Vauva vuodelle 2021-2022
Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.
Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3
Kommentit (1576)
Kiitos Helvi ja Mannapuuro!
Manna, mies on edelleen samoilla linjoilla kuin aiemmin, ei suostu hoitoihin ja tällä kerralla myös terolutit on ehdoton ei. Koska menkat toimii inocapseilla, en lähde teroa ees ehdottamaan, mutta jos alkaa kestää niin mietin sitteb uudelleen. Puoliso kumminkin on sitä mieltä, että lapsia saa tulla, mutta ei nyt joka vuodelle toivoisi. Itsehän haluaisin suurperheen, mutta olen jo liiab vanha siihen.
En ole aikoihin seurannut näitä palstoja. Mitä muille tutuille kuuluu? Onko vielä pitkään yrittäneitä joukossa?
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Hei,
Liityn itse mukaan tähän ketjuun. Taustaa sen verran, että ensimmäinen lapsi yrityksessä ja aktiivista yritystä takana 4 kiertoa. Olemme piakkoin 25v ja 26v. Nyt perjantaina hyvin todennäköisesti lähtee viides kierros käyntiin. :/
Olen nyt yrityksen vuoksi seurannut kiertoani säännöllisesti flow:n avulla. Kiertoni on 27-28 päivää (säännöllinen) ja nyt kahdessa viimeisessä kierrossa olen saanut ovulaatio testiin vahvaa viivaa kp 14. Eli ovulaatio on todennäköisesti ollut kp 15. Säännöllinen kierto ja ovulaatio tapahtuu eli siltä osin ok.
Ongelmana on tiputtelu/turhu enne kuukautisia. Tiputtelu alkaa 6-2 päivää ennen kuukautisia. Väriltään ruskeaa, joskus punertavampaa. Merkitsen uuden kierron alkamaa kun vuoto alkaa runsaana, punaisena ja kipujen kanssa, se on helppo tunnistaa.
Esim. tiputtelu alkoi tässä neljännessä kierrossa kp 23 eli dpo 8 (?) eli 5-6 päivää ennen kuukautisten oletettua ajankohtaa. Edellisillä kierroilla se alkoi 4 päivää, 2 päivää ennen sekä 3 päivää ennen. Nyt siis kp 27/27-28 ja ruskeaa tuhrua edelleen. Muutenkin perus menkkoja edeltävät tuntemukset käynnissä ja varhainen r-testi tänä aamuna neg.
Olen käynyt gynellä kohta vuosi sitten tiputtelun vuoksi. Sisätutkimuksessa kaikki ok. Silloin raskautuminen ei ollut ajankohtaista, joten siitä ei juurikaan puhuttu käynnillä. Hoidoksi lääkäri suositteli syklistä keltaraushormonia ja/tai ehkäisyvalmistetta. Olen ollut jo yli 1,5 vuotta ilman minipillereitä, joita söin aikaisemmin.
Mietin, onko tuo syklinen keltarauhashormoni sellaista mitä voi käyttää raskautta yrittäessä? En löydä asiasta tietoa. Olen myös ajatellut ottaa lääkäriin yhteyttä, koska huolettaa tuo loppukierron tiputtelu ja raskautumisen mahdollisuuden heikkeneminen sen vuoksi. Haluasin käydä myös mittaamassa hormonin oman mielenrauhan vuoksi.
