Onko ketään muuta, jota tympii ihan älyttömästi asumispaikka?

Niin mutta minä olen muuttanut tänne 37-vuotiaana ja nyt olen 42-vuotias! Totta hitossa minulla on jo ystäviä hankittuna elämänvarrelta. En minä enää tarvitsisi niinkään uusia ystäviä, mutta todella yksinäistä minulla on täällä. Aivan älyttömän yksinäistä. Olen joka ikinen arkipäivä yksin. Puhun aikuisille töissä vain lounastauolla, jos syömään sattuu muita samaan aikaan. Aina ei satu. Muuten ainoat puhekaverini ovat kaupan myyjä ja omat lapseni ja heidän kaverinsa. Nyt lapseni menevät harrastuksiin yksin, joten en näe enää lasteni kavereiden vanhempiakaan. Tulen töistä enkä puhu kenellekään aikuiselle mitään. Joka toinen vkloppu saatan olla avaamatta suutani ollenkaan, paitsi jos soitan jollekin ystävälleni. Usein mailaan, joten en puhu välttämättä kenellekään mitään, kun  lapseni eivät ole kotona.

Eikä siinä vielä, mutta kun en edes näe ihmisiä. Kyllä minä käyn esimerkiksi kuntosalilla, mutta ei siellä ole ketään tuttua. Siellä on salihousuisia miehiä punttaamassa. Nytkin kun oli aivan kaunis sää menimme koko perhe hiihtämään jäälle. Olisi luullut, että nyt on porukka ulkoilemassa. Tähän totuin kaupungeissa, jossa ihmiset heti hiihtelivät järven jäällä ja pysähtyivät laavulle makkaranpaistoon. Täällä tuli lenkillä vastaan kaksi ihmistä!!!! Keski-ikä 80 vuotta. Missä kaikki ovat? Ai niin, niitä ei ole. Sitten menimme ihan ytimeen luistelemaan keskellä päivää valoisan aikaan. Jäällä oli 4 muuta! Kokonaista 4 ihmistä! Yksi äiti kenkineen lapsensa kanssa ja kaksi poikaa pelaamassa. Ja me.

Täällä ei saa normaaleista ympyröistä tuttavia. Meitä on tässä 6 rivitaloa. Lapsiperheitä näissä yhteensä 2 kpl! me olemme se toinen perhe. Toisessa perheessä on vauva. Ja on pari perhettä joissa on isoja teinejä. Ei voi siis tutustua naapureihinkaan. Tai siis olenhan toki mummojen ja pappojen kanssa jutellut, mikä on kivaa, mutta siinä se.

Että jos jollain on kompetenssia lukea viestini ja kompetenssia samaistua, olisihan se mahtavaa. Otan ihan aidosti huomioon, jos joku keksisi näkökulmia, mitä voisin tehdä. Minua ei hirveästi auta, että mua haukutaan asennevammaiseksi. Se ei oikein ratkaise tätä. Kertokaa vaikka, kuinka muutun ihmiseksi, joka soluttautuu jonnekin toisten koteihin tai lopettaa kipuilemisen, että edes haluaisi nähdä ihmisiä.

ap

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 21:27"]

Niin mutta minä olen muuttanut tänne 37-vuotiaana ja nyt olen 42-vuotias! Totta hitossa minulla on jo ystäviä hankittuna elämänvarrelta. En minä enää tarvitsisi niinkään uusia ystäviä, mutta todella yksinäistä minulla on täällä. Aivan älyttömän yksinäistä. Olen joka ikinen arkipäivä yksin. Puhun aikuisille töissä vain lounastauolla, jos syömään sattuu muita samaan aikaan. Aina ei satu. Muuten ainoat puhekaverini ovat kaupan myyjä ja omat lapseni ja heidän kaverinsa. Nyt lapseni menevät harrastuksiin yksin, joten en näe enää lasteni kavereiden vanhempiakaan. Tulen töistä enkä puhu kenellekään aikuiselle mitään. Joka toinen vkloppu saatan olla avaamatta suutani ollenkaan, paitsi jos soitan jollekin ystävälleni. Usein mailaan, joten en puhu välttämättä kenellekään mitään, kun  lapseni eivät ole kotona.

