Lue keskustelun säännöt.
Onko ketään muuta, jota tympii ihan älyttömästi asumispaikka?
26.01.2014 |
Mua vituttaa ihan järjettömästi. Ei vaan kertakaikkiaan totu tähän paikkaan.
Erosin 5 vuotta sitten ja muutin lapsineni työpaikkani takia pieneen tuppukylään, jossa ei ole ketään tuttuja. Eikä ole tullut. Ensinnäkään siksi, että aluksi en voinut harrastaa mitään, koska lapset olivat pieniä. Olisi pitänyt hankkia lapsenvahti, mutta se oliis ollut liian iso ponnistus. Ei vaan jaksanut.
Nyt pääsisin ihmisten ilmoille, mutta ei jaksa kiinnostaa yhtään. Ei tipan tippaa innosta lähteä mihinkään ryhmäliikuntaan, koska a) mikään ei kiinnosta b) joka paikassa on lasten kavereitten vanhempia tai asiakkaita. Yksinään kyllä hiihdän, juoksen jne.
En vaan ole pikku paikkojen ihminen. Kaipaan koko ajan jonnekin kaupunkiin. Siellä on sentään ihmisiä vaikka luisteluradalla tai kauppakeskuksissa. Kuolen tähän sisäänpäinkääntyneeseen ilmapiiriin. Olen yrittänyt ajatella hyviä puolia, mutta ei tällä luonteella vain onnistu.
Pitäisi myydä asunto ja hakea töitä muualta. Ei ole kovin helppo homma, kumpikaan. Lisäksi palkka on nyt niin hyvä, että elämme kivasti. Kaupungissa olisi paljon kalliimpaa. Varaa olisi pienempään asuntoon. Silti. Vituttaa vaan aina vaan yhä enemmän. Tunnen olevani ihan häkissä ja jumissa. Käyn ulkomailla muutaman kerran vuodessa, mutta arki ahdistaa ihan hulluna silti.
Oisko kellään vastaavia kokemuksia?
Kommentit (66)
Raaseporissahan on yli 20 000 asukasta, ei se nyt ihan pikkupitäjä oo. Helsinkiin matkaa 90 km?! Eli ihan lähellä on pääkaupunki ja vielä lähempänä varmasti ihan riittävästi harrastusmahdollisuuksia ja shoppailupaikkoja.
Täällä ajetaan joskus monta kertaa viikossa tuo 90 km ja takaisin, jos mielii erikoisempaan harrastukseen tai kauppoihin.
Ihme marisijoita, kaikki mahdollisuudet on paljon lähempänä kuin monella muulla suomalaisella. Mutta kun tympii!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en myöskään voi sietää nykyistä asuinpaikkaa. Suomen kalleimmat ruokakaupat, koska kilpailua ei ole, vaan isot marketit joka suuntaan yli 20 km päässä, vaikka ollaan Uudellamaalla! Ja ihmiset tympii, täällä asuu esim paljon lestadiolaisia ja sen kyllä huomaa. Näkee että lähestytään vanhan Venäjän alueita, rakennukse rapistuneita ja mikroilmasto aivan p:stä.
Ei tymmi kun en asu jäisessä Suomessa enää.
T. Onnellinen etelässä
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 16:04"]Joo, tympii. Asun Espoossa eräällä alueella ja tää on niin tylsä paikka. No, Sello ja sen palvelut on ihan kivenheiton päässä, mutta siellä on tylsä shoppailla verrattuna Hkin keskustaan - ja tietysti valikoima on rajatumpi. Eikä täällä ole mitään samanlaista tunnelmaa kuin Helsingin keskustassa esimerkiksi. Ravintolat on huonoja, kahviloita ei juuri ole ja ketjupaikkoja lähinnnä. Sellon kirjasto on surkea, todella vähän kirjoja. Ympäristö täällä on yhtä kivaa koiranulkoiluituspaikkaa lukuun ottamatta roskaista, ja monet ihmiset on resuisen näköisiä. Hehheh, en ymmärrä miksi Espoosta puhutaan jotain rikkaiden ihmisten asuinpaikkana, kyllä täällä huono-osaisuus näkyy. Vituttaa seisoa aamulla kusenhajuisella dösärillä. Muutin pienemmästä uusimaalaisesta kaupungista, jota ei pidetä minään rikkaana, mutta siellä ei ikinä ollut näin likaista eikä näin paljon epämääräistä porukkaa kadulla. Lisäksi käyn koulua Helsingin puolella, joten vituttaa maksaa hirveät summat matkakortista.
[/quote]
Olemme kohtalontoverit. :D Muutin Keravalta Helsinkiin siten että kivenheiton päässä ei ole Sello vaan Itis, ja voin allekirjoittaa kaiken sanomasi.
Koko Itäkeskus on yksi suuri moottoritiristeys täynnä rumia rakennuksia, ja kertaakaan, siis ei kertaakaan en ole pelännyt liikkua Keravalla tai sinne menevässä junassa myöhään illalla, mutta metrossa on jatkuvasti järjestyshäiriöitä ja öisin alueella liikkuu epämääräisiä henkilöitä ja olo on turvaton. Mitään hoidettuja puistoja ei ole, vain pelkkää ryteikköä. Ympärillä masentavia teollisuusalueita.