Kiinnostaisi tietää juurikin tuosta tiputtelusta, että onko muilla ollut ja miten teidän tilanne raskautumisen suhteen on edennyt. Oletteko turvautuneet keltarauhashormoneihin tai käyneet mittauttamassa sitä? Kuinka aikaisin teidän tiputtelu alkaa? Kaikki mahdollinen vertaistuki asiaan liittyen olisi hienoa. :D
- Turhautunut :)
Kuuku, itsellä käytössä tiputteluvuotoon loppukierrosta progesteronituki, kolmantena päivänä ovulaatiosta alkaen Cyclogest-emätinkapseli 12 päivän kuurina. Terolut-tablettia myös käytetään samaan. Progesteronin voi mittauttaa (S-Prog) 7-9 päivää ovulaatiosta. Voi mittauttaa itsenäisesti esim. Puhti.fi kautta, mutta itse ekalla kerralla otatin gynen kautta niin sai ammattilaisen tulkinnan tuloksesta ja toki reseptin 😊
Villahuivi, muistan sut syksyltä 2018 kun me alettiin yrittämään lasta! Meille tuli ensin spontaani km rv 7, sen jälkeen alkoi heti raskaus josta syntyi lapsi 1/20. Lapsen syntymästä asti ollaan toivottu pikkusisarusta, kuukautiset alkoivat vasta 2/21 ja sen jälkeen on ollu keskeytynyt km rv 9+5, km rv 6 ja kemiallinen raskaus 4+6. Onneksi terveyskeskuksesta lähdettiin nyt tutkimaan, olisiko jotain syytä keskenmenoille. Kierto on säännöllinen 31 päivää, ei tiputteluita ja oviskin bongataan hyvin kun kerran raskaudet alkaa mutta ei ne vaan jatku 😞
Nyt on menossa kp 20/31 eli piinapäiviä elellään.
Tavallaan on toivo korkealla että raskaus taas alkaisi, mutta eihän se ole mikään vauvalupaus tällä taustalla.
Tsemppiä ja plussatuulia kaikille!
Nounou, kiitos vinkistä. ☺️ Joskus tuota katsoinkin ja ilmeisesti pitää useampi mittaus tehdä peräkkäin. Missä vaiheessa itse aloitit tuon progesteroni-tuen käytön? Koitko sillä olevan hyötyä juurikin plussan saamiseen? Loppuiko tiputtelu? Tekisi niin mieli saada jo tulevaan 5. yrityskerralle joku progesteroni-tuki mukaan. Annetaankohan niitä ilman mittauksia🤔
Kuuku, minulle tehtiin vain yksi mittaus yhdessä kierrossa, gynekologit aloittavat käsittääkseni progesteronituen aika matalalla kynnyksellä kun siitä ei ole mitään haittaa/vaaroja ilmeisestikään. Sen jälkeen olen itse pari kertaa kontrolloinut arvon. Mulle aloitettiin progesteroni viime toukokuussa eli viidennelle yrityskierrokselle ja tiputtelu loppui samantien, ovulaatio aikaistui (aiemmin ovulaatio oli kp 16-18, tuen jälkeen kp 12-14) ja kuukautiset lyhenivät (aiemmin 2 päivää tiputtelua + 7 päivää vuotoa, tuen jälkeen 5 päivää vuotoa).
Suurin apu meidän plussaan oli inseminaatio, jossa miehen sperma pestiin kun siinä oli häikkää. Progesteroniarvoni ovat nousseet keväästä, mutta käytän sitä silti ja aion käyttää ainakin 2-3 viikkoa plussaamisen jälkeenkin nyt vielä. Joten en osaa oikein sanoa miten suuri merkitys progesteronilla oli meidän matkalla, mutta en uskalla riskeerata ja lopettaakaan sitä ihan vielä 😅 gynekologi sanoi että voin tehdä miten itse haluan, että siitä ei ole mitään haittaakaan.
Nounou, mahtavaa, että tiputtelu loppui tuon avulla. 😊 Ehkä itselläni olisi siis toivoa saada tulevaan kiertoon jokin valmiste matkaan, vaikka mittauksessa ei kävisikään.
Onnittelut myös plussasta ☺️
Onnea plussasta Nounou!!! Nyt tarrasukkia matkaan. 😊
Omaa napaa: kp 22 / dpo 6 tein jo innokkaana raskaustestin (ei herkkä), negaa näytti. Mitään erityisiä tuntemuksia ei oo, rinnat kipeenä ja täynnä maitoa nyt muutenkin kun lapsi harventanut imuja. Näin viimeyönä unta että synnytin pojan, siks oli pakko testata. 😅 Mutta nyt täytyy malttaa.. ja koittaa henkisesti valmistautua ei-tärppiin. Kuitenkin vasta YK3 menossa eikä viimeksikään tärpännyt ilman lääkkeitä. 🙄
Ihanaa loppiaista kaikille!
