Onko ihan pakko tulla ratsastamaan pihatielle?
Maalla asutaan ja lähellä on ratsastustalleja. Meille tullaan yksityistietä pitkin, tie ei vie minnekään muualle kuin pihaamme ja siitä edelleen polkuna metsään. Käytännössä tie päättyy talon eteen.
Tie on tietty kunnossa, koska itse sen hoidamme. Tiellä ei ole nimeä, ei viittaa eli se on selkeästi "ei julkisessa käytössä". Silti paikalliset hevosyrittäjät ovat taas kerran ottaneet tavakseen ratsastaa sitä pitkin, vaikka tie on niin kapea, että siinä ei kunnolla mahdu kahta autoa vierekkäin. Ohittaminen on siis vaikeaa.
Äsken hain lapsen kerhosta ja kotiinpalatessa oli taas 3 ratsastajaa "vallannut" tien. Eivät väistä. Lopulta painoin torvea ja sain aikaan sen verran säpinää, että tajusivat rivin sijaan mennä jonoon
Miksi ei voida ratsastaa siellä maneesissa, miksi pitää ehdoin tahdoin tulla muiden pihoille?
Kommentit (185)
Jatkossa kun mukulanne menee autotien yli kohdasta issä ei ole suojatietä, niin minä painan kaadua. Oppivatpa mokomat kulkemaan suojatietä pitkin elleivät heitä henkeään.
Minäkään en tiennyt että tien viitan puuttuminen tarkoittaa pihatietä = ei saa mennä.
Miten joku 10-14v tietäisi?
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:22"]

[/quote]
Jep jep. Ajan lasten päälle, tööttään hevoset pillastuksiin, tai ammun biitä vaikka haulikolla jos tulee tielleni... Tämä yksi, joka näitä viestejä tänne liukuhihnalla suoltaa, ei ole kyllä ihan terve. Lopettakaa jankuttaminen hänen kanssaan, niin tämä ketju viimein vaipuu sinne minne ansaitseekin, unohduksen suohon.
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:22"]
Jatkossa kun mukulanne menee autotien yli kohdasta issä ei ole suojatietä, niin minä painan kaadua. Oppivatpa mokomat kulkemaan suojatietä pitkin elleivät heitä henkeään.
[/quote]
...jep, sama asia:)
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 13:07"]
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 12:56"]
Joo tööttäilkää vaan. Saatte ehkä hirven kokoisen ja painoisen elukan konepellillenne, syytteen vamman tuottamisesta tai jopa kuoleman tuottamisesta. Mutta hei, kyllähän se nyt on vaan ihan pientä sen rinnalla, että on paha mieli siitä kun joku käyttää tietä.
[/quote]
Hevosen omistaja maksaa vahingot, jos hevosella ollaan alueella, jossa liikkuminen ei ole sallittua.
[/quote]
Kyllä se olet sinä tööttäilijä, joka olet syytetyn penkillä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuoleman tuottamisesta, jos menet hevosia säikyttelemään tööttäilyllä ja joku siinä kuolee. Oltiin sitten ihan kenen mailla tahansa.
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:34"]

Olet väärässä. Ei siitä ole kuin muutama kuukausi, kun hevosten omistaja sai sakot ja korvausvaatimukset, koska hevosensa olivat karanneet tarhasta ja aiheuttaneet vahinkoa. Mitään syyttteitä ei luettu hevosten säikyttelystä, vaikka hevosia oli yritetty tööttäämällä saada pois liikenteestä.
Eikä yksikään lakikirja tunne tapausta, jossa toisen pihaan luvatta tulleen hevosen säikähtämisestä syytettäisiin pihan omistajaa.
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:34"]
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 13:07"]
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 12:56"]
Joo tööttäilkää vaan. Saatte ehkä hirven kokoisen ja painoisen elukan konepellillenne, syytteen vamman tuottamisesta tai jopa kuoleman tuottamisesta. Mutta hei, kyllähän se nyt on vaan ihan pientä sen rinnalla, että on paha mieli siitä kun joku käyttää tietä.
[/quote]
Hevosen omistaja maksaa vahingot, jos hevosella ollaan alueella, jossa liikkuminen ei ole sallittua.
[/quote]
Kyllä se olet sinä tööttäilijä, joka olet syytetyn penkillä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuoleman tuottamisesta, jos menet hevosia säikyttelemään tööttäilyllä ja joku siinä kuolee. Oltiin sitten ihan kenen mailla tahansa.
[/quote]
Tööttäilijää syytetään? Mikäs ihmeen laki se mahtaa olla? Täytyy auton huollon yhteydessä pyytää poistamaan koko himputin töötti, ettei vaan syytteeseen joudu...
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:25"]
Minäkään en tiennyt että tien viitan puuttuminen tarkoittaa pihatietä = ei saa mennä.
Miten joku 10-14v tietäisi?
[/quote]
Jos vaikka siksi, että ratsastustallille on viety tietoa siitä, että sinne tielle ei saa mennä ratsastamaan?