Vaikka tiedänkin että Keravalla on huono maine, siellä on sentään oikea keskusta.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 21:27"]
Että jos jollain on kompetenssia lukea viestini ja kompetenssia samaistua, olisihan se mahtavaa. Otan ihan aidosti huomioon, jos joku keksisi näkökulmia, mitä voisin tehdä. Minua ei hirveästi auta, että mua haukutaan asennevammaiseksi. Se ei oikein ratkaise tätä. Kertokaa vaikka, kuinka muutun ihmiseksi, joka soluttautuu jonnekin toisten koteihin tai lopettaa kipuilemisen, että edes haluaisi nähdä ihmisiä.
ap
[/quote]
Ai että rautalangasta vääntämistä. No, sun asennevamma on siinä, että sä odotat, että joku tulee hakemaan sut kotoa. Tai että astut ovesta ulos, niin joku hakee sut siitä kotiportaalta suurin piirtein kaveriksi. Eli käytännössä sama kuin kotoa pitäisi hakea.
Oot itekin huomannut, että kun meet hiihtämään tai luistelemaan, niin siellä ei tule vastaan ihmisiä, koska niitä ei ole. Ihmetyttää miten et sitten vielä ole tajunnut, ettei niitä ihmisiä tänä vuonnakaan ilmesty sinne jäälle, jos niitä ei siellä viime vuonnakaan ollut.
Eli kikka on se, että sun pitää mennä sinne missä ihmiset on. Ihmisiä voit tavata siellä missä niitä on, et siellä missä niitä ei ole. Oliko tämä riittävän rautalankainen malli, vai vieläkö jotain jäi puuttumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mua aiemmin tympi aivan suunnattomasti meidän asuinpaikka. Se oli kuin mun pahimmasta painajaisesta. Oon aina ollut rauhaa ja luontoa rakastava, hiljaisuudesta nauttiva. Ja miehen myötä sitten päädyin asumaan sellaiseen liikennesumppuun, että valtatie kulki talon toiselta puolelta ja paikallistie toiselta ja liikennemelu oli ympärivuorokautista. Kärsin kamalasti.
Muualle muuttaminen ei ollut mahdollisuus, koska asutiin miehen maatilalla. Maatilan hoito on etätyönä aivan mahdoton paikka. Vaihtoehdot oli siis, että mä sopeudun tai etsin toisen miehen. Tai että asuttais erillään.
Mikään näistä vaihtoehdoista ei miellyttänyt, mutta enempää vaihtoehtoja en kuitenkaan keksinyt. Päätin, että paras ratkaisu olisi se, että minä sopeudun. Mutta en kuvitellutkaan, että sopeutuisin vain sillä, että päätän sopeutua. Kyllä me miehen kanssa molemmat sitten sitouduttiin siihen, että tehdään kaikkemme sen eteen, että minä sopeutuisin asumaan siinä ympäristössä missä tila sijaitsi.
Projektia alettiin suunnitella, likoon laitettiin aikaa ja paljon rahaa. Ja nyt meillä on koti, jonka unelmat kompensoivat sitä, että asuinympäristö ei ole unelmaa. Viihdyn paljon sisällä, koska seinät eristävät ääniä tehokkaasti. Tämä koti, tämä paikka ja nämä naapurit saavat minut tuntemaan sen, että minun kotini on juuri täällä eikä missään muualla.
Mutta tuo tunne ei tullut sormia napsauttamalla, vaan vaati päätöksen siitä mitä elämältäni haluan. Ja sen jälkeen se vaati voimanponnistuksia. Siksi en usko, että ap:llekaan asuinpaikkaan sopeutuminen tulee sormia napsauttamalla, vaan vaatii työtä ja sitoutumista asian eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hep. Tykkäsin tästä vielä 6 vuotta sitten kun tähän muutin. Nyt haluaisin erakoitua johonkin kauas ihmisten ilmoilta. Asun siis pienen kaupungin lähiössä.
Olen yrittänyt saada uutta asuntoa, mutta ei onnistu. Ei edes uutta työpaikkaa saa.
Minä taas muutin 10 vuotta sitten kaupunkiin, jossa entuudestaan asui pari sukulaista. Ajattelin, että on tuttavapiiriä valmiiksi ja helpompi kotoutua. Nyt vielä 10 vuoden jälkeenkin inhoan tätä kaupunkia, tämä on ruma, sisäänpäinkääntynyt ja luotaantyöntävä paikka. Ei täältä tule poiskaan lähdettyä enää, kun on vakituinen työpaikka ja täältä löytyi mies ja rakennettiin omakotitalo ja lapsetkin on täällä syntyneet ja koulunsa aloittaneet ja kaveripiiri on vakiintunut heillä. Minulla taas ei ole kavereita täällä vieläkään, koska en ole täällä syntynyt, ja täkäläisethän eivät todellakaan halua kaveerata kuin syntymästä asti tuttujen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs jos ap pistäisit työhakemuksiaenemään. Minkä ikäisiä lapset ovat, voisitte keskustella muutosta ja voisit vähän katsella ja haistella tilannetta lasten kannalta.
