Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tienhaarassa, pohdintaa mihin mennä.. ei oikeita eikä vääriä vastauksia?
26.01.2014 |
Tunnen olevani nyt tavallaan ratkaisevassa tienhaarassa elämässäni. On kaksi vaihtoehtoa, kumpikin tuntuu vaihtelevasti oikealta ja vaihtelevasti väärältä. Tai ei väärältä, se on huono sana, mutta vähemmän houkuttelevalta.
Olen naimisissa oleva, yli 3-kymppinen nainen, kahden lapsen äiti. Parisuhde voi.. noh, normaalisti. Tietyllä asenteella ja tiettyinä päivinä tuntuu että kaikki on hyvin, mies on ihan hyvä ja parisuhde on ihan hyvä, kaikki sujuu. Toisina päivinä tuntuu, että haluan erota ja etsiä vielä itselleni miehen, jonka kanssa olisin enemmän samalla aaltopituudella ja jonka kanssa tietyt asiat sujuisivat mutkattomammin.
Toisina päivinä tuntuu, että olen enemmän "itsekäs/itsellinen" ja haluan elää enemmän omaa elämää, käydä töissä, käyttää rahaa enemmän itseeni, matkustella, käydä elokuvissa, konserteissa ja viihteellä, taidenäyttelyissä, käydä lenkkeilemässä ja kuntosalilla ja panostaa ulkonäkööni. Näinä päivinä huokaisen helpotuksesta, että meillä on "vain" kaksi lasta jotka hekin alkavat olla isoja ja helppoja (8 v. ja 10 v.)
Ja toisina päivinä sitten tuntuu, että oikeasti elämässä antoisampaa onkin perhe-elämä, rakkaat lapset, nähdä kuinka he kasvavat, kuunnella heidän ihania juttujaan. Ja kodinhoito ja perinteinen naisenrooli onkin ihan minua varten. Ja tällöin myös haluan lisää lapsia, ainakin yhden. Mieskin haluaisi yhden lapsen lisää.
Toisaalta tiedän myös sen, että mieheni on matkatöiden vuoksi hyvin vähän kotona, lisälapsia ajatellessa välillä mietin, kuinka mahtaisin jaksaa ekat vuodet, apua ei juuri ole saatavilla... Toisaalta, tiedän että kun ekoista vuosista selvittäisiin, niin sitten kaikki taas sujuisi, onhan sujunut nytkin.
Ikäni puolesta alan kuitenkin olla siinä vaiheessa, että tuntuu että nyt olen tienhaarassa, ja jotain ratkaisuja pitäisi tehdä. Lapsentekoaikaa on jäljellä varmaan noin viisi vuotta enää.
Mihin suuntaan lähtisin? Elämään perhe-elämää ja panostamaan siihen, vai valitsenko itsekkäämmän ja tavallaan helpomman vaihtoehdon? Minusta löytyy molemmat puolet, joinain päivinä toinen on voimakkaammin esillä, toisina toinen. Tällainen olen ollut aina, joskus luulin että vanhentuessani kallistun enemmän jompaan kumpaan/jompi kumpi puoli "voittaa" mutta nyt alan tajuta, että niin ei kai käykään. Tulen olemaan tällainen luultavasti loppuikäni. Silti on valittava, mutta minun täytyy myös muistaa että tulee päiviä, jolloin valintani ärsyttää ja mietin että kunpa olisin valinnut toisin, riippumatta siitä kumman valinnan teenkään.
Lisänä on kaikenmaailman negatiiviset jossittelut, entä jos tehtäisiinkin vielä yksi lapsi mutta kaikki ei menisikään ok? Entä jos minä sairastuisin, entä jos mies, entä jos joku lapsista.. jne. Toisaalta mietin että kaduttaako minua joskus, jos jätämme kolmannen lapsen tekemättä? Toista sukupuolta "puuttuu" ja joskus ajattelen että olisi ihana ainakin yrittää edes, jos saisi sitä toistakin.
Toisaalta ajattelen niin, että elämä jää elämättä, jos ei ota riskejä, eikä elämästä kukaan selviä hengissä. Ja sitten toisaalta joskus mietin myös sitäkin, että pitäisikö olla tyytyväinen jo tähän mitä nyt on (tarkoitan lapsilukua). Vai onko se pelkuruutta ja liian varman päälle pelaamista?
