Oikeastiko 60-luvulla ei ollut minkäänlaisia leluja, millä leikkiä? Äiti aina sanoo, että piti mennä metsään leikkimään käpylehmillä.

Ulos mentiin, tottakai, ja ilman vanhempien raahustamista perässä. Naapurin kersat, meidän talon kersat jne touhuttiin keskenämme mitä milloinkin keksien. Fillaroitiin pitkin kaupunkia kesäkaudella ja talvella oli joinakin vuosina  lunta, niin lähimmälle mäennyppylälle laskemaan mäkeä. Sehän oli vaan kivaa, mutta ei me mitään käpylehmiä käytetty. Mulla oli barbie, muut nuket sun muut lelut, joita otettiin ulos mukaan. Ajatus siitä, että olisi pitänyt olla vain sisällä tuntui  silloin karsealta. 

Kiiltsikoita, barbien vaatteita vaihdeltiin keskenämme ja jos oli siis pakko olla sisällä. Barbie-leikit olivat usein tosi seksistisiä ja Ken ja Barbie päätyivät leikin lopuksi alasti sänkyyn muhinoimaan.

Vappuna piti olla vappuhuiska ja heliumilla täytetty ilmapallo. Lähdettiin vappukävelylle ja syötiin munkkeja.

Jouluna kävi isän tilaama joulupukki ja aina oli iso säkki täynnä lahjoja.  Jouluisin oli ihanaa ja johon valmistauduttiin askastelemalla äidin kanssa jotakin pientä. 

Marimekon vaatteet olivat suosittuja ja pallopaidat tai raidat piti ostaa lapsille. Farkut tulivat muotiin ja niitä alkoi pikku hiljaa näkyä enimmäkseen pojilla.

60-luku oli hirmuisen innovatiivista ja muotoilun kulta.-aikaa, mikä näkyi myös lastenkin elämässä peikkometsineen. 

Äitisi laittaa sinua halvalla. Älä usko.

Oli leluja, oli muovisia autoja, traktoreita ja mitä olikaan, ja itse tehtiin puusta jos tarvittiin. Rattikelkankin sain vaikka olimme köyhiä. Persmäkeä oli hyvä laskea muovisilla apulantasäkeillä ja kun perse tuli kipeäksi niin sitten laitettiin pehmusteeksi olkia, äitimuori ei tosin tykännyt kun kuivikkeita tuhlattiin. Lastenvaunun pyöristä ja akseleista sai hyvät pyörät mäkiautoon, niitä väsäiltiin kesäisin. Tietenkään ei ollut näitä nykyaikaisia digitaalivehkeitä kun taskulaskinkin oli vielä keksimättä eikä jokaisessa kodissa ollut edes lankapuhelinta, meille tuli televisio vuonna -65 ja siitä näkyi 1 kanava, ohjelmaa siitä tuli ehkä neljä tuntia illassa. Jos lapsuuteni oli jossakin mielessä ankeaa, niin lelujen puutteesta en kärsinyt. Nykyään väitetään, että ennen tehtiin kestävämpää tavaraa, mutta ainakaan lelujen kohdalla se ei pidä paikkaansa, varsinkin muoviset lelut olivat silloin paljon heiveröisempiä kuin nykyiset.

Lapsilla on aina ollut jonkinlaisia leluja. Mitä kauemmas mennään, sitä yksinkertaisempia ne ovat olleet ja lähes aina itse tehtyjä. Suomessa ennen talvisotaa sai jo teollisesti valmistettuja leluja, mutta kesti kauan sodan jälkeen, ennen kuin tällaisia "ylellisyystavaroita" tuli tavallisiin kauppoihin myyntiin. Mollamaijat tehtiin itse samoin puiset kuorma-autot. 

Äitini kertoi, kuinka kaikki tulivat vuonna 1949 katsomaan hänen nukkeaan, jonka sotainvalidi isä oli tuonut Ruotsista. Nukella oli silmät, jotka sulkeutuivat. Jo matka Ruotsiin oli ollut suuri tapaus, sen kustansi Ruotsin valtio suomalaisille vaikeasti vammautuneille sotainvalideille.

Minulla oli leluna rautakanki, mutta sitäkään ei saanut väännellä mutkille.

Minulla oli pari nukkea, nuken kehto, nalle, pienet leikkiastiat, kiiltokuvia, paperinukkeja ja muovailuvahaa , nämä nyt tulee mieleen.

Sain myös Ruotsissa asuvalta sukulaiseltani Barbien enkä ollut nähnyt sellaista ennen.

En tykännyt siitä yhtään mutta kun näin jollain kaverilla ensi kertaa sellaisen, niin johan kaivettiin Barbie esille kaapista.

Kaikilla kavereilla oli jotain leluja mutta hauskimmat leikit olivat ulkoleikkejä kuten lipunryöstö, kymmenen tikkua laudalla yms.

