11v tyttöäni kiusataan koulussa
Minulla on yksitoistavuotias tyttö. Tyttöparkaa kiusataan koulussa.
Kiusaamisen syytä en tiedä. Muut tytöt puhuvat pahaa lapsestani, välillä revitään reppu irti selästä:( Tänään eräs "suosikkityttö" kamppasi hänet loskalätäkköön. Välillä piilotellaan tavaroita, ei päästetä vessaan, piilotetaan pulpettiin käpyjä ja kiviä... Mutta opettaja ei puutu. Olen yrittänyt sanoa tästä monta kertaa, jopa rehtorille! Ei kukaan vaan kuuntele.
Tyttäremme on ihan tavallinen tyttö. Suomalainen, ev.lut, vaalea ja pieni sekä siro. On ihan tavalliset vaatteetkin,S-Marketista, ihan kohtuullisen hyvät. Ei ole mitään oppimisvaikeuksia sun muitakaan. Tulee kouluun ajoissa, käy harrastuksissa ja sellaisissa. Ei ole silmälaseja, tunnollinen koululainen. Häntä ei kutsuta edes synttäreille, ei ole kavereita. Kerran yhden "suosikkitytön" äiti pakotti hänet kutsumaan tyttäreni, mutta häntä kiusattiin myös synttäreillä:'( Eikä äiti huomannut. Ei voi kiusaaminen varmaan nimestäkään johdu. Lapsia, joilla on sama nimi, on Suomessa Väestörekisterin mukaan n. 194. Sukunimikin on ihan perus. Tyyliä Korhonen, Mäkinen. En oikeasti tiedä mistä tämä johtuu!
Nämä kiusaajat siis ovat n. 8 tytön porukka. Muut kannustavat/hyväksyvät kiusaamiseen. Kaksi näistä kiusaajista ovat ulkomaalaisia, ja kerran kun olivat haukkuneet tyttöäni vaikka kuinka, niin tytär sanoi näille kahdelle takaisin, mutta hieman rasistisesti. Joutui siitä puhutteluun ja näille haukkujille ei tapahtunut mitään! Ärsyttää tämä tilanne, neuvoja?
Kommentit (76)
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 10:33"]Selkee provo. "Ostan vaatteet s-marketista ja nyt kiusataan". Kas kun ei siwasta.
Ei S-marketissa myydä kuin alusvaatteita ja sukkahousuja, niin ja yöpaitoja. Tietty, jos pukee 11v tytölle yöpaidan päälle kouluun niin saattaa muut nauraa. Mutta provohan tämä on.
[/quote]
S-Marketeissa myydään ihan normaaleja vaatteita pienemmillä paikkakunnilla. Maalla se S-Market on usein ainoa kauppa ja sieltä ne vaatteetkin pitää ostaa. Että jos nyt lopetettaisiin nuo "provottelut"...
Kiusaaminenhan on rikos! Ilmottaisin suna poliisille!
Meilläoli tuossa iässä sama ongelma. Kuraattorista oli hyvää apua. Sitten yläkouluun kuraattori järjesti asialliset luokkakaverit ja niin, ettei entiseltä luokalta tule ketään.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 14:56"]
Minä olisin yhteydessä rehtoriin, jollei opettaja puutu ja kyselisin KiVa-projektista. Tuo on toiminut monissa kouluissa. Jos ei mitään tapahdu, menisin itse sinne luokkaan ja panisin kissan pöydälle (kertoisin, mitä lapseni on kertonut koulussa tapahtuvan ja kysyisin, mitä asianosaiset sille voisivat tehdä että se loppuu. Kiusaaminen on sikäli koko luokan asia, että siihen osallistuu passiivisesti myös ne, jotka sitä sivusta katsovat yleisönä eivätkä tee mitään puuttuakseen tai puolustaakseen uhria.) Tai jopa puhuttelisin kiusaajia suoraan koulun pihalla. Myös näiden vanhemmille voisin soittaa ja keskustella asiasta ihan asialliseen sävyyn. Jos mikään ei auttaisi, uhkaisin poliisiasialla.
[/quote]
Kuule, ei tuollainen auta. Tyttö saa toiset kimppuunsa kahta kauheammin. Pilkataan siitä, kun äiti on hullu ja käy huutamassa ihan syyttä. Ja ne kiVa-jutut ei ole mistään kotoisin.