Osaanko nauttia elämästä tällaisena kuin se nyt on, ilman että täytyy tehdä ratkaisuja suuntaan tai toiseen. En tiedä? Tietenkin kolmas "tienhaara" on olla tekemättä mitään, sillä tavallahan tämä elämä todennäköisesti sujuu niin, että käyn töissä normaalisti, omaa aikaa ja elämää tulee koko ajan enemmän, lapset lentävät "kohta" pesästä ja ollaan miehen kanssa kahdestaan... sitten on turha haikailla enempää lapsia, silloin jo luonto sanelee että enempää ei tule. Onko tämä sitten vaan eteenpäin ajelehtimista ilman kummempaa suuntaa, ja onko se sitten hyvä vai huono. Tuntuu kyllä että pitäisi pyrkiä johonkin suuntaan, eikä vaan päämäärättömästi ajelehtia, mutta enpä tiedä sitten siitäkään.
Miltäs kuulostaa? :)
Kommentit (47)
Lainaus meni pieleen ja tuli kahdesti :D Sori.
T.2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sun pitäisi valita? Jos mies jätetään pois laskuista. Mutta muuten ei ole pakko elää joko/tai -elämää. Voit harrastaa, nähdä kavereitasi, tutustua uusiin ihmisiin, bailata, satsata itseesi ja olla silti äiti vaikka kolmelle lapselle. Kaksijakoisuus on tuttua, minulla nuo kaksi ovat kuin täysin eri persoonat joista toinen on aina vallassa. Koitan pitää niiden välillä jonkinlaista tasapainoa. Odotan seitsemättä lasta, on minulla silti muutakin menoa, harrastuksia, kavereita. Ei varmaan muuten olisikaan noin montaa lasta jos olisi ollut pakko valita perhe-elämän ja oman persoonan säilyttämisen välillä. Lapsille vanhemmat ovat myös esikuvia, älä unohda sitä. Äiti joka on itsenäinen elämästä nauttiva nainen on parempi naisenmalli kuin minuutensa menettänyt vain lastensa kautta elävä muumimamma. Parempi kun molemmat puolet ovat tasapainossa.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 17:34"]
Miksi sun pitäisi valita? Jos mies jätetään pois laskuista. Mutta muuten ei ole pakko elää joko/tai -elämää. Voit harrastaa, nähdä kavereitasi, tutustua uusiin ihmisiin, bailata, satsata itseesi ja olla silti äiti vaikka kolmelle lapselle. Kaksijakoisuus on tuttua, minulla nuo kaksi ovat kuin täysin eri persoonat joista toinen on aina vallassa. Koitan pitää niiden välillä jonkinlaista tasapainoa. Odotan seitsemättä lasta, on minulla silti muutakin menoa, harrastuksia, kavereita. Ei varmaan muuten olisikaan noin montaa lasta jos olisi ollut pakko valita perhe-elämän ja oman persoonan säilyttämisen välillä. Lapsille vanhemmat ovat myös esikuvia, älä unohda sitä. Äiti joka on itsenäinen elämästä nauttiva nainen on parempi naisenmalli kuin minuutensa menettänyt vain lastensa kautta elävä muumimamma. Parempi kun molemmat puolet ovat tasapainossa.
[/quote]
Kiitos vastauksesta :) Aika hurjaa, seitsemäs lapsi tulossa! Onnea! :) Se miksi kirjoitin kaksijakoisesti, siis että on valittava, johtuu siitä että mies tosiaan on matkatöissä (eli ei hirveästi voi lasten kanssa olla) ja mulla ei ole kovinkaan hyvää turvaverkkoa, siis on minulla ystäviä ja sosiaalista elämää, mutta ei ihmisiä, jotka vahtisivat mahdollista kolmatta lasta, ainakaan silloin kun on vauva- tai taaperoikäinen. Oma äitini ei uskaltanut hoitaa ensimmäistä tai toistakaan lastamme, kun olivat vauvoja, otti hoitoon vasta kun olivat n. 3-vuotiaita. Miehen äiti taas asuu niin kaukana, että hänestä saa lapsenvahtiapua korkeintaan kerran-pari vuodessa. Ei siinä hirveästi siis mulle jäisi aikaa harrastaa.. tietysti nyt lenkillä voi käydä vaunujen kanssa, ja kutsua ystäviä kylään, mutta siinäpä se. Elokuviin menon, viihteellä käymisen jne voi unohtaa vähintään pariksi-kolmeksi vuodeksi.Tietysti se on vain ne muutamat vuodet, ja sen jälkeen pääsee taas paremmin menemään, jos haluaa..
ap
Ap, minusta kuulostaa siltä että haluat kolmannen lapsen. Rohkeasti yrittämään vaan! :) Sitten kevennyksenä tällanen vinkki: vedä pitkää tikkua, jos olet pettynyt saamaasi tikkuun, tiedät että se toinen tikku on se oikea valinta. ;) Kyllä nämä asiat tietää yleensä sydämessään, täytyy vaan kerätä rohkeutta ja tehdä kuten oikeaksi kokee.