Eikä siinä vielä, mutta kun en edes näe ihmisiä. Kyllä minä käyn esimerkiksi kuntosalilla, mutta ei siellä ole ketään tuttua. Siellä on salihousuisia miehiä punttaamassa. Nytkin kun oli aivan kaunis sää menimme koko perhe hiihtämään jäälle. Olisi luullut, että nyt on porukka ulkoilemassa. Tähän totuin kaupungeissa, jossa ihmiset heti hiihtelivät järven jäällä ja pysähtyivät laavulle makkaranpaistoon. Täällä tuli lenkillä vastaan kaksi ihmistä!!!! Keski-ikä 80 vuotta. Missä kaikki ovat? Ai niin, niitä ei ole. Sitten menimme ihan ytimeen luistelemaan keskellä päivää valoisan aikaan. Jäällä oli 4 muuta! Kokonaista 4 ihmistä! Yksi äiti kenkineen lapsensa kanssa ja kaksi poikaa pelaamassa. Ja me.

Täällä ei saa normaaleista ympyröistä tuttavia. Meitä on tässä 6 rivitaloa. Lapsiperheitä näissä yhteensä 2 kpl! me olemme se toinen perhe. Toisessa perheessä on vauva. Ja on pari perhettä joissa on isoja teinejä. Ei voi siis tutustua naapureihinkaan. Tai siis olenhan toki mummojen ja pappojen kanssa jutellut, mikä on kivaa, mutta siinä se.

Että jos jollain on kompetenssia lukea viestini ja kompetenssia samaistua, olisihan se mahtavaa. Otan ihan aidosti huomioon, jos joku keksisi näkökulmia, mitä voisin tehdä. Minua ei hirveästi auta, että mua haukutaan asennevammaiseksi. Se ei oikein ratkaise tätä. Kertokaa vaikka, kuinka muutun ihmiseksi, joka soluttautuu jonnekin toisten koteihin tai lopettaa kipuilemisen, että edes haluaisi nähdä ihmisiä.

ap

[/quote]

Eh.

Mua tympii. Mulla niin päin vaan, että muutin miehen perässä Helsinkiin, ja kun mies jätti minut vuoden päästä, jouduin jäämään tänne, koska kotipaikkakunnallani ei ole enää alani työpaikkoja. Ja minä INHOAN asua tässä kaupungissa, minua ahdistaa ihmispaljous, ruuhkat, asumani lähiön rumuus ja karuus... Haluaisin pieneen mökkiin maalle asumaan, jonnekin syrjään. Katselemaan betonikuutioiden sijasta luonnonmaisemia, ja kuuntelemaan juoppojen ja nuorisolaumojen örinän sijaan linnunlaulua.

Voi ei 46 :( Ikävä tilanne. En mäkään haluaisi ihan sinne asti samoista syistä. Koitetaan kestää!

ap

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 13:07"]

Mua vituttaa ihan järjettömästi. Ei vaan kertakaikkiaan totu tähän paikkaan.

Erosin 5 vuotta sitten ja muutin lapsineni työpaikkani takia pieneen tuppukylään, jossa ei ole ketään tuttuja. Eikä ole tullut. Ensinnäkään siksi, että aluksi en voinut harrastaa mitään, koska lapset olivat pieniä. Olisi pitänyt hankkia lapsenvahti, mutta se oliis ollut liian iso ponnistus. Ei vaan jaksanut.

Nyt pääsisin ihmisten ilmoille, mutta ei jaksa kiinnostaa yhtään. Ei tipan tippaa innosta lähteä mihinkään ryhmäliikuntaan, koska a) mikään ei kiinnosta b) joka paikassa on lasten kavereitten vanhempia tai asiakkaita. Yksinään kyllä hiihdän, juoksen jne.