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:13"]
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:02"]
En mä ainakaan osaa tunnistaa mitään yksityistä tietä julkisista. Varsinkaan, jos sinne tien alkuun ei edes näy selkeästi, että se olisi pihatie. Ja vaikka valittaisit talleille asiasta, niin kuinka ne osaa jokaiselle ratsastajalle kertoa, ettei juuri sitä tietä saa käyttää, jos siinä ei ole mitään tienviittaakaan.
laita vaikka ihan omateikoinen kyltti sinne tien alkuun, että
"pihatie, ratsastaminen kielletty"
[/quote]
Ihan yksinkertainen neuvo sinulle kaupunkilainen: jos tien alussa ei ole viittaa/kylttiä, jossa on tien nimi, kyseessä on yksityinen tie, jonne ei mennä. Mitään kylttiä tms. ei tarvita, koska viitattomuus kertoo yksityisyyden.
[/quote]
Ei kuule näy kertovan näille ratsastajille yhtään mitään. Älä oleta, että kaikki tietää, että mikäli ei ole viittoja niin silloin kyseessä on sitä sun tätä...
Pane hyvä ihminen kyltti siihen tienviereen missä lukee selvästi, että yksityistie, ratsastaminen ehdottomasti kielletty (iso, huomiota herättävä ja värikä kyltti). Turha sitä on täällä vinkua ja mesuta, että kyllähän sitä pitäisi tietää, ei näy s*atana tietävän!
Niiden liikenteen seassa olleiden hevosten selässä ei ollutkaan ihmisiä.
Jos ajat autolla ihmisen päälle siellä yksityistiellä, nii luuletko selviäväsi ilman mitään rangaistusta koska kyseessä oli yksityistie.
Entäs jos puukottaa jonkun omassa kodissaan? Oma vikansa mitäs tuli!
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:38"]
Tööttäilijää syytetään? Mikäs ihmeen laki se mahtaa olla? Täytyy auton huollon yhteydessä pyytää poistamaan koko himputin töötti, ettei vaan syytteeseen joudu...
[/quote]
Ei se töötti tässä se oleellinen asia ole, vaan tahallaan hevosen säikäyttämisestä aiheutunut rullatuolipotilas. Ihan sama vaikka miten sen hevosen säikäytät, jos sen selvästi tahallaan teet niin olet toki vastuussa seurauksista, tämä varmasti tajuaa tyhmempikin?
Toki, kuten edellä mainittiin niin tööttäilyä säädellään ihan tieliikennelaissakin, kuten edellä mainittiin, mutta se on tässä asiassa kuitenkin sivuseikka.
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:20"]
Ratsastus sinänsä sisältyy jokamiehenoikeuksiin, eikä se yksityistie niiltä osin eroa muustakaan maapläntistä joka ei aivan välittömässä pihapiirissä ole. On kumminkin niin, että jos on kyse järjestetystä toiminnasta, niin silloin tarvitaan tien omistajan lupa. Yleensä järjestetyllä toiminnalla viitataan johonkin kertaluonteisiin tapahtumiin, pyöräilykilpailu tai vastaava esim, mutta ehkä tuommonen ratsutalli naapurissa saattais mennä samaan kategoriaan.
Mitä tulee tuohon tööttäilyyn, niin se on kyllä niin monella tasolla urpoa toimintaa, että oksat pois. Ensinnäkin kannattaa muistaa, että suomalaisessa oikeusjärjestelmässä ei ole mitään lainsuojattomia, jos ratsukko ehkä onkin väärässä paikassa, niin se ei todellakaan tarkoita , että pääsisit kuin koira veräjästä jos itse sorrut laittomuuksiin ratsukkoa kohtaan. Ratsukko saa poliisisedältä huomautksen tai ehkä jopa sakot ja sinä sakkoa, korvauksia tai jopa vankeutta, kun tööttäilylläsi teit ratsastajasta pyörätulipotilaan.
Tööttääminenhän ylipäätään lienee lain silmissä sallittua ainoastaan välittömän vaaratilanteen välttämiseksi tai maanteillä päiväsaikaan ohitusaikeen ilmoittamiseksi (reliikki jostain vuosikymmenien takaa, nykyäänhän ´kai valtaosalle tulis tuommoisesta takana tööttäilijästä ensimmäiseks mieleen et mikähän vajakki tuokin on ).
[/quote]
Ihan ensin poliisi toteaa, että ratsukko on ollut paikassa, jossa se ei saisi olla ja siten aiheuttanut ennakoimattoman vaaratilanteen henkilölle, joka on ajamassa pihaansa. Sitten todetaan, että kyseessä on yhden ainoan kiinteistön mailla kulkeva tie, johon yksityistielaki ei yllä. Sitten todetaan, että tallille tehty useaan otteeseen ilmoitus siitä, että tietä ei saa käyttää ratsastukseen.
Ja sen jälkeen maksajana on ihan joku muu kuin kotiinsa omaa tietään ajava, jonka auton hevonen teloi. Sakkoja, korvauksia tai vankeutta ei tule, koska kyseessä ei ole yleinen eikä tiekunnan ylläpitämä tie.
Kokeile vaikka. Saatat huomata, että hevosen kanssa ei saa mennä kaikkialle, vaikka niin luulet.