Pikkuhiljaa.
neloselle: ymmärrät siis :) Paitsi että sinä asut kaupungissa ja sinulla on mies. Minulla ei ole miestä (eikä tule) ja tuppukylä on potenssiin sata kamalampi muualta tulleelle.
Vitoselle: lapset ovat alakoulun paremmalla puolella. He eivät vastusta muuttoa. Ongelma on kuitenkin se, että en voi muuttaa kovin kauas heidän isästään, joka ei kyllä siis täällä asu, nytkin välimatkaa 100 km. Mutta siis en oikein raski kasvattaa välimatkaa. Niinpä työpaikat ovat aika tiukassa, ts. mahdotonta saada. Etelä-Suomesta kyllä saisin, mutta en raskisi lasten vuoksi :(
Tämä on nyt se rangaistus erostani. Kärsimystä vuosi vuoden perään. Näin se taitaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka aktiivisesti olet hakenut töitä muualta?
Vakituisia paikkoja alallani on ollut viiden vuoden aikana tasan 0 kpl. Pätkiin en ole uskaltanut hakea ja tuskin minua olisi niihin otettukaan. Toki voisin muuttaa ja jättäytyä työttömäksi, saisin ansiosidonnaista, mutta olen sitä mieltä, että minun pitäisi saada lapset elätettyä. Pidän työstäni, joten ei oikein houkuta työttömyys tai pätkätyöt, koska nyt olen niin hyvässä työssä. Mutta ilmeisesti pitäisi tosiaan ottaa riski, jos täältä haluan pois. Kaikkea ei voi saada :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvaan, että AP tai nro 4 asuu Hämeenlinnassa! Kannattaa muuttaa pois, kyllä helpottaa. Suomen sisäänkääntynein kaupunki..
Hämeenlinna olisi Rooma tähän verrattuna!
T: ap
Mutta kiitos vihjeestä, ei siis ainakaan sinne :)
Osaan hyvin kuvitella ahdinkosi. Siksi en ikinä muuttaisi pienelle paikkakunnalle asumaan. Jo Turku olisi minulle liian pieni. Ihmisellä on vain yksi elämä, ja siitä ei vain riitä vuosia hukattavaksi jossakin itselle täysin väärässä paikassa asumiseen. Minusta sinun kannattaa ilman muuta muuttaa pois.
Täsmälleen sama tunne, joskaan en kohtaa työn kautta tutuksi tulleita naamoja. Ei tähän totu koskaan... Lohduteltiin, että menee sellaiset 7v asttua aloilleen, mutta ei ole 10 vuotta auttanut. En ole sopeutunut, vaan alistunut.
En edes halua enää yrittää tutustua ihmisiin. Heiläl on niin erilainen ajatusmaailma, ettemme kohtaa. En siedä pikkukauoungin juoruilua, pahantahtoista kyyläystä ja sisäänpäinkääntyneisyyttä. Kukaan ei ole kiinnostunut mistään laajemmasta ilmiöstä, se on se naapuri jonka tekemiset pitää selvitellä aamusta iltaan- Vihaan sitä, että täällä ei ole yksityisyyttä, ei omaa reviiriä.
Niinpä elelen vain kotona itsekseni ja perheen kanssa, käyn harrastamassa yksin, pidän ystäviin ja kotiperheeseen yhteyttä puhelimitse ja matkusta pois aina kun voin. Vihaan Lappia.
Oi ei :( Teitä on muitakin. Minäkään ei näemmä totu, mutten ole vielä alistunut. Minulla on vielä pahempi tämä juttu, ettei ole miestä. Olen kovin kovin yksinäinen joka toinen viikonloppu, kun lapseni menevät isälleen. Kesällä ovat kaksi viikkoa isällään, jolloin aina olen jossain lomalla.
En voi myöskään hankkia miestä, koska se olisi niin noloa tällaisella pikku paikalla. Eihän täällä oikeasti ole ihmisiä, niin vielä sitten elämäni mies. Se olisi vaan käytännön järjestelyä, jos johonkin paikalliseen näppini iskisin. Sitä paitsi tätä vaaraa ei ole, koska täällä on vain peräkammarinpoikia vapaana. Ei kiitos.
Yksi elämä. Niin. Lapsillani on yksi lapsuus, minkä vuoksi olen täällä asunut.
Aika mielenkiintoista että sulla siellä kuitenkin on hyvä työ, mutta sitä työtä ei ole edes isommissa kaupungeissa sitten tarjolla?
Voi! Tiedän niin miltä sinusta tuntuu. :( Heh, joku mainitsi Raaseporin, täällä minä asun mieheni kanssa.. ja tympii niin.. masentaa.. Turkuun on kamala himo päästä, mutta eipäs onnistukkaan ennenkun talo on myyty.. Ja yritäppäs tässä lamassa myydä taloa :( puoli ilmaiseksikaan ei haluisi antaa...
Unelmoin paremmasta huomisesta.. ehkä se joskus vielä koittaa