Haluan palata Suomeen, mies ei haluaisi muuttaa

Disappointed kirjoitti:

Ei tänne rahaeliitin ja vihervasemmiston näivettämään periferiaan kannata tulla. Katumus iskee päälle satavarmasti. Itse olen perheeni kanssa suunnitellut maastamuuttoa EU:n ulkopuolelle jo parin kolmen vuoden ajan ja nyt alkaa pikkuhiljaa olla käytännön asiat hoidettu.

Jopas niissä teillä kestää 😄

Kun me muutettiin, muodollisuuksissa meni pari kuukautta.

Takaisinkin muutettiin Suomeen eikä kaduta.

Mitä ihmeen jankkaamista jostain yliopistokoulutuksesta? Opiskelijat pääsee kyllä Suomesta, Ranskasta, Saksasta ja Italiasta ihan yhtä hyvin mihin tahansa muualle yliopistoon. Ja mukula saattaakin haluta amikseen tai hoitamaan lapsiaan kotona, joten ei asuinmaata kannata nyt minkään kuvitellun yliopistokoulutuksen takia valita - ja vielä 20 vuotta ennen aikojaan.

Ymmärrän ap:n halun palata kotimaahansa kun perheen perustaminen on mielessä. Ja etenkin jos miehen kotimaassa ei turvaverkkoa olisi.

Ei kai siinä auta kuin perustella asiaa miehelle ja kertoa miltä tuntuu sydämessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet halunnut alun perin muuttaa ulkomaille, mutta mies ei ole ehkä koskaan ajatellut ulkomaille muuttoa. Vähän epäreilua, jos nyt sitten pitäisikin sinun takia muuttaa ja opetella uusi kielikin. Miehenäsi en todellakaan muuttaisi ja vieläpä Suomeen. 

 

Epäreilua? Toinen on asunut ulkomailla 10 vuotta, eikö reilua olisi juuri se että nyt vaihdetaan vuoroa.

Riippuu mikä tilanne on ja onko asiasta mahdollisesti sovittu, että ensin asutaan tietty aika "minun maassani" ja sitten "sinun maassasi". Jos mitään ei ole sovittu, ei ole oikein odottaa, että toinen haluaa muuttaa jonnekin, vaan itse ainakin lähden siitä, että sieltä missä asutaan muutetaan vain jos molemmat sitä haluavat. Sitä paitsi maat ja tilanteet eivät ole ollenkaan verrannollisia keskenään. Jos esim. ap on innosta hehkuen muuttanut nuorena tyttönä ehkä jo suuren kielen kohtuullisesti halliten uuteen maahan ja siellä myöhemmin perustanut perheen ja elämä vakiintunut sinne, olisi aika kaukaa haettu odottaa paikallisen puoliskon olevan automaattisesti valmis muuttamaan vaimon kotimaahan 10 vuoden jälkeen, eikä ap sitä taida odottaakaan, vaan kyseessä on toive.

Ei missään nimensä kannata muuttaa,varsinkin jos teillä on hyvät työt ja ura siellä. Katso edes ensin alasi vapaita työpaikkoja ja huomaat, ettei niitä ole. Konkurssiaaltoja on tulossa, ja kun ei ole palvelujen käyttäjiä, ei tulen olemaankaan palvelujakaan.

Asuitpa missä tahansa, et tulen kestämään suomalaista elämäntyyliä, hiljaista, juroa, kukaan ei juurikaan puhu mitää ja äkäsiä ihmisiä on paljon, samoin katudeekuja, siis ihan alan ammattilaisia. Kaikki maksaa paljon, ja teidät verotetaan kuoliaiksi, koska julkisen sektorin kulut vaan lisääntyy. Vaikka olisi hyvä paikka, ei siitä iloa ole.

Julkinen terveydenhuolto on erittäin surkeassa jamassa, jos joku vaiva on,kuolet todennäköisesti syöpään ennen luin asiaan in viitsitty tutkia kunnolla.

Sun perheestäsi on ainoastaan hyötyä, jos asut samassa kaupungissa. Ellei se ole Uusimaa, olette ongelmissa. Ja yksin, koska kavereita ette saa mistään. Entisiä kavereita näet kerran vuoteen, koska niin se täällä vaan menee, täällä nähdä ystäviä saatika käydä työkavereiden kanssa missään.

Suurimman osan asioistapa joudut tilaamaan ulkomailta, kun täältä ei yksinkertaisesti saa tai on suhteettoman kallista.

Mutta jos haluat elää yksinäistä, muista ihmisistä vapaata, elämää, erakkona metsässä, pienellä palkalla, niin tervetuloa vaan.

