Maarit, 50, haki oman alansa töitä - nuoren haastattelijan sanat järkyttivät: ”Miten sä pystyt motivoitumaan tähän työhön, kun olet noin vanha?”

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä on taas totuudesta suututtu ja mammat komppaa. Ihan normaaliahan se on kyseenalaistaa miten 50v kiinnostuu jostain kaupan kassan tai heidän esimiehen hommista. Ja todennäköisesti vaihtaa niistä heti pois jos jotain muuta löytää... 

Älytön ennakkoluulo. Kuule kun toiset voi ihan todella kiinnostua ja tehdä iloisena töitä jo vähän vähemmän stressiä ottaen kuin aiemmin. Kun ne haastavammat työt on jo nähty ja koettu, voi olla kiva tehdä jotain melkein aivotonta työtä.

Ja mihin se 50-vuotias siitä karkaisi, kun ei pääse mihinkään? 🙄 Ennemmin se 25-vuotias siitä lähtee parempaa etsimään.

Viisikymppinen, jolla ei ole pieniä lapsia jaloissa, on sata kertaa motivoituneempi kuin ruuhkavuosissa elävä, joka odottaa vain viikonloppua tai bilehile, joka niin ikään odottaa vain viikonloppua. Viisikymppinen ei itke, jos pitää illalla olla vaikkapa kahdeksaan töissä, väliaikaisesti ruuhkan aikaan. Työkokemus on kuitenkin tärkein asia.  

Vierailija kirjoitti:

Kauhea älämölö tyhjästä. Työhaastattelussa on ihan normaalia haastaa hakijaa ja testata tämän perustelutaitoja. Joidenkin kohdalla se on tehtävä vähän tiukemmin, jos hakijasta meinaa saada jotain persoonaa irti. Siellä haastattelussa voi käydä kymmenittäin ihmisiä samalla koulutuksella ja yhtä pätevällä työkokemuksella. Jos muutamalle saa luun kurkkuun vähän ravistelemalla, on valinta piirun verran helpompi tehdä.

Ja sinusta siis on ok sanoa viisikymppistä hakijaa vanhaksi? Sanotko kaksikymppistä hakijaa märkäkorvaksi? Minkä ikävän nimityksen keksit 35-vuotiaalle? Keski-ikäinen?

Jos on yksinkertainen pienipalkkainen työ, niin ne nuorethan ei siihen jää mutta viisikymppinen paljon todennäköisemmin. Ja viisikymppisellä on vähemmän sairauspoissaoloja tilastojen mukaan.

Jonnet ei vaan tajuu vaan haluaa nättejä barbeja töihin.

Sellaista "ammattitaitoa".

Pienten lasten vanhemmat eivät halua matkustaa eivätkä halua tehdä ylitöitä.   Lisäksi projektin vetämistä ei voi antaa, kun ovat koko ajan poissa joko lasten tai oman sairautensa vuoksi. Jos naisella on hyvä mies, joka jakaa kotiyöt, asia on erikseen.

Pitäähän lapset hoitaa, mutta ei kai sen takia voida älyttömästi joustaa. 

"Samaan aikaan kun 40+v. naiset (ehkä myös miehet?) alkavat olla ikänsä puolesta vieroksuttuja työnhakijoita, eläkeikää hilataan lähemmäs 70 v.

Kuka maksaa erotuksen, työttömyyskorvaukset ja eläkkeet?"

Erittäin aiheellinen kysymys.

Miettikää, oikeasti.

 "viisikymppisillä on vähemmän sairauspoissaoloja tilastojen mukaan."

Moni jopa paremmassa kunnossa kun puolta nuoremmat, pitävät siis huolta terveydestään.

Hah, olin itse työhaastattelussa viime viikolla, ja siellä nuorehko haastattelija totesi, että nyt etsitään iäkkäämpää asiantuntijaa, eli olisin hyvä paikkaan. Olen 39v. Jotenkin iäkkäämmällä kyllä käsitän sellaisen 55+ vuotiaan, itsestä tuntuu, että kokemusta ei ole vielä nimeksikään (vaikka olen oman alan töitä tehnyt 23 vuotiaasta asti).

