Nuoruus menee hukkaan?

Olen ihmetellyt samaa. Ja ihan kuin kaikki nuoret haluaisivat elää samanlaista nuoruutta. Enemmänkin ajatellaan sen olevan sääntö kuin poikkeus, että kaikkien nuorten pitäisi hölmöillä ja vetää päänsä täyteen.

Eihän kenenkään nuoruus hukkaan mene. Sun nuoruus nnyt on tämmöinen ja siihen on ihan mahdollista olla tyytyväinen. Ja tietenkin sä voit matkustella myöhemmin kun lapsset ovat isoja tai nyt lasten kanssa. Mutta tokihan sä myös ymmärrät, että nuo molemmat vaihtoehdot ovat erilaisia kuin se, jos matkustelisit nyt yksin tai vain miehen kanssa. Kyse ei ole siitä, etteikö nelikymppisenä jaksaisi, vaan siitä, että nelikymppisenä siellä matkalla haluaa eri asioita kuin kaksikymppisenä. Ja sama pätee muuhunkin elämään. 

Mutta voithan sä ajatella myös niin, että sulla ei nyt ole tilaisuutta kokea, mitä olisi parikymppisen nuoren aikuisen vapaa elämä ilman lapsia, mutta ne, jotka valitsevat sen, eivät myöskään pääse kokemaan, mitä on parikymppisen perhe-elämä. Aina kun joutuu Valitsemaan, joutuu jättämään jotain valitsematta. Ois vaan hyvä, jos joka valinnan kohdalla tietäisi, mitä ja mistä vaihtoehdoista valitsee. Tulee vielä niitäkin valintoja, jotka vasta jälkeenpäin huomaa tehneensä.

Ne jotka katuu myöhemmin lasten tekoa nuorena, eivät luultavasti olleet tarpeeksi kypsiä. Ihmisiä on erilaisia :) 

ärsyttää ihmiset jotka kehtaa edes möläyttää toiselle tuollaista! Jokaisella on elämä ja siitä saa tehdä omanlaisensa.

turha itkeä 35-45v kun ei lasta enää saa.

Nuorena hyvä aloittaa koska jos ja kun tulee ero (yli puolet päätyy eroon) on vielä suht nuori hankkimaan uuden puolison..

Tuskinpa tämä asia alkaa sinua myöhemmin kaivella, koska et tiedä, mitä menetät, ja ihmismieli osaa selittää peruuttamattomat päätökset parhain päin.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 08:42"]

Mutta voithan sä ajatella myös niin, että sulla ei nyt ole tilaisuutta kokea, mitä olisi parikymppisen nuoren aikuisen vapaa elämä ilman lapsia, mutta ne, jotka valitsevat sen, eivät myöskään pääse kokemaan, mitä on parikymppisen perhe-elämä.

[/quote]

Mikä menetys.

No olen mies joten hieman eri asia koska "teini-isit" muutenkin harvinaisia. Mulle soipiva ikä rauhoittua oli 25v. Kotia ehdin nyt sitten leikkiä hautaan asti joten ei kaduta yhtään, että tuli rillusteltua ja juhlittua 15-25v. Tosiasissa ainakin itse olin 18v niin kakara luonteeltaan kun voi olla ja mielestäni "lapsi" ei sovi lapsen vanhemmaksi. Naiset nyt henkiseltä kehitykseltään yleensä poikia edellä..

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 08:50"]Tuskinpa tämä asia alkaa sinua myöhemmin kaivella, koska et tiedä, mitä menetät, ja ihmismieli osaa selittää peruuttamattomat päätökset parhain päin.

[/quote]

Onpa tyhmä kommentti. Ei siinä välttämättä menetä mitään. Jotkut nyt on erilaisilla toiveilla ja arvoilla varustettuja, eikä alunperinkään ole pitänyt arvona vapaata elämää. Oman lapseni sain kaksikymppisenä. Pidän edelleen huolta siitä että saan sopivissamäärin sitä vapaata elämääkin, kuten useimmat ikäiseni. Olen ystävieni kanssa kuitenkin alalla jossa 'nuoruus' loppui suunnilleen valmistumiseen 23 vuotiaana. Yhtälailla kolmivuorotyö ja elannon hankkiminen sitoo. Mutta ei se kaikkia haittaa

Kiitos vastauksista!

mulla tuntu menevän se kakaravaihe ohi siinä 18-vuoden paikkeilla kun valmistuin, ja menin töihin! Kasvatti vastuuta olla töissä :D Miehen kanssa ollaan seurusteltu 15-vuotiaasta asti ja asuttu yhdessä 16-vuotiaasta.

