Onnellisuus on valinta

Vierailija kirjoitti:

Miten ratkaisisit tilanteen, jossa onnettomuus johtuu fyysisesn läheisyyden ja seksin puutteesta?

Mistä läheisyyden puute johtuu mielestäsi? Johtuuko se esim. ujoudesta tai siitä että ei osaa keskustella ihmisten kanssa? Tällöin voi esim. hakea ammattiapua ujouden hoitoon tai hakeutua jollekin kurssille jolla opetetaan keskustelutaitoja. Jos taas se johtuu mielestäsi esim. ulkoisesta olemuksesta, miten lähtisit parantamaan sitä? Ei nyt mihinkään kauneusleikkauksiin tarvitse ryhtyä, mutta esim. ylipainon voi laihduttaa, tukka paremmaksi kampaajalla, hampaat kauniiksi valkaisemalla, siistit vaatteet jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuuteen ihminen yleensä tarvitsee perustarpeet tyydytetyksi eli riittävä lepo, suoja ja ravinto, työtä tai merkityksellistä tekemistä ja hyviä ihmissuhteita. On aivan selvää, että kaikilla ei ole noihin mahdollisuuksia. Ilman jotakin osa-aluetta voi olla onnellinen jonkin aikaa, mutta jos pidempi aika menee, että joku noista tai kaikki puuttuu niin onnellisuus alkaa kadota.

Unohdit läheisyyden ja seksin.

Seksi seksi seksi

Aina vaan seksiä! Maailmassa on muitakin asioita, joista saa onnellisuutta.

Lähde vaikka viikoksi puolukkametsään. Yllätyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kroonisesti sairas enkä voi muuttaa tästä vartalosta mihinkään. Inhoan vartaloani ja oloani. En myöskään voi tehdä töitä mitä haluaisin enkä harrastaa lempilajiani. Yksi harrastus minulla vielä on, mutta sitäkään en voi tehdä yhtä hyvin kuin terveenä. Kodin, ystävyyksien jne. ylläpito on paljon vaikeampaa.

Emme saa aina valita, millaisia ihmisiä olemme ja sitä toivoisi, että useammat ymmärtäisivät tämän.

Itse olen kroonisesti myös kroonisesti sairas ja tottakai se vaikeuttaa asioita, mutta ei pidä ajatella että et voi olla onnellinen ja tehdä nauttimiaan asioita kroonisesta sairaudesta huolimatta. Esim. tämä mies suoritti kuudennen maratoninsa ilman jalkoja ja käsiä. 

https://www.runnersworld.com/uk/training/motivation/a776357/runner-born…

Niin? Minulla on jalat ja kädet, mutta en pysty niillä harrastamaan asioita joita haluaisin ja se on fakta. Se, että joku vammainen pystyy haluamiinsa suorituksiin ei tarkoita, että kaikki olisi kaikille mahdollista.

Kun ajattelee, että vain tämä yksi ja ainoa asia on se mikä tekee minut onnelliseksi ja sitä ei syystä tai toisesta pysty saamaan niin tottakai se harmittaa. Mutta tuossa tilanteessa kannattaa ajatella mitä kaikkia muita asiota on maailmassa, jotka voisivat tehdä minut mahdollisesti onnelliseksi eikä antaa vain sen yhden asian määrittää sitä onnellisuuttaa. Vähän sama kuin jokin henkilö A ajattelee, että vain suhde X henkilön kanssa tekee minut onnelliseksi ja koska häntä en saa olen tuomittu olemaan onneton lopun elämään. Henkilö A ei tällöin edes yritä nähdä että ehkä voisi tulla ihan yhtä onnelliseksi henkilö Z tai henkilö Y:n kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Osittain noin, mutta kaikilla ei ole samoja henkisiä ominaisuuksia, joiden avulla voisi lähteä siitä pskasta työpaikasta. Lisäksi harva voi vain lähteä työpaikasta, vaan olisi hyvä olla joku uusi työpaikka katsottu valmiiksi.