En vaan ole pikku paikkojen ihminen. Kaipaan koko ajan jonnekin kaupunkiin. Siellä on sentään ihmisiä vaikka luisteluradalla tai kauppakeskuksissa. Kuolen tähän sisäänpäinkääntyneeseen ilmapiiriin. Olen yrittänyt ajatella hyviä puolia, mutta ei tällä luonteella vain onnistu.

Pitäisi myydä asunto ja hakea töitä muualta. Ei ole kovin helppo homma, kumpikaan. Lisäksi palkka on nyt niin hyvä, että elämme kivasti. Kaupungissa olisi paljon kalliimpaa. Varaa olisi pienempään asuntoon. Silti. Vituttaa vaan aina vaan yhä enemmän. Tunnen olevani ihan häkissä ja jumissa. Käyn ulkomailla muutaman kerran vuodessa, mutta arki ahdistaa ihan hulluna silti.

Oisko kellään vastaavia kokemuksia?

[/quote]

Kuin suoraan omasta elämästäni. Erotuksella vain, etten ole töissä. Mitähän pitäs tapahtua, että saisin revittyä itseni irti tästä sonnasta..

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 13:26"]

Minä taas muutin 10 vuotta sitten kaupunkiin, jossa entuudestaan asui pari sukulaista. Ajattelin, että on tuttavapiiriä valmiiksi ja helpompi kotoutua. Nyt vielä 10 vuoden jälkeenkin inhoan tätä kaupunkia, tämä on ruma, sisäänpäinkääntynyt ja luotaantyöntävä paikka. Ei täältä tule poiskaan lähdettyä enää, kun on vakituinen työpaikka ja täältä löytyi mies ja rakennettiin omakotitalo ja lapsetkin on täällä syntyneet ja koulunsa aloittaneet ja kaveripiiri on vakiintunut heillä. Minulla taas ei ole kavereita täällä vieläkään, koska en ole täällä syntynyt, ja täkäläisethän eivät todellakaan halua kaveerata kuin syntymästä asti tuttujen kanssa.

[/quote]

Kainuussa vai Pohjanmaalla? Itse olen kierrellyt lähes koko suomen Lappia ja pk-seutua lukuunottamatta ja nuo paikat on eniten tuollaisia. Pohjanmaalla on ollut onneksi muitakin muualta tulleita, joista on löytynyt kavereita.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 19:45"]

Ap asuu tietenkin PORISSA, joka on tunnetusti Suomen perse...

[/quote]

Hehheh... En tiedä, missä ap asuu, mutta nelonen asuu Porissa :D

48, voi ei, sulta puuttuu työkin. Tavallaan olet vapaampi lähtemään? Oletko hakenut töitä?

No mua tympii koko Suomessa asuminen, vaikka Helsingin keskustassa asun. Vaikutta niin pieneltä peräkylältä ja kaipaan maailman isoihin kaupunkeihin. 

Meitä persoonia on kaikenlaisia ja uskon että kaikille on olemassa joku paikka missä viihtyy. Löydä se paikka, ja sinne vaan, ap! Ymmärrän tunteesi ja se on todella ahdistavaa.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 15:56"]

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 15:16"]

Arvaan, että AP tai nro 4 asuu Hämeenlinnassa! Kannattaa muuttaa pois, kyllä helpottaa. Suomen sisäänkääntynein kaupunki..

[/quote]

Vain Kerava on pahempi!

[/quote]

ja seinäjoki

Mua! Paitsi että oon se lapsi jonka äiti rakastaa tätä pikkukylää jonka nimi on Ii. Ei oo kavereita. Mä niin haluisin pois. Ahistava tuppukylä.

Mä en kestä ihmisiä, jotka valittaa asioista mutta ei ole valmis tekemään sen hyväks mitään.

