Vauva vuodelle 2021-2022
Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.
Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3
Kommentit (1576)
Mäkin ajattelin uskaltautua vihdoin mukaan kirjoittelemaan. Esikoinen meillä haaveissa. 🥰
Vähän taustaa, olen 26 vuotias ja kumppani 27, hormonikierukka poistettu viime syksynä, 8 vuoden käytön jälkeen, jonka jälkeen kierrot vaihdellut 33 ja 58 välillä. "Kierto palautuu normaaliksi heti poiston jälkeen" in my ass.. Toki mulla ei oo mitään muistikuvaa siitä millanen mun normaali kierto on. Kun ennen kierukkaa oli e-pillerit käytössä.
Nyt kierron tasaamiseksi ollut käytössä terot, 3/3 kierto ja viimeinen pilleri lähtee tänään, eli taas kerran mennään piinapäivillä. Viimesin kierto oli 40 päivää, vaikka terot otin täsmällisesti oikeina päivinä🙄
Seuraavaassa kierrossa ajattelin aloittaa oviksen tikuttelun, jotta sais jotakin tolkkua tähän kiertoon. Mikäköhän kp olis järkevin alottaa, kun on näin vaihtelevat kierrot 🤔
Melkein jo kirjoitin tuonne maaliskuiset-22 ryhmään, mutta palaankin tänne takaisin apein mielin.
Tänään alkoi runsas vuoto hyytymineen, todettiin biokemiallinen raskaus ja varhainen keskenmeno rv5+1, joten tätä onnea ei kauaa kestänytkään. 😔 kyllä tuntui pahalta, etenkin tämä henkinen kolaus. Vielä eilen sitä oli "onnellisesti raskaana". Tämä olisi voinut jäädä elämässä kokematta.
Täällä kiertopäivä 23 ja kierukka otettu toukokuun lopulla pois. Lapsia löytyy jo useampi ennestään. Eilen sain haamut rfsu varhainen ja rsfu normi testiin. Kierron pituus oli viimeksi 30pv ja sitä edellinen 26pv. Ovista en oo tikuttanut, mutta epäily et dpo 9-10 tänään. Lisäksi imetän vielä helmikuista2020. Lauantaiksi ajattelin ostaa clearbluen varhaisen testin. Tsemppiä muillekin piinailijoille.
Voi ei pioni, voimia. En nyt ole itse hetkeen jaksanut kirjoitella kun kertakaikkiaan menkat ei tunnu alkavan koska imetän. Vauva nyt vajaa 8kk ja kaikilla muilla keillä samanikäinen joilta oon aiheesta kehdannut kysyä, tuntuu menkat alkaneen vaikka imettävät ihan yhtälailla. Vähän turhauttaa, mutta toisaalta en malta lopettaa imetystä koska nautin siitä tosi paljon. Kaikki aikanaan. Edellinen raskaus saatiin alkuun puolen vuoden yrityksen jälkeen letrozoleilla, kun mulla silloin todettiin että AMH alhainen 0,6 eli ei vähän huonosti enää munasoluja jäljellä, vaikka ikääkään ei silloin ollut "kuin" 36v. Kovasti olisi se toinen vielä haaveissa ja oon tikutellut ovistakin tässä mutta turhaahan se nyt vielä on. Tämä nyt oli vaan tällainen väliavautuminen, kovasti jaksamista kaikille tilanteisiin ja plussatuulia!
N 39 M 39
lapset 11/2020 ja 07/2023
Tänään päivystyksessä lääkärin musertavat sanat. Olen pahoillani, mutta sykettä ei löydy. Olin viikolla 10+1. Kehitys oli loppunut jo viikolla 6.
Ei sitä vielä edes tajua. Onko kauheaa jos ajattelee et hoidetaan tämä nyt nopeasti pois että voi alkaa yrittää uudestaan.
37v. haaveilee iltatähdestä.
Voi ei Pioni ja Kattis 😭 todella paljon voimia teille molemmille! ❤️ Muistakaa että kaikki tunteet on sallittuja.