Niin no ei ne unelmat ihan yhden yön aikana toteudu, mutta jos on tyytymätön työpaikkaansa niin ensimmäinen askel on alkaa miettimään minkälainen työ tekisi onnelliseksi ja miten tämän työpaikan saavuttaa. Onko kyseessä täydellinen uranvaihto, tarvitseeko lisää koulutusta vai riittääkö siirtyminen uuteen firmaan, jossa parempi henkilöstöpolitiikka. Sitten kun tietää mitä haluaa on sitä helpompi lähteä tavoittelemaan. Mutta jos pelkästään valittaa, että työ on hirveää, mutta ei tee mitään muuttaakseen olosuhteitaan, niin aika takuuvarmasti tulee ihminen jäämäänkiin onnettomaksi.

Vierailija kirjoitti:

"Sinun ei tarvitse jäädä työpaikkaan, jota vihaat"

Entäs jos vaan ei saa muualta töitä, vaikka on yrittänyt? Työttömyys ei ole vaihtoehto. Asunto lähtee alta.

Aloita side hustle

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuuteen ihminen yleensä tarvitsee perustarpeet tyydytetyksi eli riittävä lepo, suoja ja ravinto, työtä tai merkityksellistä tekemistä ja hyviä ihmissuhteita. On aivan selvää, että kaikilla ei ole noihin mahdollisuuksia. Ilman jotakin osa-aluetta voi olla onnellinen jonkin aikaa, mutta jos pidempi aika menee, että joku noista tai kaikki puuttuu niin onnellisuus alkaa kadota.

Unohdit läheisyyden ja seksin.

En unohtanut. Seksi ei ole onnellisuuden edellytys ja perustarve.

Kyllä on. Ilman sitä olen korkeintaan tyytyväinen. Onnellisuuteen tarvitsen hyvän rakastajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuuteen ihminen yleensä tarvitsee perustarpeet tyydytetyksi eli riittävä lepo, suoja ja ravinto, työtä tai merkityksellistä tekemistä ja hyviä ihmissuhteita. On aivan selvää, että kaikilla ei ole noihin mahdollisuuksia. Ilman jotakin osa-aluetta voi olla onnellinen jonkin aikaa, mutta jos pidempi aika menee, että joku noista tai kaikki puuttuu niin onnellisuus alkaa kadota.

Unohdit läheisyyden ja seksin.

Seksi seksi seksi

Aina vaan seksiä! Maailmassa on muitakin asioita, joista saa onnellisuutta.

Lähde vaikka viikoksi puolukkametsään. Yllätyt.

Kyse on perustarpeista. Vaikka sinulla olisi yksi perustarve täysin tyydytetty, puute toisessa aiheuttaa silti onnellisuusvajausta. Juuri tämä tekee asiasta perustarpeen. Vaikka olisit töissä kuinka menestynyt, se ei korvaa vaikkapa sosiaalisten suhteiden tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Olennainen ero on siinä, että kokeeko toivoa vai ei.

Toivottomuus vie synkkyyteen, oli tilanne elämässä mikä tahansa.

Tämähän se on. Toivoa on kyllä kaikille, mutta kaikki eivät sitä vain näe. Jos tuntuu, että toivoa ei ole niin kannattaa aloittaa ottamaan pieniä askelia sen elämän parantamiseksi. Esim. meditointi kymmenen minuuttia aamulla ja illalla parantaa jo kummasti oloa. Vaihtaa vaikka vain yksi epäterveellinen herkku päivässä terveelliseksi. Lähteä ulos kävelylle.  Opiskella uutta asiaa 15 min päivässä ja niin edelleen. Pikkuhiljaa se elämä sitten alkaa muuttumaan paremmaksi.

Tämä on niin asennekysymys. Tässäkin ketjussa näkee, että jotkut ovat jo valmiiksi päättäneet että he eivät pysty saamaan haluamiaan asioita ja saavuttamaan onnellisuutta. Ja valitettavasti se on juuri tuo ennakkoluuloinen ja negatiivinen asenne, joka sitten estää sen, vaikka oikealla asenteella se olisi täysin mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ratkaisisit tilanteen, jossa onnettomuus johtuu fyysisesn läheisyyden ja seksin puutteesta?

Ilman niitä voi oikein hyvin elää, enkä kaipaa niitä yhtään.