No joo kannattaakin tulla tänne Suomeen jossa työttömyystilastot tämän Vi her vas em mi ston takia vaan nousee ja veroja vaan nostetaan. Paskapuhetta että Suomessa olisi parhaat koulut etc. Jää kuule sinne ja kasva aikuiseksi, ei ne sun vanhemmat sun lapsia tarvitse kasvattaa vaan sinä ja sun mies. Ei tää Suomi mikään ihanne maa ole ollut pitkään aikaan. Masentavia, epäsosiaalisia ja ilkeitä ihmisiä maa täynnä.

Suomessa kaikki on mennyt huonommaksi vuodesta 2008 eteenpäin eli juuri sen ajan kuin olet ollut poissa. Työttömyyttä on hirveästi, asunnot ja elämä kallista. Vaikea arvata miten teille kävisi, mutta itse mietin vielä nyt 50+ Suomesta lähtöä.

Olen samaa mieltä kuin useimmat, en palaisi mitään perhettä aloittelemaan niin että siinä sivussa toinen joutuu opiskelemaan monimutkaisen kielen ja tottumaan pimeään ja muuhun. Rakastan Suomea ja pikkulapsiaika ilman sukua lähellä oli tosi vaikeaa (ja tietenkin myös ikävöintiä), mutta Suomessa minä olisin ollut se joku joutuu setvimään vielä miehenkin paperiasiat ja olemaan oppaana ainakin ekan vuoden. Mieheni on tosi sopeutuvainen ja helppo, mutta olisin tullut hulluksi.

Järkkäisin tosiaan niin etä Suomessa on joku pysyvä kämppä kakkoskotina ja asuisin kahdessa maassa. Eli lomat Suomessa, ja itsekin voit piipahtaa vaikka viikonlopuksi. Sehän on pelkkää plussaa, ei tarvitse luopua mistään. Asunnotkin maksaa tosi vähän puol tuntia Hki-Vantaalta mihin vaan paitsi etelään.

Toivottavasti saatte yhteisen ymmärryksen.

Ja vielä, Suomi on tosiaan aika erilainen kuin kakskyt vuotta sitten. Hyvässä ja pahassa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on miestäsi kohtaan todella epäoikeudenmukaista vaatia häntä muuttamaan Suomeen. Käytännössä vaadit häntä luopumaan urastaan. Ainoastaan siten se voisi olla järkevää, että hän hakee nykyisestä kotimaastaan suomalaisia työpaikkoja, ja vasta sitten kun tulee valituksi muutatte Suomeen.

En ymmärrä tällaista ajattelumallia. Kukaan ei pohdi mistä ap on aikanaan joutunut luopumaan muutettuaan miehen kotimaahan. Miksi se on aina nainen joka joustaa?

Mielestani ap:lla on oikeus haluta asua välillä kotimaassaan ja rakkautta on se, että mieskin välillä joustaa. Ei kai tässä loppuelämän ratkaisuja kuitenkaan olla tekemässä. Tuskin ap:kaan päivässä oppi nykyisen asuinmaansa kielen. Mieskin oppii suomen, jos haluaa.

(Asun itsekin ulkomailla ja välillä koen koti-ikävää. Olen sinkku, joten sukkuloiminen maiden välillä käy helpommin).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on paljon hyvää, mutta täytyy sanoa, että henkinen ilmapiiri on todella ankea. Varsinkin ulkomaalaiselle, joka ei ole tottunut. Töitä on vaikea saada, jos ei osaa kieltä. Kouluissa on paljon kiusaamista, mikä on suuri ongelma. En kyllä suosittele muuttamista, jos siellä nykyisessä maassa on muuten asiat hyvin.

Henkinen ilmapiiri! Mikä osuus teillä siellä ulkomailla on näihin ’piireihin’ ihan vaan uteliaisuuttani kysyn.

Jutteletteko paikallisten kanssa?

Tietenkin sitä on näissä ”piireissä” mukana.m ja juttelee paikallisten kanssa. Ihan siis alkaen kaupassa/ravintolassa käymisestä, työpaikkaan ja ystäviin. Vai mitä ihmettä tarkoitit?

Kuinka henkinen ilmapiiri eroaa suomalaisten paikallisten kanssa juttelusta? Itse en huomaa mitään eroa, vaikka reissannut aika tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on miestäsi kohtaan todella epäoikeudenmukaista vaatia häntä muuttamaan Suomeen. Käytännössä vaadit häntä luopumaan urastaan. Ainoastaan siten se voisi olla järkevää, että hän hakee nykyisestä kotimaastaan suomalaisia työpaikkoja, ja vasta sitten kun tulee valituksi muutatte Suomeen.

En ymmärrä tällaista ajattelumallia. Kukaan ei pohdi mistä ap on aikanaan joutunut luopumaan muutettuaan miehen kotimaahan. Miksi se on aina nainen joka joustaa?