Usein vaan kuulee näitä "pilaat elämäsi ja nuoruutesi" kommentteja.

t. Aloittaja

Kiitos vastauksista!

mulla tuntu menevän se kakaravaihe ohi siinä 18-vuoden paikkeilla kun valmistuin, ja menin töihin! Kasvatti vastuuta olla töissä :D Miehen kanssa ollaan seurusteltu 15-vuotiaasta asti ja asuttu yhdessä 16-vuotiaasta.

Usein vaan kuulee näitä "pilaat elämäsi ja nuoruutesi" kommentteja.

t. Aloittaja

No kyllähän nuorena pitää juhlia ja hauskaa pitää. Isiä/äitiä ehtii leikkiä vanhemmallakin iällä, mutta menetettyä nuoruutta ei koskaan saa takaisin.

Itse olen kuullut tuota samaa sanottavan koko nuoruuteni. Alkuunsa urheilun vuoksi. Harjoituksissa meni aamut ja illat, peleissä sitten ne illat kun ei ollut harkkoja. Yleensä yksi vapaapäivä viikkoon mahtui pelikaudella ja se meni ihan kotona huilatessa. Äitini koko tuon ajan valitti että mulla menee nuoruus hukkaan kun en ehdi tehdä "nuorten juttuja". Kerran jopa sanoi haluavansa minun mielummin rellestävän kavereitten kanssa kuin olevan salilla treenaamassa. Sitten sain lapsen 18 vuotiaana, urheilut jäi siihen ja nyt ei äiti enää ole valittanut elämän menevän hukkaan. On joskus kyllä maininnut että onhan mun elämä erilaista kun "normaali nuorien" mutta ei siitä sen enempää, nauttii vaan isovanhemmuudesta. Pyytä kyllä aina hoitoon jos on pieninkin kissanristiäinen jonka vuoksi haluaisin lähtä viihteelle. Ei ole huvittanut, omilla synttäreillä kävin baarissa ja lapsi oli isovanhemmilla hoidossa mutta enpä siitäkään nauttinut. Mielestäni elän nyt elämäni parasta aikaa, tähän mennessä. Ikinä en ole ollut mikään bilehile että joka vklp pitäisi päästä. Ei kaikkien tarvitse elää samanlaista nuoruutta. 

T: 19-vuotias vuoden ikäisen äiti :)

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 08:53"]

No olen mies joten hieman eri asia koska "teini-isit" muutenkin harvinaisia. Mulle soipiva ikä rauhoittua oli 25v. Kotia ehdin nyt sitten leikkiä hautaan asti joten ei kaduta yhtään, että tuli rillusteltua ja juhlittua 15-25v. Tosiasissa ainakin itse olin 18v niin kakara luonteeltaan kun voi olla ja mielestäni "lapsi" ei sovi lapsen vanhemmaksi. Naiset nyt henkiseltä kehitykseltään yleensä poikia edellä..

[/quote]

Ensin ryypätään ja rällästetään, sitten "rauhoitutaan" aletaan leikkiä kotia. Se tavallinen alempien sosiaaliluokkien tarina.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 09:02"]

Ensin ryypätään ja rällästetään, sitten "rauhoitutaan" aletaan leikkiä kotia. Se tavallinen alempien sosiaaliluokkien tarina.

[/quote]

Ilmeisesti korkeakolussa opiskelleet edustavat tätä alempaa sosiaaliluokkaa, koska opiskeluaikanahan rällästetään ja lapset tehdään sitten yli kolmekymppisenä.

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 08:42"]

Eihän kenenkään nuoruus hukkaan mene. Sun nuoruus nnyt on tämmöinen ja siihen on ihan mahdollista olla tyytyväinen. Ja tietenkin sä voit matkustella myöhemmin kun lapsset ovat isoja tai nyt lasten kanssa. Mutta tokihan sä myös ymmärrät, että nuo molemmat vaihtoehdot ovat erilaisia kuin se, jos matkustelisit nyt yksin tai vain miehen kanssa. Kyse ei ole siitä, etteikö nelikymppisenä jaksaisi, vaan siitä, että nelikymppisenä siellä matkalla haluaa eri asioita kuin kaksikymppisenä. Ja sama pätee muuhunkin elämään. 