Päinvastoin  - olen vapaa niistä tarpeista, Luojan kiitos.

Entäs ne jotka ei ole vapaita näistä tarpeista? Entä ne joiden suurin kurjuuden aiheuttaja on läheisyyden ja seksin puute? Sinun on helppo vähätellä jos et itse koe niitä merkityksellisiksi. Väitänpä että suuri osa varsinkin nuorten miesten ahdistuksesta johtuu tästä.

Onko masennus sinusta valinta? Entä persoonallisuushäiriö tai skitsofrenia? Nämä ovat kaikki tuskaa tuottavia psyykkisiä häiriöitä, joista ei toivuta valitsemalla. Oma motivaatio toki painaa ja on keskeinen tekijä toipumisessa, mutta vedät nyt liikaa mutkia suoriksi.

Valitsinko minä sen, että lapsuudessani ja nuoruudessani koin traumaattisia asioita, jotka muokkasivat persoonallisuuttani niin, että sairastuin moneen eri psyykkiseen häiriöön? Olenko valinnut sen, että menen paniikkiin sosiaalisissa tilanteissa, etten ole pystynyt kuntoutumaan, vaikka yritän?Valitsinko sen, että oli pakko jäädä työ- tai opiskeluelämän ulkopuolelle, kun paniikki ja ahdistus menivät niin voimakkaiksi? Miten olisin itse voinut valitsemalla vaikuttaa siihen, ettei minua kiusata koulussa? Lopettamalla koulunkäynnin? Se ei ole sallittua.

Ihmiset, jotka eivät ole kokeneet traumoja siinä vaiheessa, kun hermosto ja persoonallisuus kehittyvät, eivät ymmärrä, millaisen jäljen ne jättävät. Traumamuisto aktivoituu tilanteissa, jotka vähänkään muistuttavat menneestä, ja keho menee taistele tai pakene -tilaan. Tämän tilan laukaisee autonominen hermosto, jonka toiminta ei ole tahdonalaista. Niiden tuskatilojen ilmaantumiseen ei voi valitsemalla vaikuttaa.

Ovatko sodan jaloissa kärsivät vaan itse valinneet kärsiä? Mites keskitysleirivangit, joita aikoinaan oli? Koska hei, sieltähän voi vaan karata, kun valitsee niin. Entä akuutisti läheisensä luonnononnettomuudessa menettäneet?

Ihminen, joka väittää onnellisuuden olevan oma valinta, ei ole kokenut elämässä totaalista nujerretuksi tulemista, eikä tiedä, millaista on, kun elämässä tapahtuu asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olennainen ero on siinä, että kokeeko toivoa vai ei.

Toivottomuus vie synkkyyteen, oli tilanne elämässä mikä tahansa.

Tämähän se on. Toivoa on kyllä kaikille, mutta kaikki eivät sitä vain näe. Jos tuntuu, että toivoa ei ole niin kannattaa aloittaa ottamaan pieniä askelia sen elämän parantamiseksi. Esim. meditointi kymmenen minuuttia aamulla ja illalla parantaa jo kummasti oloa. Vaihtaa vaikka vain yksi epäterveellinen herkku päivässä terveelliseksi. Lähteä ulos kävelylle.  Opiskella uutta asiaa 15 min päivässä ja niin edelleen. Pikkuhiljaa se elämä sitten alkaa muuttumaan paremmaksi.

Entä kun on yrittänyt 20 vuotta, kun on edelleen sairas? Ei sillä, ettenkö vieläkin yrittäisi, mutta et voi puhua toisten puolesta, mikä kellekin on mahdollista. Nämä ulos kävelylle -ehdottelijat eivät tiedä, mitä on olla vakavasti psyykkisesti sairas. Sitä tilaa ei paranneta ulkona kävelemällä.

Vierailija kirjoitti:

Onko masennus sinusta valinta? Entä persoonallisuushäiriö tai skitsofrenia? Nämä ovat kaikki tuskaa tuottavia psyykkisiä häiriöitä, joista ei toivuta valitsemalla. Oma motivaatio toki painaa ja on keskeinen tekijä toipumisessa, mutta vedät nyt liikaa mutkia suoriksi.

