Vanha äitini on alkanut puhua itsekseen, pitäisikö huolestua?

Kasveille ja ruokapakkauksille puhuminen menee vielä normaalin piikkiin, mutta se ei ole normaalia että juttelee kuolleelle kissalle kuin se olisi vielä hengissä ja jopa puskisi. Veisin lääkärille.

Tuo kissajuttuhan se on ainoa joka menee vähän yli.

Minä en ymmärrä ruokapakkauksille puhumista mutta muut ymmärrän.

Voi olla masentunut ja ahdistunut ja yksinäinen, sen takia jutella kaikille tai sitten voi olla ihan skitsofreeninen.

Vierailija kirjoitti:

Höh. Minäkin huomaan välillä puhuvani ääneen itsekseni. Koiralle totta kai puhun, kyllä lemmikeille pitää jutella.

Ja jos on ikävä edesmennyttä Elämäni Koiraa, saatan sanoa jotain sillekin. Saatan hetken kuvitella että se on lempipaikallaan vieressäni sohvalla, tunnen sen tuoksun ja tunnen miltä sen päälaki silittäessä tuntuu. Annan sille mielessäni suukon ja kuiskaan kuinka sitä rakastan.

Kun minun rampa koira kuoli niin kuolemansa jälkeen se tuli kesken työpäivän luokseni, heilutti häntää ja näytti jalkaansa.  Tuntui sanovan iloisesti ettei  jalkaankaan koske enää vaan sillä voi taas astua. Sitten katosi eikä sen jälkeen näyttäytynyt.

Kun kissa kuoli se tuli vähän ärtyneenä häntää sivuille paiskoen sanomaan ettei tykännyt siitä että lääkäri antoi yllättäen kulemanpistoksen. Ei ollut valmis lähtemään vielä.

Uskokaa tai älkää.

Olen yli viisikymppinen, ja puhun kissalleni (paljon! lässytän oikein!), kasveilleni, tietokoneelleni, hukassa oleville tavaroilleni kuten avaimille ja puhelimelle, puhun myös kattilalleni ja metsässä sienille ja marjoille joita poimin. Plus että laulelen metsässä yksinäni (siten pysyy karhut ja sudet paremmin loitolla, ei tule yllättäviä äkkikohtaamisia). Mainitsinko jo, että puhelen myös autolleni, kun esim. lähden yksin jonnekin?

Olen tehnyt tätä kaikkea nuoresta asti. Silloin ei tietysti ollut tietokoneita eikä kännyköitä, mutta koulurepulle, laskimelle ja meikkikokoelmalleni kyllä puhuin muistini mukaan... ja pitäisin itseäni tosi tylynä, jos en puhuisi kissalleni, kun sekin viestii minulle.

Sinänsä tämä puhumisen pölpötys ei ole etenemistäni estänyt. Minulla on kaksi akateemista loppututkintoa, hyväpalkkainen  työ asiantuntijaryhmän johdossa ja elän toisessa pitkässä parisuhteessani.

" Harrastan" myös yksin puhumista. Ohjaan ikäänkuin itseäni kun teen jotain.

Ongelmaksi on muodostunut etten huomaa olla hiljaa esim.kaupassa. Juttelen jauhelihoille. Hieman myös huolestuttaa koska tuon ääneen julki ajatukseni kanssa ihmisistäni.

65v

Sanoisin myös että muut esimerkit olivat täysin normaaleja, mutta olemattoman kissan silittäminen huolestuttaisi minua. Kysyisin häneltä ehkä suoraan, jos jotain sellaista tapahtuisi uudestaan.

Olen aina puhunut itsekseni. Kasveille ja eläimille nyt ainakin pitää jutella.

Mä puhun kanssa vaikka en ole hirveen vanha😬

Välillä ihan säpsähdän...

Vierailija kirjoitti:

Olen yli viisikymppinen, ja puhun kissalleni (paljon! lässytän oikein!), kasveilleni, tietokoneelleni, hukassa oleville tavaroilleni kuten avaimille ja puhelimelle, puhun myös kattilalleni ja metsässä sienille ja marjoille joita poimin. Plus että laulelen metsässä yksinäni (siten pysyy karhut ja sudet paremmin loitolla, ei tule yllättäviä äkkikohtaamisia). Mainitsinko jo, että puhelen myös autolleni, kun esim. lähden yksin jonnekin?

Olen tehnyt tätä kaikkea nuoresta asti. Silloin ei tietysti ollut tietokoneita eikä kännyköitä, mutta koulurepulle, laskimelle ja meikkikokoelmalleni kyllä puhuin muistini mukaan... ja pitäisin itseäni tosi tylynä, jos en puhuisi kissalleni, kun sekin viestii minulle.

Sinänsä tämä puhumisen pölpötys ei ole etenemistäni estänyt. Minulla on kaksi akateemista loppututkintoa, hyväpalkkainen  työ asiantuntijaryhmän johdossa ja elän toisessa pitkässä parisuhteessani.

😂 Anteeksi..

Kyllä mä soittaisin jo valkotakit hakemaan mummelin. 😀🤣

Ei ole välttämättä mikään skitsofrenia. Saattaa olla Alzheimer kun on iäkkäästä henkilöstä kyse.

Minäkin puhun välillä itsekseni, kukille ja puhuin myös kissalle aikaisemmin. Sehän on ihan normaalia. Ei 70v vielä kiikkutuolissa istu muistelemassa menneitä, ei ainakasn minun tuttuni. Ihan normaalia elämää viettävät.