Täällä kp 26 menossa ja jos jonkin näköistä mielialanvaihtelua, alavatsa tikkuilua ja hikoilua ollut kuluneella viikolla huomattavissa. Äsken vessassa pyyhkiessä tuhrua paperiin, joten mahtaa viimeistään huomenna alkaa uusi kierto. Positiivista tässä kuitenkin on tämä kierron pituus! Jospa kierto pikkuhiljaa on tasoittumassa.
Voimia teille ketkä olette saaneet huonoja uutisia ☹️♥️ En voi itse kuvitellakaan miltä tuntuu.
Pirriäinen mä aloittaisin ovulaation testaamisen lyhyimmän kierron mukaan eli jos se ois sulla nyt 26 päivää 🙂 pakkauksessa on ohjeet.
Mulla menee itsellä hermot noihin ovulaatiotesteihin että ensi kierrossa otan kyllä digitaaliset testit käyttöön! Sain kuitenkin vahvimman testiviivan kp 15 että jos kierto ois 28-29 päivää niin voisi pitää paikkansa. Pari pidempää kiertoa on takana niin jatkan testaamista varmuuden vuoksi varmaan kp 20 asti. Jos saisi vielä tuloksen, että testiviiva olisi ihan varmasti yhtä vahva tai vahvempi kuin kontrolli. Tein kp 15 testin kiireessä hotellihuoneessa eikä ole vahvoja muistikuvia siitä 😀
25v. Esikoisen yritys aloitettu 4/21.
Pahoittelut huonoista uutisista❤️ Tuntuu niin pahalta, kun ensin toivo nousee plussasta ja sitten se onni viedään pois.
Täällä elellään ovisviikkoa. Todennäköisesti perjantaina ovis. Onko teiltä keltään otettu esim keltarauhashormoniarvoa? Minä koitan tässä kierrossa päästä sen ottamaan. Entä AMH? Jos näistä on löytynyt vikaa, niin ootteko saanut jotain lääkettä?
Jostain blogista luin että keltarauhashormonin voi käydä mittauttamassa muutamalla kympillä ilman että tarvitsee lääkärillä käydä. Itse en ole käynyt missään kokeissa. Ainoastaan muistaakseni raskauskeijulta tilasin hedelmällisyystestin itselleni ja se oli ok, mut siitäkin jo aikaa. Olen vielä alle kolmenkympin.
Meillä nyt "saa tulla" yritystä neljä kuukautta ja yritystä ovista bongailemalla ja ajoittamalla kolme kiertoa. Eli yhteensä noin seitsemän kertaa pettymyksiä takana, alkaa tuntua jo kurjalta. Olen ihan varma että itsessä tai miehessä jotain vikaa, koska esikoistakin tehtiin pitkän aikaa eikä sitä ennenkään ollut sattunut ns. vahinkoja vaikka "vahinkokin" olisi ollut ihan toivottu. 🤗
Huomaan että alan turhautumaan tähän yrittämiseen, tilasin nimittäin taas läjän testejä kaappiin (ihan kuin se muka edistäisi raskaaksi tulemista) niin ei tarvitse kaupasta ostaa hyllyä tyhjäksi. Ovistestit jätin kuitenkin suosiolla tilaamatta.
Toivottavasti saataisiin vauva aluilleen vielä tämän vuoden puolella. ❤️
Onnea kaikille plussanneille ja tsemppiä teille, jotka vielä yritätte tai olette saaneet kurjia uutisia ❤
En olekaan pariin kuukauteen kirjoitellut, päivitetään vähän missä mennään. Viime viikolla käytiin niskaturvotusultrassa, siellä pikkuisella kaikki hyvin. Nyt rv 15, eli toinen kolmannes alkanut. Edelleen tuntuu uskomattomalta, että meillä tärppäsi heti ekasta kierrosta useamman vuoden hormonaalisen ehkäisyn loputtua. Toivottavasti kaikki sujuu loppuun asti hyvin 😊
N29
❤️ 1/2022
Voimia Kattis ja Pioni! Oon tosi pahoillani!
Kiva kuulla Elfrida, että kaikki on mennyt hyvin! Hyvää raskauden jatkoa!
Täällä kp2, yk 20.
Uusi täällä, miehen kanssa yritetään mun esikoista..