Voi, mä vihaan asuinpaikkaamme aivan järjettömästi. Muutimme tänne sukulaisten keskelle, että lapset saavat olla lähellä isovanhempia ja muuta sukua, on turvallinen pikkukylä, koulu vieressä, ihana luonto. Tietysti laskimme, että isovanhemmat auttavat meitä lastenhoidossa ja me sitten vuorostaan autamme heitä kun he ikääntyvät. No, toisia isovanhempia ei lastenhoito napannut ja toisten kunto huononi nopeasti. Nyt tilanne on se, että me huolehdimme kaikista isovanhemmista, sisaruksilla elämä on liian kiireistä, että he ehtisivät osallistua. Tai heitä ei vain kiinnosta. Tämä on johtanut sitten siihen, että ei olla suvun kanssa oikeastaan missään tekemisissä.

Koulu lakkautettiin ja lasten koulumatka on himpun alle 5 km, eli ei taksikyytiä. Siinäpä sitten sumplit koulukyytejä pimeinä pakkasaamuina, pääkalloliukkailla keleillä valtatien reunaa...

Naapurit on mukavia ja luonto edelleen kaunis, mutta siinäpä se. Täällä ei todellakaan ole samanhenkisiä ihmisiä, ei harrastusmahdollisuuksia, ei elokuvateatteriakaan enää, hyvistä ruokapaikoista puhumattakaan. Mutta miten voisimme muuttaa? Lapsilla on tutut koulut, kaveripiiri, tuttu elinympäristö josta eivät halua pois. Töitä olisi vaikea löytää molemmille, varsinkin mulle. Vanhukset eivät pärjää ilman apua ja kunnan apu on niin surkeaa, etten kyllä halua meidän vanhuksia sen hoteisiin.

Joskus on päiviä, jolloin tuntuu, että koko elämä valuu hukkaan, päivät kuluvat ja kiitävät ohi, eikä toivoa paremmasta näy. Yritän tietysti ajatella positiivisesti, että meillä on töitä ja koti, olemme terveitä jne. Ja voimmehan muuttaa sitten eläkepäiviksi jonnekin muualle. Jos on rahaa.

Kiitos 33!

Totta, en voi töissä puhua tällaista. Nämä loukkaantuvat oitis, jos heidän kotipaikkaansa alkaisin haukkua.

Ja kyllä, itse asiassa minulla on toinenkin ammatti, jonka ansiosta pääsisin heti pk-seudulle töihin. Ja jos olisin lapseton, lähtisin, tai en olisi tänne edes tullut! Pelkästään lapsieni parasta koetan ajatella. Kärsin tästä itse on totta.

Olipa ihan aanonyymina purkaa ajatuksia. Kiitän kaikkia kokemuksia jakaneita! Ja kiitos tsempistä.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 18:54"]

Tässä olen, enkä muuta voi. Muutan sitten kun lapset ovat isoja. Sitten on vaan itseni elätettävänä.

[/quote]

Paitsi että voit, jos tahdot. Tietenkin voit päättää jäädä, mutta siitä et voi syyttää olosuhteitasi. Terveydenhoitola on työllistymisen kannalta eräs helpoimmista. Oma alani on paljon vaikeampi, mutta se on varmaa, etten vuotta kauempaa kärvistelisi paikkakunnalla, jossa en voi olla onnellnen. Mutta minä arvostankin omaa onnellisuuttani enemmän kuin muiden mukavuutta. -11

Ap asuu tietenkin PORISSA, joka on tunnetusti Suomen perse...

