Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuuko muista 20–30-vuotiasta, että omien vanhempien elintason saavuttaminen on vain kaukainen unelma?
25.10.2020 |
Olen ns. tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä: asuimme omakotitalossa, meillä oli kesämökki, lapsilla kalliitakin harrastuksia ja kävimme kerran tai kaksi vuodessa ulkomailla lomalla. Rahasta tai sen riittävyydestä ei tarvinnut juurikaan murehtia, koska töitä oli. Toinen vanhemmista on korkeakoulutettu eikä kumpikaan ole ollut lapsuuteni tai nuoruuteni aikana työttömänä vaan työpaikkaa vaihdettiin omasta tahdosta parempaan. Kumpikin vanhemmistani kasvoi köyhässä yh-perheessä, joten elintasoero minun ja heidän lapsuutensa välillä on todella huomattava. Puolisoni on duunariperheestä, mutta hänellä suurin piirtein samanlainen lapsuus. Vanhemmilla oli töitä, omakotitalo ja harrastaa sai.
Nyt kun alan itse lähestyä kolmeakymppiä, olen tullut todella tietoiseksi siitä, kuinka kaukana olemme puolisoni kanssa vanhempienne elintasosta. Tämä ei näy niinkään siinä, että elämä olisi kurjaa, vaan siinä, että elämä on epävarmaa. Olen ollut töissä läpi opintojen enkä kokenut esim. pitkäaikaista työttömyyttä, mutta toisaalta tuntuu, että töiden jatkuvuuteen ei voi juurikaan luottaa, ne ovat vaihtelevasti projektipainotteisia, määräaikaisia, osa-aikaisia, jne. Rahaa ns. normaaliin elämään on ja ulkomaillekin pääsee nykyään puoli-ilmaiseksi, mutta isommat hankinnat kuten oma asunto tuntuvat kaukaisilta. Mitä jos töitä ei olekaan ja on jumissa lainan kanssa? Mitä jos töiden perässä pitää muuttaa toiselle puolelle suomea? Mitä jos ei löydä puolison kanssa töitä samalta alueelta? Kannattaako ostaa autoa, kun mahdollisen työttömyyden sattuessa se on valtava kuluerä? Säästössä olevaa rahaa ei uskalla käyttää, kun pahan päivän varalle on oltava jotain, ja se paha päivää tuntuu kummittelevan koko ajan kulman takana.
Tai miten voi ikinä hankkia lapsia, kun tuntuu, ettei omaa elämäänsä voi suunnitella taloudellisesti vuotta pidemmälle. Tiedän että ihmiset hankkivat lapsia vaikka minkälaisiin tilanteisiin, mutta silti toivoisin, että oma lapseni saisi elää lapsuutensa ilman taloudellisia murheita. Koronapandemia on tietysti pahentanut tilannetta huomattavasti ja sen takia nämä asiat ovat ehkä entistä enemmän mielen päällä. Omilla vanhemmillani kävi tietysti myös tuuri, että eivät menettäneet töitään 90-luvun laman aikana ja tiedostan hyvin, etteivät kaikki sukupolveni ihmiset eläneet samanlaista lapsuutta. Silti tuntuu, että moni ikäiseni ei pääse nauttimaan samanlaisesta suht tasapainoisesta elämästä kuin vanhempansa, koska työelämä muuttuu jatkuvasti epävarmemmaksi vaikka töitä näennäisesti riittäisikin.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (37)
Siinä mielessä tiedän mistä puhut että omat vanhempani eivät millään ymmärrä ettei nykypäivänä noin vain mennä oman alan vakipaikkoihin vaan ne vakituiset on niitä 50-60 vuotiaita jotka ovat aikoinaan helposti saaneet paikkansa ja palkkakehitys on ollut hurjaa. Nykyisin kitkutetaan työntekijöitä määräaikaisina niin pitkään ja jopa pidempään kuin laki sallii ja mielellään tehdään paikoista projektiluonteisia jolloin ei vakinaisteta tekijöitä. Lisäksi koronan vuoksi nyt monella alalla todella epävarmat näkymät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani rakensivat omakotitalon kolmen lapsen kanssa noin kolmekymppisenä, oli kaksi kohtalaisen tuoretta autoa ja asuttiin hyvällä alueella jne. Itse lähestyessäni kolmeakymppiä en käsitä edes millä rahalla minun pitäisi omistusasunto hankkia, vanhemmillani oli tuossa vaiheessa ollut jo omistusasuntona kerrostalokolmio josta oli sitten pääomaa omakotitaloon. Itselläni on vain kasa opintolainaa jonka maksuun menee varmaan vielä 10 vuotta...
