Lue keskustelun säännöt.
Koulun työharjoittelussa ja olo on ihan nuutunut...
26.01.2014 |
Opiskelen ammattikorkeakoulussa ja tällä hetkellä minulla on menossa pitkä työharjoittelu, joka on myös ensimmäisiä opiskeluihini liittyviä harjoitteluita. Joka päivä harjoittelun jälkeen olo on kauhean väsynyt, enkä jaksa tehdä mitään muuta, kuin olla netissä, katsoa telkkaria ja mennä aikaisin nukkumaan. Joka päivä sama homma. Harjoittelu pyörii mielessä ja ahdistaa. Vaikka pärjäänkin ihan hyvin, niin silti on koko ajan sellainen olo, että mitä jos se ei kuitenkaan kelpaa. Ahdistaa, kun en vaan jaksa tehdä mitään ylimääräistä. Viihdyn harjoittelussa, mutta odotan myös jo koulun alkua, että pääsisin vanhoihin tuttuihin rutiineihin, eikä tarvitisi koko ajan olla niin skarppina. Miten sitä voikaan olla näin väsynyt?
Kommentit (20)
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 19:58"]
Mitenköhän sä tuut aikanaan pärjäämään töissä? Se kun on samanlaista kuin työharjoittelu.
[/quote]
Ei muuten ole. Harjoittelu yleensä loppuu siinä vaiheessa kun on tottunut talon tavoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 19:58"]Mitenköhän sä tuut aikanaan pärjäämään töissä? Se kun on samanlaista kuin työharjoittelu.
[/quote]
Noh, ei se nyt ihan niinkään ole: uudessa työssä on aina rankempaa, kun siinä on niin paljon opittavaa. Työharjoittelu on vähän niinkuin uusi työpaikka.
Ainakin hoitoalan harjoittelut olivat todella rankkoja. Joka päivä tuli tietysti eteen kaikkea uutta ja kiinnostavaa, mutta samalla piti miellyttää ohjaajaa (tai ohjaajia, jos ihminen vaihtui välillä). Jos ohjaajalla oli luppohetki töissä, ei opiskelijana saanut vain olla ja hengähtää, vaan koko ajan piti osoittaa motivaatiota ja keksiä edes jotain tekemistä. Ja aina muutenkin piti olla hirveän innostunut kaikesta mitä eteen tuli, vaikkei vähempää olisi voinut kiinnostaa (esim. minulla mielenterveysharjoittelu kokonaisuudessaan oli tuskaa).
En siis tiedä mitä ap opiskelee, mutta näin omat kokemuksen sh-opinnoista. Nyt töissä on niin paljon helpompaa kun muut luottavat että osaan ja hoidan työni :) Ei tarvitse koko ajan olla todistamassa jotain.
Jos kerta kyseessä on ensimmäinen/ensimmäisiä harjoitteluitasi, niin aivan ymmärrettävää. Voin samaistua tuohon tunteeseen, mutta voin samalla myös sanoa, että ajan myötä se helpottaa. Riippuu niin harjoittelupaikastasi eri piirteistä + siitä, mitä omassa elämässä tapahtuu. On aivan eri asia olla sitten joskus töissä valmistuneena kuin opiskelijana, joka tekee myös tehtäviä harjoittelun ulkopuolella ja luonnollisesti miettii paljon sitä, kuinka oma harjoittelu sujuu jnejne. Harjoitteluita tulee jatkossakin ja jos tästä selviydyt, selviydyt myös tulevista :) On kuitenkin loppujen lopuks ihan mahtavaa, että harkkojen kautta pääsee sinne kentälle ja näkee oikeesti, mitä se oma tuleva ammatti tulee sisältämään.
ala vetämään piriä jos on noin rankkaa. monella muullakin opiskelijalla on ihan samanlaista eivätkä he valita. heillä voi olla myös pieni lapsi tai eläin kotona joka on hoidettava väsymyksestä huolimatta. + kaikki muut pakolliset jutut (kaupassa käynti, siivoaminen, laskujen maksu + asioiden hoitelu)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan luonnollista että hurjasti väsyttää. Muistan itse nuorena uusissa työpaikoissa oli tuo sama. Pari kk oli ihan poikki. Just sun henkinen jännitys, mikä ihan ymmärrettävää + paljon uutta ja opittavaa, paljon uusia ihmisiä. Tuota sanotaan kognitiiviseksi stressiksi. Tulee olemaan myöhemmin helppoa. Tsemppiä vaan, kyllä se siitä!