Valitsinko minä sen, että lapsuudessani ja nuoruudessani koin traumaattisia asioita, jotka muokkasivat persoonallisuuttani niin, että sairastuin moneen eri psyykkiseen häiriöön? Olenko valinnut sen, että menen paniikkiin sosiaalisissa tilanteissa, etten ole pystynyt kuntoutumaan, vaikka yritän?Valitsinko sen, että oli pakko jäädä työ- tai opiskeluelämän ulkopuolelle, kun paniikki ja ahdistus menivät niin voimakkaiksi? Miten olisin itse voinut valitsemalla vaikuttaa siihen, ettei minua kiusata koulussa? Lopettamalla koulunkäynnin? Se ei ole sallittua.

Ihmiset, jotka eivät ole kokeneet traumoja siinä vaiheessa, kun hermosto ja persoonallisuus kehittyvät, eivät ymmärrä, millaisen jäljen ne jättävät. Traumamuisto aktivoituu tilanteissa, jotka vähänkään muistuttavat menneestä, ja keho menee taistele tai pakene -tilaan. Tämän tilan laukaisee autonominen hermosto, jonka toiminta ei ole tahdonalaista. Niiden tuskatilojen ilmaantumiseen ei voi valitsemalla vaikuttaa.

Ovatko sodan jaloissa kärsivät vaan itse valinneet kärsiä? Mites keskitysleirivangit, joita aikoinaan oli? Koska hei, sieltähän voi vaan karata, kun valitsee niin. Entä akuutisti läheisensä luonnononnettomuudessa menettäneet?

Ihminen, joka väittää onnellisuuden olevan oma valinta, ei ole kokenut elämässä totaalista nujerretuksi tulemista, eikä tiedä, millaista on, kun elämässä tapahtuu asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Minulla on diagnosoitu vaikea masennus ja masennus alkoi parantua vasta sitten kun aloin itse hyväksymään sen tosi asian, että masennus ei katoa maagisesti itsestään vaan, että minun on tehtävä jotain, että pääseen siitä eroon. Hakeuduin terapiaan, aloin syömään terveellisesti, rupesin liikkumaan, menin nukkumaan säännölliseen aikaan, meditoin, luin self help kirjoja, karsin energiasyöpöt ja pahantahtoiset ihmiset elämästäni jne. Ja kyllähän siinä kesti aikansa ja tuli monia repsahduksia ja takapakkia, mutta nyt olen muutaman vuoden jälkeen alkanut voimaan paremmin ja uskon että pystyn vielä olemaan onnellinen. Joten vaikka ei masennus ole tietenkään kenenkään syy, kyllä siitä parantumisesta on jokaisen kuitenkin otettava myös vastuuta itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kroonisesti sairas enkä voi muuttaa tästä vartalosta mihinkään. Inhoan vartaloani ja oloani. En myöskään voi tehdä töitä mitä haluaisin enkä harrastaa lempilajiani. Yksi harrastus minulla vielä on, mutta sitäkään en voi tehdä yhtä hyvin kuin terveenä. Kodin, ystävyyksien jne. ylläpito on paljon vaikeampaa.

Emme saa aina valita, millaisia ihmisiä olemme ja sitä toivoisi, että useammat ymmärtäisivät tämän.

Itse olen kroonisesti myös kroonisesti sairas ja tottakai se vaikeuttaa asioita, mutta ei pidä ajatella että et voi olla onnellinen ja tehdä nauttimiaan asioita kroonisesta sairaudesta huolimatta. Esim. tämä mies suoritti kuudennen maratoninsa ilman jalkoja ja käsiä. 

https://www.runnersworld.com/uk/training/motivation/a776357/runner-born…

Niin? Minulla on jalat ja kädet, mutta en pysty niillä harrastamaan asioita joita haluaisin ja se on fakta. Se, että joku vammainen pystyy haluamiinsa suorituksiin ei tarkoita, että kaikki olisi kaikille mahdollista.