Aina löytyi porukkaa näitä leikkimään.

Ei sitä voi sanoa että äiti valehtelee. Ihan taatusti oli perheitä joissa leluja ei lapsilla juuri ollut. Paitsi jos pyörä, sukset ja kalavehkeet tms. laskettiin leluiksi.

Meillä oli tosiaan kanssa paljon legoja ja muoviastioita mulla oli kanssa. Mulla oli myös pikkuinen harava, jota suorastaan rakastin. Tuli haravoitia piha monta kertaa. Olin äidin kanssa heinäpellolla mukana, kun äiti oli siellä töissä, ja oma harava oli mullakin mukana. Emäntä antoi mulle sieltä sopivia kohtia, mitä sain haravoida.

Aloitus on tietysti vitsi, mutta on siinä totuuden siemenkin.

Olen itse syntynyt 1955 ja siis muistan 1960-luvun hyvin.

Kasvoin vaatimattomattomassa kodissa eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa, mutta kyllä meillä neljällä lapsella oli ihan kohtuullisesti leluja, tytöillä enimmäkseen nukkeja, nukenvaunuja, pojilla autoja, erilaisia pelejä ja niin edelleen.

Mutta samalla luokalla oli tyttö, jonka kotina oli junanvaunu. Tämä on ihan totta. Kaupungin laidalla oli pieni alue, johon oli tuotu käytöstä poistettuja junanvaunuja ihmisten asunnoiksi.

Sellaista oli sen ajan köyhyys. Ei tämä luokkakaverini perhekään suoranaista nälkää nähnyt, nälkä oli jäänyt sota-aikaan. Mutta ei tytöllä lelujakaan ollut.

Hänen kanssaan tosiaan leikin vaunun takana olevassa metsikössä. Teimme "koteja" oksista, sammalista ja lehdistä ja "kodin" ihmiset kivistä ja kävyistä.

Äitinsä tarjosi meille välipalaksi voileipiä. Ruisleipäviipaleita, vähän margariinia sipaistuna leivän päälle.

Kerran kysyin tältä kaveriltani, saako heidän perheessään koskaan karkkia. Tyttö kertoi, että jouluna saa. Jouluna kaikki kolme lasta olivat saaneet tikkarit ja lakupötköt.

Joskus ihan 1960-luvun lopussa tai 1970-luvun alussa nämä vaunut vietiin pois ja perheille järjestettiin asunnot jostain muualta. Itse olin jo siirtynyt oppikouluun silloin enkä ollut enää tekemisissä "vaunutytön" kanssa.

Mun isä kuulemma leikki käpylehmillä, kunnes joulupukki toi puupalikan. Sitä oli kiva nakutella lattiaan, kunnes seuraavana jouluna sai sille kaverin ja sitten ne pystyi pinoamaan. Etc. Isän perhe oli varakas.

Todennäköisesti äitisi juttu on aika samantapanen.

Kyllä 60-luvulla oli leluja ja lelukauppoja. Niitä oli vähemmän, mutta ehkä ne siksi oli sitäkin rakkaampia. Itselläni oli pehmokissa, mollamaija, legoja, nukkekoti, vaarini tekemä. Paljon leikittiin ulkona, harrastusrumbaa ei ollut, aina oli pihalla paljon leikkikavereita.

Ai vitsi miten ihanaa muuten oli elää lapsuutta siinä 1990-2000 -luvulla. Kävin ala-astetta pienessä kyläkoulussa pienissä luokissa. Meidän välitunnit oli täynnä leikkejä - pelattiin polttopalloa, keinumattia, tikunrystöä, tossupalloa, laskettiin liukumäkeä, mentiin lumisotaa jne. Muutenkin ulkoiltiin ja leikittiin paljon vapaa-ajalla. Ylä-asteelle siirtyessä se lapsuus jotenkin loppui tai ainakin muuttui radikaalisti.

Millaista se ala-aste on nykylapsilla? Tuijottavatko paljon kännyköitä, tabletteja? Leikitäänkö siellä enää? Ulkoillaanko?

1960-luvulla elintaso alkoi jo nousta, mikä näkyi myös lasten elämässä. Leluja tuli yhä enemmän.

Silti pitää muistaa, että elintasokuilu varakkaiden ja köyhien, etenkin niiden kaikkein köyhimpien, välillä oli nykysilmin katsottuna valtava.

Myös erot maan eri osien välillä olivat isot. Meillä helsinkiläisillä virkamieskotien lapsilla leluja riitti, mutta tilanne on varmasti ollut toinen niillä, jotka ovat tuolloin eläneet esimerkiksi Kainuun tai Lapin syrjäkylillä.