Kävikö sun vanhemmat 2-3 kertaa vuodessa ulkomailla lomalla vai menikö ne serkun maatilalle auttamaan heinätöissä? Oliko äidilläsi mahdollisuus 3 vuoden hoitovapaaseen ja lapset sai kunnalliseen hoitoon tuosta vain?
Toiseksi verotus oli alhaisempi eli koska palveluja oli vähän, oli vero% monella alle 15 etenkin kun lapsista sai kunnollisen lapsivähennyksen. Kunnasta sai halvan omakotitontin, kun oli ne 3 lasta, nyt kunta ottaa tontista 140 000 e ja vetoaa siihen, että tarvitaan maksukykyisiä asukkaita.
Vierailija kirjoitti:
Siinä mielessä tiedän mistä puhut että omat vanhempani eivät millään ymmärrä ettei nykypäivänä noin vain mennä oman alan vakipaikkoihin vaan ne vakituiset on niitä 50-60 vuotiaita jotka ovat aikoinaan helposti saaneet paikkansa ja palkkakehitys on ollut hurjaa. Nykyisin kitkutetaan työntekijöitä määräaikaisina niin pitkään ja jopa pidempään kuin laki sallii ja mielellään tehdään paikoista projektiluonteisia jolloin ei vakinaisteta tekijöitä. Lisäksi koronan vuoksi nyt monella alalla todella epävarmat näkymät.
Mistä tämä käsitys oikein tulee? Olen 28v , vakivirassa ja toistaiseksi voimassaolevissa työsuhteissa on lähes koko kaveripiirini. Tosin asutaan ns. maalla, ei tosin omalla lapsuuspaikkakunnalla, joten täällä on edelleen tuollainen haikailemasi systeemi.
Itse olen jo vanhempi ihminen, päälle nelikymppinen mutta kun olen ollut töissä lähes katkottomasti 14-vuotiaasta ja hankkinut melko hyväpalkkaisen ammatin minulla on materiaalisesti valtavan hyvä elintaso. Tiedän sen itse äärimmäisen hyvin ja myös sen että monilla niin ei ole ja siksi esim. Työpaikalla en ikinä vahingossakaan tuo elintasoani esille, pukeudun esim. Aina joihinkin h&m -70% alevaatteisiin ja pidän vaatteita niin kauan kunnes ne ovat aina rikkinäiset. En puhu vapaaehtoisesti rahasta lähes ikinä. Jos joku ei tunne minua hyvin hän saattaisi luulla minua lähinnä köyhäksi.
Ikuinen opiskeluhelvetti kirjoitti:
Helppoahan se ennen on ollut, isänikin kävi vain muutaman kurssin ja pääsi paperitehtaalle töihin, jossa oli eläkeikään saakka. Ei tarvinnut ennen montaa vuotta keskittyä opiskeluihin. 30 vuotiaana äidillä ja isällä oli velaton rivarin pätkä, jonka laittoivat vuokralle ja ostivat omakotitalon. Itse olen AMK-tasoinen ( + lukio ja amis käytynä erikseen) enkä omista mitään, vuokralla asun ja parhaillaan työttömänä. Varmaan haettava taas kouluun, kun mara-alalla menee kurjasti. N32
Niin ja olihan meillä kesämökki lapsuudessa, mutta myytiin se sitten myöhemmin ja ostettiin toinen mökki. Jonkinlainen autokin oli aina olemassa, parhaimmillaan parikin autoa yhtäaikaa, mutta ei koskaan ollut täysin upouutta autoa. t. Sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun poika tienaa nyt saman kuin minä 50-vuotiaana ja asuu tupakeittiö+mh+sauna asunnossa, tosin vuokralla, mutta vuokraan menee hänellä 1/5 nettopalkasta. Mulla samassa iässä meni vuokraan pienestä yksiöstä puolet nettopalkasta. Toisella pojalla työt loppuivat koronaan, mutta eiköhän hänkin pian pääse jaloilleen takaisin, säästöjän hänellä on ihan eri tasolla kuin itselläni samassa iässä ja osaamista myös. Lapsillani - onneksi - on parempi elintaso kuin itselläni samassa iässä. Toki minulla on parempi elintaso kuin vanhemmillani 50-vuotiaana ja olen voinut auttaa lapsiani alkuun, itse aloitin täysin tyhjästä. Olen onnellinen, että he pärjäävät.