Kun ajattelee, että vain tämä yksi ja ainoa asia on se mikä tekee minut onnelliseksi ja sitä ei syystä tai toisesta pysty saamaan niin tottakai se harmittaa. Mutta tuossa tilanteessa kannattaa ajatella mitä kaikkia muita asiota on maailmassa, jotka voisivat tehdä minut mahdollisesti onnelliseksi eikä antaa vain sen yhden asian määrittää sitä onnellisuuttaa. Vähän sama kuin jokin henkilö A ajattelee, että vain suhde X henkilön kanssa tekee minut onnelliseksi ja koska häntä en saa olen tuomittu olemaan onneton lopun elämään. Henkilö A ei tällöin edes yritä nähdä että ehkä voisi tulla ihan yhtä onnelliseksi henkilö Z tai henkilö Y:n kanssa.

Mulla on aika paljon niitä asioita, mistä olisin välittänyt, mutta menettänyt. Ei se ole se joku yksi asia, mikä olisi tehnyt onnelliseksi, vaan lukuisia. On yllättävän vaikeaa ja ehkä myös mahdotonta muuttaa persoonallisuuttaan sillä tavalla, että nauttisi kotona olosta, koneella tehtävästä työstä, liikunnattomuudesta tai vain tietystä yhdenlaisesta liikunnasta, yksinolosta... Se toinen elämä olisi sisältänyt aktiivista fyysistä työtä, menemistä ja tekemistä, ulkoilmaolemista jne. Nyt en esim. voi asua sillä lailla kuin haluaisin, koska se olisi liian kallista ja en pysty tekemään fyysisiä hommia kuin vain vähän. Jos asuminen olisi mulle se ykkösasia, jonka elämässäni ehdottomasti haluan, niin sitten varmaan yrittäisin hankkia jonkun kumppanin, joka haluaisi mahdollistaa minulle sen. Niin paljon en kuitenkaan sitä halua, että uhrautuisin olemaan vaikka 20v. vanhemman kumppanin kanssa - lisäksi niilläkin voi monesti olla mahdollisuuksia saada terve ikäiseni kumppani minun sijastani, joten... Toinen mahdollisuus olisi rikastua huomattavasti, jotta pystyy ulkoistamaan kaikki työt. Vielä ei ole tullut sellaista ideaa, millä se toteutuisi ja mikä näissä puitteissa toimisi. Jotain mieluista voi nytkin tehdä/saada, mutta paljon täytyy tehdä myönnytyksiä muilla osa-alueilla - niin paljon, että voi olla, että varsinainen onnellisuus ei välttämättä toteudu koskaan. Esimerkiksi tuo seurusteluasia. Jonkun voin vieläkin varmaankin saada, mutta koska en varmaan saa sellaista jonka haluaisin, niin tuskin otan ketään, kun ei siinä enää sitten ole sitä iloa. Ja päälle saa vielä "nauttia" erilaisista kivuista ja nöyryyttävistä vaikeuksista, terveydenhuollon kuluista ynnä muuta. Terve elämä oli onnellista, nykyinen harvoihin oljenkorsiin epätoivoisesti tarraamista.

Vierailija kirjoitti:

Onko masennus sinusta valinta? Entä persoonallisuushäiriö tai skitsofrenia? Nämä ovat kaikki tuskaa tuottavia psyykkisiä häiriöitä, joista ei toivuta valitsemalla. Oma motivaatio toki painaa ja on keskeinen tekijä toipumisessa, mutta vedät nyt liikaa mutkia suoriksi.

Valitsinko minä sen, että lapsuudessani ja nuoruudessani koin traumaattisia asioita, jotka muokkasivat persoonallisuuttani niin, että sairastuin moneen eri psyykkiseen häiriöön? Olenko valinnut sen, että menen paniikkiin sosiaalisissa tilanteissa, etten ole pystynyt kuntoutumaan, vaikka yritän?Valitsinko sen, että oli pakko jäädä työ- tai opiskeluelämän ulkopuolelle, kun paniikki ja ahdistus menivät niin voimakkaiksi? Miten olisin itse voinut valitsemalla vaikuttaa siihen, ettei minua kiusata koulussa? Lopettamalla koulunkäynnin? Se ei ole sallittua.