N 39 M 39
lapset 11/2020 ja 07/2023
Moikka! Kirjoittelin reilu puoli vuotta sitten tuolla, että mieheni näytti vihreää valoa toiselle lapselle ja siitä heräsi vauvakuume. Noo, hän sitten otti vähän takapakkia ja alkoikin puhumaan, ettei ehkä oikein jaksaisikaan. Vauvakuumeeni ei kadonnut mihinkään, vaan alkoi jopa tekemään kipeää ajatus, ettei meille toista tulisikaan. Olemme asiasta sittemmin paljon puhuneet ja nyt hän näyttää taas vihreää valoa ja on jopa innostuneen oloinen asiasta. 🤷
Nojoo, ostin tällä viikolla Mama-vitamiinit ja jätämme kondomit käyttämättä. Emme vielä yrittämällä yritä, vaan miehen sanoin olemme liikkeellä "löysin rantein." Esikoinen tärppäsi "löysin rantein" ekasta kierrosta. Katsotaan mitä nyt tapahtuu... 😄
Ompa ihanaa kuulla sinusta Villahuivi ❤️ Ja hurjasti toivon teille onnistumista uuteen raskauteen.
Itse aiemmin kirjoittelin Äitykkä nimimerkillä, vaihdoin sen jossain välissä matkaa erinäisten syiden takia.
Meillä vauhdikas arki edennyt mukavasti. Taapero on nyt reilu 2,5 vuotias, vauva tulee 9kk ikäiseksi ja rv 35+5 menossa. Tiivistä seurantaa raskaus on vaatinut kun niin nopsaan sektion jälkeen raskauduin, mutta kaikki toistaiseksi hyvin mennyt ja istukkakin onneksi takaseinässä. Synnytys pelottaa ensimmäisen kerran ikinä, mutta onneksi saan kokeilla alatiesynnytystä jos kaikki nyt loppuun saakka menee hyvin. Vauvan syntymä sektiolla oli hyvin traumatisoiva kokemus ja toivon että nyt saan kokea lempeämmän ja voimaannuttavan synnytyksen, vaikka turvallisuus ja vauvan hyvinvointi tietenkin ajaa kaiken ohi.
Hurjasti plussatuulia ihan jokaiseen kotiin❤️ Minä tulen vakoilemaan täällä taustalla jatkossakin kuulumisia
Voi ihana, Marraskuu! ❤ onnea uudesta vauvasta!! Muistan kun kerroit nykyiseb kuopuksen syntymästä, hurjalle tuntui silloin! Toivotaan, että tällä kerralla saat paremman kokemuksen.
Itsellä pelottaa uusi raskaus ja synnytys. Esikoisen raskausaika oli vaikea ja synnytys traumaattinen. Kaikki pelot toteutui, vaikka niin avoimin mielin menin synnyttämään. Siksikin hissukseen nyt odotellaan ja kuulostellaan. Ovulaatio oli eilen, ehkä. En tikuttanut mutta tuntemuksia oli siihen suuntaan. En oikein tiedä mitä ajatella tai toivoa, pelottaa myös jos uutta vauvaa joutuu kauan odottelemaan, ikä tulee vastaan. Meillä on esikoisen vauva-aikakin ollut rankka, joten moni asia mietityttää. Silti uusi vauva on tervetullut ❤
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Ihanaa että teillä kaikki hyvin Marraskuu! Imetätkö vielä vauvaa? Kiinnostaa, alkoiko raskaus imetyksestä huolimatta? Itse imetän nyt 13kk ikäistä ja vauvakuume on kova.
Mulle tehtiin pelkosektio eli suunniteltu sektio ja se oli upea kokemus. Varmasti täysin eri tilanne jos sektioon on joutunut synnytyksen keskellä, oletan et sulle kävi niin Marraskuu? Itse haluan sektion jatkossakin.
N 39 M 39
lapset 11/2020 ja 07/2023
Helvi kirjoitti:
Ihanaa että teillä kaikki hyvin Marraskuu! Imetätkö vielä vauvaa? Kiinnostaa, alkoiko raskaus imetyksestä huolimatta? Itse imetän nyt 13kk ikäistä ja vauvakuume on kova.