PS. Entä jos siellä kulkee kotiinsa pari pientä lasta, joiden päälle pillastunut hevonen hyökkää, koska ratsastaja ei saa pidettyä sitä aloillaan?
Koska me hevosihmiset ollaan niin idiootteja eikä meillä ole käytöstapoja eikä osata pysyä maanomistajien kanssa väleissä joka helpottaisi meidänkin kulkemista. Sitten me ihmetellään kun kukaan ei tykkää meistä eikä anna kulkea missään.
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:38"]
Tööttäilijää syytetään? Mikäs ihmeen laki se mahtaa olla? Täytyy auton huollon yhteydessä pyytää poistamaan koko himputin töötti, ettei vaan syytteeseen joudu...
[/quote]
Ei se töötti tässä se oleellinen asia ole, vaan tahallaan hevosen säikäyttämisestä aiheutunut rullatuolipotilas. Ihan sama vaikka miten sen hevosen säikäytät, jos sen selvästi tahallaan teet niin olet toki vastuussa seurauksista, tämä varmasti tajuaa tyhmempikin?
Toki, kuten edellä mainittiin niin tööttäilyä säädellään ihan tieliikennelaissakin, kuten edellä mainittiin, mutta se on tässä asiassa kuitenkin sivuseikka.
[/quote]
Jos se humma on tiellä sun edessä, eikä väisty. Pitäisikö mennä sen korvaan kuiskimaan? Jos niillä hummilla "liikenteeseen" lähdetään, pitää toki ratsastajan se hallita. Ei(toivottavasti) ketään moottoripyörälläkään lähde ajamaan, jollei sitä liikenteessä hallitse?
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:13"]
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:02"]
En mä ainakaan osaa tunnistaa mitään yksityistä tietä julkisista. Varsinkaan, jos sinne tien alkuun ei edes näy selkeästi, että se olisi pihatie. Ja vaikka valittaisit talleille asiasta, niin kuinka ne osaa jokaiselle ratsastajalle kertoa, ettei juuri sitä tietä saa käyttää, jos siinä ei ole mitään tienviittaakaan.
laita vaikka ihan omateikoinen kyltti sinne tien alkuun, että
"pihatie, ratsastaminen kielletty"
[/quote]
Ihan yksinkertainen neuvo sinulle kaupunkilainen: jos tien alussa ei ole viittaa/kylttiä, jossa on tien nimi, kyseessä on yksityinen tie, jonne ei mennä. Mitään kylttiä tms. ei tarvita, koska viitattomuus kertoo yksityisyyden.
[/quote]
Ei tätä opetetea missään kouluissa tai mitään, niin kuinka sä oletat jokaisen ratsastajan tietävän tosta, jos niillä ei ole itsellään omaa yksityistä tietä ja ole perehtyneet noihin kyltitsemisasioihin. Ei muutenkaan mikään laki suoraan kiellä yksityisillä teillä ratsastamista vaikka ne jostain syystä ilman kylttiä tunnistaisikin yksityiseksi. Jos toki ihan välttämättä haluat pitää sen tien täysin kyltittömänä/portittomana niin musta on aika turha valittaa niistä ratsastajista.
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:43"]
Niiden liikenteen seassa olleiden hevosten selässä ei ollutkaan ihmisiä.
Jos ajat autolla ihmisen päälle siellä yksityistiellä, nii luuletko selviäväsi ilman mitään rangaistusta koska kyseessä oli yksityistie.
Entäs jos puukottaa jonkun omassa kodissaan? Oma vikansa mitäs tuli!
[/quote]
Miksi ihmeessä sen ihmisen pitää hypätä autoni alle pihatiellä? Todennäköisesti en saa rangaistusta, koska kyseessä on ilmiselvä itsemurha.
Aivan turha tulla tänne väittämään etteivät lapset muka tiedä missä saa ratsastaa ja missä ei. Ketään ei päästetä vieraaseen maastoon ilman aikuista. Tod. näk. Ratsutallin omistajat eivät välitä siitä, että heidän asiakkaat kulkevat yksityistietä. Joskus joku itsepäinen voi sinne eksyä, mutta ei useampaa ja usein, jos sitä tietä on kielletty talleilla käyttämästä.
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:43"]
Niiden liikenteen seassa olleiden hevosten selässä ei ollutkaan ihmisiä.
Jos ajat autolla ihmisen päälle siellä yksityistiellä, nii luuletko selviäväsi ilman mitään rangaistusta koska kyseessä oli yksityistie.
Entäs jos puukottaa jonkun omassa kodissaan? Oma vikansa mitäs tuli!
[/quote]
Jep, taas sama asia. Tööttäys ja puukotus?
[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 14:48"]
Koska me hevosihmiset ollaan niin idiootteja eikä meillä ole käytöstapoja eikä osata pysyä maanomistajien kanssa väleissä joka helpottaisi meidänkin kulkemista. Sitten me ihmetellään kun kukaan ei tykkää meistä eikä anna kulkea missään.
[/quote]
Vielä ihmettelette`? Kannattais pysyä väleissä.