Muistan että oli tosi rankkaa. Meilläkin oli 9 viikkoa putkeen kolmessa eri paikassa. Tosi rankkaa opetella koko ajan uutta ja yrittää päästä työyhteisöön "mukaan". On eri asia tehdä jotain konkreettista joka päivä kuin istua koulun penkillä. Yritä jaksaa AP!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alku on kaikkein pahin, kyllä siihen hiljalleen tottuu.... Mulla on eka harkkaa liukuvasti 8h (06/07/08-14/15/16) ja sitten viideltä alkaa iltaluennot, jotka kestää yhdeksään... Ei oo kivaa:/ Onneksi vaan huhtikuun alkuun pitää tämmöstä jaksaa. Tsemppiä! Yritä ajatella positiivisesti, että illat saat ottaa rennosti!
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 20:06"]
Ainakin hoitoalan harjoittelut olivat todella rankkoja. Joka päivä tuli tietysti eteen kaikkea uutta ja kiinnostavaa, mutta samalla piti miellyttää ohjaajaa (tai ohjaajia, jos ihminen vaihtui välillä). Jos ohjaajalla oli luppohetki töissä, ei opiskelijana saanut vain olla ja hengähtää, vaan koko ajan piti osoittaa motivaatiota ja keksiä edes jotain tekemistä. Ja aina muutenkin piti olla hirveän innostunut kaikesta mitä eteen tuli, vaikkei vähempää olisi voinut kiinnostaa (esim. minulla mielenterveysharjoittelu kokonaisuudessaan oli tuskaa).
En siis tiedä mitä ap opiskelee, mutta näin omat kokemuksen sh-opinnoista. Nyt töissä on niin paljon helpompaa kun muut luottavat että osaan ja hoidan työni :) Ei tarvitse koko ajan olla todistamassa jotain.
[/quote]
Juuri tuo, että pitää miellyttää ohjaajia ja tietoisuus siitä, että ohjaaja kiinnittää paljon huomiota ja arvioi tekemisiäni ja olemistani, stressaa kaikista eniten. Vaikeaahan se varmasti tulee olemaan sitten oikeassa työelämässäkin harjoittelun jälkeen, mutta työntekijän rooli on kuitenkin erilainen kuin opiskelijan. Osaamista on jo kertynyt enemmän, eikä joku koko ajan arvioi. Tavallaan opiskelijana on vielä helppoa, kun ei tarvitsekaan osata ja ohjaaja on koko ajan turvana, mutta samalla ahdistaa, kun ei osaa vielä toimia kovin itsenäisesti.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se helpottaa, kun opinnot etenevät :) Sitä ei tiedä etukäteen tuleeko harjoittelupaikka olemaan ihan hirveän stressaava vai ihana, mutta onneksi siellä vietetään aikaa vain rajallinen määrä. Huoh, minulla alkaa tokavika harkka helmikuun lopussa. Joulukuussa valmistun ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 20:06"]
Ainakin hoitoalan harjoittelut olivat todella rankkoja. Joka päivä tuli tietysti eteen kaikkea uutta ja kiinnostavaa, mutta samalla piti miellyttää ohjaajaa (tai ohjaajia, jos ihminen vaihtui välillä). Jos ohjaajalla oli luppohetki töissä, ei opiskelijana saanut vain olla ja hengähtää, vaan koko ajan piti osoittaa motivaatiota ja keksiä edes jotain tekemistä. Ja aina muutenkin piti olla hirveän innostunut kaikesta mitä eteen tuli, vaikkei vähempää olisi voinut kiinnostaa (esim. minulla mielenterveysharjoittelu kokonaisuudessaan oli tuskaa).