Mulle tehtiin pelkosektio eli suunniteltu sektio ja se oli upea kokemus. Varmasti täysin eri tilanne jos sektioon on joutunut synnytyksen keskellä, oletan et sulle kävi niin Marraskuu? Itse haluan sektion jatkossakin.
Meidän imetystaipale loppui loka-marraskuun vaihteessa, eli kyllä raskaus alkoi imetyksen aikana. Minulla vain on ihan jokaisen synnytyksen jälkeen kierto palautunut heti jälkivuodon loputtua vaikka kuinka olen täysimettänyt lapsiani.
Minulle oli suunniteltu sektio etisen istukan vuoksi, lapsivedethän minulla meni jo rv 29+2. Rv 34+4 alkoi massiivinen verenvuoto kotona joten kiireelliseen sektioon jouduin ja pelko vauvasta oli aivan valtava , lisäksi omat verenpaineeni romahtivat todella alas siellä pöydällä ja olin varma että kuolen siihen paikkaan. Todella pelottava ja järkyttävä kokemus.
Villahuivi, eli sait esikoista yrittäessä terolutit kierto-ongelmien hoitoon? Itsellähän on todennäköisesti pcos, sitä ei ole vaan virallisesti diagnosoitu vaan gynet ovat vain todenneet että mulla on rakkuloituneet munasarjat ja ollut aiemmin todella epäsäännölliset kuukautiset. Nykyään kierto on melko säännöllinen, mutta joskus käy niin, että kuukautiset jää kokonaan välistä kerran tai pari vuodessa.
Itseä alkoi viime viikolla jotenkin turhauttamaan sikana, vaikka meillä on vasta yk3 menossa. Itsehän olen työpäivät aina pois kotoa, mutta kuitenkin mulla on pitkät vapaat joten olen myös hyvinä päivinä myös kotona riippuen työvuoroista. Alkoi kuitenkin kiukuttaa ja harmittaa ettei tästä tule mitään :'D Vaikka oikeasti se taitaa monella olla "ongelmana" että ei yhdynnät ole oikeaan aikaan.
Flow-ennusti nyt lauantaille ovulaation ja toivottavasti se oli oikeassa! Ainakin mulla oli lauantaina alavatsa kipeä ja painellessa kipu oli enemmän vasemmalla puolella.
Viime kierrossa tosiaan iho-oireet oli allerginen reaktio ja rintojen arkuus pms oireita. Että jos nyt rinnat kipeytyy niin turha odottaa onnistumista. Outoa, kun aina välillä rinnat kipeytyy ennen kuukautisia ja välillä sitten ei.
Vader, kyllä. Minulla on joskus aiemlin käynnistetty kuukautiskierto uudelleen teroluteilla, ja sain niihin sitten uuden reseptin neljännen keskenmenon jälkeen. Otin käyttöön ne kuitenkin vasta kun oli jo 20 yrityskuukautta täynnä, sittenkin pidin taukoa ja toisesta kierrosta tauon jälkeen sitten raskauduin. Minulla terolut oli lähinnä kuukautiskiertoa tasoittamaan tarkoitettu, mutta luulen että isompi vaikutus oli inocaps + gelee royale kapseleilla kuitenkin. Aiemmin terolut ei nimittäin säännöllistänyt kiertoa, minkä se teki raskautta yritettäessä.
Meillä onkin varsinaiset piinaviikot! Kuvittelin, että ovulaatio oli ja meni, mutta mitä vielä! Nyt on uudelleen sama olo, samat limat ja sama fiilis 🙈 elämä yllättää... ja nyt on kyllä hyvin hämmentynut olo.