Mielestani ap:lla on oikeus haluta asua välillä kotimaassaan ja rakkautta on se, että mieskin välillä joustaa. Ei kai tässä loppuelämän ratkaisuja kuitenkaan olla tekemässä. Tuskin ap:kaan päivässä oppi nykyisen asuinmaansa kielen. Mieskin oppii suomen, jos haluaa.

(Asun itsekin ulkomailla ja välillä koen koti-ikävää. Olen sinkku, joten sukkuloiminen maiden välillä käy helpommin).

Oletat, että ap on joutunut luopumaan ehkä paljostakin, mutta asiahan voi olla päinvastoin eli ap ehkä nimenomaan palavasti halusi sinne ulkomaille ja on tässä tarinassa ainoa, joka on ylipäätään halunnut muuttaa toiseen maahan.  Ap voisi valaista tätä puolta (en jaksa lukea kaikkia viestejä tsekatakseni), eli oliko ennen avioliittoa puhetta, että hän "uhrautuu" nyt ja mies myöhemmin? Vai halusiko ap ko. maahan ja nyt haluaisi jälleen muuttaa eri maahan, tällä kertaa sinne alkuperäiseen maahan, josta on lähtöisin?

Asuinmaa kannattaa valita elintason perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on miestäsi kohtaan todella epäoikeudenmukaista vaatia häntä muuttamaan Suomeen. Käytännössä vaadit häntä luopumaan urastaan. Ainoastaan siten se voisi olla järkevää, että hän hakee nykyisestä kotimaastaan suomalaisia työpaikkoja, ja vasta sitten kun tulee valituksi muutatte Suomeen.

En ymmärrä tällaista ajattelumallia. Kukaan ei pohdi mistä ap on aikanaan joutunut luopumaan muutettuaan miehen kotimaahan. Miksi se on aina nainen joka joustaa?

Mielestani ap:lla on oikeus haluta asua välillä kotimaassaan ja rakkautta on se, että mieskin välillä joustaa. Ei kai tässä loppuelämän ratkaisuja kuitenkaan olla tekemässä. Tuskin ap:kaan päivässä oppi nykyisen asuinmaansa kielen. Mieskin oppii suomen, jos haluaa.

(Asun itsekin ulkomailla ja välillä koen koti-ikävää. Olen sinkku, joten sukkuloiminen maiden välillä käy helpommin).

Oletat, että ap on joutunut luopumaan ehkä paljostakin, mutta asiahan voi olla päinvastoin eli ap ehkä nimenomaan palavasti halusi sinne ulkomaille ja on tässä tarinassa ainoa, joka on ylipäätään halunnut muuttaa toiseen maahan.  Ap voisi valaista tätä puolta (en jaksa lukea kaikkia viestejä tsekatakseni), eli oliko ennen avioliittoa puhetta, että hän "uhrautuu" nyt ja mies myöhemmin? Vai halusiko ap ko. maahan ja nyt haluaisi jälleen muuttaa eri maahan, tällä kertaa sinne alkuperäiseen maahan, josta on lähtöisin?

Ap täällä, muutto ulkomaille oli sattumankauppaa. En ollut varsinaisesti haaveillut muutosta ulkomaille, ainakaan pysyvästi. Vaihto-opiskelu oli käynyt mielessä siinä vaiheessa kun nykyisen mieheni tapasin.

Oltiin vuosi etäsuhteessa, sen jälkeen mies otti pidemmän vapaan töistään ja oli luonani Suomessa jonkin aikaa. Rakastuttiin ja haluttiin jatkaa suhdetta, mutta sillä hetkellä mies ei ns. voinut jättää kotimaataan pysyvästi taakseen (koska työt). Mulla oli Suomessa vain opiskelut kesken eikä vakituista työpaikkaa, joten mulle lähtö oli helpompi - siksi muutin miehen mukana hänen kotimaahansa.

En koe uhrautuneeni, mutta ei me myöskään tehty minkäänlaista "sopimusta", että tähän maahan jäädään. Mies on myös joka vuosi voivotellut Suomen kesälomamme aikana, kuinka haluaisi asua siellä. Okei, meidän lomamme keskittyy lähinnä Saimaan rannalle vanhempieni kesämökille, kuka ei haluaisi asua sellaisissa maisemissa ja olosuhteissa? Eli ehkä ei kuitenkaan ole tosissaan kun sellaista sanoo.

Ollaan tähän saakka kumpikin eletty ns. päivä kerrallaan, eikä sellaisessa elämässä ole niin väliä missä se "tukikohta" on. Mutta nyt on ääni kellossa muuttunut, kun pohditaan perheenlisäystä jne.

Alan itsekin kallistua sen puolelle, ettei voida muuttaa Suomeen. Vielä kun saisi tunteet samalle viivalle järjen kanssa.