Ap:n on vaan tuettava tytärtään muutan. Keksikää uusia harrastuksia ja yhteistä tekemistä perheen kesken.
[/quote]
MITEN se kiusaaminen tai mikään epäkohta tässä elämässä edes voisi muuttua, jos suhtautuminen on tällaista ongelmien edessä? Tosi helppoa olla vaan se passiivinen sivustakatsoja ja pelätä kiusaamisenpelossa puuttumasta mihinkään?!? Mitä jos se kiusattu olisi sun oma lapsesi? Koulukiusaaminen tutkitusti aiheuttaa itsetunnon heikkenemistä, sosiaalista pelkoa, masennusta ja itsemurhia, jopa koulusurmaajia. Ei kukaan toivo tuollaista lapselleen!!!
Minä kävisin tuommoisia haukkujia ja kiusaajia - oli ulkomaalaisia tai ei - raiveliin kiinni ja uhkaisin asianajajalla vanhempia, jos mitään ei tapahtuisi.
Jos rehtori ei puutu niin kantelu ylemmälle taholle. Täällä aluerehtori, joka puuttuu.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 23:08"]Minulla on yksitoistavuotias tyttö. Tyttöparkaa kiusataan koulussa.
Kiusaamisen syytä en tiedä. Muut tytöt puhuvat pahaa lapsestani, välillä revitään reppu irti selästä:( Tänään eräs "suosikkityttö" kamppasi hänet loskalätäkköön. Välillä piilotellaan tavaroita, ei päästetä vessaan, piilotetaan pulpettiin käpyjä ja kiviä... Mutta opettaja ei puutu. Olen yrittänyt sanoa tästä monta kertaa, jopa rehtorille! Ei kukaan vaan kuuntele.
Tyttäremme on ihan tavallinen tyttö. Suomalainen, ev.lut, vaalea ja pieni sekä siro. On ihan tavalliset vaatteetkin,S-Marketista, ihan kohtuullisen hyvät. Ei ole mitään oppimisvaikeuksia sun muitakaan. Tulee kouluun ajoissa, käy harrastuksissa ja sellaisissa. Ei ole silmälaseja, tunnollinen koululainen. Häntä ei kutsuta edes synttäreille, ei ole kavereita. Kerran yhden "suosikkitytön" äiti pakotti hänet kutsumaan tyttäreni, mutta häntä kiusattiin myös synttäreillä:'( Eikä äiti huomannut. Ei voi kiusaaminen varmaan nimestäkään johdu. Lapsia, joilla on sama nimi, on Suomessa Väestörekisterin mukaan n. 194. Sukunimikin on ihan perus. Tyyliä Korhonen, Mäkinen. En oikeasti tiedä mistä tämä johtuu!
Nämä kiusaajat siis ovat n. 8 tytön porukka. Muut kannustavat/hyväksyvät kiusaamiseen. Kaksi näistä kiusaajista ovat ulkomaalaisia, ja kerran kun olivat haukkuneet tyttöäni vaikka kuinka, niin tytär sanoi näille kahdelle takaisin, mutta hieman rasistisesti. Joutui siitä puhutteluun ja näille haukkujille ei tapahtunut mitään! Ärsyttää tämä tilanne, neuvoja?
[/quote]
Lapset nyt on lapsia, anna niiden olla. Joitakin kiusataan, ja jotkut kiusaa. Ei se maailma siihen kaadu! Jos niin häiritsee niin älä osta mitään S-Marketin ryysyjä enää. Kyllä minäkin tirskahtaisin jos jollain "kaverillani" näkisin moisia wt-rättejä päällä!
Rikosilmoitus poliisille niin homma hoituu. Poliisi hälyttää lastensuojelun ja paskakiusaajavanhemmat joutuvat poliisikuulusteluun. Mitään muuta keinoa ei ole.
nimim. Kokemusta on
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 18:19"]
[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 23:08"]Minulla on yksitoistavuotias tyttö. Tyttöparkaa kiusataan koulussa.