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Dpo 7 - rinnat kasvanut kuppikoolla ja kipeät on, toki esiintyy joka kolmannessa kierrossa muutenkin, kun ei raskaana. Ovulaatiosta lähtien lievää kipuilua, ikäänkuin ovulaatiokivut olis jatkunut vasemmalla dpo 4 asti. Nyt alaselkä jomottaa ja aivastaessa tai ylös noustessa repii oikealta puolelta alavatsaa, sitä viime raskaudessa 2019, mutta ei juuri muuten 🤭
Esikoisesta ekoja raskausoireita ennen testiä oli kans kuumat aallot (istuin ulkona +10 asteessa puolialasti ja hikoilin), mutta nyt tuntuu, että on ihan syväjäässä toista päivää, enkä lämpene mitenkään 🥶
Vielä saisi piinailla useamman päivän, ennenkuin kehtaa alkaa testaamaan 😅
Marraskuu onpa sulla ollu hurja koettelemus se sektio, otan osaa. Toivottavasti edessä on tavalla tai toisella nyt sitten korjaava kokemus, oli sitten alatie tai sektio. ❤️
Mulla menkat alkoi maanantaina. Päätin tänään lopettaa imetyksen ja otin Letrozolit käyttöön. Nyt siis starttasi neljäs yrityskuukausi. Oon toiveikas koska viimeksi tärppäsi heti ekasta kierrosta jossa otin letrot käyttöön. Tuntuu että varsinainen yrittäminen alkaa vasta nyt.
Ilmeisesti moni täällä ei käytä ovulaatiotikkuja? Itsestä tuntuu että se on ainoa varma tapa tietää ovulaation ajankohta. Vaikka mulla on säännöllinen kierto, oviksen ajankohta vaihtelee jopa neljällä päivällä. Omiin tuntemuksiin en luota, on sitä milloin mitäkin nippaisua tuntunut ja ovislimatkin tahtoo tulla jo monta päivää etuajassa. Jaksamista ja intoa kaikille tähän meneillä olevaan kiertoon, oli sitten piinailua tai oviksen bongailua. 😊
N 39 M 39
lapset 11/2020 ja 07/2023
Helvi kirjoitti:
Marraskuu onpa sulla ollu hurja koettelemus se sektio, otan osaa. Toivottavasti edessä on tavalla tai toisella nyt sitten korjaava kokemus, oli sitten alatie tai sektio. ❤️
Mulla menkat alkoi maanantaina. Päätin tänään lopettaa imetyksen ja otin Letrozolit käyttöön. Nyt siis starttasi neljäs yrityskuukausi. Oon toiveikas koska viimeksi tärppäsi heti ekasta kierrosta jossa otin letrot käyttöön. Tuntuu että varsinainen yrittäminen alkaa vasta nyt.
Ilmeisesti moni täällä ei käytä ovulaatiotikkuja? Itsestä tuntuu että se on ainoa varma tapa tietää ovulaation ajankohta. Vaikka mulla on säännöllinen kierto, oviksen ajankohta vaihtelee jopa neljällä päivällä. Omiin tuntemuksiin en luota, on sitä milloin mitäkin nippaisua tuntunut ja ovislimatkin tahtoo tulla jo monta päivää etuajassa. Jaksamista ja intoa kaikille tähän meneillä olevaan kiertoon, oli sitten piinailua tai oviksen bongailua. 😊
Tsemppiä uuteen kiertoon Helvi ❤️
Mä oon tikutellut ovista joka toinen tai kolmas kuukausi, saanut siitä vähän mielenrauhaa ja ymmärrystä omaan kehoon ja sen toimintaan ja ennenkaikkea tähän projektiin (koen, että lisää hieman onnistumis mahdollisuutta). Taustalla mulla pcos, niin aikaisemminkin tikuttelin pari kertaa vuodessa, vaikka uusi vauva ei vielä ollut tavoitteena.
Tsemppiä varsinaiseen yrittämiseen Helvi, toivotaan nopeaa onnistumista! :)
Itseni tuntien erilainen liiallinen (huom. vain minulle liiallinen!) mittaaminen lisää stressiä ihan älyttömästi, siksi olen ajatellut että en tikuta ovulaatioita. Mulla on taipumusta semmoiseen että mitä enemmän mittaan asioita, esim. omaa unta, sitä vaikeampaa siitä tulee ja se valtaa ihan kaikki ajatukset. Toistaiseksi sekä omat että puolison halut ovat olleet tarpeeksi korkealla siihen, että mahdollisuus hedelmöittymiseen pitäis olla, olipa ovulaatio milloin tahansa :D
Jaksamista ja intoa kaikille täältäkin!
Terkuin Käyttäjä18867, eli -H- 🤭