Mutta asiaan: Ap vaikuttaa niin negatiiviselta ja aikaansaamattomalta ihmiseltä, että saa syyttää tilanteestaan vain itseään. Olen kanssa niitä, jotka mieluummin asuu pienissä neliöissä Helsingin kauniissa kantakaupungissa jugend-talossa, kuin jossain luxuslukaalissa perähikiällä. Täällä sentään tuntee että elämää on ympärillä ja kotiovelta avautuu ihan mukava maailma mahdollisuuksineen sekä minulle että lapsille. En koskaan aio muuttaa Helsingistä pois! t. Entinen perähikiän tyttö

36, voisitko perustella. Kertoisitko entisenä perähikiäläisenä, miten näiden sisäpiireihin mennään? Miten yh ujuttautuu piireihin? Unohdin vielä lisätä, että olen korkeasti koulutettu, mikä tekee täällä sen, että nämä katsovat nenänvartta pitkin. Täällä pitäiis olla työttömyysrahalla elävä syrjäytynyt että piireihin imettäisiin. Tai uskovainen. Mutta annapa tulla nyt niitä hyviä vinkkejä. Kaupungeissa asuessani (3 klp) keinoni toimivat, täällä ei. Täällä on eri koodi. Mikä se on?

36, voisitko perustella. Kertoisitko entisenä perähikiäläisenä, miten näiden sisäpiireihin mennään? Miten yh ujuttautuu piireihin? Unohdin vielä lisätä, että olen korkeasti koulutettu, mikä tekee täällä sen, että nämä katsovat nenänvartta pitkin. Täällä pitäiis olla työttömyysrahalla elävä syrjäytynyt että piireihin imettäisiin. Tai uskovainen. Mutta annapa tulla nyt niitä hyviä vinkkejä. Kaupungeissa asuessani (3 klp) keinoni toimivat, täällä ei. Täällä on eri koodi. Mikä se on?

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 19:54"]

36, voisitko perustella. Kertoisitko entisenä perähikiäläisenä, miten näiden sisäpiireihin mennään? Miten yh ujuttautuu piireihin? Unohdin vielä lisätä, että olen korkeasti koulutettu, mikä tekee täällä sen, että nämä katsovat nenänvartta pitkin. Täällä pitäiis olla työttömyysrahalla elävä syrjäytynyt että piireihin imettäisiin. Tai uskovainen. Mutta annapa tulla nyt niitä hyviä vinkkejä. Kaupungeissa asuessani (3 klp) keinoni toimivat, täällä ei. Täällä on eri koodi. Mikä se on?

[/quote]

36 vastaa: Sosiaaliset verkostot saa parhaiten luotua jo opiskeluaikana, jos on kotoisin pk-seudun ulkopuolelta. Lähdin itse aikanaan opiskelemaan Helsingin kauppakorkeaan perähikiältä ja siellä panostin sosiaalisena ihmisenä verkostoitumiseen. Myös työelämässä tarjoutuu paljon tilaisuuksia "päästä piireihin" tai ainakin tutustua samanhenkisiin ihmisiin, myös yh, kuten minä. 

36

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 16:04"]

Joo, tympii. Asun Espoossa eräällä alueella ja tää on niin tylsä paikka. No, Sello ja sen palvelut on ihan kivenheiton päässä, mutta siellä on tylsä shoppailla verrattuna Hkin keskustaan - ja tietysti valikoima on rajatumpi. Eikä täällä ole mitään samanlaista tunnelmaa kuin Helsingissä esimerkiksi. Ravintolat on huonoja, kahviloita ei juuri ole ja ketjupaikkoja lähinnnä. Sellon kirjasto on surkea, todella vähän kirjoja. Ympäristö täällä on yhtä kivaa koiranulkoiluituspaikkaa lukuun ottamatta roskaista, ja monet ihmiset on resuisen näköisiä. Hehheh, en ymmärrä miksi Espoosta puhutaan jotain rikkaiden ihmisten asuinpaikkana, kyllä täällä huono-osaisuus näkyy. Vituttaa seisoa aamulla kusenhajuisella dösärillä. Muutin pienemmästä uusimaalaisesta kaupungista, jota ei pidetä minään rikkaana, mutta siellä ei ikinä ollut näin likaista eikä näin paljon epämääräistä porukkaa kadulla. Lisäksi käyn koulua Helsingin puolella, joten vituttaa maksaa hirveät summat matkakortista.

[/quote]

Just näin, siellä missä on paljon ihmisiä, on likaista, kusenhajuista ja kuraista