Ei tullut kauppoja, onneksi ei ole pakkovaihto eli ei tarvitse tuollaisiin katsoakaan.

Itsehän nämä nuoret työhönottajat sahaavat omaa oksaansa. Kohta puolet työvoimasta on liian vanhoja. Turha valittaa huoltosuhteesta.

Minulla on unelma kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä on taas totuudesta suututtu ja mammat komppaa. Ihan normaaliahan se on kyseenalaistaa miten 50v kiinnostuu jostain kaupan kassan tai heidän esimiehen hommista. Ja todennäköisesti vaihtaa niistä heti pois jos jotain muuta löytää... 

Voi olla myös, että hakija on kyllästynyt vaativiin ja stressaaviin hommiin ja tarkoituksella hakee kevyempiä töitä. Itse olen kahden tutkinnon maisteri ja olen niin korviani täynnä tätä oravanpyörää ja jatkuvaa joustamista työnantajan suuntaan, että haen salaa muita töitä, aivan toiselta alalta.

Kahvilamyyjän, kotiapulaisen, lastenhoitajan ja aspan työt tuntuvat ihanan kepeiltä näihin nykyisen hommani tulostavoitteisiin ja vastuisiin nähden. Tiedän, että olisin henkisesti onnellisempi, vaikka palkassa tulisikin takkiin. Asuntolaina on maksettu jo ja tottahan veroprosenttikin alenisi pienemmän palkan myötä, joten käteen jäisi kuitenkin kohtuullisesti.

Ei vaan maistu enää lähteä aamutuimaan Saksan-lennolle puhumaan tuntemattomille englantia tai minglaamaan pakolla ihmisten kanssa, jotka ei vain kiinnosta. Ei huvita vastata työpuhelimeen tai sähköposteihin klo 22 illalla. Ei kiinnosta tehdä päivät pitkät exeleitä ja olla ikuisessa ahdistuksen tilassa. Palkka ei korvaa tätä pahuutta.

Ai että tiedän niin tasan tarkkaan mistä puhut. Omalla kohdallani olisin joko lähtenyt jalat edellä töistä tai joutunut saikulle, ellei YT-neuvotteluissa olisi tullut lähtö. Se oli hirveää, mutta jälkikäteen olen ymmärtänyt että lähtö oli siunaus. Minua ei myöskään kiinnosta enää iso palkka, matkustaminen, töiden tekeminen "joustavasti" ympäri kellon ja mahdottomat deadlinet ja tavoitteet. Paljon mieluimmin teen pienemmällä palkalla työtä, joka ei syö sieluani.

Itse olisin vastannut tällaiseen kysymykseen "anteeksi, mutta nyt en kyllä ymmärrä kysymystäsi ollenkaan. Voitko avata vähän lisää". Todennäköisesti olisin miettinyt aika tarkkaan, haluanko tuohon paikkaan töihin. Kuten tässä on jo mainittu, rekrytoija mainostaa yritystään.

Ja joku tuolla kertoi, että haastateltavia pitää haastaa ja "iskeä luu kurkkuun", että saa persoonasta jotain irti. Aika kummallinen ja vanhanaikainen käsitys rekrytoinnista ja koko tilanteesta. Toki jotain yllättävää voi kysyä, millä haastaa henkilöä, mutta se pitää osata tehdä asiallisesti ja niin, ettei yritys menetä mainettaan.

Työpaikkahaastattelu ei nimittäin ole tilanne, jossa hakijat hattu kourassa ja nöyrinä matelevat haastattelijoiden edessä toivoen ja rukoillen, että heitä juuri nyt onnistaisi. Se on neuvottelu, jossa työnhakijat miettivät, onko kyseinen paikka sellainen, että he haluavat siihen sitoutua. Oli työllisyystilanne mikä vain, silti on ihmisiä jotka eivät mene ihan minne tahansa vain rahan takia. Ja jos joku tulee töihin epäillen ja vain sen rahan takia, se näkyy sekä tuloksessa että työntekijöiden pysyvyydessä. On turha odottaa lojaalisuutta, jos kohtelee potentiaalisia työntekijöitä ja kollegoita kuin arvottomia orjia.