Kiusaamisen syytä en tiedä. Muut tytöt puhuvat pahaa lapsestani, välillä revitään reppu irti selästä:( Tänään eräs "suosikkityttö" kamppasi hänet loskalätäkköön. Välillä piilotellaan tavaroita, ei päästetä vessaan, piilotetaan pulpettiin käpyjä ja kiviä... Mutta opettaja ei puutu. Olen yrittänyt sanoa tästä monta kertaa, jopa rehtorille! Ei kukaan vaan kuuntele.
Tyttäremme on ihan tavallinen tyttö. Suomalainen, ev.lut, vaalea ja pieni sekä siro. On ihan tavalliset vaatteetkin,S-Marketista, ihan kohtuullisen hyvät. Ei ole mitään oppimisvaikeuksia sun muitakaan. Tulee kouluun ajoissa, käy harrastuksissa ja sellaisissa. Ei ole silmälaseja, tunnollinen koululainen. Häntä ei kutsuta edes synttäreille, ei ole kavereita. Kerran yhden "suosikkitytön" äiti pakotti hänet kutsumaan tyttäreni, mutta häntä kiusattiin myös synttäreillä:'( Eikä äiti huomannut. Ei voi kiusaaminen varmaan nimestäkään johdu. Lapsia, joilla on sama nimi, on Suomessa Väestörekisterin mukaan n. 194. Sukunimikin on ihan perus. Tyyliä Korhonen, Mäkinen. En oikeasti tiedä mistä tämä johtuu!
Nämä kiusaajat siis ovat n. 8 tytön porukka. Muut kannustavat/hyväksyvät kiusaamiseen. Kaksi näistä kiusaajista ovat ulkomaalaisia, ja kerran kun olivat haukkuneet tyttöäni vaikka kuinka, niin tytär sanoi näille kahdelle takaisin, mutta hieman rasistisesti. Joutui siitä puhutteluun ja näille haukkujille ei tapahtunut mitään! Ärsyttää tämä tilanne, neuvoja?
[/quote]
Lapset nyt on lapsia, anna niiden olla. Joitakin kiusataan, ja jotkut kiusaa. Ei se maailma siihen kaadu! Jos niin häiritsee niin älä osta mitään S-Marketin ryysyjä enää. Kyllä minäkin tirskahtaisin jos jollain "kaverillani" näkisin moisia wt-rättejä päällä!
[/quote]
Ne WT:t juuri leimaavat muut WT:ksi.
Ilmoita poliisille jos ei kiusaaminen lopu ja jos he eivät viitsi sieltä koulun puolelta auttaa millään tavalla. Terv. Samat henkilöt koulukiusasivat 9 vuotta ja vanhemmat eivät välittäneet tarpeeksi. ÄLÄ OLE yksi heistä!!
Minun tyttöäni on muutaman kerran yritetty kiusata. Tein siitä heti lopun. Menin kiusaajien luo ja sanoin, jollei x:n kiusaaminen lopu tähän niin käy kalpaten.
En ikinä ottanut yhteyttä kouluun tai opettajiin. Itse hoidin asian.
En hyväksy kiusaamista. Oli lapseni kiusaaja tai kiusattu. Teen siitä lopun.
Kiusaaminen on aina aikuisten vika. Sen hiljainen hyväksyminen ja siihen nöyrtyminen
Missä S-marketissa on vaatteita, minuakin kiinnostaa. Sukkia, sukkahousuja yms. olen nähnyt ja joskus voi olla jotain pakattuja t-paitoja ja ehkä jotain eriä lapasia tms. Monen kaupunkin S-marketit on käyty, eikä vaatteita olen kyllä löytynyt.
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 09:32"]
S-marketissa ei myydä vaatteita.
[/quote]sokos
[quote author="Vierailija" time="06.02.2014 klo 09:32"]
S-marketissa ei myydä vaatteita.
[/quote]
NO tarkoitti varmaan prismaa tai muuta s-ryhmän kauppaa. Stocman?
Joissain S-marketeissa myydään vaatteita - todisteet:
https://www.s-kanava.fi/toimipaikka/s-market-hamina/590773800
http://aukioloajat.com/lappeenranta/ruokakaupat/920812425
Muitakn on.
Jos kiusaajalasten vanhemmat ovat kykenemättömiö tai haluttomia puuttumaan lastensa tekosiin, tulisi lapset ottaa huostaan. Sen jälkeen vaikka suolakaivokselle lehmäksi laitumelle, aivan vitun sama.
UP
PU
UP
PU