60-luvulla oltiin tosiaan paljon ulkona leikkimässä. Itse muistan Apulehden paperinuket, joilla leikittiin. Jouluna sain Verraton-konvehtirasian, muistaako joku? Karkkeja sain harvemmin ja limsakori oli harvinaista, sitä sai juhannuksena. Oli perinteenä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli yksi nalle, yksi nukke ja yksi barbie. Loput keksittiin ja tehtiin itse.

Olen talousneuvoksen tytär ja tuolloin kaupungin varakkaimmista perheistä.

T. 1960 syntynyt

Samoin. Lisäksi pieni paketti legoja ja pari pikkuautoa. Maalaistalon tyttö s. 1967. Enkä osannut kaivatakaan leluja. Ulkoleikkejä leikittiin paljon, sillä silloin lapset pakotettiin ulos. Mieluiten olisin lukenut kirjoja, sillä kirjastoauto kävi jo siinä vaiheessa, kun opin lukemaan.

Kyllä 70- luvullakin vähempivaraisissa perheissä Anttilan kuvsstosta kuolattiin leluja, mutta harvoin mitään saatiin.

Jouluna veljen kanssa saatiin kova paketti mieheen.

Joltakin sukulaiselta saatiin pussi legoja.

Paljon tehtiin itse, isä yleensä näytti mallin ja sitten yritettiin tehdä parempia.

Puupyssyjä, jousipyssyjä, ritsoja, lennokkeja tikuista ja kartongista. Pahvista askarreltiin kaikenlaista.

Vierailija kirjoitti:

60-luvulla oltiin tosiaan paljon ulkona leikkimässä. Itse muistan Apulehden paperinuket, joilla leikittiin. Jouluna sain Verraton-konvehtirasian, muistaako joku? Karkkeja sain harvemmin ja limsakori oli harvinaista, sitä sai juhannuksena. Oli perinteenä.

Meilläkin oli aina jouluna Verraton-konvehteja. Apu-lehden paperinuket muistan hyvin myös. Limsaa meidän perheessä ei kyllä saatu koskaan, juotiin äidin keittämiä viinimarjamehuja.  :)  Olen syntynyt 1959.

Sain ensimmäisen barbi-nukkeni 60-luvulla. Se oli sellainen painava eikä mikään muovinen.

Vaatteetkin sille oli silloin hyvin tehtyjä ja muistan lämmöllä niitä.

Tässä kuvassa on laatikko, jossa barbie oli:

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/image/policy:1.245397:1527930846/im…

Sillä oli tällainen uimapuku.

https://images.saymedia-content.com/.image/c_limit%2Ccs_srgb%2Cq_auto:g…

Huh, enpäs muistanutkaan, kuinka seksistisiä leluja nuo barbit ovat oikeasti olleet. Itsellänikin kyllä oli sellainen aikoinaan 60-luvulla. Sittemmin ei ole tullut törmättyä kun omat lapset ja lapsenlapset ovat kaikki poikia.

Ja juu, kyllä 60-luvulla leluja oli. Tosin ei varmasti kellään sellaisia määriä kuin nykylapsilla.

Niin ja tietysti lapsilla on ollut leluja ihan aina, vaikka ostolelut on tulleet kuvaan vasta myöhemmin.

Mahtaako nykyiset nuoret edes tietää, mitä tarkoittaa räsynukke. Niitä on varmaan ollut jo keskiajalla mutta oli vielä minunkin lapsuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän perhe oli aika köyhä. Silti joululahjaksi tuli aina kauniita nukkeja, vauvanukelle kehto, mekaanisia peltisiä leluja (yleensä vieterivetoisia), metallinen sähköjuna ja -rata. Nämä kuuskytluvulla.

Tuli mieleen, että pehmoleluja ei ollut, ei ainakaan tuommoisia kuin nyt. Nallekarhut olivat kovia!

Meillä on mökillä pari tällaista kovaa nallea tallessa, taisivat olla jollain hakkeella/sahanpurulla täytettyjä?

Sahanpuru oli yksi täyte. Minulla oli myös villalangasta virkattu nalle, jossa oli villatäyte(villaflokiksi kai sitä sanottiin), se oli vanuttunut myös kovaksi.

Nalle oli tehty 60- luvun alussa syntyneelle serkulleni.

Lapsena minä haaveilin nukenvaunuista ja nukkekodista kun serkulla oli sellaiset. Nukenvaunuja en koskaan saanut ja nukkekodin kalusteineen askartelin itse kenkälaatikosta. Erityisen kade olin ekaluokalla kououkaverin luona käydessä, kun hänellä oli pienet kangaspuut. Muistan, kun sain 8-vuotissyntymäpäivänä lahjaksi pienen nuken ja äiti sanoi, että tämä on sitten viimeinen, kun olet jo liian iso leikkimään nukeilla. Ihan järkyttävää, minähän olin vielä pieni lapsi. Itse tosin lopetin leikkimisen äitini kommenttiin.