Kannatan itsenäisyyttä. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä enemmän haluat elää omaa elämääsi. Peukutin jo alkuketjun hyviä vastauksia.
45v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ite pohdiskelen vähän samanlaisia asioita, olen asettanut itelleni määräajan mihin mennessä päätän, tai heitän arvalla jos muuten en pääse päätökseen :D :D
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 15:45"][quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 15:38"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 15:16"]
Toisina päivinä tuntuu, että olen enemmän "itsekäs/itsellinen" ja haluan elää enemmän omaa elämää, käydä töissä, käyttää rahaa enemmän itseeni, matkustella, käydä elokuvissa, konserteissa ja viihteellä, taidenäyttelyissä, käydä lenkkeilemässä ja kuntosalilla ja panostaa ulkonäkööni. Näinä päivinä huokaisen helpotuksesta, että meillä on "vain" kaksi lasta jotka hekin alkavat olla isoja ja helppoja (8 v. ja 10 v.)
[/quote]
Tämä puoli sinussa tulee todennäköisesti vain vahvistumaan, mitä vanhemmaksi tulet. Harvemmin naisista tulee iän myötä äidillisempiä ja alttiimpia asettamaan muiden tarpeet omien edelle. Pikemminkin sitä alkaa kaivata omaa aikaa ja itsenäisyyttä.
Olen ehkä väärä ihminen antamaan neuvoja, kun olen nuoresta saakka pitänyt juuri tällaisesta "itsekkäästä" elämästä enkä ole koskaan kokenut äidillisiä haluja, mutta onhan mahdollisuus määrätä omista asioistaan ja tekemisistään nyt ihan onnellisuuden perusedellytys melkein kelle tahansa.
Ja kyllä, tuollainen elämä on tosi hyvää ja mahtavaa. Olen kiitollinen jokaisesta vuodesta, jonka olen saanut elää näin.
[/quote]
Kiitos mielipiteestäsi :)
Sen verran kuitenkin täytyy sanoa, että itse en usko "itsekkään puolen" vahvistuvan, koska itseasiassa hivenen on tässä viimeisten vuosien aikana se äidillinen puoli kasvanut. Siis varmaan toki lasten myötä. Joskus parikymppisenä olin tiukasti sitä mieltä, että en ikinä halua lapsia, siitä olen kasvanut äidillisemmäksi jo todella paljon.
Mutta siis luulen, että nykyinen tilanne ja nämä "puoleni" tulevat pysymään aikalailla tällaisina kuin ne nyt ovat. Vaihtelevat aika ajoin.
ap
ps. en kohdenna tätä kysymystä nyt sinulle, vaan yleisesti, miksi aloitustani on alapeukutettu...? Onko oman elämän ja ratkaisujen miettiminen huono asia, jos niin miksi?
[/quote]
Toki rakastan kolmatta lasta, enkä häntä pois antaisi. Hoidan ja huolehdin hellyydellä, hän on mun silmäteräni. Silti olen iloinen aina, kun saan vapaata hänestä. Silti käyn mielelläni töissä, enkä ikävöi häntä. En vain enää jaksa enkä halua antautua äitiydelle, inhoan tällä hetkellä yli kaiken sitä, miten riippuvainen lapsi on minusta. Tiedostan täysin, että mun ei olisi pitänyt tätä kolmatta tehdä. Ei ole lapselle oikein, että äiti toivoo sen olevan pian 10-vuotias ja koko ajan kavereiden kanssa. En siis odota mitään leikki-ikää, odotan, että se on yhtä iso kuin nuo isommat.
Kuulostan tosi kylmältä, tiedän. Vauvan tekovaiheessa kuvittelin, että vielä yksi vauva on ihana juttu. Ei se ollut. Lapsi on nyt siis pari vuotias, enkä todellakaan hetkeäkään ole ollut sitä mieltä, että oli hyvä päätös.
T.2