Oon mittaillut lämpöjä tässä, oviksen tikutin kp12-13 ja lämmöt olleet 0,5-1 asteen koholla vrt normaalitila. Normisti n.35,5 ja nyt 36,5 huitteilla.
Dpo6 tuli joksikin aikaan todella kova menkkamainen kipu alavatsaan ja -selkään. Samana iltapäivänä treenasin ja ajattelin huvikseni mitata paljonko se NOSTAA lämpöä.. noh, ei nostanut vaan suusta näytti n.34 ja kainalosta 33,5??? Tänä aamuna taas nuo auemmat lukemat. Voiko tää olla jotain kiinnittymisdippiä vai mitä ihmettä?
Testiläjä saapui postissa ja tietenkin piti yksi liuska korkata koska mä voin. Siihen tuli haamuviiva. Löysin sit useamman keskustelun, että jotkut herkät (halpis)testit voivat haamuilla ovikselle. 😂 Olen aiemminkin testannut kiinaliuskoilla oviksen aikaan ja kyllä, silloin ne on antaneet haamua. Viimeksi taisin tännekin laittaa kuvan ja joku siinä jotain viivanpaikkaa/haamua näki.
Uskallanpa minäkin julkaista täällä. Toinen lapsi toiveissa jo "vanhemmalla" iällä. 😅 Mulla on koko elämän ollut epäsäännölliset kierrot ja puolisen vuotta syönyt taas teroluteja. Tänään tein pitkästä pitkästä aikaa raskaustestin, kun olin huomaavinani kaikenlaisia oireita. No myöhemmin luin noista rfsu:n testeistä että ovat tulkinnanvaraisia. Mutta mitä mieltä olette? Mä nään tossa selvän toisen viivan ja se on mun mielestä punainen, eikä harmaa.
Mannapuuro, mulla samoja testejä (10iu). Eilen dpo9 ei tullut mitään, tänään dpo10 hyvinhyvin haalee haamu. Ovista ei siis ole, ovistestikin näyttää negaa, eli kyllä noihin haamuja ilman ovistakin tulee 😊
Jade moikka vaan
Kyllä tossa mun mielestä kaksi viivaa on. Varmaan kannattaa tehdä uus testi parin päivän päästä.
37v. haaveilee iltatähdestä.
Miten nopeasti ootte saanu paketit raskauskeijulta. Mä tilasin nyt ovis testejä et vois yrittää bongata sitä, mut nyt on viikko jo menny eikä kuulu mitään. Nettisivuilla kuitenkin luvattiin parissa päivässä..
37v. haaveilee iltatähdestä.
kattis sain Raskauskeijun tilauksen juurikin kahdessa päivässä. Kun tilasin ovistestejä niin lähettivät myös kaksi herkkää raskaustestiä kaupan päälle. Nuo testit melkein mainostaa testaamaan "etukäteen" kun ovat 10 herkkyyttä 😛
Jadea ja Eemiä saa varmaan varovasti onnitella 🤗
25v. Esikoisen yritys aloitettu 4/21.
Eemi, nää on 25 herkkyydellä. Olen myös saanut noilla viivanpaikkaa, mutta nää oviksen aikaan tulleet haamut on ihan omaa luokkaansa. Yhteen testiviivaan jäi selvästi väriä, ja jos olis piinapäivät menossa ni voisin vannoa sen tarkoittavan jotain.
Tosi hyvä edullinen liuskatesti on pregcheck, sitä voin suositella. Mut noi raskauskeijun liuskat olen todennut jo monta kertaa susiksi, mutta koska "kärsin" testauspakosta, on ne halvimpia tuhlattavia piinapäivinä. Raskauskeijun liuskat tärppikierrossa näyttävät vielä haamua kun esim Clearbluet on jo ihan räikyviä plussia ja digi sanoo 2-3.
Kattis, riippuu minä viikonpäivänä ja kellon aikana tilaat. Hyvällä tuurilla tulee saman viikon aikana mut monesti menee seuraavalle viikolle. Normi posti taitaa kulkea vain kolmena arkipäivänä.
Mulla taitaa olla kp 3. Kierto oli 30 päivää, eli tunnistin oviksen, wuhuu! Mutta menkat ne kuitenkin alkoivat. 😔 Tiputtelua oli jo kp 27 alkaen.