Minustakin tuntui ennen tuolta, mutta sitten vähän ennen kuin täytin 30 vuotta onnistuin saamaan vakituisen työpaikan erittäin hyvältä vaikuttavasta yrityksestä. Olen tottunut elämään epävarmuudessa, enkä oikein vieläkään voi uskoa tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmaan vanhempien elintasosta ja meneekö itsellä kaikki niin sanotusti putkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä mielessä tiedän mistä puhut että omat vanhempani eivät millään ymmärrä ettei nykypäivänä noin vain mennä oman alan vakipaikkoihin vaan ne vakituiset on niitä 50-60 vuotiaita jotka ovat aikoinaan helposti saaneet paikkansa ja palkkakehitys on ollut hurjaa. Nykyisin kitkutetaan työntekijöitä määräaikaisina niin pitkään ja jopa pidempään kuin laki sallii ja mielellään tehdään paikoista projektiluonteisia jolloin ei vakinaisteta tekijöitä. Lisäksi koronan vuoksi nyt monella alalla todella epävarmat näkymät.
Mistä tämä käsitys oikein tulee? Olen 28v , vakivirassa ja toistaiseksi voimassaolevissa työsuhteissa on lähes koko kaveripiirini. Tosin asutaan ns. maalla, ei tosin omalla lapsuuspaikkakunnalla, joten täällä on edelleen tuollainen haikailemasi systeemi.
Näinpä. Minä taas jäin monien kaltaisteni tavoin työttömäksi 90-luvun lamassa ja olin vuosikaudet kurssien ja pätkätöiden kierteessä ja kaltaisiani on vaikka millä mitalla. On varmasti kuusinumeroinen luku sellaisia 50-60 -vuotiaita, jotka ovat kokeneet työttömyyden ja moni näistä on työtön yhä tai jäänyt työttömäksi myöhemmin. 80-luvulla kyllä sai töitä helposti, mutta 90-luvulla, ei todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen kyllä sanon, että kyllä mua ketutti kun äiti sano että olivat maksaneet ensimmäisen asunnon lainan pois kun äiti oli minun ikäinen - 30. Äiti oli kotiäitinä suurimman osan ajasta ja isä huoltoasemalla töissä... Että en todellakaan tule saavuttamaan samaa elintasoa yhtä NOPEASTI kun mitä vanhempani :D
/14
Huoltosuhde on kova nykyisellä sukupolvella.
Vanhuksia on enemmän, eivätkä kaikki halua tehdä töitä. Ne jotka tekevät, maksavat muiden velat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä mielessä tiedän mistä puhut että omat vanhempani eivät millään ymmärrä ettei nykypäivänä noin vain mennä oman alan vakipaikkoihin vaan ne vakituiset on niitä 50-60 vuotiaita jotka ovat aikoinaan helposti saaneet paikkansa ja palkkakehitys on ollut hurjaa. Nykyisin kitkutetaan työntekijöitä määräaikaisina niin pitkään ja jopa pidempään kuin laki sallii ja mielellään tehdään paikoista projektiluonteisia jolloin ei vakinaisteta tekijöitä. Lisäksi koronan vuoksi nyt monella alalla todella epävarmat näkymät.
Mistä tämä käsitys oikein tulee? Olen 28v , vakivirassa ja toistaiseksi voimassaolevissa työsuhteissa on lähes koko kaveripiirini. Tosin asutaan ns. maalla, ei tosin omalla lapsuuspaikkakunnalla, joten täällä on edelleen tuollainen haikailemasi systeemi.