Ihmiset, jotka eivät ole kokeneet traumoja siinä vaiheessa, kun hermosto ja persoonallisuus kehittyvät, eivät ymmärrä, millaisen jäljen ne jättävät. Traumamuisto aktivoituu tilanteissa, jotka vähänkään muistuttavat menneestä, ja keho menee taistele tai pakene -tilaan. Tämän tilan laukaisee autonominen hermosto, jonka toiminta ei ole tahdonalaista. Niiden tuskatilojen ilmaantumiseen ei voi valitsemalla vaikuttaa.

Ovatko sodan jaloissa kärsivät vaan itse valinneet kärsiä? Mites keskitysleirivangit, joita aikoinaan oli? Koska hei, sieltähän voi vaan karata, kun valitsee niin. Entä akuutisti läheisensä luonnononnettomuudessa menettäneet?

Ihminen, joka väittää onnellisuuden olevan oma valinta, ei ole kokenut elämässä totaalista nujerretuksi tulemista, eikä tiedä, millaista on, kun elämässä tapahtuu asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Olen enimmäkseen samaa mieltä kanssasi, mutta kaikki läheisensä onnettomuudessa menettäneestä voi ihan hyvin tulla onnellinen myöhemmin. Se ei ole välttämättä asia, joka pilaa loppuelämän. Mutta ne, jotka ovat hyvän onnellisuuden tason vielä saavuttaneet tuollaisen jälkeen ovat sellaisia, kenellä on ollut ennestään sattumalta sopiva luonne siihen (eli sopivat geenit aktivoituvat tilanteessa resilienssiä tekemään) ja yleensä ulkopuolista tukea. Jos näitä tekijöitä ei ole, niin tilanne voi olla kestämätön ja aiheuttaa peruuttamattoman negatiivisen kierteen, joka päättyy vain huonosti.

Kaikilla ei ole samat lähtökohdat ja voimavarat, tukiverkostosta puhumattakaan. Esimerkiksi itse joudun likistämään kaikki henkiset voimani pystyäkseni edes tähän vähään mitä olen saavuttanut.

Se on jotain ihan muuta mistä nuorena tyttönä haaveilin, mutta minun kohdallani on hedelmällisempää tyytyä tähän kuin olla katkera.

Elämässäni meni oikeastaan kaikki eri tavalla kuin piti, mutta ei mulla toisaalta ole mitään akuuttia hätääkään, joten tyydyn tähän ja pyrin nykyään vaan olemaan kiitollinen. Ja armollinen itselleni, ettei minusta sittenkään ollut kaikkeen siihen mistä nuorena unelmoin.

Kehitysvammaisen syntyneen Etiopialaisen katulapsen pitäisi vaan ymmärtää olla onnellinen. Lopettaa nälkäisenä ojan reunassa itkeminen.

Ei se aina ole omasta tahdosta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Kehitysvammaisen syntyneen Etiopialaisen katulapsen pitäisi vaan ymmärtää olla onnellinen. Lopettaa nälkäisenä ojan reunassa itkeminen.

Ei se aina ole omasta tahdosta kiinni.

Länsimaalaisilla ja terveillä ihmisillä on pitkälti oma valinta. Toki on ihmisiä joilla on sairauksia ja traumoja, jotka vaikuttavat onnellisuuteen ja he ovat asia erikseen. Mutta suurin osa ihmisistä pystyisivät vaikuttamaan huomattavasti omaan onnellisuustasoonsa tekemällä jotain asian eteen eikä ainoastaan vain valittamalla miten huonosti asiat ovat. Jos vihaat työtäsi, mutta et koskaan edes yritä hakea uutta työtä, tämä on valinta. Jos puolisosi kohtelee sinua epäkunnioittavasti, mutta annat tämän jatkua on tämä oma valinta. Jos olet tyytymätön painoosi, mutta edes yritä muuttaa elämäntapojasi, niin jälleen oma valinta. 

Kun ihmisen perustarpeet kuten ravinnon saanti, terveys ja katto pään päällä on kunnossa on tämän jälkeen kyllä ihmisen onnellisuus aika pitkälti hänen omissa käsissään.