Mutta voithan sä ajatella myös niin, että sulla ei nyt ole tilaisuutta kokea, mitä olisi parikymppisen nuoren aikuisen vapaa elämä ilman lapsia, mutta ne, jotka valitsevat sen, eivät myöskään pääse kokemaan, mitä on parikymppisen perhe-elämä. Aina kun joutuu Valitsemaan, joutuu jättämään jotain valitsematta. Ois vaan hyvä, jos joka valinnan kohdalla tietäisi, mitä ja mistä vaihtoehdoista valitsee. Tulee vielä niitäkin valintoja, jotka vasta jälkeenpäin huomaa tehneensä.

[/quote]

Onko matkustelu jokin elämän tavoite? Mielestäni ei ollenkaan ja suoraan sanottuna aika ihmeellistä haahuilua.

Itse olen yksin ja viim. 20 vuotta perheen kanssa asunut ulkomailla. Kun 5-10 vuoden Suomessa olen jälkeen on kyllästyttänyt niin 5 vuodeksi pois ulkomaille töihin. Nykyinen reissu on venähtänyt jo yli 5 vuotta ja paluu varmaan koittaa tänä tai ensi vuonna. Tai joskus :)

Jos matkusteluhimo on kauhea niin muuttakaa nyt vätykset ulkomaille jo silloin; siinä menee muutama vuosi kivasti ja ehkä tulee jäätyä pidemmäksi aikaakin. Uudessa maassa on aina tutkimista vuosiksi.

Sain omat lapseni nuorena. Nyt reilu 40v minulla on täysi-ikäiset lapset, hyvä työpaikka ja aikaa itselleni. Voin matkustella ja tehdä kaikkea mitä vain haluan, enkä koe olevani ikäloppu, päinvastoin. Tsemppiä ap. itse koen tehneeni aikoinani oikean päätöksen, halutessani lapset nuorena :)

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 09:07"]

Sain omat lapseni nuorena. Nyt reilu 40v minulla on täysi-ikäiset lapset, hyvä työpaikka ja aikaa itselleni. Voin matkustella ja tehdä kaikkea mitä vain haluan, enkä koe olevani ikäloppu, päinvastoin. Tsemppiä ap. itse koen tehneeni aikoinani oikean päätöksen, halutessani lapset nuorena :)

[/quote]

Samoin. Minulle pikkulapsiaika ei myöskään ollut jotakin mikä pitäisi saada mahdollisimman pian ohi. Onnellinen ihminen olen ollut nuorena äitinä ja olen edelleen 46-vuotiaana. Ja työelämässä olen myös pärjännyt ihan hyvin, minulla on opettajan virka, ja nautin työstäni.

Ihmiset on erilaisia. Ei rähän voi muuta sanoa. Jos on tyytyväinen ja kiitollinen osaansa vapaana nuorena/lapsellisena niin eihän siinä ole kenelläkään mitään sanomista. Itse sain tietoisesti lapsen nuorena, eikä KUKAAN ole sanonut minulle menettäväni mitään. Olen erilainen kuin keskiverto parikymppisiä elävä, mutta olen ollut aina lapsenakin vähän oman tien kulkija. Tai sanotaan, että olen aina tarkkaan tiennyt mitä elämältä toivon. En usko, että kukaan on ikinä minua surkutellut tms.

Itse en ainakaan olisi halunnut menettää tätä elämänvaihetta. Itse sinkku, tiedekorkeakoulututkinto, erinomainen työ = vapaus + paljon rahaa käytettävissä. Voin matkustella impulsiivisesti jopa, työni on vapaata joka ei katso niinkään paikkaa tai aikaa, ainoastaan tuloksia. Voin irroittaa helposti pitkän viikonlopun jos siltä tuntuu. Ravintoloita ei tarvitse valita hinnan takia ja uusia vaateostoksia ei tarvitse miettiä tai selitellä kenellekään. Saan treenata rauhassa ja tehdä pitkää päivää arkisin. Gotta love this :)

DINK-pariskunnat tuntuvat pitävän myös elämästään. Kukin tyylillään.

Ihan niin kuin kaikki lapsettomat parikymppiset matkustelisivat ja bilettäisivät jatkuvasti. Aika paljon on niitä, jotka käyvät korkeintaan ruotsinlaivalla ja kerran vuodessa laulamassa karaokea :)