En siis tiedä mitä ap opiskelee, mutta näin omat kokemuksen sh-opinnoista. Nyt töissä on niin paljon helpompaa kun muut luottavat että osaan ja hoidan työni :) Ei tarvitse koko ajan olla todistamassa jotain.
[/quote]Minä peesailen tätä ja monia muitakin kirjoituksia. Koita jaksaa ap, tunteesi on niin tuttu! Valmistuin juuri ammattiin ja huokaisin syvään kun on nyt harjoittelut tehty. Juteltiin usein opiskelukavereiden kanssa ja kaikki tunsivat samoin. Vähän väliä harjoittelupaikka vaihtuu. Juuri kun on päässyt sisään työyhteisöön ja alkaa tuntua, että työ sujuu, niin ei kun uuteen paikkaan vaan. Ja koko ajan pitää olla niin innostunut ja kiinnostunut. Jaksa vain ap, lopussa se kiitos seisoo :) Ja muista, että moni kokee samoin. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 19:58"]
Mitenköhän sä tuut aikanaan pärjäämään töissä? Se kun on samanlaista kuin työharjoittelu.
[/quote]
Ei ole. Nyt minä vasta opettelen asioita ja se on oikeasti raskasta. Aikanaan kun menen töihin, minulla on jo enemmän kokemusta ja osaamista alasta. Toki uudessa paikassa on aina alkuun rankkaa, mutta kun pääsee sisälle siihen tiettyyn työyhteisöön ja opin juuri siinä työpaikassani tarvitsemani asiat, muuttuu työ ajan myötä helpommaksi. Kyllä se kokemuksen myötä alkaa sujua.
-Ap
Ajattelisin niin, että ohjaajan on kylläkin tarkoitus toimia oppimisen tukena eikä minään ylijumalana, joka ylhäältä käsin arvioi koko ajan että kelpaako opiskelija. Ei harjoittelun tarkoitus mun mielestäni ole olla mikään tulikoe vaan hyvä, konkreettinen tapa oppia käytännön työtä niin, että joku on siinä ohjaamassa. Jos ohjaaja tuntuu lähinnä joltakin pelottavalta arvioijalta niin jotain on ehkä pielessä ohjauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 19:58"]
Mitenköhän sä tuut aikanaan pärjäämään töissä? Se kun on samanlaista kuin työharjoittelu.
[/quote]
Nyt on pakko olla eri mieltä. Olen käynyt nuorena amiksen, sitten ollut kymmenkunta vuotta töissä ja nyt aikuisopiskelijana. Ja kyllä harjoittelu tuntuu edelleen raskaalta, ei voi verratakaan siihen tuttuun työhön minkä tekee vaikka silmät ummessa ja kädet selän takana.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 20:36"]
Ajattelisin niin, että ohjaajan on kylläkin tarkoitus toimia oppimisen tukena eikä minään ylijumalana, joka ylhäältä käsin arvioi koko ajan että kelpaako opiskelija. Ei harjoittelun tarkoitus mun mielestäni ole olla mikään tulikoe vaan hyvä, konkreettinen tapa oppia käytännön työtä niin, että joku on siinä ohjaamassa. Jos ohjaaja tuntuu lähinnä joltakin pelottavalta arvioijalta niin jotain on ehkä pielessä ohjauksessa.
[/quote]
Valitettavasti niitä pelottavia ohjaajia on paljon. Varsinkin lähihoitajaopiskelijoita säälin, tuntuu että ohjaajat ruotivat opiskelijan jokaisen liikkeen ja sanan ja miettivät, voiko tätä päästää läpi harjoittelusta. Tämä huomioituna sairaanhoitajan näkökulmasta, kun työyhteisössä on lisäksi lähihoitajia ja -opiskelijoita. Ihan uskomaton koulutusjärjestelmä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin lähihoitajan työ on. Onneksi sh-opinnoissa ei takerruttu jokaiseen pikkuasiaan, vaan ymmärrettiin että opiskelija kyllä oppii pukemaan vanhuksen ja vaihtamaan tälle vaipan ilman tarkkaa analyysia joka liikkeestä.
