös karahtaa pahasti korviin se, miten ei-niin-kauniita lohdutellaan jos ihastuksen kohde rupeaakin parisuhteeseen kauniin naisen kanssa. Yleensä se on tekstiä "se on varmasti todella pinnallinen tyrkky, jonka älykkyys on kengännumeroa alempi".

Ylipäätään kauniin parjaaminen on hyväksytympää, kuin ei-niin-hyvännäköisen, näin olen ainakin omassa elämässäni havainnut.