Eipä tuo ole mikään käsitys vaan ihan faktaa, että nykyään on merkittävästi enemmän pätkätöitä ja määräaikaisuuksia, mitä oli ennen. Uusia toimia tai virkoja ei kunnille /valtiolle avata enää millään ilveellä.
Vierailija kirjoitti:
Huoltosuhde on kova nykyisellä sukupolvella.
Vanhuksia on enemmän, eivätkä kaikki halua tehdä töitä. Ne jotka tekevät, maksavat muiden velat.
Sehän tässä hauskaa onkin, että nykyinen sukupolvi maksaa noiden pienellä verolla ja vähän eläkettä maksaneiden rellestyksen vielä vanhainkodissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä noin äkkiä ajateltuna, mutta... toisaalta viikonloppuna syötiin hernekeitto ja seitiä. Ei laitettu tosiaan geelikynsiä, äiti leikkasi isän hiukset ja lapset puettiin arkisesti. Omien lasten vaatevarasto on moninkertainen siihen verrattuna, mitä minulla oli 80-luvun hyvinvoivan perheen lapsena.
Todellisuudessa vanhemmat oli monessa asiassa nuukia ja omakotitalokin piti maksaa 10 vuodessa pois, kun nyt sitä lainaa kitkutetaan 30 vuotta. Talot oli aivan yhtä kalliita suhteessa rakentaa kuin nykyään. Omakotitalo maksoi rakentaa 300 000 markkaa vuonna 1980. Äitini nettopalkka oli noin 3000 markkaa kuussa. Vastaavasti samanlaisen talon rakentaisi nykyään 200 000 Eurolla ja äitini palkka vastavalmistuneena olisi enemmän nettona kuin 2000. Toki inflaatio sitten auttoi, mutta tiukalla aloitettiin tyhjästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä mielessä tiedän mistä puhut että omat vanhempani eivät millään ymmärrä ettei nykypäivänä noin vain mennä oman alan vakipaikkoihin vaan ne vakituiset on niitä 50-60 vuotiaita jotka ovat aikoinaan helposti saaneet paikkansa ja palkkakehitys on ollut hurjaa. Nykyisin kitkutetaan työntekijöitä määräaikaisina niin pitkään ja jopa pidempään kuin laki sallii ja mielellään tehdään paikoista projektiluonteisia jolloin ei vakinaisteta tekijöitä. Lisäksi koronan vuoksi nyt monella alalla todella epävarmat näkymät.
Mistä tämä käsitys oikein tulee? Olen 28v , vakivirassa ja toistaiseksi voimassaolevissa työsuhteissa on lähes koko kaveripiirini. Tosin asutaan ns. maalla, ei tosin omalla lapsuuspaikkakunnalla, joten täällä on edelleen tuollainen haikailemasi systeemi.
Eipä tuo ole mikään käsitys vaan ihan faktaa, että nykyään on merkittävästi enemmän pätkätöitä ja määräaikaisuuksia, mitä oli ennen. Uusia toimia tai virkoja ei kunnille /valtiolle avata enää millään ilveellä.
Nykyään? Olen n. 20 ja 30- vuotiaiden äiti, ja alkanut työllistyä kunnolla vasta tällä vuosituhannella. Kuulun lamasukupolveen. Kasvatin vanhimman lapseni aikuiseksi ilman vakityötä, inhottavaa sinänsä.
Samaistun aloitukseen täysin! Omakotitalon ostaminen tuntuu itselleni ihan absurdilta haaveelta vaikka olen tehnyt töitä 14 vuotiaasta asti ahkerasti ja olen korkeakoulutettu. Lapsuudessa asuin omakotitaloalueella eikä kukaan luokkakaveri asunut edes rivarissa, vuokrakerrostalosta nyt puhumattakaan. En ymmärrä miten vanhemmat mahdollisti meidän perheen elämän, eivät ole mitään lääkäreitä.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä.
Ostettiin just Monopoly for Millenials, jonka tagline on "Unohda kiinteistöt, ei sinulla ole kuitenkaan niihin varaa". 😂 Pelissä kerätään kokemuksia, ei omaisuutta.