No eipä se helpota hoitoalla ainakaan opiskelun jälkeenkään, jos ei vakiduunia saa.
Aina pitää petrata ja olla skarppina, mielyttää ja liehitellä ym. vitun (anteeksi) stressaavaa noin niikun pidemmällä aikajänteellä!
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 20:46"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 20:36"]
Ajattelisin niin, että ohjaajan on kylläkin tarkoitus toimia oppimisen tukena eikä minään ylijumalana, joka ylhäältä käsin arvioi koko ajan että kelpaako opiskelija. Ei harjoittelun tarkoitus mun mielestäni ole olla mikään tulikoe vaan hyvä, konkreettinen tapa oppia käytännön työtä niin, että joku on siinä ohjaamassa. Jos ohjaaja tuntuu lähinnä joltakin pelottavalta arvioijalta niin jotain on ehkä pielessä ohjauksessa.
[/quote]
Valitettavasti niitä pelottavia ohjaajia on paljon. Varsinkin lähihoitajaopiskelijoita säälin, tuntuu että ohjaajat ruotivat opiskelijan jokaisen liikkeen ja sanan ja miettivät, voiko tätä päästää läpi harjoittelusta. Tämä huomioituna sairaanhoitajan näkökulmasta, kun työyhteisössä on lisäksi lähihoitajia ja -opiskelijoita. Ihan uskomaton koulutusjärjestelmä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin lähihoitajan työ on. Onneksi sh-opinnoissa ei takerruttu jokaiseen pikkuasiaan, vaan ymmärrettiin että opiskelija kyllä oppii pukemaan vanhuksen ja vaihtamaan tälle vaipan ilman tarkkaa analyysia joka liikkeestä.
[/quote]
No huh, mä opiskelen sosiaalialaa ja meillä on kyllä ollut aivan eri henkiset harjoittelut. En mä ole tajunnut edes pelätä mitään semmoista, että ohjaaja mua jotenkin syynäisi. Vaikka tottakai parhaani olen tehnyt aina. Ei kuitenkaan siksi, että pelkäisin ohjaajaa vaan siksi, että muutenkin haluan tehdä parhaani. Ikävä sanoa mutta kuulostaa kyllä just hoitoalan meiningiltä tuo.
13
Ohjaajia tosiaankin on paljon erilaisia. Mulla on ollut sellaisiakin, jotka kyttäävät jokaista liikettä ja ovat heti korjaamassa, jos en tee ihan pilkulleen oikein. Sitten on niitä, jotka antavat ensin rauhassa yrittää ja sitten neuvovat, miten onnistuisin paremmin. Kyllä sellaisten pilkunviilaajien ohjauksessa saa olla koko ajan varpaillaan ja jännittyneenä, että mitähän ja mitenköhän sitä nyt uskaltaisi tehdä... Sitten on hoputtajia, jotka itse ovat kamalan tehokkaita, mutta eivät välttämättä ymmärrä, ettei opiskelijalta homma luonnistu vielä niin näppärästi, kuin alalla pidempään olleilta. Hoputtamisesta vaan alkaa hermoilemaan ja homma menee vielä enemmän pieleen.
Moduuliharjoittelu ei toimi. Parikseni tuli englantilainen sairaanhoitaja-opiskelija, joka kysyi koko ajan oikeinkirjoitusta. Sain sisätautiharjoituksestani hylsyn perusteena omieni ja toisen työn tekeminen. Potilas olisi ollut vaarassa ellen olisi puuttunut hoitoon. Kuukaudessa sain harjoitella lääkkeiden käyttökuntoon saattamista vain neljä kertaa. Ohjaaja tapasi minua noin kerran viikossa. Työ sujuu helposti, mutta työharjoitus meni pieleen. Vanhustyön työharjoitus meni läpi, mutta ohjaajani ei osannut käyttää tietokonetta, omaa sähköpostiaan eikä ollut suomenkielinen.
Mitenköhän sä tuut aikanaan pärjäämään töissä? Se kun on samanlaista kuin työharjoittelu.